Vihdoinkin olen alkanut tajuamaan, että siinä meille osoitetaan vain se, että mitkä asiat ovat lopulta tärkeitä ja välttämättömiä ja mitkä turhia. Kipeää tekee kun pitää monista asioista luopua, mutta pian huomaa
, että elämä jatkuu ilmankin niitä asioita (herkkuja yms.) ja olo todellakin on kevyempi.Paikkansa pitää myöskin se toteamus, että mitä enemmän yrittää kilvoitella, niin samassa suhteessa lisääntyvät kiusaukset. Erityisesti tämä viimeinen viikko on todellista taistelua. Siinä ei ole kysymys enää ulkoisesta paastosta, vaan henkisestä taistelusta. Kärsivällisyys ja nöyryys ovat todellisessa koetuksessa. Vaarana onkin, että viimeisellä viikolla onnistuu pilaamaan koko paaston räjähtämällä toiselle jostain täysin mitättömästä asiasta. Muistan opiskeluajalta, että seminaarin ilmapiiri oli paaston loppupuolella enemmän tai vähemmän kireä.
Siellä missä yritys on kova, niin siellä myös koettelemukset ovat kovat. Laiska pääsee helpommalla ja ilman Jumalaa kaikki on sallittua. Mutta sellaisessa elämässä on huonotkin puolensa, jotka tulevat esille ennemmin tai myöhemmin. Uskon että olen taas ainakin yrittänyt tehdä hyvää paaston aikana, sen verran on näitä koettelemuksia taas tullut vastaan.
Ja eihän Pääsiäisen ilo ja riemu tunnu samalta, jollei siihen olisi valmistautunut... Sitä riemua saa vielä pienen hetken odottaa...
