Vaikka vietämmekin pääsiäiskautta, niin haluan palata takaisin suuren perjantain aamupalvelukseen ja ensimmäiseen kärsimysevankeliumiin. Tämä ensimmäinen lukukappale on tietysti myös kaikkein pisin, joten kaikkea siihen liittyvää on mahdotonta kerralla muistaa. Tässä ensimmäisessä luvussa kuullaan Kristuksen jäähyväispuhe opetuslapsille. Siinä on eräs kohta, jossa Kristus muistuttaa opetuslapsiaan siitä, että jos maailma on vihannut häntä, niin se tulee vihaamaan myös hänen opetuslapsiaan.
Kun Kristus puhuu maailmasta, niin Hän ei tarkoita tätä luomakuntaa, sillä jo heti luomiskertomuksessa Jumala näki, että kaikki minkä Hän on luonut on hyvää. “Maailmalla” tarkoitetaan tässä tapauksessa sitä yhteisöä tai järjestelmää, jonka tarkoituksena on elää ilman Jumalaa ja Jumalan tahdon vastaisesti. Sellainen maailma pyrkii sulkemaan Jumalan kaiken ulkopuolelle ja yrittää kaikessa toimia itseriittoisesti ja välinpitämättömästi. Tämä jumalattomuus ei aina tarkoita sitä, että kyse olisi vain jostain ateistisesta yhteiskunnasta, vaan nimenomaan järjestelmästä, joka palvoo jotain muuta Jumalan sijaan.
Jos pohdimme taas tätä asiaa tarkemmin, niin voimme helposti palauttaa mieliimme Kristuksen muistutuksen siitä, että me emme voi palvella yhtä aikaa Jumalaa ja mammonaa eli rahaa ja maallista omaisuutta. Meidän täytyy tehdä siis valinta kumpaa haluamme palvoa. Tämän maailman ihanteisiin kuuluu juuri tuon mammonan palvonta, joka ajaa samalla ihmistä pois Jumalasta.
Tässä valossa varmasti ymmärrämme, että miksi maailma vihaa Kristusta ja Hänen seuraajiaan. Kristityt ovat erilaisia ja toimivat eri ihanteiden mukaan. He eivät kuulu siihen massaan, jonka tarkoituksena on itsekkäästi kerätä lisää ja lisää kaikkea ympärilleen ja tällä kulutushysterialla myös rahoittaa sitä suurta kaupallisuuden kaivoa, josta hyötyvät nimenomaan ne, jotka ovat jo entuudestaan rikkaita. Onhan meille selkeästi osoitettu se, että suurin osa varallisuudesta on tässä maailmassa sijoittunut harvojen käsiin.
Tämän maailman ihanteet sanelevat meidän kaikkien elämistä. Joskus asiat ainakin näennäisesti näyttävät palvelevan meitä ihmisiä, vaikka mitäänhän ei tapahdu siksi, että tämä maailma haluaisi tehdä hyvää ihmisille. Otetaan yhtenä esimerkkinä kauppojen aukiolojen vapautuminen. Joku saattaa nyt ajatella, että siinä se pappi taas periaatteen vuoksi kiukuttelee asiasta, josta ei oikeasti ole haittaa. Näinhän se on, että tämä asia todellakin näyttää periaatteessa hyvältä, sillä nythän meitä ihmisiä voidaan palvella entistä tehokkaammin. Kyse ei ole kuitenkaan vilpittömästä halusta palvella, vaan halusta saada lisää rahaa. Se on luonnollinen tämän maailman ihanteisiin kuuluva asia.
Kristillisestä näkökulmasta katsottuna rajaton aukiolo rikkoon ennen kaikkea sapattilepoa. Tämä siitäkin huolimatta, että me emme enää kristittyinä samassa muodossa vietä sapattia. Meille on kuitenkin annettu aika, joka tulisi pyhittää ja erottaa tavanomaisesta arjesta. Jos emme anna aikaa itsellemme ja lähimmäisillemme, niin me silloin me aiheutamme myös suurimman vahingon itsellemme ja lähimmäisillemme.
Isossa-Britanniassa toimiva rabbi Jonathan Sacks kertoi tapauksesta, jossa juutalaisen alakoulun oppilaalta kysyttiin, että mikä on parasta sapatissa? - Oppilas vastasi, että “sapatti-ilta on ainut aika viikossa, jolloin isä ei ole kiirehtimässä minnekään.” Tähän liittyen eräs lastenhoidon asiantuntija totesi rabbille, että “teidän sapattinne pelastaa avioliittoja”. Sapatti on tarkoitettu myös perheille yhteiseksi ajaksi.
Joku voisi tähän sanoa, että eikös shoppailu ole juuri tuota mukavaa ja rentouttavaa yhdessäoloa? Mutta onko se oikeasti sitä? Pääsääntöisesti kaupassa oleminen on kiirehtimistä. Ja onko se mukavaa yhdessäoloa, että viemme lapsemme katsomaan niitä luvuttomia asioita, joita he eivät voi kuitenkaan saada ja mitä he eivät myöskään lopulta mihinkään tarvitse? Ja puuttuuko meiltä ihmisiltä tänä päivänä oikeasti kyky ostaa elintarvikkeita ennakoiden, niin että selviäisimme edes yhden viikonlopun yli? Ainakin ennen tämä on onnistunut.
Ravaaminen paikasta toiseen ei myöskään ole sellaista persoonallista kanssakäymistä lähimmäistemme kanssa, sillä huomiomme on pääosin kaikessa siinä rojussa ympärillämme on. Minulla on lisäksi vahva epäilys siitä, että aukiolojen laajentuminen ei luo suuria määriä uusia työpaikkoja, vaan nykyiset työntekijät saavat tehdä entistä enemmän töitä. Joillekin harvoille se voi olla tervetullutta, mutta normaalia elämää viettävät kärsivät kyllä tästä.
Kirjoitanko tätä kaikkea sitten hieman liian kärjistetysti? - Teenkö nyt kärpäsestä härkäsen?
Joka tapauksessa itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että eräs meidän ihmisten mielenterveyttä uhkaava asia on kyvyttömyys erottaa arki pyhästä. Tämä valitettava tosiasia saa meidät osaltaan uupumaan ja masentumaan. Ja jokainen uupunut ja masentunut ihminen on meille liikaa.