KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

torstai 31. toukokuuta 2012

Onnea ei voi ostaa


Mikä tekee ihmisistä onnellisen?


Tämä on tietysti äärimmäisen hyvä kysymys ja olisikin mukavaa löytää siihen lyhyt ja ytimekäs vastaus. En taida kuitenkaan tarjota tähän lyhyttä vastausta, vaan käännän koko asian päälaelleen. Ennemmin voisin tuodakin esiin niitä asioita, joiden avulla me ihmiset virheellisesti kuvittelemme saavuttavamme onnellisuuden.


Jälleen kerran on todettava, että raha näyttelee hyvin suurta osaa tässä onnellisuuden tavoittelemisen harhakuvassa. Todellisuudessa juuri raha ja mahdollisimman suuren taloudellisen hyödyn tavoittelu näyttää tekevän niin monesta ihmisestä onnettoman.


Monesti ajatellaan onnen olevan sitä, että elämässä kaikki olisi mahdollisimman mukavaa ja vaivatonta. Tämän vuoksi elämässä pitää olla suuria tavoitteita joiden kautta tuo onnellisuus on saavutettavissa. Suuri onni kysyy paljon rahaa sillä onni löytyy monesti hienosta asunnosta tai autosta, palkankorotuksesta, vaatteista, kotiteatterista tai jostain muusta sellaisesta.
Valitettavasti onnea ei voi saavuttaa tällä tavoin, sillä esimerkiksi uusi ja hyvä auto ei ole pitkään uusi ja hyvä, vaan aina löytyy jotain parempaa. Itse asiassa kodinelektroniikassa tämä paha kierre tulee vielä paremmin esille. Vuoden vanha tietokone tai kännykkä on jo täysin riittämätön ja paljon onnellisempia olisimme siitä, että saisimme käsiin sen kaikkein uusimman mallin. Onneksi nykyaikainen elektroniikka on tehty sellaiseksi, että se hajoaa käsiin pian sen jälkeen kun takuuaika on umpeutunut. On siis joka tapauksessa pakko ostaa jotain uutta.


Yritysmaailmassa onnen saavuttaminen edellyttää parempia tuloksia ja tuottavuutta. Kysymys ei olekaan enää siitä, että onko tilinpäätös plussalla vai ei. Pitäisi näet aina pystyä parempaan kuin viime vuonna, sillä muutoin sijoittajat karkaavat. En tiedä maailmanmarkkinoista ja talouspolitiikasta paljoa yhtään, mutta jotenkin voisin kuvitella, että tämänhetkinen hullunmylly johtuu siitä, että aina vain paremman tuloksen tavoittelemisen kierre on alkanut kostautua.
Tämän hulluuden myötä taloudellisista syistä täytyy antaa monelle ihmisille potkut ja tuotanto on muutenkin siirrettävä sellaisiin maihin joissa kaikki on halvempaa (ja monesti onnettomissa olosuhteissa valmistettua). Lopputuloksena meillä on suuri joukko onnettomia ihmisiä. Voisi ihan vakavasti kysyä, että kuinka monessa työpaikassa työntekijiden hyvinvointi menee oikeasti rahan edelle?


Voisi tietenkin ajatella, että tässä maailmassa on ainakin ulkoisesti pieni joukko onnellisia ihmisiä, joilla on paljon rahaa. Edellä mainitulla touhullahan rahaa kertyy väkisin sille pienelle joukolle, jotka saavat elellä siellä pyramidin huipulla. Mutta ovatkohan hekään lopulta onnellisia?
Kuulin kerran osuvan sanonnan siitä, että "köyhä ei ole se, jolla on vähän, vaan se joka haluaa aina vain enemmän". Tällä periaatteella nuo ulkoisesti rikkaat ja hyvinvoivat ihmiset voivat olla lopulta paljon köyhempiä ja onnettampia kuin monet muut.


Onnellisuutta ei voi ostaa, eikä sitä voi saavuttaa maallisten ihanteiden avulla. Onnellisuus syntyy terveestä elämänasenteesta, johon kuuluu olennaisena osana toisen ihmisen auttaminen ja huomioiminen.

