KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

torstai 22. elokuuta 2019

Tiedottamisen vaikeus

Olen joskus aiemminkin maininnut siitä, että seurakunnallisessa tiedottamisessa vastaan tulee usein pohjaton suo. Aina sitä voisi jollain tavalla parantaa, jotta seurakunta voisi tavoittaa jäsenet ja myös mahdolliset uudet jäsenet parhaimmalla tavalla. Yleisin käytännön seurakuntaelämään liittyvä palautteen aihe on usein tiedotukseen liittyvä. Esim. kun jossain ilmoituksessa on ristiriitaisia tietoja tai jotain on jäänyt puuttumaan. Sellaista saa tietysti pahoitella ja luvata palautteen antajalle, että asia pyritään korjaamaan. Mutta rehellisyyden nimissä pitäisi melkein samaan hengenvetoon luvata, että näin tulee käymään jossain vaiheessa vielä uudestaan (vaikka sitä ei tietenkään haluaisi tapahtuvan).

Mutta tällaisista pienistä inhimillisistä erehdyksistä päästään hieman vaikeampaan kysymykseen. - Millä tavoin se viesti menee parhaimmalla tavalla perille?

Maailma on muuttunut aika kovalla vauhdilla. Ennen muinoin lehti-ilmoitus tavoitti suurimman osan ihmisistä. Tänä päivänä se ei riitä alkuunkaan. Vanhempi ikäpolvi lukee edelleen lehti-ilmoituksia, kuten myös seurakunnallisia lehtiä. Keski-ikäiset ihmiset käyttävät enemmän nettiä ja etsivät tietoja sitä kautta. He myös lukevat sähköpostia säännöllisemmin. Nuoret sen sijaan eivät liiemmin lue lehti-ilmoituksia. Nuoret eivät myöskään lue säännöllisesti sähköpostia. Keskustelin erään henkilön kanssa, joka sanoi, että vasta täysi-ikäisenä ja työelämään tultuaan hän ryhtyi enemmän käyttämään sähköpostia (vaikka sähköpostiosoitteen sai jo koulusta).

Onhan sitä sosiaalisessa mediassa tietysti mahdollisuus viestitellä, mutta siinäkin käyttäjät jakaantuvat ikäryhmien mukaan. Facebook on vanhemmille ja keski-ikäisille tuttu väline yhteydenpitoon ja erilaisten asioiden mainostamiseen. Nuoret eivät sitä kuitenkaan käytä. Minä sain itse asiassa osakseni räkänaurut kun erehdyin kesän kriparilla kysymään nuorilta, että “kuinka moni teistä käyttää facebookkia?” Olishan se pitänyt arvata. Kuka haluaa notkua samassa paikassa, missä omat vanhemmat ja isovanhemmat pyörivät…

Instagram, Whatsapp, Snapchat ovat niitä nuorten välineitä. Ja monet niistä ovat sillä tavoin suljettuja piirejä, että niihin ei seurakunta vain tuppaudu mukaan, ellei nuori itse halua sitä.
Tänä kesänä opin myös sen läksyn, että tietyissä mainostamisissa vanha kunnon kirje kotiin on paras ratkaisu. Luotin siihen, että lastenleiriä kun mainostetaan Ortodoksiviestissä, sanomalehdessä, facebookissa, kotisivuilla ja ilmoitustauluilla ja vielä joidenkin uskonnonopettajien kautta, niin varmasti leiri-ilmoittautumisia tulee. Nooh, erehdyin. Tuli jonkin verran ilmoittautumisia, mutta vähemmän kuin ennen. Eli pitää kaiken edellä mainitun ohella lähettää myös kirjeet kotiin koko sille ikäryhmälle, jolle haluaa kyseisen mainoksen lähettää. Kirjerumba on itse asiassa se työläin vaihtoehto, kun liimataan osoitetarrat, kopioidaan mainokset, laitetaan ne kuoriin ja maksetaan vielä suhteellisen suolainen postimaksu. Se kuitenkin näyttää olevan edelleen se tehokkain keino.

Tämä tietysti pistää ajattelemaan, että tällaistako tiedotus nykyään on? Pistetään viestiä lehtien toimitukseen, ilmoitustauluille, kotisivuille, facebookkiin, mahdollisiin sähköpostirinkiin. Laaditaan tapahtumatiedot hiippakuntalehteen. Huudellaan näistä tapahtumista vielä palveluksen päätteeksi ja kirkkokahvien lomassa. Ja kaikesta huolimatta kirje kotiin on se, jolla vanhemmat muistavat, että lapsen voisi lähettää kesällä leirille.

Tässäkin tapauksessa suurin syyllinen on se informaatioähky, jonka vuoksi ihminen ei tahdo enää huomata edes niitä mainoksia, jotka olisivat hänen kannaltaan oleellisia. Lisäksi ähky on aiheuttanut sen, että sitä ei enää nettiviidakossa välttämättä jaksa tai ehdi menemään seurakunnan kotisivuille, kun pitää ensin katsoa, että mitä muualla maailmassa on tapahtunut.


