KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Tuomiosunnuntaina

Vietämme tänään kolmatta valmistussunnuntaita, jonka tarkoituksena on johdattaa meitä Suureen Paastoon. Tätä päivää kutsutaan Tuomiosunnuntaiksi. Voimme varsin hyvin ymmärtää tämän päivän nimen kuultuamme juuri luetun evankeliumiluvun.

Mutta onko tämän päivän tarkoituksena pelotella ihmistä viimeisellä tuomiolla?
- Tästä ei kuitenkaan varsinaisesti ole kysymys. Uskonto ei voi perustua uhkailuun taikka pelotteluun, vaan se tarkoitus on kasvattaa meissä rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Voimme ymmärtää tämän sunnuntain ennemmin muistutuksena siitä, että mitkä asiat johdattavat ihmistä pelastukseen.

Meiltä todellakin tullaan kysymään viimeisellä tuomiolla, että miten olemme osoittaneet rakkautta lähimmäisiämme kohtaan. Ja oikeastaan tässä tapauksessa kysymys ei ole pelkästään siitä, että mitä hyvää me olemme tehneet, vaan myös siitä, että kuinka paljon hyviä asioita olemme jättäneet tekemättä.

Evankeliumiluvussa kummatkin osapuolet olivat hämmentyneinä. ”Milloin me muka olemme näin tehneet tai sitten jättäneet näin tekemättä?” Voidaan siis sanoa, että niin hyvät kuin pahat olivat eläneet omaa elämäänsä, ajattelematta sen kummemmin siitä saatua taivaallista hyötyä tai haittaa. Hyvää tehneille rakkauden osoittaminen apua tarvitsevia kohtaan oli itsestäänselvyys, kun taas pahat eivät olleet huomanneet apua tarvitsevia ollenkaan, jolloin välinpitämättömyys oli heille itsestäänselvä tila. 

Todellakin, emme tee hyviä tekoja ja osoita rakkautta sen vuoksi, että saisimme siitä erillisen palkinnon tai kunnianosoituksen. Teemme sitä nimensä mukaisesti rakkaudesta, jonka osoittaminen itsessään palkitsee meidät.

Yhtä lailla, suuri vaara on unohtaa kaikki muut ihmiset ja keskittyä elämään vain omaa elämää. Muistammeko Kristuksen vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Siinähän tuo rikas mies ei kerta kaikkiaan edes huomannut, että tuo köyhä Lasarus oli ollut muutaman metrin päässä hänen porttinsa pielessä pyytämässä apua.

Tuomiosunnuntain tarkoituksena ei ole pelotella meitä tulella ja tulikivellä, vaan ennemmin sen tarkoituksena on muistuttaa, että ympärillämme on paljon ihmisiä jotka tarvitsevat meidän apuamme. Meidän rakkautemme toisia kohtaan on pelastuksemme edellytys. Jos meissä ei ole tuota rakkautta, niin silloin tämän päivän opetus saattaa tuntua enemmän kuin pelottavalta.
Viimeiseen tuomioon liittyy vielä sellaisiakin asioita, jotka saattavat meiltä unohtua. Ensinnäkään meitä ihmisiä ei aseteta paremmuusjärjestykseen ulkoisten arvojen tai arvonimien perusteella. Eräässä hautajaisveisussa sanotaan seuraavasti:

”—Minä menen puolueettoman Tuomarin eteen, jossa samanarvoisina yhdessä seisovat palvelija ja isäntä, kuningas ja sotamies, rikas ja köyhä, sillä jokainen saa omien töittensä mukaan kunnian tai häpeän.

Tuon edellä olevan veisun sanoma on lopulta lohduttava. Tässä ajallisessa elämässä monen ihmisen ihanteena ja päämääränä on saavuttaa mahdollisimman paljon kunniaa ja valtaa, jolloin me olisimme isäntiä, kuninkaita tai kuningattaria  tai rikkaita julkisuudenhenkilöitä. Mutta sillä ei tuonpuoleisessa ole mitään merkitystä.