Oletteko joskus huomanneet, että toisen ihmisen pyyteetön auttaminen saa aikaan ihanan onnen tunteen? Ja kun muistaa säännöllisesti huomioida ja auttaa toista ihmistä, niin sitähän on silloin käytännössä koko ajan onnellinen.
- "Autuaampi on antaa kuin ottaa".

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kuvakuulumisia Valtimon praasniekasta

Kirkkokansaa Valtimon praasniekassa.
Kirkkokansa matkalaa ristisaatossa vedenpyhityspaikalle.
Vedenpyhitys  
Ristisaatto palasi kirkon eteen, jossa lyhyt muistopalvelus karjalan kalmistoilla ja muualla lepääville
Liturgian suuri saatto
Isännöitsijä jakaa pyhitettyä vettä liturgian jälkeen
Kotkatjärveläinen lauluyhtye Joguine esiintyi kirkkokahveilla
Praasniekkaväkeä kuuntelemassa esitystä

5 ensimmäistä valokuvaa: Anssi Mikael Okkonen
3 viimeistä kuvaa: Andrei Verikov

tiistai 22. toukokuuta 2012

Asiaa eutanasiasta

Olen sivusilmällä seurannut keskustelua eutanasiasta ja ajattelin nyt kirjoittaa muutamia ajatuksia siihen liittyen.

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja erilainen muihin verrattuna. Jokaisen ihmisen kuolema (joka on siirtymistä uuteen elämään) on myös ainutlaatuinen. Sen vuoksi on äärimmäisen surullista lukea siitä, kuinka enemmistö ihmisistä on kaikessa viisaudessaan tullut siihen tulokseen, että kärsivän ihmisen päivät voi päättää, jottei tule tarpeetonta kitumista.

Jos periaattelisella tasolla eutanasiasta tulee täysin hyväksyttävää, niin mihin se voikaan johtaa? Kymmenen vuoden kuluttua jokainen lähiomaisia vailla, vuoteenomana oleva vanhus, joka ei pysty selvästi ilmaisemaan omaa tahtoaan voidaan päästää tästä kurjuudesta, koska sehän on yleisesti hyväksyttävää. Lisäksi kymmenen vuoden kuluttua ikääntyneestä väestöstä on tullut yhä suurempi taloudellinen taakka meidän taloudellisuutta ihannoivassa maailmassa. Siihen nähden on jo taloudellisesti kannattavaa tehdä eutanasia.

Edellä oleva esimerkki kuulostaa tietysti kärjistetyltä, mutta tämän päivän mahdottomuus on huomenna mahdollista. Kyse onkin siitä, että mitä me periaatteessa hyväksymme.

Mielestäni koko eutanasiakeskustelu on tarpeeton, jos ei muutamia muita asioita voi ennen sitä selvittää. Tässäkin asiassa kulkusuunta menee latvasta juureen, vaikka ennen kuolemaa voisi esimerkiksi puhua hoidosta ja nykylääketieteestä.

Lääketiede on meille siunaus, mutta joissakin tapauksissa siitä voi tulla myös vitsaus. Ennen vanhus sai nukkua pois rauhassa kotonaan sen ensimmäisen keuhkokuumeen myötä. Tätä nykyä keuhkokuumeita ja muita "luonnolliseen kuolemaan" johtavia sairauksia saattaa olla takana jopa kymmeniä ennen kuin ihminen pääsee lopullisesti pois vuodeosastolta.

Hoitotestamentit ovat edelleen harvinaisia ja monesti omaiset haluavat läheisensä "parasta", jolloin kaikki keinot käytetään, vaikka ihminen olisi valmis lähtemään. Kuitenkin pelisäännöistä olisi hyvä sopia omaisten, hoitohenkilökunnan, seurakunnan työntekijöiden ja tietysti asianomaisen ihmisen itsensä kanssa.

