Kesä lähestyy ja vaatetus kevenee... Kirkkoa esitellessä ja katekumeeniopetuksessa törmää usein siihen kysymykseen, että millaisessa vaatetuksessa on soveliasta tulla kirkkoon?
Pukeutumissääntöjä tulkitaan monella tavalla ja monesti luostareissa niistä pidetään vielä tarkemmin kiinni. Lyhyesti sanottuna pukeutumisen ei tulisi olla liian paljastavaa tai muutoin epäkunnioittavaa. Käytännössä naisilla tulisi olla ainakin polviin ulottuva hame ja miehillä housut, jotka yltävät yli polvien. Hartiat tulisi olla myöskin peitettynä, jolloin hihaton paita ei ole sovelias.
Joissakin paikoissa (esimerkiksi Venäjällä) korostetaan myöskin sitä, että naisilla tulisi olla pää peitettynä kirkossa. Suomessa seurakuntakäytännössä tätä ei ole erityisemmin korostettu, enkä itse asiassa näe mitään hyvää syytä sen säännön suureen painottamiseen. Pään peittämisen lisäksi näissä paikoissa hameen käyttöä pidetään samalla tavoin suotavana.
Meidän on hyvä kunnioittaa niitä paikallisia tapoja, joissa näitäkin sääntöjä korostetaan. Me emme voi esimerkiksi lähteä luostareihin tai ulkomailla omien sääntöjen kanssa, vaan me vieraana kunnioitamme silloin heidän tapojaan.
Pukeutumissäännöistä tulee puhtaasti tapauskovaisuutta, jollemme perustele näitä asioita. Tämän vuoksi lienee paikallaan kertoa syitä tähän. Ensinnäkin Jumalaa peläten tai häpeillen meidän ei tarvitse pukeutua tietyllä tavalla kirkkoon, sillä kuten jo luomiskertomuksesta käy ilmi, niin ihminen tuli tähän maailmaan alastomana. Kirkko tilana edellyttää ihmisiltä arvokasta käytöstä, johon pukeutuminenkin jossain mielessä kuuluu. Tästä asiasta voi kertoa enemmän myöhemmin.
Ensisijaisesti kunnioituksesta lähimmäisiä kohtaan meidän tulee pukeutua soveliaasti. Kirkko on paikka, joissa meidän tulisi keskittyä yhdessä rukoukseen. Ylikorostavan tai paljastavan pukeutumisen sekä voimakkaiden hajusteiden tarkoituksena on kiinnittää huomiota itseensä, jolloin ihminen asettaa lähimmäiselleen tarpeettomia kiusauksia.
Kirkon tulisi olla nimenomaan se paikka, jossa emme ryhdy asettamaan toinen toisillemme lihallisia kiusauksia. Tässä valossa on ymmärrettävää se, että luostareissa pukeutumissäännöistä pidetään tarkempaa huolta. Luostarissahan kilvoittelee ihmisiä, joiden tarkoituksena elää selibaatissa. Miksi ihmeessä tietoisesti haluaisimme kiusata heitä?
Pukeutumissäännöistä tulee helposti tapauskoivaisuutta, jolloin ihminen voi hyvässä uskossa toimia täysin käsittämättömällä tavalla. Minä en henkilökohtaisesti ymmärrä esimerkiksi sitä, että joissakin paikoissa huivi on tiukasti päässä, mutta hame on ainoastaan muutaman sentin pituinen? Mitä hyötyä yläpään peittämisestä silloin on, jos alapää on paljaana?!
Pukeutumissääntöön tavallaan yhdistyy se käytäntö, jossa kirkossa on erikseen miesten ja naisten puolet. Tarkoituksena on vähentää tälläkin tavoin turhia kiusauksia. Säännöillä ja tavoilla on (toivottavasti) aina hyvin perusteltu merkitys. Asianmukaisella pukeutumisella me ennenkaikkea kunnioitamme lähimmäisiämme, jotka ovat saapuneet kirkkoon meidän kanssamme rukoilemaan.
