KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

lauantai 17. marraskuuta 2018

Opetuspuhe omaisuutta keräävästä miehestä

Päivän Evankeliumi kertoo meille Kristuksen vertauksen miehestä, joka halusi turvata maallisen elämänsä. Hän ahkeroi ja keräsi satoaan ja kartutti näin omaisuuttaan, jotta hänellä olisi kaikkea mitä hän saattaisi elämässään tarvita.

Juuri kun hän omasta mielestään oli saavuttanut riittävästi kaikkea tuli kuitenkin hänen maallinen elämänsä tien päähän. Jumala sanoi tälle miehelle: "Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?"

Tämä Kristuksen vertaus, samoin kuin esimerkiksi vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ovat meille varmasti jossain mielessä pelottaviakin. Päällisin puolin menestyvä ihminen elää rauhassa elämäänsä aiheuttamatta sen enempää harmia lähimmäisilleen. Siitä huolimatta tällaisen ihmisen tuomio iankaikkisuudessa on niin ankara. Miksi näin?

Meidän ei tarvitse tietenkään tehdä hyvin lyhytnäköistä johtopäätöstä ja sanoa, että kaikki joilla vähänkin enemmän rahaa ja omaisuutta joutuvat kärsimään iankaikkisuudessa. Siitä ei ole lopulta kysymys. Jumala antaa joillekin myös hyvin paljon maallisia hyvyyksiä, eikä meidän sovi niitäkään ylenkatsoa.

Tässäkin Kristuksen vertauksessa ei voida kieltää sitä tosiasiaa, että tämä mies oli saanut kaiken hyvän ylhäältä Jumalalta. Kun tätä satoa kertyi aina vain enemmän, niin hän teki niin kuin kuka tahansa olisi saattanut tehdä, eli hän rakensi suuremmat varastot.

Mutta tämänkin vertauksen opetus on siinä, että kuinka paljon me tarvitsemme kaikkea itse ja paljonko meidän tarvitsee laittaa lopulta varastoon pahan päivän varalle?
Jos ajattelemme vielä tätä vertausta, niin löydämme siitä ainoastaan yhden virheen kristilliseltä kannalta, joka lopulta koitui tämän miehen tuomioksi. Kysymys oli hänen lausahduksestaan: "Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi." (Luuk. 12:19)

Missään vaiheessa hän ei ajatellut muita ihmisiä. Hän ei esimerkiksi todennut: "Minulla on nyt moneksi vuodeksi kaikkea hyvää ja voin antaa tuosta paljosta myös niille, jotka ovat avun tarpeessa tai elävät köyhyydessä." Tämä olisi ollut tässä tapauksessa se oikea suhtautuminen suureen satoon. Toisaalta tämä vertaus muistuttaa siitä tosiasiasta, että mitään ei voi laskea omaisuuden varaan, koska kukaan meistä ei voi tietää omaa hetkeä, jolloin siirrymme tästä ajasta iankaikkisuuteen.

Kristuksen opetukseen perustuen jokaisen kristityn tulisi elää niin, että hän huomioisi lähimmäisensä. Apostolien tekojen kirjassa kerrotaan kuinka varhaisseurakunnassa kaikki oli yhteistä, niin ettei kukaan kärsinyt puutetta. (Kts. Ap.t. 4:32-37)

Ei tämä lähimmäisen huomioiminen aina ole niin helppoa ja itse asiassa juuri tuosta varhaisseurakunnankin elämästä on meillä muistutuksena myös Ananias ja Safira.
Apostolien tekojen kirjassa kerrotaan pariskunnasta, miehestä nimeltä Ananias ja hänen vaimostaan nimeltä Safira. Hekin myivät maatilansa monen muun tavoin, jotta saattoivat antaa siitä kertyneet rahat apostoleille, jotka taas jakoivat ne köyhille ja puutteessa oleville.
Valitettavasti Ananias ja Safira yhdessä tuumin pistivät osan saaduista kaupparahoistaan piiloon ja antoivat hyväntekeväisyyteen ainoastaan osan. Kumpainenkin vielä erikseen kielsi pistäneensä rahaa sivuun ja seurauksena oli se, että he kuolivat yllättäen. (Kts. Ap.t. 5:1-11)

"Omastaan" luopuminen on vaikeaa. Senhän me tiedämme varsin hyvin. Meidän on kuitenkin hyvä oppia tuntemaan se, että missä kulkee raja välttämättömän ja ylenpalttisen välillä. Helposti me totumme kaikkeen hyvään ja monessa suhteessa ylenpalttisiinkin asioihin. Ryhdymme lopulta pitämään näitä asioita itsestäänselvyyksinä, emmekä pidä niitä siksi missään suhteessa turhina.