Onhan meillä tietysti vanhuuden tuomien vaivojen lisäksi paljon muitakin sairauksia jotka voivat olla hyvinkin kivuliaita. Tälläinen sairaus voi iskeä keneen tahansa. Mutta ennen kuin puhumme eutanasiasta, niin voisimme laatia sen hoitotestamentin ja pohtia sitä, että mihin haluamme vetää sen rajan, että mitä apuja lääketieteeltä otamme vastaan. Tiede menee sellaista vauhtia eteenpäin, että kohta elinikä on sadan paremmalla puolella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihminen ei olisi saanut kylläkseen tästä elämästä.

Koska kukaan meistä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan, niin omaa kuolemaa kannattaa pohtia ihan tosiassaan jo nyt. Kuulostaa harkitsemattomalta väittää, että eutanasia on se ratkaisu meidän kuolemanpelkoomme. Oikotie onneen ei kulje eutanasian kautta. Tästä huolimatta me voimme vaikuttaa paljonkin siihen, että millaista hoitoa saamme kuolinvuoteella ja missä tämä kuolinvuode edes sijaitsee.

En kuitenkaan ihmettele tätä keskustelua eutanasiasta. Se näyttää olevan luontevaa jatkumoa tälle nykyajattelulle, jossa koko ajallisen elämän pitää olla alusta loppuun yhtä ruusuilla tanssimista. Tämän elämän pitäisi olla sellaista, jossa ei ole "kipua, surua eikä huokauksia", koska nykyajatteluun ei tahdo mahtua se mahdollisuus "loppumattomasta elämästä", johon me kuoleman kautta siirrymme. Minun ei kristittynä tarvitse kuitenkaan mukautua tähän nykyajatteluu, eikä tarvitse kenenkään muunkaan. Sanoi enemmistö suomalaisista siitä mitä tahansa.



lauantai 12. toukokuuta 2012

Taas ja taaskin kiireisestä elämästä ja rahasta

Olen useampaan otteeseen kirjoittanut blogiini kiireisestä elämästä ja taloudellisen hyödyn tavoittelusta. Ajattelin kirjoittaa taas ja taaskin näistä aiheista, koska ne tuntuvat ainakin tällä hetkellä turhauttavan minua erityisen paljon. Ja paras tapahan purkaa turhautumista on kirjoittaa asioista omaan blogiin.


Kirkkokahveilla on tässä jo muutaman kerran pohdittu sitä, että minne tässä nyt oikein on kiire?
Vaikka nykyaikaa ei aina ole hyvä rinnastaa "vanhoihin hyviin aikoihin", niin ainakaan ennen ei ihmisillä ollut niin kova kiire. Ennen tehtiin varmasti pitkiä päiviä ja työ oli pääsääntöisesti ruumiillisesti rankempaa. Tästä huolimatta sellaista neuroottista kiireen tuntua ei ollut samalla tavoin ilmassa.


Joku on todennut hyvin osuvasti sen, että mitenkähän ihmiset ovat ennen pärjänneet ja ehtineet tehdä kaikkea niin paljon, vaikka kello on käynyt silloin ihan samaan tahtiin kuin nykyäänkin.
- Tosiaan! Normaalin työskentelyn ja perhe-elämän lisäksi ihmisillä oli ennen enemmän aikaa pysähtyä ja kohdata myös toisia ihmisiä: Kadulla rupateltiin kaikessa rauhassa, käytiin kylässä toisten luona ja lankapuhelimessa voitiin roikkua tuntitolkulla. Nämä edellä mainitut asiat näyttäisivät olevan tätä nykyä katoavaa kansanperinnettä!

Minne on aika kadonnut ja miksi ihmiset ovat nimenomaan henkisesti alkaneet uupua?
- Uskon edelleen siihen, että meitä helpottamaan tarkoitetut asiat ovat kääntyneet meitä itseämme vastaan. Kännykkä ja sähköposti ovat varmasti monella tapaa helpotus, mutta samanaikaisesti ne ovat monelle suoranainen kirous. Miten ihminen voi antaa aikaa itselleen ja läheisilleen, jos hänen pitää koko ajan olla varpaillaan?! - Kännykkää vilkuillaan vähintään 10 minuutin välein. Sähköposti tsekataan vähintään kerran tunnissa ja jos muuta aikaa jää niin sitten ollaan päivittämässä viimeistä vessa- tai kauppareissua Facebookissa. Onko tämä todellakin välttämätöntä?!


