Olimme tänään seurakunnan perheretkellä Kuopiossa (tutustumassa kirkkoon) ja sitten Siilinjärven Fontanella kylpylässä. Reissu oli mukava.
Taas pitää tunnustaa, että uiminen ei ole vahvimpia taitojani. Jos 200 metriä on uimataidon mitta, niin saattaapi olla, että en taida siihenkään suoritukseen ihan yltää. Jostain kumman syystä pelkkä vedessä oleminen on aina riittänyt minulle.
Nooh, joka tapauksessa kylpylä jos mikä on olemista varten. Menen pukukoppiin, pistän kamppeeni sinne, käyn suihkussa ja sitten ei kun itse kylpylän puolelle. Ensimmäinen ongelma tulee jo oikeastaan siinä, että silmälasit on jätetty pukukoppiin. Oman vaimon ja lasten bongaaminen siis onnistuu vasta sopivan etäisyyden päästä. Mutta kyllähän ne sieltä sitten löytyivätkin.
Mutta mikäs tässä reissussa oli sitten kaikkein mieleepainuvinta? - Ehdottomasti uimahousut!!!
Olin itse valinnut uimahousuni kaapista tänä aamuna. Tehtävä oli sinäänsä helppo, sillä niitä on minulla tasan kolme kappaletta ja kaikki ovat mustia. Olin siis aamulla ottanut yhdet uikkarit ihan randomilla mukaan. Uimahallissa huomasin, että uikkarin kuminauhat olivat kuolleet ja kuminauha oli silleen umpisolmussa, että ei tarvinnut kiristää. Kyllä ne jalassa pysyivät, joten nou hätä. Uikkarit olivat siis hieman vanhat. Olin noista kolmesta omistamastani uikkarista ottanut kaikkein surkeimmat mukaan.
Tarina ei pääty tähän. Fontanellassa on hirmuisen pitkä liukumäki, joka alkaa ihan katon rajasta ja sitä on aikuisenkin ihan mukava lasketella alan. Minäkin menin Annan kanssa siitä sitten alas. Vaimoni huomasi kauhukseen, että uikkarin takamuksen kangas oli venähtänyt ja roikkui nyt suhteellisen muodottomana ja epämiellyttävänä takapuolessani... tai oikeastaan myös sen alapuolella.
En antanut moisen häiritä. Joku varmaan ajattelisi, että kaveri otti vähän liian suuret uikkarit mukaan. Laskin sitten toisen kerran sen ison mäen Liisan kanssa. Uikkarin kangas oli haurastunut ja muuttunut samalla tavanomaista karheammaksi. Juutuin suurin piirtein puoleenväliin tuota pitkää liukumäkeä ja vesimassa alkoi nousta takanani. Sain työntää käsillä vauhtia, että pääsimme ohi tuon "hurjan mäen" loivat kohdat.
Ilmeisesti toinen lasku oli kuluttanut uikkareita taasen hieman lisää, sillä vaimo väitti niiden "hiutuneen" sen verran, että niistä saattoi nähdä läpi. Okei, meikäläinen tyytyi olemaan loppuajan hieman visummin altaassa niin, että vesiraja oli navan yläpuolella. Ei minua oikeastaan hirveesti hävettänyt. Olin jo ehtinyt siinä välillä juoksemaan koko kylpylän ympäri jahdatessani Liisaa, joka yritti juosta minua pakoon... joten jos joku ylipäätään on viitsinyt kiinnittää meikäläiseen enemmän huomiota, niin on ehkä huomannut jotain epämääräistä.
Reissu oli tältä osin ikimuistoinen ja nyt omistan enää kahdet uikkarit. Jos tulee lämmin kesä, niin ehdin kuluttaa myös ne loppuun.
