KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

torstai 28. toukokuuta 2009

Miten pidetään hullu jännityksessä?

- Kerron sitten myöhemmin...


Oikeasti tilanne on vaihteeksi sellainen, ettei ole mitään tähdellistä sanottavaa. Voin iloisin mielin kertoa, että ruohoa tuli hieman eilen leikattua ja se leikkuri tosiaan käynnistyi kivuttomasti pitkän ja kylmän talven jälkeen.

Olen myös onnistunut opettamaan meidän Pikku-Annan pelaamaan tammea, joten siinä se aika rattoisasti kuluukin. Tytöt osaa pokerin perusteet ja nyt on vuorossa tammi. Lautapelit eivät liene ongelmallisia, kunhan jaksan kaivaa ne esille. Kaippa se Monopolikin alkaisi hiljalleen sujua. Minulla on muuten Monopolista Turku versio, josta olen erittäin ylpeä. Kiitos siskolle, joka kalasti sen minulle tuossa pari vuotta sitten.

Töitä on aika tiiviisti edessä päin. Maanantaina alkaa sitten helpottaa ja voin sitten jo alkaa pakata kriparia varten. Mikäli saan kännykän koplattua tähän kannettavaan, niin voin pistää tänne leiriltä kuulumisia.

Saatan kirjoittaa tässä vielä jotakin sitä ennen, jos jotain tähdellistä tulee mieleen...