 |
| Juuassa sijaitsevan pyhän Herman Alaskalaisen tsasouna. |
Olen kirjoittanut blogissani aiemminkin pukeutumisesta kirkkoon. Hämmästyksekseni huomasin, että juuri kirkkopukeutumiseen liittyvä kirjoitus on yksi luetummista blogiteksteistäni. Syy tähän lienee siinä, että netistä ei löydy ainakaan kovin helposti selostusta siitä, että mikä on "oikeaoppinen" tapa pukeutua ortodoksiseen kirkkoon. Ja selväähän on, että kaikenlainen epätietoisuus saa aikaan epävarmuuden, joka taas saa kirkon kynnyksen nousemaan tarpeettoman korkeaksi.
Ortodoksisesta kirkosta ja sen jumalanpalveluselämästä voisi kertoa hyvinkin monisanaisesti. Tosiasiassa tuhatkaan kirjaa ei kerro niin paljoa kuin osallistuminen itse jumalanpalvelukseen. Ortodoksisen kirkon oppii tuntemaan parhaiten juuri jumalanpalvelusten kautta, jotka kantavat sisässään koko kirkon Traditiota. En ryhdy kuitenkaan kuvailemaan tätä seikkaa liiaksi, sillä tarkoitukseni on rohkaista teitä astumaan tuon kynnyksen yli.
Me olemme kuulleet puhuttavan pukeutumissäännöistä ja koetan olla tässä asiassa lyhyt ja ytimekäs. Kirkkoon tulisi pukeutua arvokkaasti eikä turhan paljastavasti. Hartiat peitettynä (ei siis hihatonta paitaa) ja shortsit tai hame polven yli ulottuvana. Tämä on oikein hyvä yleisperiaate meillä Suomessa. Maailmalta löytyy kuitenkin erilliaisia käytäntöjä, joissa pukeutumisperinteet ovat tarkemmin säädeltyjä. En ryhdy sekoittamaan teitä liiaksi näillä muilla perinteillä. Sanottakoon ainostaan, että meillä Suomessakin luostareissa on suotavaa että naisilla on pää peitettynä.
Mutta tässä tapauksessa haluan pitäytyä edelleen tässä mainitsemassani yleisperiaatteessa, joka sopii niin hautajaisiin, häihin kuin vaikkapa kristinoppileirin päätökseen meidän seurakunnissamme. Asiallisen pukeutumisen taustalla on ajatus siitä, että kukin meistä voisi keskittyä täysipainoisesti jumalanpalvelukseen. Paljastava pukeutuminen on näet huomiota herättävää, eikä se ole tarpeen kirkon seinien sisäpuolella. Ymmärrämme myös sen, että luostareissa asialliseen pukeutumiseen suhtauduttaan tarkemmin.
Muutoin kirkkokäytöksestä sanon sen verran, että ortodoksisessa kirkossakin on penkkejä. Ja ne eivät ole pelkästään koristeita, vaan ne on tarkoitettu istumista varten. Me emme tuli kirkkoon nimenomaisesti istumaan tai seisomaan, vaan rukoilemaan. En ryhdy tässäkään kohden yksityiskohtaisesti selostamaan tiettyjä jumalanpalveluksen kohtia joissa seisominen on suotavampaa, sillä me opimme parhaiten tulemalla paikalle ja omaksumalla näitä tapoja. Sama pätee ristinmerkin tekemiseen ja muihin yksityiskohtiin.
Olisi suorastaan käsittämätöntä, jos meiltä vaadittaisiin yhtäkkiä täydellistä tietämystä kirkollisista tavoista. On syytä muistaa, että tavatkin ovat meille nimenomaan apukeinoja, jotka auttavat meitä keskittymään olennaiseen, eli itse jumalanpalvelukseen. Joskus tavoista saattaa tulla suurempi palvomisen kohde kuin itse Jumalasta, jolloin olemme jo väärillä teillä.
Ortodoksisen kirkon kaikki jumalanpalvelukset ovat kaikille avoimia ja ainoa rajoitus on siinä, että ehtoolliseen voivat osallistua ainoastaan ortodoksisen kirkon jäsenet. Me voimme siis tulla ja lähteä kirkosta silloin kun haluamme.
Pystyn ainakin oman seurakuntani osalta vakuuttamaan, että kirkon isännöitsijöitä ja muita seurakuntalaisia on kannustettu toimimaan hyvin ystävällisesti ja tahdikkaasti erityisesti silloin, kun pyhäkköihimme saapuu uusia ihmisiä. Ja meillä on pyritty toimimaan juuri näin. Kirkon tulisi olla se paikka jossa saamme olla turvallisin mielin ja omana itsenämme. Pystymmekö lopulta edes rukoilemaan tai toimimaan väärin? Kukin meistä osaa normaalit kohteliaat käytöstavat ja se riittää mainiosti myös kirkossa.
Jos haluatte jakaa kokemuksia tai tietää enemmän jostain asiasta, niin olkaa rohkeasti yhteydessä minuun (etunimi.sukunimi@ort.fi) Voin yrittää selittää näitä asioita tarkemmin ja ottaa ne esille myös täällä blogissani.
