KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Hiljaisuutta etsimässä

On vierähtänyt pitempi tovi siitä kun viimeksi kirjoittelin mitään blogiini. Laiskuutta, kiirettä, urautumista, luovuuden puutetta? Vaikea sanoa syytä siihen, että en ole uhrannut aikaa blogilleni paljoakaan. Useamman kerran olen myös mennyt sieltä mistä aita on matalin, eli julkaissut täällä kirkossa pitämäni opetuspuheen. Nooh, ovathan nekin tietysti minun kirjoittamiani tekstejä.


Mitäs nyt sitten päässä liikkuu, kun sormet ovat viimeinkin löytäneet näppäimistön blogin kirjoittamiseen?

Silmääni sattui täällä netin suuressa suossa Kodin Kuvalehden juttu metsän vaikutuksesta ihmismieleen. LINKKI

Ja tottahan se on. Me elämme sellaista aikaa, että meidän henkisiä voimavaroja koetellaan ihan tosissaan. Meillä pitäisi olla aikaa myös tuohon hiljaisuuteen. Kysymys on nimenomaan hiljentymisestä, jota ihmismieli tarvitsee. (Hiljentyminen vastaa meidän henkisiin tarpeisiin, mutta sitä ei sovi sekoittaa hengellisiin tarpeisiin, joihin taas vastaa rukous. Hiljentyminen voi liittyä kuitenkin rukoukseen ja on hyvä askel rukouksen tiellä.)


Me kohtaamme niin paljon kaikenlaisia ärsykkeitä tänä digiaikana, että siitä on vaikea edes palautua. Kännykkä on kasvanut jo monen ihmisen käteen kiinni siinä määrin, että siitä on käytännössä mahdoton enää päästä eroon. Me pysymme ajan hermoilla ja yhteydessä muihin ihmisiin, mutta kaikesta huolimatta siinä on jotain mikä irroittaa meidät oikeasta elämästä. Me elämme digimaailmassa, vaikka todellisuudessa meidän pitäisi astua ulos oikeaan maailmaan.

Olen yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni tässä asiassa ja mennä edes silloin tällöin metsään. Täällä päin se on suhteellisen helppoa, sillä metsää on reilusti vähän joka suunnassa. En kuitenkaan halua kävellä pururadalla, vaan vähän pitemmälle pitää päästä. Vaellusreittejä on tosi paljon ihan sopivan matkan päässä. Kännykkä on tosin seurannut mukana metsään, sillä sen avulla olen ottanut valokuvia (kuten huomaatte) ja lisäksi netistä löytyy Retkikartta - sivusto, joka tarjoaa koko Suomen kattavat kartat. Ei siis tarvitse kuljettaa paperikarttoja mukana.



Mutta me tarvitsemme tuota hiljaisuutta. Ihan oikeasti. Vaikka istuisimme yksin hiljaisessa huoneessa, niin tietokoneen tai kännykän ruudulta tuleva meteli on sietämätöntä. Olisi ihan terveellistä pitää hieman taukoa, eikö totta?