Uutisista löytyy lähes päivittäin järjettömiä tekoja, joille ei siis kerta kaikkiaan löydy mitään perusteluita. Tietysti, onhan se niin, ettei väkivalta ole ikinä oikeutettua tai perusteltua, mutta sen jotenkin tajuaa edes vähäisessä määrin silloin kun taustalla vaikuttaa esimerkiksi kateus yms.
Jotkut teot ovat tapahtuneet kouluissa, jotkut hoitokodeissa tai sitten kaupungilla keskellä kirkasta päivää. Monesti tällaiset teot kuitataan sillä, että ihmisellä on mielenterveysongelmia ja sillä selvä.
Ensimmäisinä hoitokeinona ruuvattiin aselakia tiukemmaksi ja lisäksi ihmisten taustoja halutaan selvittää tarkemmin ennen työhönottoa. Hyvää ensiapua, mutta ei itse ongelman ratkaisu.
Mutta ehkä tämän päivän ongelma on siinä, että hyvää tahtoa riittää oireiden lievittämiseen ja peittämiseen, mutta itse sairauteen ei haluta kiinnitää huomiota. Uskallan väittää, että ahdistuneisuutta ja henkistä pahoinvointia voidaan lievittää sillä, että ihminen saa huomiota osakseen. Sillä, että hän kokee tulleensa kuulluksi. Tällaiset äärimmäiset teot ovat äärimmäinen keino saada itselleen huomiota.
Hyvää tahtoa siis on korjata oireita lainsäädännöllä jotka liittyvät aselakiin ja työhönottoon. Mutta mitäs jos sen lisäksi lähdettäisiin myös ihan alusta asti liikkeelle. Ihan siitä, että päiväkotien ja koulujen ryhmäkoot pidettäisiin inhimmillisissä mitoissa. Se takaisi jo sen, että yksittäinen ihminen ei jäisi niin helposti syrjään tai joutuisi kiusatuksi.
On aivan turha kuvitella, että asiat korjaantuvat lopullisesti, jos samanaikaisesti luodaan pohjaa sille, että yksittäinen ihminen ei pääse kuuluviin eikä näkyviin, eikä saa tuota huomiota osakseen. Jos meininki ei tästä muutu, niin meillä on 15 vuoden kuluttua monta kertaa ahdistuneempaa porukkaa kulkemassa kaduilla. Nurkkaan ajatelulla ja ahdistuneella ihmisellä vain mielikuvitus on rajana sille, että miten hän saa itsensä kuuluviin.
Mutta mikäs tässä sitten on se ongelma? Miksi esimerkiksi näitä ryhmäkokoja ei pienennetä? Kysymys on tietysti RAHASTA. Meidän pitää säästää! Pienet koulut lakkautetaan ja lapset ajetaan suurempiin yksiköihin. Sama toimii kaikilla muillakin aloilla. Ainoastaan suuret yksiköt kannattavat.
Johtopäätös: Taloudellinen hyöty näyttää käyvän henkisen hyvinvoinnin edellä.
