Tässä ammatissa tulee välillä sellainen olo, että pelaa pajatsoa tyhjäksi. Tarkoitan tällä sitä, että puhuu ihmisille samoista asioista yhä uudestaan ja uudestaan. Ei tämä siinä mielessä väärin ole, koska pitäähän minun tietyistä asioista puhua, mutta mutta...
Ehkä tismalleen samojen asioiden kertominen samasta näkövinkkelistä puuduttaa enemmänkin itseään kuin kuulijoita. Olen joskus pitänyt saman saarnan samassa paikassa perättäisinä vuosina. Ihme ja kumma on se, että suurin osa ihmisistä ei ole muistanut kuulleensa tätä aiemmin. Eli, joko kukaan ei ole kuunnellut. Tai sitten sanoma ei ole ollut tarpeeksi mieleenpainuva. Ja onhan siinä tietysti se inhimmillinen tekijä, että vuoden vanhoja juttuja ei kertakaikkiaan voi sanatarkasti muistaa.
Oli miten oli. Tätä pajatsoa pitäisi ihan oman kehittymisen ja oppimisen takia täyttää. Minun pitäisi lukea alan kirjallisuutta, keskustella ja seurata yleensäkin omaa aikaani, jotta saisin uusia ideoita.
Edelleen kysymys on samoista asioista, mutta niitähän voi lähestyä toiselta kantilta. Hyvä taito olisi oppia tarkastelemaan asioita hieman kauempaa, jolloin hahmottaisi kokonaisuuden paremmin. Suurin epäkohta on se, että seisoo paikallaan ja tekee kaiken aina tismalleen samalla tavoin kuin ennenkin. Se on tuttua ja turvallista, mutta eipä tule paljoa "voittoja", kun pajatso on täysin tyhjä...