KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

"Arkipyhäsi kaikki heitä..."

Tuttu joululaulu vääntäytyi mielessäni yllä olevan otsikon mukaiseksi. Syy tähän löytyy tietysti tässä äskettäin uutisoidusta aiheesta, jossa nk arkipyhät sijoitettaisiin viikonloppuhuin jotta maamme taloudellinen kilpailukyky ja tehokkuus parantuisi.

Suoraan sanottuna en ole yhtään yllättynyt tästä uutisesta, sillä se sopii oikein hyvin tähän  maallistumisen ja jatkuvan taloudellisen tehokkuuden tavoittelemisen jatkumoon.

Pakkohan se on myöntää, että paljon on niitä ihmisiä, jotka eivät tiedä miksi Loppiaista ja Helatorstaita vietetään. (En aio tässä yhteydessä ryhtyä teologiseen valistustyöhön ja kertomaan näistä juhlista sen enempää). Mutta tekeekö joidenkin ihmisten tietämättömyys sitten näistä päivistä turhia?

Joku voisi sanoa, että eiväthän nämä päivät häviä mihinkään, vaan ne yksinkertaisesti siirretään. No hyvä! Sittenhän samalla siirtolistalle voisi laittaa myös vapun ja uuden vuoden, joiden arkipäiville säilyttämisellä ei varsinaisesti löydy yhtään sen enempää erityisiä perusteita.
Tietysti onhan näissä kahdessa päivässä Juhannuksen lisäksi kuitenkin se erityinen kansallinen piirre, että silloin ihmiset saavat juoda ihan luvan kanssa ja sen on kuulkaas aika tärkeä asia. En itsekään edusta mitään raivoraitista ajattelua, mutta kalenteri ei sanele sitä että miten paljon minun täytyy kantaa Alkosta tavaraa kotiin.

Mutta oli peruste mikä tahansa, niin me ihmiset tarvitsemme mahdollisuuden irrottautua tavanomaisesta uurastuksesta. (Se on sitten eri asia, että osaammeko käyttää meille annetun vapaa-ajan hyödyllisesti.)
Olen aiemminkin viitannut siihen, että meillä työhön liittyvä stressi ja loppuunpalaminen ovat todellisia ongelmia ja keskustelut vapaapäivien vähentämisestä ja eläkeiän korottamisesta eivät ainakaan näin maalaisjärjellä ajateltuna tule auttamaan tässä asiassa yhtään.
Minua suoraan sanottuna ahdistaa tämä rahanahneus, jonka innoittamina osa ihmisistä saa lopputilin ja jäljellä olevista ruoskitaan enemmän ja enemmän irti. Kaiken tämän seurauksena aika monella näyttää olevan entistä kurjempaa.

Maailmantalous näyttää säätelevän tämän tanssin tahdin, mutta vauhtia voisi hiljentää ihan oma-aloitteisesti ennen kuin ajetaan vauhdilla ulos. Mutta milloin me tämän oikein opimme?



P.S.
Tähän loppuun LINKKI Tuomaan sunnuntain opetuspuheeseen.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Usko Kristuksen ylösnousemukseen

"Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne." (1.Kor. 15:14)

Edellä oleva lainaus apostoli Paavalilta vastaa jo siihen kysymykseen, että miksi pääsiäisen on keskeisin juhla koko kirkkovuodessa. Kristuksen ylösnousemus on koko uskon perusta ja ilman sitä kaikki jäisi vajaaksi. Ylösnousemuksessa kuolema menettävää valtansa ja paratiisin portit avautuvat. Kristuksen ylösnousemus on hengellisen riemumme suurin lähde. Kuolema ei ole elämän loppu, vaan uuden iankaikkisen elämän alku. Kristuksessa kukaan ei ole enää kuollut!
Kaikesta huolimatta usko Kristuksen ylösnousemukseen vaatii itsessään meiltä uskoa. Me emme voi kutsua itseämme kristityiksi, jos emme usko Kristuksen ylösnousemukseen!

Mutta mitä jos ihminen ei kykene uskomaan itse ylösnousemukseen?
Uskomme ei tietenkään ole vailla todistusta, siitä evankelistat ovat pitäneet huolta. Evankeliumi pitää sisällään Kristuksen opetuksen lisäksi todistuksen Hänen ylösnousemuksestaan. Monet ihmiset eivät kuitenkaan pidä evankelistojen kirjallista todistusta tarpeeksi vakuuttavana.

