Uutisissa oli tänään juttu siitä, että eräs kirkonmies on asettunut eurovaaleissa ehdokkaaksi. En sen kummemmin ota tuohon kantaa, mutta joitakin ajatuksia heräsi uskonnon ja politiikan suhteesta.
Politiikassahan on kysymys vaikuttamisesta ja johtamisesta. Perimmäinen ajatushan on aina siinä, että pyritään tekemään asioita, jotka tukevat yhteistä hyvää. Kirkko tukee valtiovaltaa ja tältä osin myös politiikkaa. Tukeminen tulee esille esimerkiksi rukouksessa, jossa pyydetään, että meillä säilyisi rauha ja se, että valtiovalta tekisi päätöksiä, jotka hyödyttävät juuri tuota yhteistä hyvää.
Kirkko jatkaa esivallan puolesta rukoilemista päivästä toiseen, vaikka joskus nuo poliittiset päätökset sotisivatkin kirkon opetusta vastaan.
Miksi sitten valtiovalta tukee kirkkoa? Ensimmäisenä tulee mieleen se, että kirkko omassa opetuksessaan pyrkii kasvattamaan hyviä ihmisiä ja kunnon lainkuuliaisia kansalaisia. Kirkko tietysti tekee myös merkittävää työtä sielunhoidollisesti, jolloin ihmisille annetaan esimerkiksi kriisiapua. Uskonto tukee vahvasti ihmisen henkistä hyvinvointia. Ne eivät ole mitään vähäpätöisiä asioita. Jotenkin toivoisi, että "Eroa kirkosta" - uskontokunnan kannattajatkin pohtisivat tätä samalla kun jatkavat aggressiivista kampanjointiaan.
Muistan joskus kuulleeni, että harvemmin politiikassa tehdään päätöksiä ja tuetaan kirkkoa silkasta hyväntahtoisuudesta. Taustalla on aina ajatus siitä, että sen pitää hyödyttää myös itseä. Siinä toimivat normaalit markkinatalouden säännöt. Hyväntekeväisyyttä ja vilpitöntä rakkauden osoittamista on se, ettei odoteta mitään vastapalvelusta. Sellaistakin onneksi tapahtuu ja toivoisi tapahtuvan myös tulevaisuudessa.
