Rahan orjuudessa elävät

Ei liene epäselvää, että evankeliumin opetukseen kuuluu se, että emme kiintyisi rahaan ja omaisuuteen tarpeettomasti. Kristus on sanonut tämän seuraavasti: “Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” (Matt. 6:24)

Vaikka tuo opetus on kaikessa yksinkertaisuudessaan helposti ymmärrettävissä, niin siitä huolimatta sen noudattaminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Voi tietenkin olla, että kun tarpeeksi monta kertaa kuulee puhuttavan tietyistä kristillisistä hyveistä, niin niihin turtuu ja niitä ei enää ota senkään vuoksi vakavasti. Niistä tulee lausahduksia, joita mielestämme ainoastaan hyvin hurskaiden ihmisten tarvitsee halutessaan noudattaa.

Mutta näistä asioista ei huvin vuoksi varoitella, sillä raha ja omaisuus saattavat helposti tehdä ihmisestä orjan, joka ei kykene muuta kuin palvelemaan tuota omaisuuttaan ja samalla tehdä kaikkensa, että hän saisi sitä lisää. Samalla käsitys onnellisuudesta ja elämisen arvoisesta elämästä muuttuu sellaiseksi, että niitä punnitaan ainoastaan rahassa.

Varmasti monet ajattelevat, että rahaan ja omaisuuteen ei voi kiintyä näin vahvasti. Ja varmasti vielä suurempi osa ihmisistä ajattelee, että jos minulla olisi yhtäkkiä enemmän rahaa, niin varmasti osaisin käyttää sitä vastuullisesti, enkä varmasti kiintyisi siihen liikaa.

Mutta rikkaus on huumeen kaltaista. Todellisuudessa hyvin harva pystyy vastustamaan yltäkylläisyydessä olemista, jos siitä kerrankin on päässyt nauttimaan.

Tai harva pystyy edes vastustamaan sitä, että jos tulisi sellainen mahdollisuus, että siitä voisi päästä nauttimaan. Esimerkiksi lottoarvontaan osallistuminen ei perustu järjellä pohdittuihin todennäköisyyslaskelmiin, vaan siihen vahvaan uskoon, että tuo olemattoman pieni mahdollisuus päävoittoon osuu omalle kohdalle. Onhan se mahdollisuus aina olemassa. Sehän on 1:15 000 000.

Ja jos päävoitto sattuisikin omalle kohdalle, niin osaisiko ihminen sitten käyttää oman pelastuksen kannalta oikein, vai tulisiko hänestä itsekkäämpi ja ahneempi?

Pelkistetysti voisi ajatella, että ihmisellä näyttäisi olevan luontainen taipumus olla ahne. Mutta ehkä kyse ei todellakaan ole ahneudesta, vaan voimakkaasta riippuvuussuhteesta, joka kohdistuu rahaan ja omaisuuteen. Ihmisestä on todellakin tullut silloin orja, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia irroittautua tuosta suhteestaan omin avuin.

Kristillisessä mielessä tuollainen suhde ei voi johtaa hyvään, koska pelkästään itselleen kerääminen on aina pois muilta. Mitä enemmän haluamme itsellemme, niin sitä enemmän sitä täytyy ottaa toisilta.

Ja kuinka ollakaan, aivan liian usein ihminen tulehduttaa välinsä lähimmäiseen juuri rahan takia. Saatanan on helppo mennä ihmiseen juuri rahaa ja omaisuutta apuna käyttäen. Ja kyse ei ole maailmanlaajuisesti ajateltuna enää pelkistä riidoista ja erimielisyyksistä, sillä rahan- ja vallanhimo ovat taustalla silloin kun maailmassa soditaan.

Kaikesta huolimatta raha ja omaisuus eivät itsessään ole pahoja. Ne ovat yksinkertaisesti välineitä, joita käytämme tässä maailmassa. Luonnollisesti meillä on suuri vastuu käyttää sitä oikein. Hyvin harva kykenee sellaiseen harkitsevaisuuteen ja itsehillintään, että hänestä ei tule orjaa näille asioille. Siksi sielun pelastuksen kannalta voi olla useinkin helpompaa, ettei niitä ole liikaa.