Kristushan sanoo seuraavasti: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon?” (Luuk. 9:25)

Vuorisaarnassaan Kristus tuomitsee fariseusten ja lainopettajien rukoukseen ja paastoon liittyvän tekopyhyyden, jolla he yrittivät kerätä osakseen ihmisten kunnioitusta ja suosiota. Hän sanoo: ”Totisesti: He ovat jo palkkansa saaneet.” (Matt. 6:5) Eli, jos meidän ajallisen elämän tärkein päämäärä on tuon maineen ja muiden maallisten asioiden hankkiminen, niin iankaikkisuudessa ei ole enää mitään odotettavissa. Tuo palkka on saatu täytenä jo tässä ajassa.

Tämän sunnuntain suurin opetus piilee siinä, että me muistaisimme sen yksinkertaisen kysymyksen, joka meille esitetään viimeisellä tuomiolla.  Meiltä kysytään ensimmäisenä sitä, että olemmeko osoittaneet rakkautta lähimmäisiämme kohtaan, vai olemmeko olleet sittenkin välinpitämättömiä?

Synti ei läheskään aina ole sitä, että tekisimme tietoisesti pahoja asioita, vaan monesti se on sitä, että emme toimi silloin, kun meillä olisi mahdollisuus toimia. Tähän liittyy myös maallisen omaisuuden ja mahdollisen vallan käyttö. Ne kenelle on näitä annettu, niin niiden tulisi osata sitä vastuullisesti ja oikein käyttää muiden ihmisten hyväksi. Mikäli tätä annettua mahdollisuutta, että käytetä, niin silloin kyse on synnistä. Pyhä esipaimen Johannes Krysostomos on opettanut, että omaisuus ja valta eivät itsessään ole pahoja asioita, vaan ne ovat välineitä hyvän tekemiseen.


Viittaus viimeiseen tuomioon on annettu meille Suuren paaston alla juuri siksi, että emme unohtaisi lähimmäisiämme. Erityisesti Suuressa paastossa meidän tulisi tämä opetus siitä, että pelastukseen eivät johdata ulkoiset asiat, vaan se että onko meissä rakkautta.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Sakkeus (opetuspuhe)

Ennen varsinaista paaston valmistusajan alkamista kuulemme evankeliumiluvun Sakkeuksesta ja Kristuksesta. Sakkeus lyhyenä, mutta sitäkin uteliaampana henkilönä on tullut monelle tutuksi jo pyhäkoulusta tai seurakunnan lastenkerhosta. Hauskojen ja helposti liiankin leppoisiksi pelkistettyjen evankeliumin tapahtumien taakse kätkeytyy kuitenkin paljon enemmän.

Sakkeus oli publikaanien esimies Jerikossa. Hän vastasi siitä, että Jerikossa kerättiin veroja omalta kansalta vieraille roomalaisille miehittäjille. Publikaanit olivat velvollisia tilittämään tietyn summan keisarille, mutta monesti he kiskoivat ihmisiltä enemmän rahaa, jonka he pistivät omaan taskuunsa. Publikaaneista ei siis todellakaan pidetty. He olivat muiden silmissä maanpettureita ja huijareita.

Sakkeus olisi halunnut nähdä  kaupungin halki kulkevan Jeesuksen, mutta hän ei lyhyenä nähnyt väkijoukon takaa yhtikäs mitään. Hän ei voinut kuitenkaan lähteä tuon väenpaljouden keskelle, sillä hänet olisi todennäköisesti piesty siellä kuoliaaksi. Varmasti paikalla oli sellaisia ihmisiä, jotka olisivat käyttäneet hälinää hyväkseen ja tappaneet tuon maanpetturina pitämänsä miehen. Siksi Sakkeus juoksi edemmäksi ja kiipesi puun suojaan piiloon, jossa hän saattoi rauhassa seurata Kristuksen kulkua kaupungista ulos.

Tässä tilanteessa tapahtuikin jotain todella yllättävää. Kristus oli poistumassa kaupungista, kun hän pysähtyi ja kääntyi ylöspäin Sakkeuksen suuntaan ja sanoi tulevansa hänen vieraakseen. Väkijoukko oli varmasti tyrmistynyt! Kuka tahansa olisi ottanut Jeesuksen kotiinsa kunniavieraakseen, mutta sen sijaan tämä tarjoutuikin omasta aloitteesta menemään tuon syntisen huijarin kotiin.