Mutta mikä sitten on vakuuttavaa? Kuinka monta todistajaa ja silminnäkijää pitäisi olla, että ihmisten usko Kristuksen ylösnousemukseen vahvistuisi? Nykyisen oikeustajumme mukaan yhdenkin todistajan lausunto riittää siinä, että asia nähdään luotettavaksi. Eihän todistajien vähäinen määrä voi kumota tapahtuman uskottavuutta.
Otetaan vertaus nykypäivästä. Ajatellaan että minä ajaisin autollani kolarin kotikaupungissani ja vika olisi selvästi minun. Tähän kolariin löytyisi vieläpä pari silminnäkijää todistajaksi, joten asianhan pitäisi olla selvä. Voisinko minä sitten kumota todistajien luotettavuuden ja lausunnon sillä, että kaupungissa oli onnettomuushetkellä 8500 muuta ihmistä, jotka eivät nähneet kyseistä kolaria. Minuthan pitäisi vapauttaa silloin kaikista syytteistä.
Pitäisimme tällaista ajatusta naurettavana, mutta kaikesta huolimatta jotkut haluavat kumota evankelistojen todistuksen sillä perusteella, että silminnäkijöitä ei ole tarpeeksi.

Kristuksen opetuslapset antavat meille omalla toiminnallaan vankkumattoman todistuksen ylösnousemuksesta. Miten voi olla mahdollista, että tuo Getsemanen puutarhasta paennut joukko alkaisi yhtäkkiä myöhemmin julistamaan voimallisesti ylösnousseesta Kristuksesta? Miten tämä oppimattomien kalastajien joukko, jonka vahvin edustaja kolmesti kielsi Kristuksen oli yhtäkkiä Helluntaina puhumassa Kristuksesta suurelle kansanjoukolle? Miten nämä lukittujen ovien takana piileskelleet opetuslapset kiersivät yhtäkkiä julistamassa kaikille Kristuksen ylösnousemuksesta ja Johannesta lukuunottamatta jokainen heistä kärsi marttyyrikuoleman julistuksensa  tähden?
Kukaan ei valheen tai huijauksen tähden kykenisi tällaiseen muutokseen. Kukaan ei vaarantaisi henkeään ja näkisi sellaista vaivaa, ellei itse olisi nähnyt ylösnoussutta Kristusta! Nämä opetuslapset ja heidän kanssassa olleet naiset, jotka ensimmäisenä todistivat ylösnousemuksen ovat itsessään todistajia meille. Miksi siis haluaisimme epäillä näiden todistajien kertomuksen paikkaansapitävyyttä? Tuntuu suoranaiselta hulluudelta kuulla kuinka ihmiset haluavat kieltää Kristuksen ylösnousemuksen epäillen evankelistoja, mutta samanaikaisesti he lukevat horoskooppeja ja uskovat kaikenlaisia huhupuheita ja juoruja joiden alkuperästä ei ole mitään tietoa.

"Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon." (Joh. 12:24)

Näillä sanoilla Kristus puhui kärsimystensä edellä. Hän viittasi tässä itseensä, mutta ei pelkästään itseensä, vaan myös kaikkiin marttyyreihin, jotka tultaisiin surmaamaan uskonsa tähden. Me tiedämme sen, että juuri marttyyrien veri on vahvistanut Kirkon perustan. Ilman näitä uhrauksia kristittyjä ei enää olisi. Ja näidenkin uhrausten perustana on usko kuolleista ylösnousseeseen Kristukseen.

Varhaiskirkon aikana ihmeet olivat arkipäivää. Maallistumisen ja epäuskon myötä myös ihmeitä alkoi tapahtumaan vähemmän. Tänä päivänä ei tarvita ihmeitä, sillä evankeliumin tulisi vakuuttaa jokaisen ihmisen jolla on kyky vastaanootta sen ilosanoma. Tänä päivänä meiltä edellytetään ennenkaikkea uskon säilyttämistä.
Me saatamme kysyä itseltämme, että miten minä voin uskoa sellaiseen mikä ylittää koko inhimillisen käsityskyvyn?
Ei meidän tarvitse selittää ihmeitä tai ylösnousemuksen salaisuutta tyhjentävästi, sillä ne ylittävät käsityskykymme. Miten luotu voisi yhtäkkiä selittää sellaista mitä ainoastaan hänen Luojansa psytyy tekemään? Vastasyntynyt lapsi ei kykene puhumaan tai kävelemään, mutta hieman vanhempi taas pystyy. Ihminen on tuon vastasyntyneen kaltainen suhteessa omaan Luojaansa. Ei häneltä voi vaatia mitään sellaista mihin hänellä ei ole kykyä.

Olisiko meidän uskomme sitten vahvempi jos ihmeitä tapahtuisi enemmän tai jos me jopa näkisimme jonkun nousevan kuolleista?
Jatkuvasti tapahtuvat ihmeet eivät kuitenkaan olisi meille ihmeitä, vaan hyvin äkkiä aivan tavallisia asioita. Eli tämän päivän ihme olisi seuraavana päivänä tavanomaisuus ja joka päivä vaatisimme yhä suurempi asioita jotta vakuuttuisimme jostakin. Ja totta on se että vailla uskoa oleva ihminen ei uskoisi Kristukseen, vaikka joku nousisikin kuolleista, sillä hän on sydämessään tehnyt jo valinnan. Meidän ei tule kuitenkaan tuomita tällaista ihmistä, sillä paatunutkin Kristuksen vihollinen voi kuin ihmeen kautta muuttua. Näinhän kävi apostoli Paavalille. Kaikki on siis mahdollista.

