Nyt en kirjoita mitään uutta ja luovaa liittyen paastoon, vaan laitan tähän linkkejä vanhoihin (2013) paastokirjoituksiini.
Paasto ja ruoka
Paasto ja rukous
Paasto ja ajankäyttö
Paasto ja turhanpuhuminen
Paasto ja katumus
KUVA: Anna Verikov
Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.
Olkaa hyvä!
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.
Olkaa hyvä!
lauantai 21. helmikuuta 2015
lauantai 14. helmikuuta 2015
Sovintosunnuntai (opetuspuhe)
Vietämme tänään viimeistä valmistussunnuntaita, jonka myötä kohta
siirrymme itse Suureen paastoon. Evankeliumilukuna kuulimme otteen Kristuksen
vuorisaarnasta, jossa meitä neuvotaan antamaan anteeksi ja paastoamaan oikealla
tavalla.
Tätä päivää kutsutaan Sovintosunnuntaiksi, sillä anteeksi antaminen ja
anteeksi pyytäminen ovat hyvän ihmissuhteen perusedellytys. Kuinka monen
ihmisen kanssa olisimme lopulta puheväleissä ellei meillä olisi kykyä pyytää
anteeksi ja antaa anteeksi?
Valitettavasti tämä ei aina ole niin helppoa, sillä meillä on suuri
vaara kääntyä pois lähimmäisistämme. Joskus se tapahtuu riidan tai muun
erimielisyyden seurauksena. Toisinaan saatamme vähätellä ja arvostella jotakuta
ja näin huomaamatta rakennamme muuria itsemme ja lähimmäisemme välille.
Välimatka toiseen ihmiseen kasvaa sitä mukaa, kun jätämme sovinnon
tekemisen kauas tulevaisuuteen. Lopulta saatamme huomata, että
välinpitämättömyys on saanut meistä yliotteen, emmekä halua edes ponnistella sen
eteen että eläisimme sovinnossa. Tällainen tila on äärimmäisen vaarallinen,
sillä rakkaudettomuus ajaa meidät kauemmaksi myös Jumalasta.
Jumala
ei näet työnnä meitä pois luotaan, vaan ihminen tekee tämän itse itselleen.
Kristus muistuttaa tästä sanoen: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi
heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos
te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän
rikkomuksianne.” (Matt.
6:14-15)
Sovinnon tekeminen on äärimmäisen oleellinen asia pelastuksemme
kannalta! Ei siis ihme, että ennen Suurta paastoa meitä kannustetaan sovintoon.
Koko paaston tarkoituksena on johdattaa ihmisiä lähemmäksi Jumalaa. Pelastus ei
riipu pelkästään siitä että mikä on oma henkilökohtainen suhteemme Jumalaan.
Siihen vaikuttaa myös suhteemme toisiin ihmisiin.
Tästä pääsemmekin toiseen tärkeään kysymykseen, että mikä on sitä
oikeanlaista paastoamista? Kristus antaa ohjeistaa meitä välttämään
ulkokultaisuutta paastossa. Meidän ei tulisi turhaan synkistellä ja
ylivakavoitua silloin kun ryhdymme paastoamaan.
Ulkokultaisuutta on nimenomaan se, että me hoemme suureen ääneen oman
paastoamiseen liittyviä asioita: ”Voi voi, kun voimani ovat poissa tämän
paastoamisen myötä.” Tai sitten: ”Olen
tehnyt sellaista ja tällaista ruokaa, kun on tämä paastokin nyt menossa”. Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta meidän ei tulisi
turhaa hokea niitä, sillä siitä on lyhyt matka ulkokultaisuuden ja
omahyväisyyden synteihin.
Ulkokultaisuutta voidaan joskus kuitenkin vältellä väärälläkin tavalla,
jolloin sitä käytetään verukkeena sille, että meidän ei tarvitsisi paastota
kovin täysipainoisesti. ”En halua paastota pelkästään muodon vuoksi, joten
taidanpa tehdä kaikkea tällä kertaa niin kuin ennenkin.” Ihminen välttää suurieleistä paastoamista ja
ulkokultaisuutta siten, että hän paastoaa ainoastaan satunnaisesti. Tämä on
kuitenkin vähintäänkin yhtä haitallista kuin itse ulkokultaisuuskin.
Paastossa on hyvä muistaa se, että se ei ole pelkästään ruokapaastoa.
