KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Johannes Kastajan juhlana (opetuspuhe)

Vietämme tänään Pyhän Herran edelläkävijän Kastajan Johanneksen syntymäjuhlaa. Evankeliumiluku kuvaa meille selkeästi Johanneksen syntymää edeltäviä tapahtumia. Tämän vuoksi voimmekin keskittää huomiomme itse Johannes Kastajaan. 

Evankelista Markus kuvasi Johannes Kastajaa lainaten profeetta Malakiaa (3:1):
”-- Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!" (Mark. 1:2-3)
Sanansaattaja ja enkeli tarkoittaa tässä tapauksessa sanana samaa asiaa. Jumala esimerkiksi lähetti enkelin kulkemaan juutalaisten edellä, kun nämä pakenivat Egyptistä. Enkeli johdatti ja valaisi heille tietä autiomaassa kohti luvattua maata. Arkkienkeli Gabriel toi Sakariaalle ilmoituksen Johanneksen syntymästä ja samalla tavoin ilosanoman Neitsyt Marialle Kristuksen syntymästä.

Johannes Kastajallekin on monissa ikoneissa kuvattu siivet, koska hän Herran enkelin tavoin oli sanansaattaja, joka johdatti ihmisiä autiomaassa pelastuksen tielle. Juutalaiset olivat monta sataa vuotta odottaneet uutta voimallisesta profeettaa, joka olin nyt saapunut heidän keskelleen. Johannes oli lisänimensä mukaisesti ”Herran edelläkävijä”.

Johannes kannusti ihmisiä tekemään kääntymyksen ja toimimaan sillä tavoin, että hyvät teot todellakin myös näkyisivät käytännössä. Johanneksen vietti itse hyvin yksinkertaista elämää muistuttaen kaikkia siitä, että maallinen yltäkylläisyys ei ollut tarpeellista. Hän asui, pukeutui ja söi yksinkertaisesti. Johannes todellakin eli niin kuin opetti. Miten uskottavaa olisi opettaa jotakin asiaa, jos sitä ei itse missään muodossa itse noudattaisi?

Evankeliumissa viitattiin siihen, että Johannes olisi oleva suuri Jumalan mies, joka ei joisi viiniä eikä väkijuomaa. (kts Luuk. 1:15) Jumalalle omistautuneet ja Jumalaa palvelevat eivät juoneet viiniä, eivätkä myöskään väkijuomaa. Tämä koski myös pappeja, jotka valmistautuivat toimittamaan jumalanpalvelusta.

Kristus sanoi myöhemmin, että ihmiset pitivät Johannes Kastajaa riivattuna, koska hän ei syönyt eikä juonut. Ihmiset pilkkasivat Johannesta tämän hurskaan ja yksinkertaisen elämän vuoksi. Kuinka helposti ihmiset edelleenkin pilkkaavat uskovaisia ihmisiä ja heidän tapojaan, jotta heidän oma syntinen elämäntapansa saisi näennäisen oikeutuksen. Juuri tämän vuoksi uskonnollisuutta tänä päivänä väheksytään. Kirkon vaientamisen uskotaan vaientavan myös omantunnon äänen, jolloin kaikki muuttuu itselle sallituksi. 

Johannes opetti siis jo omalla elämällään ja esimerkillään ihmisiä. Kuitenkin kaikkein voimallisin hänen opetuksistaan liittyy katumukseen. Johannes yksinkertaisesti käski ihmisten ”kääntyä”. Tuota sanaa kääntyminen ei voi kertakaikkisesti ymmärtää tai tulkita väärin. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen tulee korjata sitä suuntaa mihin hän sillä hetkellä on kulkemassa.

Kääntyminen ja mielenmuutos ovat todellista vasta silloin kun ne näkyvät meidän teoissamme. Meillä voi olla vaarana jättää katumus puolitiehen. Me voimme tiedostaa, että nyt teemme jonkin asian väärin ja se harmittaa meitä suuresti. Voidaan jopati sanoa, että kadumme sellaisia tekoja. Siitä huolimatta meiltä saattaa puuttua se todellinen halu muuttua, jolloin samat synnit toistuvat päivästä toiseen. Tämän vuoksi Johannes Kastaja sanoikin: ”Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy!” (Luuk. 3:8) Pelkkä katuminen ei riitä, jos se ei näy mitenkään muutoin ihmisessä!

Tämän samaisen asian voi rinnastaa myös esimerkiksi evankeliumin kuulemiseen. Me tulemme kirkkoon kuulemaan evankeliumia ja kuultuamme sen, meidän täytyy ymmärtää ja noudattaa kuulemaamme. Tehdä evankeliumin sana eläviksi meissä. Jos me pelkästään kuuntelemme, emmekä noudata sitä, niin kaikki jää puolitiehen.