Mitä voimme sanoa ihmisen uskosta?
Todellinen kristitty taistelee joka päivä oman uskonsa kanssa. Me emme tule autuaiksi silloin kun uskomme sokeasti, vaan silloin kun yritämme toimia ihanteiden mukaan. Ihminen on ottanut suuren askeleen kohti Jumalaa jos hän haluaa uskoa ja haluaa toimia Kristuksen opetuksen mukaan, vaikka hän ei inhimillisessä heikkoudessaan tähän kykenisikään. Yhtä lailla ihminen on ottanut suuren askeleen pois Jumalasta jos hän ei halua edes yrittää uskoa tai hän kuvittelee, että hengellinen välinpitämättömyys voidaan kuitata aina Jumalan armolla. Ihminen ei sanele Jumalalle sitä, että missä kulkee armahtavaisuuden raja!

Mutta uskossa Kristuksen ylösnousemukseen me emme saa  tarpeettomasti epäröidä. Pääsiäisen sanoma ei ole yhdentekevä, sillä  se sanelee lopulta sen, että millainen on uskomme. "Kristus nousi kuolleista!" ja vastaus: "Totisesti nousi!" ei ole vain riemullinen tervehdys pääsiäisjuhlan aikaan. Se on myös uskontunnustus. Me joko uskomme siihen tai sitten emme. Ei ole olemassa välimuotoa uskossa ylösnousemukseen. Kristitttynä olemisen tie alkaa aina ylösnousemuksen riemusta. Ja joka vuosi me vietämme uudestaan tuota ylösnousemuksen juhlaa, jotta emme unohtaisi sitä totuutta, joka tekee meistä kristittyjä. Siihenhän kaikki lopulta perustuu:

"Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne." (1.Kor. 15:14)


Lasten pääsiäinen Juuassa. Kuva: Kalervo Konttinen

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Maria Egyptiläisen sunnuntai (opetuspuhe)

Olemme kulkeneet Suuressa Paastossa jo viidenteen sunnuntaihin. Tämä sunnuntai on omistettu pyhittäjä-äiti Maria Egyptiläisen muistolle.

Suuri Paasto on annettu meille erityiseksi hengellisen kasvamisen kaudeksi. Valitettavasti, liian usein paasto pelkistetään ruokailutottumusten muuttamiseksi. Kuitenkin ruokavalion muuttaminen on ainoastaan yksi osa tuota paastoa.

Paastossa ensisijainen tehtävämme on katsoa itseämme peiliin ja tutkia, mitkä asiat hallitsevat meidän elämäämme. Voimme tehdä esimerkiksi listan siitä, mihin me päivän aikana kulutamme aikaa ja rahaa. Hyvin usein tuon listan kärkeen mahtuu paljon sellaisia asioita, jotka eivät kasvata meitä hengellisesti, eivätkä myöskään auta  lähimmäisiämme millään tavoin. Paaston tarkoituksena onkin auttaa meitä laittamaan elämässämme asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen.

Jokainen Suuren Paaston sunnuntaipäivä pitää sisällään oman opetuksen, jonka tarkoituksena on rohkaista meitä kehittymään omassa hengellisessä elämässämme.

Pyhittäjä-äiti Maria Egyptiläisen elämänkerta muistuttaa meitä siitä, että elämässä voi  tehdä täyskäännöksen. Elämänkerran mukaan Maria oli lähtöisin Aleksandriasta, jossa hän oli toiminut koko nuoren ikänsä prostituoituna. Hän lähti erään pyhiinvaeltajia kuljettaneen laivan mukana Jerusalemiin, jossa hän koki täydellisen mielenmuutoksen. Tämän jälkeen  hän siirtyi kilvoittelemaan erämaahan, jossa hän vietti koko lopun elämänsä.

Pyhittäjä-äiti Marian elämäntarina osoittaa meille, että ihminen pystyy muuttumaan jos hän todella haluaa. Yhtä lailla se osoittaa meille myös sen, etteivät kirkkomme pyhät olleet synnittömiä yli-ihmisiä, vaan heidän lähtökohtansa ovat olleet joskus jotain aivan muuta kuin esimerkilliset.

Evankeliumi ja päivän pyhän muisto eivät saa olla meille vain koskettavia tarinoita tai hurskaita legendoja joita on mukava kuunnella, vaan niiden tulisi kannustaa meitä myös toimimaan niiden esimerkin mukaisesti. Onhan Kristus itse sanonut: ”Autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä”.