Meidän ihmisten huomiosta kilpaillaan ankarasti ja siinä taistelussa voi helposti jäädä jalkoihin. Minä opin kuitenkin läksyni. Kutsu lastenleirille lähtee ensi vuonna myös kirjeen muodossa ihmisten koteihin.

maanantai 5. elokuuta 2019

Vastavirtaan käy kristityn tie (osa 3)

“Henkilökohtainen ratkaisu” ja siihen liittyvä seurakunnan elämästä ulkopuolelle jättäytyminen ei tietysti tarkoita, että ihmisistä olisi tullut automaattisesti ateisteja, jotka täydellisesti kieltävät Jumalan olemassaolon. Kenties kyse on enemmän siitä, että monet haluavat itse määritellä, että millainen Jumala heillä on. - “Minä tiedän paremmin sen, että mitä Kristus tällä opetuksellaan tarkoitti”. Se voisi olla se lausahdus, joka parhaiten kuvaa monen ihmisen asennetta Raamattua ja koko kristillisyyttä kohtaan. Siinä ihminen haluaa itse määritellä Kirkon opetuksen uudestaan.
Tuossa vaiheessa kuitenkin ollaan jo pitkälti eksyksissä. Tämä johtuu jo pelkästään siitä, että ihminen näkee kaiken omien henkilökohtaisten etujen kautta, vaikka kristinusko on yhteisöllinen usko, joka toimii yhteiseksi hyväksi. “Henkilökohtaiset ratkaisut” johdattavat ihmisen vaatimaan, ellei jopati kaappaamaan mieluisat, helpot ja vaivattomat asiat itselleen. “Minä tiedän kaiken. En tarvitse Jumalaa, enkä armoa. Ristin kantaminen ja uhrautuvaisuus ei kuulu tällaiseen ajatteluun.
Elämän pitää olla helppoa ja vaivatonta. Sellainen on minun henkilökohtainen ratkaisu.”
Ja tätä emme voi estää, sillä ei ketään ihmistä saa pakottaa tiettyyn muottiin vastoin hänen tahtoaan. Usko perustuu ihmisen vapaaseen tahtoon. Joku voi haluta ottaa yksilökeskeisemmän ajattelun ohjaamaan hänen uskonmukaista elämää. Näin ihminen pystyy tekemään, mutta siinä tapauksessa hänen uskonsa ei kuitenkaan ole kristinuskoa, vaan jotain muuta. Kun kristinuskoa muokkaa tarpeeksi paljon, niin se lakkaa olemasta kristinuskoa. Se on jotain muuta silloin.

Kaikesta huolimatta minun on hyvin vaikea uskoa sitä, että viimeiset 2000 vuotta Kristuksen opetus on ymmärretty väärin ja juuri nyt on tämä sukupolvi tehnyt sen suuren oivalluksen, joka avaa evankeliumin juuri sillä oikealla tavalla. Yleensä nykypäivän tulkinnat ovat sellaisia, että ne laskevat sitä rimaa ja niitä ihanteita, jotka meille on aiemmin asetettu. Arvomaailma alkaa muuttua yhä löyhemmäksi ja löyhemmäksi. Maallinen ajattelu kehittyy, mutta samanaikaisesti se on rapauttanut hengellistä ajattelua.

Hyvin usein hieman ivalliseen sävyynkin sanotaan, että Kirkko on se, joka moralisoi ja tuomitsee syntisen ihmisen. - Kirkon tehtävänä ei ole tuomita ihmistä, vaan se synti, jota ihminen niin herkästi tekee. Ja mitä on synti? - Se on kaikkea sitä, mikä vie meitä pois Jumalasta ja toisesta ihmisestä.

Yksilökeskeisessä ajattelussa ihminen on itse keksinyt uuden ja helpomman jumalan. Silloin ihminen on myös itse keksinyt määritellä sen, että mikä on syntiä ja mikä taas ei. Ja tällöin syntyy se ajatus, että “olen vapaa silloin, kun kukaan ei tule sanomaan minulle, että mikä on syntiä!”
Mutta synti on lopulta sitä, mikä johtaa aina huonoon lopputulokseen. Se ei välttämättä näy välittömästi. Hyvin usein synnin seuraukset alkavat näkyä viiveellä. Ihminen elää valheessa, jossa hän kuvittelee, että tästä on suurin hyöty minulle itselleni, koska minä tiedän mikä on minulle hyväksi.
Me näemme jo sen hinnan mikä pitää maksaa esimerkiksi siitä, että ihminen haluaa suurimman hyödyn itselleen juuri nyt. (Tai vaikkapa viimeisen 100 vuoden aikana). Se näkyy siinä että olemme tuhonneet luontoa, vahingoittaneet lähimmäisiä ja kiintyneet ennen kaikkea tarpeettomasti maalliseen ja turhaan. Uutisotsikot sen kertovat.


Kirkon opetus synnistä voi tuntua ankaralta. Ja jos haluamme niitä asioita korjata, niin joudumme menemään sen kuuluisan “oman mukavuusalueen” ulkopuolelle. Jos haluamme pysyä tuo mukavuusalueen sisäpuolella, niin silloin toimimme kuten sairas ihminen, joka hakeutuu sellaisen yrittää hakeutua sellaisen lääkärin luokse, joka sanoo hänelle “Olet täysin terve. Ole siis rauhassa ja jatka entiseen malliin.”