KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Mission impossible


Olen ottanut tavaksi varata itselleni aamunavausviikon, joka on viikkoa ennen Palmusunnuntaita. Eli, tässä tapauksessa se oli viime viikko.
Siinä on loistava mahdollisuus siunata lasten tekemät virpomavitsat ja kertoa Palmusunnuntaista ja Pääsiäisestä. Kysymyksessä on myös "propagandatilaisuus", jossa yritän mahdollisimman kauniisti ja järkevästi perustella sitä, että miksei pidä pukeutua noidiksi, kun lähdetään virpomaan. (Aloitan ihan sillä, että en ole löytänyt mainintaa noidista kyseisestä evankeliuminkohdasta. Lisäksi huomautan, että läntisessäkin perinteessä trullit olivat valloillaan "Lankalauantaina", ei Palmusunnuntaina.)

Joku voisi todeta, että siinä on meillä oikein lasten ilonpilaaja!!!

Tässä voi tietysti heittäytyä kyyniseksi ja kysyä, että pukeudutaanko juhannuksena tonttulakkiin ja julistetaanko joulurauha itsenäisyyspäivänä Oulussa (samalla kun syödään Runebergin pullia)? Siis samantasoisesta asiastahan on kysymys, vaikkakin uskonnollisessa mielessä, joka ei valitettavasti kaikkia enää niin säväytä.
Lapsilla on kyllä tilaisuus pukeutua hullunkurisesti esimerkiksi Vappuna. Sehän olisi aika luonnollinen mahdollisuus. Ovathan tuhannet suomalaiset ulkona nenä punaisena hassu valkoinen lakki päässään. Kyllä siihen saumaan muutama pikkuruinen noitakin mahtuu.

Odotan pelolla milloin suuret markkinavoimat iskevät hampaansa virpomisperinteeseen. Mikäs sen mukavampaa kuin myydä naamareita ja muita noitien vempeleitä suklaamunien ohessa.

Tässä tilanteessa pitää vielä kysyä, että haluammeko todellakin opettaa lapset kerjäämään rahaa ihmisiltä? Oikeaan virpomiseen kuuluu juhlan siunauksen vieminen koteihin (ja siunatun vitsan jättäminen kyseiseen taloon) ja palkan saaminen vasta viikkoa myöhemmin Pääsiäisenä. Mielestäni siunausta ei voi aidosti viedä noidiksi pukeutuneena (edustavat jotain päinvastaista). Ja jos vitsaa ei jätetä ja palkkaakin odotetaan välittömästi, niin kysymys on siis kerjäämisestä.

Tätäkö me haluamme opettaa lapsille? Minä en, mutta tuntuu, että vastavirtaan kulkeminen on lähes "Mission Impossible"! Siitäkin huolimatta aion jatkaa tätä hyvin haasteellista propagandaani myös ensi vuonna...