Kristuksen omakohtainen opetus ja toisaalta pyhien ihmisten esimerkki ovat molemmat sisällöltään helposti ymmärrettävissä. Niiden toteuttaminen onkin  jo huomattavasti vaikeampaa. Uskonmukainen elämä ei kuitenkaan toteudu pelkästään sillä, että sanomme uskovamme ja sanomme ettemme tee pahaa. Uskonmukainen elämä ei toteudu vielä silloinkaan, vaikka osaisimme Raamatun kannesta kanteen. Ei riitä että ainoastaan kuulemme Kristuksen sanat, meidän on myös noudatettava niitä. 

Meillä tämän päivän kristityillä on kolme suurta kompastuskiveä tiellä hengelliseen kasvuun. Ensimmäinen on se, että me pidämme Kristuksen opetusta ja pyhien ihmisten esimerkkiä mahdottomana seurata. Tuossa tapauksessa ihminen oikeastaan luovuttaa jo ennen kuin hän on kunnolla aloittanutkaan. Pyhä Maria Egyptiläinen kuitenkin osoittaa meille, että jopa syntisestä naisesta voi tulla koko kirkon kunnioittama pyhä.  Tahdonlujuus, kärsivällisyys ja nöyryys ovat tässä tapauksessa tärkeitä hyveitä.

Toisena ongelmana on tilanne, jossa ihminen kuvittelee saavuttaneensa jo hengellisessä elämässä tarpeeksi. Hän pitää tilaansa hyvänä ja pelastustaan itsestäänselvyytenä. Mutta jos ihmisellä ei ole enää pyrkimystä ja yritystä parempaan, niin hänen tilansa alkaa hiljalleen huonontua. Samalla hän saattaa ylpistyä omista hyvistä teoistaan niin paljon, että hän lankeaa synneistä pahimpaan eli ylpeyteen. Näin kävi Kristuksen vertauksen fariseukselle, joka ylpeili omilla saavutuksillaan.

Kolmantena ja oikeastaan suurimpana vaikeutena on se, että  tiedostamme kyllä hengellisen kasvun tärkeyden, mutta tästä huolimatta asia ei jaksa kiinnostaa meitä. Kysymys on siis hengellisestä välinpitämättömyydestä. Inhimillistä heikkoutta on se, että suuria uhrauksia ei mielellään tehdä. Kristuksen opetuksessa pysyminen ja Hänen ristinsä kantaminen vaativat näitä uhrauksia ja ponnisteluja. Kiusauksena onkin lykätä kaikki nämä vaivannäöt tuonnemmaksi ajatellen, että "kyllä minulla on vielä aikaa korjata elämääni." - Mutta kuinka paljon meillä todellisuudessa on aikaa? Se tieto on yksin Jumalan käsissä.




Ihmisellä on luontainen kaipaus kohti Jumalaa. Monista maallisista asioista on helppo tehdä itselleen jumala, joka tuo sisältöä elämäämme. Tuollainen maallinen sisältö ei voi kuitenkaan korvata  todellista Jumalaa. Usko ja uskonmukainen elämä tekevät meistä onnellisia ihmisiä joiden sydämet ovat riemua täynnä.

Tässä maailmassa on monia asioita, jotka saavat  mielemme liikuttumaan - jopa kyyneliin saakka. Kuten tiedämme, esimerkiksi koskettava musiikki tai elokuva voivat saada aikaan tällaisen mielenliikutuksen. Mutta meidän ei tarvitse tyytyä sellaiseen  mielenliikutukseen, joka kestää vain lyhyen hetken. Yhteys Jumalaan saa meidät kosketuksiin sen pyhyyden kanssa, joka on hetkellisen mielenliikutuksen yläpuolella.

Katsokaamme vaikka ihmistä, joka astuu ulos kirkosta jumalanpalveluksen jälkeen. Hän ei ole synkkä eikä masentunut, vaan hänen kasvoiltaan heijastuu pyhyyttä, jonka voi saavuttaa vain Jumalan kohtaamisessa. Silloin hänen sydämensä on täyttänyt todellinen ilo joka on luonteeltaan aivan toisenlaista kuin se, mitä maalliset riennot voivat tarjota.

Juuri tuo pyhyyden kaipuu huutaa monen ihmisen sisimmässä. Pyhittäjä-äiti Maria löysi sisäisen rauhan ja todellisen Jumalan kohtaamisen erämaasta. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän kaikkien tulisi  vetäytyä erämaahan. Se kuitenkin muistuttaa meitä siitä, että sielumme kaipaa tuota rauhaa. Se kaipaa tuota kosketusta jumalalliseen pyhyyteen, joka todella on kaiken tämän ajallisen yläpuolella.