Lyhyet kuulumiset ja opetuspuhe

Olen tällä hetkellä hoitovapaalla, joten en ole työstänyt myöskään opetuspuheita. Onneksi vanhoja opetuspuheita voi aina julkaista ja yritän tässä jossain vaiheessa kertoa hieman muitakin kuulumisia. Se pitää heti tässä vaiheessa jo tunnustaa, että ei pienen lapsen kanssa tarvitse toimettomana kotona löhöillä. Tekemistä riittää, joten suuri tunnustus kaikille niille, jotka ovat jaksaneet olla lasten kanssa kotona. Kyllä se ihan täysipäiväisestä työstä menee.

Kristus nousi kuolleista!

Kuulimme juuri evankeliumin, jossa Kristus parantaa miehen, joka oli ollut 38 vuotta halvaantuneena. Tämän vuoksi tätä sunnuntaita kutsutaan myös nimellä "Halvaantuneen sunnuntai".

Evankeliumin tapahtumat sijoittuvat Bethesdan lammikolle, jonka äärellä oli suuri joukko sairaita ihmisiä. Itse asiassa paikannimi Bethesda tarkoittaa "armon taloa" ja tätä se myös oli. Aika ajoin Herran enkeli laskeutui alas ja kuohutti lähteen, ja ensimmäisenä siihen menevä parantui. Kysymys oli todellakin "armon huoneesta" ja suuresta Herran ihmeestä.

Tätä ihmettä oli odottanut myös 38 vuotta halvaantuneena ollut mies. Valitettavasti, hän ei ollut tuona aikana ikinä ehtinyt ajoissa lähteelle. Näin hän myös vastasi Kristukselle:

"Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua." [Joh. 5: 7]

Kristus kysyi mieheltä, että halusiko tämä parantua. Saatuaan myöntävän vastauksen Hän sanoi miehelle: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele!" [Joh. 5:8]

Tämän ihmeen kautta meille osoitetaan, että on täysin luonnollista, että Jumalan Pojalla on valta muuttaa asioita, jotka meidän ihmisten mielestä ovat mahdottomia. Meillä ihmisillä on paha tapa hengellisesti halvaantua, jolloin meillä ei ole enää kykyä uskoa, eikä myöskään halua turvautua Jumalaan.

Mutta palatkaamme kuitenkin tarkastelemaan erästä yksityiskohta, joka saattaa tuntua meistä hyvin oudolta. Kristushan kysyi tuolta halvaantuneelta, että ”Tahdotko tulla terveeksi?”

Miksi Kristus halusi kysyä 38 vuotta halvaantuneena olleelta, että halusiko tämä parantua. Eikö tällaisen vastauksen pitäisi olla kuitenkin vähintäänkin itsestäänselvyys, jota ei tarvitsisi edes erikseen kysyä?

Mutta asiat eivät kuitenkaan ole niin itsestään selviä, vaikka tältä ne saattaisivatkin näyttää. Ensinnäkin, Jumala ei halua toimia vastoin ihmisen vapaata tahtoa. Aloitteen tulee kaikessa lähteä liikkeelle ihmisestä itsestään. Suhteemme Jumalaan ja kaikkeen, mikä liittyy uskonelämään, tapahtuu siis omasta vapaasta tahdostamme.

Tästä syystä esimerkiksi avioliittoon vihkimisessä kysytään nuo kysymykset, joissa tiedustellaan, että onko vihkiparilla hyvä ja vapaa tahto ja vakava mieli avioitua. Tai yhtä lailla kirkkoon liittyvältä kysytään ennen mirhallavoitelua, että haluaako tämä liittyä ortodoksiseen kirkkoon. Samalla tavoin toimitaan muissakin mysteerioissa. Katumuksessa ja sairaanvoitelussakin aloitte lähtee liikkeelle ihmisestä itsestään.

Tämän vuoksi Kristuskaan ei yhtäkkiä vain parantanut tuota halvaantunutta, vaan hän kysyi tältä, että halusiko hän parantua. Olisiko tuolle 38 vuotta halvaantuneelle lopulta ollut niin helppoa nousta ylös kävellä omin jaloin ihmisten keskuudessa ja ryhtyä ansaitsemaan elantoa jollain tavalla, mistä hän ei aikaisemmin ollut tiennyt mitään.

Voimme myös tutkia asiaa hengellisesti ja kysyä, että onko ihmisen lopulta niin helppoa luopua entisestä elämästä ja ryhtyä toimimaan täysin uudella tavalla?

Tämän saman kysymyksen Jumala on osoittanut jokaiselle meistä: ”Tahdotko tulla terveeksi?”

On sanottu vertauskuvallisesti hyvin osuvasti, että ihmisen sydämeen käyvässä ovessa ei ole kahvaa ulkopuolella, vaan se on sisäpuolella.

Se tarkoittaa sitä, että Jumala, tai yhtä lailla sielunvihollinen ei vain marssi sisään meidän sisimpäämme, ellemme itse ensin avaa sydäntemme ovea. Me ihmiset otamme sen ensimmäisen askeleen, joka mahdollistaa hyvän taikka pahan toiminnan meissä.