Onneksi Kirkko on antanut meille apukeinon tässä asiassa. Se on paasto. Olemme vähän aikaa sitten siirtyneet joulupaaston aikaan. Tämä paasto saattaa mennä meiltä huomaamatta ohi, koska se ei näy samalla tavoin meidän jumalanpalveluksissa.
Ei ole Ennenpyhitettyjen lahjain liturgioita, ei ole Efraim Syyrialaisen paastorukouksia polvistumisineen, eikä vigiliajumalanpalveluksissa veisata "Synninkatumuksen ovet" veisua. Mutta tästä huolimatta me vietämme paastoa!

Palatkaamme vielä Evankeliumin sanomaan, siinä kysymys oli siitä, että osaamme tarvittaessa luopua ja nimenomaan ymmärtää mikä on elämässämme välttämätöntä ja mikä vähemmän tärkeää. Paasto omalla tavallaan opettaa meitä punnitsemaan asioita. Se opettaa meitä katsomaan itseämme peiliin ja muistuttamaan, että tarvitsenko kaikkia näitä asioita, jotka ympärilläni on?

Voisinko luopua niistä vähemmän tärkeistä asioista? Ja osaisinko luopua asioista niin, etten vain piilota niitä tuon Kristuksen vertauksen miehen tavoin varastoon, vaan osaisin käyttää niitä lähimmäiseni auttamiseen.

Rukoilkaamme siis, että Jumala johdattaisi meitä toimimaan aina tässä paaston hengessä, jolloin rakkaudella ja ymmärryksellä toimisimme lähimmäistemme hyväksi.


Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, nyt aina ja iankaikkisesti. Amen.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä on monissa maissa vietettävä kristillinen juhla, jossa muistellaan Kirkon pyhiä ihmisiä ja myös uskossa poisnukkuneita läheisiä. Ortodoksissa perinteessä kirkkovuodessa on aivan omat muistopäivät pyhille ihmisille ja myös omat yleiset vainajienmuistopäivät. Siksi Suomessa ortodoksisessa kirkossa pyhäinpäivä onkin omistettu meitä erityisen lähellä olevien pyhien muistolle, eli pyhäinpäivä on Karjalan valistajien yhteinen muistopäivä. Karjalan valistajista tunnetuimmat ovat Sergei ja Herman Valamolaiset, Arseni Konevitsalainen, Aleksanteri Syväriläinen ja Trifon Petsamolainen.
Vietimme tätä pyhäinpäivää sitten ortodoksisen tai läntisen kristillisen perinteen mukaisesti niin siihen ei kuulu sellaiset maallistuneet ja kaupalliset piirteet, jotka ovat hakeneet innoitusta esimerkiksi kauhuelokuvista. Se kertoo oikeastaan vain siitä, että juhlan kristilliset juuret on joko tahallisesti tai tahattomasti haluttu jättää taka-alalle.
Kristus on muistuttanut että me emme voi palvella Jumalaa tai mammonaa yhtäaikaa. Halloween-perinne on siinä mielessä juuri mammonan (rahan ja maallisten asioiden) palvontaa, koska siinä kannustetaan ihmisiä kuluttamaan paljon rahaa esimerkiksi naamiaisasuihin ja muuhun täysin tarpeettomaan. Oikeastaan me löydämme tämän saman maallistuneen piirteen muistakin kristillisistä juhlista; Oli kyseessä sitten joulu, palmusunnuntai, pääsiäinen tai juhannus (Johannes Kastajan syntymäjuhla) niin kaikissa niissä maailma kannustaa meitä kiinnittämään suurimman huomion ajalliseen ja katoavaan, turhiin ja tarpeettomiin asioihin. Kristillinen perusopetus taas nojaa ajattomaan ja iankaikkiseen ja sellaisiin asioihin, jotka ovat pelastuksemme kannalta oleellisia.
Lukuisten eri pyhäpäivien viettäminen on meille ihmisille tarpeen ja hyväksi, sillä ne nostattavat meidät hetkellisesti arjen ja kaiken tavanomaisen yläpuolelle. Kysymys kuuluukin, että mikä on meille ihmisille pyhää ja tärkeää? Mistä me saamme innoituksen, ilon ja riemun? Onko kaiken alkulähde Jumala vai onko se sittenkin mammona? Tämä on vakava kysymys, jonka kanssa kristitty ihminen saa painia joka päivä.