Pyhä Johannes Kastaja oli tunnettu suorasanaisuudesta. Hänen opetus ei ollut kaunisteltua, varovaista tai mielistelevää, vaan hän sanoi suoraan kaiken sen, mitä hänen oli määrä puhua. Totuuden tuominen suoraan esiin vetosi moniin ihmisiin ja sen vuoksi paljon ihmisiä kerääntyi kuulemaan Johannesta. Mutta paljon oli niitäkin jotka eivät sietäneet kuulla Johannesta. Johannes sai kärsiä totuuden esiintuomisesta ja yhtä lailla Kristus sai fariseusten ja lainopettajien vihan totuudenpuhumisesta.

Johanneksen esimerkki totuuden esiintuomisesta on meille hyvä muistutus juuri tänä päivänä, jolloin kristillisiä arvoja halutaan vähätellä.  Johannes Kastajakin toi kaiken esille sopivaan ja sopimattomaan aikaan. Tämä tarkoittaa sitä, ettei hän ryhtynyt muuttamaan julistustaan sen vuoksi, että joku läsnäolijoista saattaisi pahoittaa mielensä. Hän toi totuuden esille muuttumattomana.

Pyhä Johannes Kastaja antaa meille esikuvan yksinkertaisesta elämästä, hiljentymisestä, katumuksen tärkeydestä ja muuttumattoman totuuden esiintuomisesta. Meidän onkin hyvä kääntyä rukouksissa hänen puoleensa:

Pyhä Herran edelläkävijä Kastaja Johannes, rukoile Jumalaa meidän puolestamme. Amen!”

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Rakasta lähimmäistäsi

Kirjoitus ilmestynyt viime Aamun Koitossa



Lähimmäisen rakastamisen tulisi olla kristitylle itsestäänselvää. Kaikesta huolimatta me voimme helposti unohtaa mitä tuo rakastaminen tarkoittaa. Ehkä onkin hyvä lähteä liikkeelle rakkauden vastakohdasta. Se ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Vihastuneena me huomaamme toisen ihmisen, välinpitämättömyydessä tuo toinen ihminen häviää kokonaan. Me kohtelemme silloin toista, niin kuin häntä ei olisi ollenkaan olemassa. Eräänlainen harhakuvitelma syntyy siinä, jos näemme pahuuden olevan vain tietoista pahantekoa toista kohtaan. Yhtä pahaa on se, että jätämme hyvät asiat tekemättä, vaikka meillä olisi siihen kaikki edellytykset. Monesti juuri välinpitämättömyys ja tekemättömyys mahdollistavat sen, että paha saa toimia rauhassa. Esimerkiksi kiusaamisen niin kouluissa kuin työpaikoilla mahdollistavat juuri ne ihmiset, jotka eivät tekemättömyydellään puutu siihen. Sielunvihollinen onkin erityisen tyytyväinen silloin, jos ihminen lykkää hyvät teot hamaan tulevaisuuteen. Eli lähimmäisen rakastamisen edellytyksenä on se, että me emme ole välinpitämättömiä ja itsekkäitä.

Rakkaus on sellainen tahtotila, jossa haluamme kaikkea hyvää toiselle ihmiselle. Jos kysymys on meille entuudestaan tuntemattomasta ihmisestä, niin rakkautta ei tulisi ryhtyä säännöstelemään ulkoisten ennakkoluulojen perusteella. Meidän tulisi toimia niin kuin Kristuksen vertauksen Laupias Samarialainen, joka pysähtyi välittömästi auttamaan. Hän ei pohtinut sitä, että oliko autettava rikas vai köyhä tai mikä oli hänen uskontonsa tai kansallisuutensa. Rakkaus ei voi myöskään olla sillä tavoin ennakkoon laskelmoitua, että oletamme saavamme hyvistä teoistamme mahdollisimman pian vastapalveluksen tai muunlaisen oikeutetun hyvityksen. Rakkauden osoittaminen ei ole kaupankäyntiä. Mikäli odotamme jatkuvasti vastapalveluksia, niin silloin meidän rakkautemme kyllä tulee kuihtumaan olemattomiin.


Rakkaus lähimmäistä kohtaan tulee esille juuri siten, että me huomaamme toisen ihmisen, emmekä jätä tekemättä niitä hyviä tekoja, joita voimme häneen hyväkseen tehdä. Tie pelastukseen on äärettömän vaikeata silloin, jos yritämme päästä Jumalan valtakuntaan yksin. Itserakkaus sulkee meiltä mahdollisuuden pelastukseen, kun taas rakkaus toisia kohtaan tekee sen helpommaksi. Ei siis ihme, että meitä jatkuvasti muistutetaan tästä, sanomalla: “Rakasta lähimmäistäsi.”