Liturgiassa on eräs kohta, joka muistuttaa meitä nimenomaan tästä sydänten ovien avaamisesta Jumalalle. Ennen uskontunnustusta lausutaan sanat ”Ovet, ovet! Viisaudella ottakaamme vaarin.” Historiallisesti tällä on tarkoitettu sitä kohtaa liturgiaa, jossa kirkon ovet suljettiin ja ketään ei enää päästetty sisälle taikka ulos kirkosta. Kyse oli siitä eteenpäin pelkästään uskovaisten liturgiasta. Tänä päivänä tätä käytäntöä ei enää ole, joten monet jättävät nuo johdantosanat ”ovet, ovet” lausumatta.

Mutta ehkä juuri tässä kohden liturgiaa sallittakoon pieni symbolismi, eli vertauskuvallisuus, jota monessa muussa kohden pitää käyttää hyvin varoen. Liturgiassa meiltä odotetaan, että avaamme sydäntemme ovet Kristukselle. Miten me voisimmekaan vastaanottaa Kristuksen, jos me emme olisi vilpittömin mielin kääntyneet Hänen puoleensa? – Aloite lähtee taas kerran liikkeelle meistä itsestämme.

Ihmistä voi kutsua hengellisesti halvaantuneeksi, jos hän ei halua pyrkiä lähemmäksi Jumalaa. Kristus auttaa meitä tässä kaikessa, mutta meiltä itseltämme todellakin vaaditaan pientä vaivannäköä. Sitä, että todellakin täydestä sydämestä ja täydellä ymmärryksellä käännymme Jumalan puoleen ja ilmaisemme tahtomme siitä, että haluamme parantua.

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!

Kaksi maailmaa

Suuren perjantain aamupalveluksen 12 kärsimysevankeliumin jälkeen ajelen kirkosta takaisin kotiin. Matkalla ohitan kaksi huoltoasemaa, jotka ainakin paikoitettujen autojen perusteella ovat täynnä ihmisiä. Jäin miettimään, että tässäkö on ihmisten Suuren perjaintain täyttymys? Toivottavasti kyse on vain matkustavaisista, eikä siitä että ihmiset istusivat oikeasti huoltoasemalla tappamassa aikaa, kun kaikki muut super- ja hypermarketit ovat suljettuina? Onhan tämä tietysti siinä mielessä hämmentävä päivä, että tänään saa pitää vapaata, mutta suurinta osaa ei kiinnosta että minkä vuoksi sitä oikeastaan vietetään. Jos heitä ei kiinnosta, niin kiinnostaisiko heitä sittenkin olla  ennemmin töissä? Ja miksi nuo ihmiset eivät halua olla kirkossa tällaisena päivänä? Päivänä, jona muistamme Kristuksen kärsimyksiä.

Mieleeni palautuu väistämättä kärsimysevankelimuluvuista ensimmäinen, joka on myös kaikkein pisin. Siinä Kristus sanoo opetuslapsistaan seuraavasti: "He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu." (Joh. 17:16). Nyt meidän on hyvä ymmärtää käsite "maailma" oikein. Tämä luomakunta, jossa me olemme ja kutsumme maailmaksi on hyvä, koska Jumala on nähnyt kaiken luomansa hyväksi. Sen sijaan tämän maallisen maailman ihanteiden ja elämänrytmin mukaan elävät ihmiset, tai voisiko sanoa, ne ihmiset joille Jumala on yhdentekevä edustavat sitä maailmaa, johon Kristus ei kuulu. Se on se maailma, joka on työntänyt Jumalan pois silmistään. Mutta onhan se tietysti vaivalloista ottaa Kristuksen risti kannattettavaksi tässä elämässä.

Kristus sanoo myös seuraavasti: "Minä olen ilmoittanut  heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu". (Joh. 17:14)
Johtuuko tämän maailman välinpitämättömyys tai jopa suoranainen viha kristittyjä kohtaan juuri Jumalan sanasta: totuudesta, joka selvästi herättää voimakkaita tunteita. Tämä maailma ei kestä totuutta ja sen vuoksi paras tapa välttää totuuden kuuleminen on vaientaa se kaikin mahdollisin keinoin. Johannes Kastaja heitettiin tyrmään ja lopulta mestattiin. Kristus ei edes ehtinyt virua vankilassa, vaan hänet pidätettiin yöllä ja jo seuraavana aamuna oli tuomittavana ja puoliltapäivin ristiinnaulittuna. Suurin osa apostoleista kärsi saman kohtalon. Heidät vaiennettin, vaikka he eivät olleet mitään vääryyttä tehneet.

Toinen erikoinen piirre meissä ihmisissä on se, että haluamme tehdä kaiken enemmistön mukaan, vaikka enemmistö ei aina ole oikeassa. On mukava kuulua sellaiseen muottiin (tai muotiin), jonka tämä maailma tunnistaa. Ei ole mukavaa poiketa valtavirrasta. Tällaisia ihmisiä katsotaan hyvin epäluuloisesti. Siksi saatamme jopa tietoisesti tehdä vääriä asioita, koska suurin osa muistakin ihmisistä tekee niin.

Onkin sanottu, että meidän ei tule sääliä tänä päivänä niinkään Kristusta, vaan meidän tulisi sääliä tätä meidän langennutta ihmiskuntaa, joka yhä uudelleen ja uudelleen toistaa samaa tragediaa: Ristiinnaulitsee Kristuksen, jos ei enää ruumiillisesti, niin kuitenkin henkisesti. Ja miksi? Siksi, että Hän opetti asioita, jotka vaivaat ihmisten omaatuntoa ja joka toimi toisella tavalla kuin enemmistö. Kristuksen seuraaminen toteutuu siinä, että me elämme totuuden mukaan ja uskallamme olla erilaisia.