Hämähäkit ovat outoja kahdenksanjalkaisia. Pidän niistä, mutta yhtä aikaa haluan säilyttää tietyn etäisyyden niihin. Pienempänä tuli tietysti pöyriteltyä kädessä kaikkea liikkuvaa, mutta jotenkin vanhemmalla iällä tätä ei enää huvita tehdä.
Hämähäkit ovat siitä kiehtovia, että ne luovat taidokkaita verkkoja. Ne ovat myös saalistajia, joita jollain tasolla ihannoi. Muistan, että jo pienenä kiikutin kaikki kiinni saadut kärpäset ja hyttyset lähimpään hämähäkinverkkoon. Oli mukava seurata kuinka hämähäkki sitten kesän aikana pulskistui ja joutui tämän johdosta luomaan useamman kerran nahkaansa.
Muistan myös kaverini napanneen ristihämähäkin käteensä. Se ei siinä kauaa ollut, kun jo rupesi verkkoa kutomaan kaverini sormien välille.
Jotain puistattavaa noissa hämähäkeissä kuitenkin on. Sanotaan, että ulkonäkö on yhtäaikaa kaunis, mutta myös pahuksen pelottava. Onneksi meillä Suomessa kahdenksanjalkaiset kaverit ovat suhteellisen pieniä ja harmittomia... eivätkä edes kovin kiivasluonteisia.
Muistan kerran Kreikassa, kuinka katosta ruvettiin härnäämään sellaisia hieman reilumman kokoisia hämähäkkejä luudanvarrella. Nämä ei kuitenkaan kauaa sitä tuohua katselleet, kun jo laskeutuivat suht vikkelään langallaan alas ja suuntana oli tämän jälkeen hätistelijän jalat. Siinä kuule luuta viuhahti nopeasti ja hämy oli tämän jälkeen jalat pystyssä lattialla. Ei olisi noin riski käytös sopinut suomalaisen hämähäkin tyyliin.
Mutta ei sovi turhaan tappaa hämähäkkiä. Erään kansanuskomuksen mukaan se tietää sadetta...