Sakkeus oli tästä kaikesta enemmän kuin hyvillään. Sillä hetkellä hän koki myös mielenmuutoksen ja tarjoutui hyvittämään kaiken sen vääryyden, mitä hän oli ehtinyt ihmisille tekemään. Kristus totesi, että juuri tämän takia hän oli saapunut ihmisten keskelle: ”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan”. (Luuk. 19:10)

Sakkeuksen ja Kristuksen kohtaamiseen liittyy syvällinen opetus. Siinä heijastuu ihmisen kiinnostus ja kaipaus Jumalaa kohtaan. Valitettavan usein me ihmiset osaamme luoda itsellemme epäjumalia, joita kohtaan yritämme osoittaa tuota kiinnostusta ja kaipausta.

Olemmeko ikinä järjellä pohtineet sitä, että millaisia ovat meidän ihmisten kiinnostuksen kohteet? Esimerkiksi miten me käytämme aikaa ja rahaamme. Jos katsomme televisiota tai luemme lehtiä tai kirjoja, niin mitä aiheita ne käsittelevät? Jos keskustelemme muiden ihmisten kanssa, niin mitkä ovat keskustelunaiheita? Auttavatko nämä asiat meitä pelastuksen tiellä?

Todellisen täyttymyksen voimme saavuttaa ainoastaan Kristuksessa. Jokainen rukous vie meitä lähemmäksi Jumalaa ja sen kautta myös Jumala vaikuttaa meissä. Suhteemme Jumalaan on siitä ainutlaatuinen, että se perustuu aina rakkauteen ja ihmisen vapaaseen tahtoon.

Eihän Kristuskaan sanellut Sakkeukselle, että tämän tulisi nyt osoittaa katumusta ja palauttaa kaikki vääryydellä hankitut rahat takaisin korkojen kera. Näin ei tapahtunut, sillä Kristus ei halunnut sanella ihmisille asioita, vaan heidän tuli itse omasta vapaasta tahdostaan toimia uudella tavalla.

Jumala vaikuttaa meissä, mutta sitä ennen meidän tulee olla kääntyneenä Jumalan puoleen. Sakkeus käytti suoranaista mielikuvitusta siinä, että hän pystyi näkemään Kristuksen. Meitäkin muistutetaan nyt siitä, että Kristus vaikuttaa meissä, kunhan vain osaamme kääntyä Hänen puoleensa.

Tämän päivän ongelma on siinä, että ihmiset haluavat Kristuksen asumaan luokseen, mutta samaan aikaan sen eteen ei haluta nähdä yhtään vaivaa. Olisiko Sakkeus saavuttanut mitään, jos hän olisi jäänyt istumaan omaan kotiinsa? Mitä suurimmalla todennäköisyydellä mitään ei olisi tapahtunut ja hän olisi jatkanut entistä elämäntyyliänsä.

Meitä siis muistutetaan jo hyvissä ajoin ennen Suurta paastoa siitä, että hengellisen elämän kehittäminen edellyttää meiltä ponnisteluja kohti Kristusta. Me emme voi edes aloittaa todellista paastoa, jos  meidän kiinnostuksemme on jossain aivan muualla kuin Kristuksessa.
Käytännössä meitä kannustetaan osallistumaan jumalanpalveluselämään, jossa me aivan ainutlaatuisella tavalla voimme kohdata Kristuksen. Tuo kohtaaminen saa meidän mielemme myös muuttumaan, jolloin me Sakkeuksen tavoin huomamme aikaisemmat erheemme ja haluamme hyvittää ne.


Yksi Suuren paaston tärkeimmistä opetuksista kätkeytyy juuri tähän Sakkeuksen ja Kristuksen kohtaamiseen. Paasto ja kilvoittelu alkavat siitä, että me vilpittömästi haluamme kohdata Kristuksen. Tämä on asia, joka koskettaa meitä kaikkia kristittyjä.