Jos raha on kerran väline, niin järjellä ajateltuna meillä ei pitäisi olla syytä kiintyä välineisiin. Emmehän yleensä sen kummemmin kiinny vasaraan, silityslautaan tai taskulamppuun. Pystymmekö mieltämään rahan välineenä, vai tuleeko siitä elämää suurempi asia?

Kristitylle raha ei ole automaattisesti paha asia, vaan se on väline hyvän tekemiseen. Meidän tulisi oikeastaan ajatella niin, että kaikki on annettu meille hetkellisesti haltuun ja Jumala on kaiken täällä maailmassa olevan varsinainen omistaja. Hän odottaa, että osaisimme käyttää meille uskotun rahan ja omaisuuden oikealla ja vastuullisella tavalla.

Kristus on viitannut tähänkin vertauksessaan hyvästä taloudenhoitajasta, joka hoitaa hyvin hänelle uskotun tehtävän ja näin hän on koska tahansa valmis vastaanottamaan isäntänsä. Tähän viitaten Kristus kysyy:

"Kuka siis on uskollinen ja viisas palvelija, jonka talon isäntä asettaa palvelusväkensä esimieheksi katsomaan, että kaikki saavat ruokansa ajallaan?” (Matt. 24:45)

Sama kysymys on osoitettu jokaiselle meistä. Osaammeko olla uskollisia ja viisaita palvelijoita, jotka hoitavat uskotun tehtävän hyvin?

Paaston avulla tämän maailman himoja vastaan

Miten kristillistä paastoa voisi kuvata lyhyesti? Kenties voimme sanoa, että paaston tarkoituksena on saattaa elämässämme olevat asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Paasto on taistelua maallistumista vastaan.

Mutta mitä sitten on tuo maallistuminen?

Tässä kohden on hyvä tarkastella sitä, että mitä tarkoitetaan sillä maailmalla, johon Kristus monissa kohdin viittaa kielteisessä sävyssä. Esimerkiksi jäähyväisrukouksessaan Kristus sanoo seuraavasti: “Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. - -  Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu”. (Joh. 17: 9,14). Eli maailmalla ei tässä yhteydessä tarkoiteta maailmaa luomakuntana, sillä Jumala luodessaan maailmaan näki, että se on hyvä. Maailmalla tarkoitetaan tässä kohden sitä ihmisten luomaa elämänjärjestystä, joka haluaa elää itseriittoisesti ja omia himojaan seuraten. Lyhyesti voisi sanoa, että “tämä maailma” tarkoittaa sellaista elämää, jossa Jumala on jätetty kaiken ulkopuolelle. Tässä valossa sana “maallistuminen” tarkoittaa sitä, että ihmiset pyrkivät joko tietoisesti tai joskus tietämättään elämään sellaista elämää, jossa ei ole Jumalaa ja jota ohjaavat itsekkäät himot. Hyvin harva ihminen olisi kuitenkaan valmis myöntämään, että omaa elämää ohjaavat himot. Mutta pohjimmiltaan tästä on kysymys.

Yksinkertaisimillaan kyse voi olla ruuanhimosta, joka ylittää sen mikä on ihmiselle tarpeellista. Herran rukouksessa Jumalalta pyydetään “jokapäiväistä leipää”, jonka osuvampi käännös voisi olla nimenomaan “elämälle tarpeellista leipää”. Mikä on kohtuullista ja tarpeellista ja mikä taas on turhaa? Eikö juuri himo aja meitä kasaamaan ostoskärryt täyteen sellaista mikä ei kuitenkaan ole tarpeellista? Ruokapaasto nähdään lähtökohtana koko paastolle, sillä se on kaikkein arkipäiväisin ja helpoin asia, missä ihminen monesti seuraa omia himojaan. Tämä maailma yrittää parhaansa mukaan yllyttää meitä kuluttamaan yli omien tarpeiden. Lähes kaikki vastaantulevat mainokset eivät pidä sisällään asioita, jotka ovat meille ehdottoman välttämättömiä, vaan lähes aina ne ovat juuri kaikkea sellaista, mikä on lopulta ylenpalttista.

Eivätkö himot aja ihmistä myöskin loukkaamaan lähimmäisiään? Eikö juuri kunnian- ja vallanhimo aja meitä panettelemaan toista ihmistä? Eikö juuri vallanhimo ole sitä, mikä yhä uudestaan ja uudestaan aiheuttaa maailmassa sotia, terroritekoja ja levottomuuksia. Sen seurauksena luvuton joukko viattomia ihmisiä joutuu kärsimään.