Myös työelämässä ihminen saa olla koko ajan varpaillaan. Varmoja työpaikkoja ei ole enää olemassa, sillä tuotannollisista ja taloudellisista syistä voidaan aina antaa potkut jollekin ja erityisesti niille, jotka eivät ole sopeutuvaisia pysymään tässä neuroottisessa, suorituskeskeisessä ja kiireen leimaamassa työtahdissa. Sairaslomaa ei parane ottaa sillä sehän on heikon ihmisen merkki. Apua ei parane muutoinkaan pyytää sillä siitähän voisi saada vaikkapa hullun leiman otsaansa!


"Tuotanto ja taloudellisuus", eli käytännössä raha ratkaisee. Se käy lopulta meidän jokaisen hyvinvoinnin edelle, vaikkei sitä nyt isoon ääneen sanota. Se pitää huolta siitä, että meillä on ainakin näennäinen kiire (myös vapaapäivinä, jolloin pitää myös mennä tuhlaamaan rahoja ostoskeskuksiin). Raha käy myös koko luonnon hyvinvoiniin edelle. Yksittäisten mummonmökkien komposteja ja huusseja käydään kyllä nuuhkimassa ja omistajia sakotetaan, kun ne eivät täytä EU määräyksiä. Samaan aikaan vajaan sadan kilomterin päässä iso kaivos laskettelee myrkkyjä enemmän vesistöön tunnissa, mihin se yksittäinen mummo ei kykene koko elinikänsä aikana. Kaivosta vain ei passaa sakottaa tai sulkea, kun sehän tuottaa. Toisin kuin se mummo siellä mökissään.


Eikös tämä kaikki ole vähän hullun touhua vai mitä?

VINKKI: Jättäkää kännykkä, tietokone ja TV hetkeksi rauhaan ja menkää ulos ja olkaa siellä ihan kaikessa rauhassa. Poiketkaa siinä matkalla ilahduttamassa ystävää. Se olisi jotain todella hienoa näinä hulluina aikoina.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Työn alla tällä kertaa

Olen hieman laiskasti kirjoitellut tähän blogiini, mutta en silti aivan joutilaana ole ollut. Tarkoituksena on nyt kasata kaikkea sitä vuosien varrella kertynyttä kirjallista materiaalia kansilehtien väliin. Näitä tuotoksia on toki julkaistu esimerkiksi ortodoksi.netissä ja olenhan niitä ja näitä kirjoitellut myös Aamun Koittoon ja Logokseen. Lisäksi pitää kirjoittaa vielä muutama uusikin juttu.

Joka tapauksessa tämän (ensimmäisen) vihkosen tarkoituksena on tuoda ortodoksisuuden liittyviä  perusasioita esille. Vihkonen toimii siis hyvänä ensioppaana niille, joita ortodoksisuus kiinnostaa. Kirkkokunnan tasolla ollaan  tekemässä ihan kunnollista kirjasta katekumeeneille. Tämä minun vihkonen on tarkoitettu enemmänkin paikalliseen käyttöön ja sen ulkoasustakin vastaavat omat seurakuntalaiset (se ei tee siitä kuitenkaan vähempiarvoista, vaan pikemminkin toisinpäin). Hyvässä lykyssä tämä vihkonen olisi painokunnossa jo kesällä.


Tämän vihkosen lisäksi työn alla on liturgia DVD, joka on tarkoitettu myös opetuskäyttöön. Jumalanpalvelus on kuvattu ja raaka DVD on jo olemassa. Kommenttiraitojen äänittämiseen en ole ehtinyt kunnolla paneutua. Toivottavasti saisin sitäkin tehtyä tässä kesän aikana.

Todistettavasti DVD on jo olemassa ainakin jossain muodossa.

Tästä ja toisestakin projektistani huolimatta pyrin kirjoittelemaan tännekin jotain...kunhan kerkiän...