Palmusunnuntai ja siihen liittyvä virpomisperinne ovat
monelle lapselle erityistä aikaa. Pajunoksien hakeminen ja niiden koristelu
ovat mukavaa puuhaa, josta vanhemmatkin pääsevät osallisiksi. Ortodoksiseen
perinteeseen kuuluu olennaisena osana virpomavitsojen siunaaminen
palmusunnuntain aaton jumalanpalveluksessa. Virpomavitsoja siunataan myös
kouluissa ja päiväkodeissa palmusunnuntaita edeltävällä viikolla.
Kaiken huipentuma on itse virpominen palmusunnuntain aamuna. Virpojat pukeutuvat pyhävaatteisiin ja lähtevät jo varhain aamulla virpomaan sukulaisia, ystäviä ja naapureita välittäen näin juhlan sanomaa ja siunausta koteihin. Juhlan sanomana julistetaan siis Kristuksen ratsastamista Jerusalemiin, jossa kansa otti hänet Vapahtajana ja kuninkaana vastaan. Alkuperäiseen virpomisperinteeseen kuuluu se, että virpojat tekevät useita vitsoja, jotta jokaiseen virpomispaikkaan voidaan jättää lahjaksi siunattu virpomavitsa. Virpojille on tapana antaa palkkio, mutta oikeaoppisesti palkanmaksu tapahtuu vasta viikkoa myöhemmin pääsiäisenä, jolloin myös paasto päättyy. Palkka ei kuitenkaan saa olla tärkein syy virpomiselle.
Läntisessä Suomessa noudatetaan enemmän nk. trulliperinnettä, johon kuuluu, että pääsiäistä edeltävänä lauantaina noidiksi pukeutuneet lapset kiertelevät ovelta ovelle. Tämä tapa on muodostunut vanhasta kansanperinteestä, jonka mukaan karja oli alttiina pahalle juuri pitkäperjantaina ja lankalauantaina. Kristillisessä mielessä tälle tavalle voi jollain tavoin hakea oikeutusta siitä, että paha on liikkeellä juuri Kristuksen levätessä haudassa. Trullit edustivat tässä kansanperinteessä nimenomaan pahoja voimia, eivätkä trulleiksi alkujaan pukeutuneetkaan lapset, vaan vanhemmat naiset. Kiertelevät trullit saattoivat leikata kotielämistä karvatuppoja tai tehdä muita taikoja. Kysymys on siis ollut suoranaisesta kansanperinteeseen liittyneestä noituudesta. Lieneekö nykyisessä noitien ovelta ovelle kiertämisessä kysymys alunperin ollut jonkinlaisesta pahan lepytyspalkkiosta. Sen tietänevät paremmin kansanperinteen tutkijat.
Näiden kahden käytännön sekoittumista saattavat jotkut pitää täysin harmittomana ilmiönä, mutta kristilliseltä kannalta katsottuna asia ei kuitenkaan ole täysin samantekevä. Palmusunnuntain sanoma perustuu suoraan evankeliumin tapahtumiin ja virpomisen tarkoituksena on välittää siunausta ja juhlan sanomaa. Noitaperinteessä taas viitataan noituuteen ja pahan toimintaan, ja sen oikea ajankohta on lauantai lähes viikkoa myöhemmin. Miten voimme välittää palmusunnuntain jumalallista ja riemullista siunausta, jos virpojien pukeutuminen viittaa johonkin aivan muuhun kuin siunauksen välittämiseen? Voiko siunausta ja noituutta lopultakaan hyvällä omallatunnolla millään tavoin yhdistää toisiinsa?
Lapsille asia tulisi osata esittää hyvin perustellusti, mutta silti yksinkertaisesti. Virpojien ei tarvitse pukeutua täysin arkisesti, sillä kauniisiin pyhävaatteisiin pukeutuminen tuntuu lapsista varmasti omalla tavallaan erikoiselta ja arvokkaalta. Samalla pukeutuminen auttaa lasta ymmärtämään myös juhlan luonteen paremmin. Lapsia voi muistuttaa, että vuodessa on sellaisiakin päiviä, jolloin hullunkurisesti pukeutuminen on täysin oikeutettua ja sopivaa.
Lapsia kannattaa muistuttaa myös siitä, että virpomisessa kysymys ei ole karkin tai rahan pyytämisestä, vaan juhlan toivotuksesta ja siunauksen välittämisestä. Vaarana on, että annamme lasten ymmärtää hyväksyvämme kerjäämisen, mikä ei tietenkään ole tarkoitus.
Karkkia ja rahaa pyytävät pikkunoidat ovat alkaneet aiheuttaa jo sellaisiakin vastareaktiota, että monet ihmiset jättävät ulko-oven avaamisen väliin noina juhlapyhinä. Ei tätä tarvitse mitenkään ihmetellä, sillä olen kuullut sellaisestakin, että ”virpojille” eivät ole kelvanneet kolikot vaan ainoastaan setelirahat!
Lapsia tästä ei voida syyttää, sillä me aikuiset itse annamme heille mallin arvomaailmasta ja pyhyyden kunnioituksesta. Suurin vahinko tapahtuu juuri silloin, kun suhtaudumme kristillisiin juhliin niin välinpitämättömästi, että annamme noituuden sekoittua siunaukseen. Toinen suuri vahinko tapahtuu siinä, että opetamme lapsia pyytämään rahaa tai karkkia ilman, että sen eteen on oikeasti ensin tehty työtä. Tällainen perinne on tarpeetonta kerjäämistä, jonka seurauksena saattavat yhä useamman talon ovet pysyä lukittuina juuri palmusunnuntaina.
Toivonkin kaikkien välittävän eteenpäin perinnettä, jossa juhlan merkitys ja sanoma tulee arvokkaalla ja alkuperäisellä tavalla esille.
 |
| Pikku-Anna tuomassa virpomavitsoja palmusunnuntain aaton ehtoopalvelukseen. |