Tämä on kuitenkin hyvä lähtökohta kaikelle. Meillä tulisi olla kykyä muuttaa
ulkoisia ja ruumiillisia tapojamme, jotta pystyisimme siitä siirtymään enemmän
aineettomiin hengellisiin hyveisiin.
Miten me kuvittelemme pystyvämme pidättäytymään esimerkiksi pahoista
ajatuksista, jos meillä ei ole kykyä pidättäytyä tietynlaisesta ruokavaliosta.
Ruokapaasto tukee meidän hengellistä paastoa. Sitä voidaan pitää paastoamisen
ensiaskeleena.
Paaston liittyy läheisesti myös toisen ihmisen huomioiminen ja omassa
rukouselämässä kunnostautuminen. Monesti kuulee kysyttävän, että ”miten
kasvissyöjä voi paastota?”
– Hän voi paastota nimenomaan sillä, että hän tekee esimerkiksi enemmän
hyväntekeväisyyttä, jota meidän kaikkien tulisi tietenkin tehdä
mahdollisuuksiemme mukaan. Samalla tavoin meidän kaikkien tulisi kunnostautua
myös rukouselämässä.
Meille on annettu paastoamiseen liittyen tietyt ohjesäännöt. Paasto on
kuitenkin myös hyvin henkilökohtainen asia, jossa jokainen paastoaa omien
kykyjen ja edellytystensä mukaan. Tässä kaikessa voi pyytää neuvoa omalta
rippi-isältä tai seurakunnan papilta.
Paastosta voidaan poiketa suuntaan jos toiseen tarvittaessa. Tähän ei
kannata kuitenkaan ryhtyä omavaltaisesti. Neuvoa ja apua voi siis koska tahansa
pyytää. Tällöin emme tarpeettomasti vaaranna omaa terveyttä liian ankaralla
paastolla, emmekä toisaalta laske rimaa liian alas puhtaasta laiskuudesta.
Älkäämme ottako tätä paastoa vastaan rasitteena tai ylimääräisenä
asiana jota taas on pakko noudattaa. Ottakaamme se vastaan uutena mahdollisuutena,
joka johdattaa meitä kohti Jumalaa ja lähimmäisiämme.
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Vertaus tuhlaajapojasta
Vietämme tänään Suuren paaston
toista valmistussunnuntaita, jota kutsutaan päivän evankeliumiluvun mukaisesti
Tuhlaajapojan sunnuntaiksi. Kristuksen vertaus tuhlaajapojasta on varmasti yksi
koskettavimmista evankeliumin opetuksista. Siihen kätkeytyy hyvin paljon
kaikkea, mutta lyhyesti sitä voisi kuvata
mielenmuutoksen ja synninkatumuksen ikoniksi.
Vertaus alkaa nuoremman pojan
vaatimuksella, jossa hän haluaa isältään oman osuutensa perinnöstä. Tämä
vaatimus oli suoraan sanottuna julkea teko, koska hän kohteli omaa isäänsä
ikään kuin tämä olisi jo kuollut. Isän ei olisi tietenkään tarvinnut tähän
suostua, mutta hän kuitenkin kunnioitti poikansa tahtoa ja antoi tälle omaisuuden
ja vapauden lähteä. Juutalaisessa kulttuurissa tämä tarkoitti sitä, että poika
ei enää kuulunut millään tavoin perheeseen.
Tapahtumat etenevät nopeasti.
Poika haaskasi omaisuutensa vastuuttomasti ja nälänhädän myötä hän löysi
itsensä sikolätistä. Tämä oli juutalaiselle varmasti alhaisin mahdollinen
paikka, sillä sika oli heille saastainen eläin. Juuri tuossa alhaisessa tilassa
poika ymmärtää sen, että hänen isänsä kodissa kaikki on paremmin. Hän kokee
mielenmuutoksen, joka saa hänet palaamaan takaisin. Ei ylpeänä, vaan
äärimmäisen nöyränä ihmisenä, joka ei olisi vaatinut perheenjäsenen kohtelua,
vaan oli valmis toimimaan tavallisena palvelijana.
Tämän vertauksen tärkeimmistä
asioista tapahtuu pojan kotiinpaluussa. Isä ei millään tavoin nuhtele poikaansa,
vaan ottaa tämän avosylin vastaan. Yhtä hyvin tämän vertauksen nimi voisikin
olla ”Rakastava isä” kuin ”Tuhlaajapoika”, sillä meitä nimenomaisesti
muistetaan isän rakkaudesta ja siitä, että katuvan ihmisen ei tarvitse pelätä
Jumalaa.
Mitä kaikkea voimme sitten oppia
tästä vertauksesta?
Ensimmäinen opetus on varmasti
se, että Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata tahtoa, vaikka sen seurauksena
ihminen lähtisikin kulkemaan poispäin Jumalasta, aivan kuten Tuhlaajapoika
isänsä kodista. Monesti saatamme jopa kysyä, että miksi Jumala sallii ihmisen
ajautua ongelmiin? Ehkä tämän voisi muotoilla ennemmin niin päin, että miksi
ihmisen pitää ajaa itse itsensä aallonpohjalle ennen kuin hän ymmärtää mikä on
hänelle parasta?
Tässä vertauksessa Tuhlaajapojan
suhde omaan Isäänsä voi olla samanlainen kuin kenen tahansa ihmisen suhde
Jumalaan.
Tuhlaajapoika koki oman isänsä
ja kotinsa vapautensa ja onnellisuutensa esteensä. Hän kuvitteli tietävänsä
mikä oli hänelle parasta ja mitkä asiat olivat hänen elämässään kaikkein
tärkeimpiä. Isä oli hänelle enemmänkin rasite ja niinpä hän ei malttanut enää
odottaa isänsä kuolemaa ja sen myötä tulevaa perintöä, vaan hän vaati sitä jo
etukäteen. Tuhlaajapojalle isästä oli tullut lopulta merkityksetön, aivan kuten
niin monelle ihmiselle tänäkin päivänä Jumalasta on tullut merkityksetön.
Kirkosta erotaan; ja vaikka syitä on monia, niin vapaus Kirkon opetuksesta ja
raha näyttävät ajavan monia tähän päätökseen.
Usko ja uskonmukainen elämä
koetaan monesti rasitteena, koska uskonmukaisessa elämässä meidän täytyy tehdä
elämässä valintoja, jotka eivät aina sillä hetkellä tunnu meitä hyödyttävän.
Lisäksi ajatellaan, että ihminen ei voi myöskään olla todella vapaa, jos hän
elää tiiviissä suhteessa Jumalaan; tai että hän ylipäätänsä uskoo Jumalaan.
Vapauden ja onnellisuuden
määreet ovat vääristyneet. Vapautta on se, että ihminen saa tehdä mitä
huvittaa, vaikka se olisikin väärin. Tällaisessa vapaudessa omatunto on
vaiennettu. Onnellisuuden määreenä taas monesti käytetään rahaa ja omaisuutta,
aivan kuten tuhlaajapoikakin sen kuvitteli olevan. Eli ihminen ei ole 2000
vuodessa muuttunut yhtään sen viisaammaksi. Edelleenkin vääränlaista vapautta
ihannoidaan ja raha ja omaisuutta palvotaan.
Mutta Kristuksen vertaus
paljastaa kuitenkin totuuden. Se että ihminen kuvittelee voivansa tehdä mitä
huvittaa ei teekään hänestä lopulta vapaata. Raha taas on katoavaista ja sen
myötä hankitut ystävät ja näennäinen rakkaus katoavat yhtä nopeasti kuin tuo
menetetty omaisuus.
Tuossa tilanteessa ihminen
toivottavasti tajuaa, että todellinen vapaus, onnellisuus ja rakkaus ovatkin
juuri tuolla Isän kodissa. Ja meitä kaikkia tulisi rohkaista se tieto siitä,
että Jumala odottaa syntiin langennutta ihmistä takaisin. Ei armottomana
tuomarina, vaan rakastavana Isänä, joka ei tarpeettomasti syyllistä katuvaa
lastaan, vaan ottaa tämän avosylin vastaan.
Tämä Kristuksen vertaus
todellakin on katumuksen ikoni. Se kertoo siitä, kuinka helposti me eksymme ja
kiinnymme katoavaisuuteen, käytämme vapauttamme väärin ja kuvittelemme onnellisuuden
ja elämän täyttymyksen olevan saavutettavissa rahalla. Kuitenkin ihminen on
vapaa vasta silloin, kun hän on yhteydessä Jumalaan. Ja vaikka tämä yhteys
rikkoontuisikin, niin mielenmuutoksen kautta kotiinpaluu on aina mahdollista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)