Kunnian- ja vallanhimon vierellä kulkee rahanhimo. Kuinka helposti juuri rahanhimo ajaa ihmisen toimimaan avoimesti toista ihmistä vastaan. Rahasta taisteleminen voi tehdä hyvinkin vaatimattomasta ja nöyrästä ihmisestä suoranaisen hirviön, joka rahanhimossaan on valmis tuhoamaan toisen ihmisen. Kyse ei aina ole edes vieraasta ihmisestä, vaan monesti perintöriidat saavat lapset taistelemaan toinen toisiaan vastaan. Ja kuitenkin kyse on vain rahasta. Se on vain kaupanteon väline. Kuinka paljon sitä pitäisi olla, että sitä olisi riittävästi? Eikö juuri rahan ja omaisuuden himoitseminen ole asioita, jotka yltyvät aina vain pahemmaksi. Juuri tämän vuoksi vaatimattomien ja vähäosaisten oli helpompi seurata ja noudattaa Kristuksen opetusta, sillä heillä ei ollut tuota omaisuuden tuomaa taakkaa kannettavanaan? Rikkaus ja suuren omaisuuden omistaminen ei itsessään ole syntiä, mutta se todellakin voi tehdä pelastumisesta huomattavasti vaikeampaa, jos sitä käyttää ainoastaan omien himojen ruokkimiseen ja itsekkääseen elämään.

Maallistumisen kantavana voimana on himo. Jumalan tahdon mukainen elämä on juuri tuota taistelua himoja vastaan. Siksi monet haluavatkin kieltää Jumalan, sillä silloin himoja voi seurata huomattavasti vapaammin. Ja todellakin, sielunvihollinen ei myöskään vaivaa niitä ihmisiä, jotka ovat kieltäneet Jumalan tahdon ja seuraavat vain omia himojaan. Maallistunut elämä on todellakin vaivattomampaa ja helpompaa. Varjopuolena on se, että himoja seuratessaan ihminen kieltää myös todellisen rakkauden. Ja juuri rakkaus on se ainut asia, jonka me kannamme mukanamme tästä ajasta iankaikkisuuteen.

Maallistunut, omia himojaan seuraava ihminen haluaa kaiken juuri tässä ja nyt. Ja kunhan hän se on saanut, niin silloin toteutuvat myös Kristuksen vuorisaarnassaan esille tuomat sanat: “Totisesti, he ovat jo palkkansa saaneet”. Tämän maailman ihanteiden mukaan elänyt ihminen on saanut tässä jo kaiken haluamansa. Mitään palkkaa tai aarretta ei ole silloin enää luvassa iankaikkisuudessa. Onko se todellakin sen arvoista?

Paasto on aikaa, jonka on tarkoitus herättää meidät. Se ei ole lopulta tavallisuudesta poikkeavaa aikaa, vaan sen on tarkoitus muistuttaa siitä, että millaista kristityn elämän tulisi olla koko ajan. Siksi paasto on meille aina loistava mahdollisuus. - Mahdollisuus palata siihen elämään, jossa me noudatamme Jumalan tahtoa ja jätämme taaksemme sen mihin tämä maailma yrittää meitä vetää.

Johannes Krysostomos (opetuspuhe)

Kirkkomme viettää tänään suuren esipaimenemme ja opettajamme pyhän Johannes Krysostomoksen juhlaa. Me tunne hänet varmasti parhaiten juuri hänen nimeään kantavasta liturgiasta, jota me juuri nyt olemme toimittamassa.

Pyhä Johannes Krysostomos on antanut meille kuitenkin hyvin paljon hengellisiä rikkauksia, joista me emme ole välttämättä tienneet mitään. Ehkä keskeisintä hänen elämässään ovat olleet lukuisat opetuspuheet ja kirjoitukset, jotka ovat säilyneet meidän päiviimme asti. Pyhä Johannes oli niin lahjakas puhuja, että hän sai juuri tämän vuoksi lisänimen "Krysostomos", eli "kultasuu".

Se, mikä on meidän kannaltamme valitettavaa on se, että ainoastaan hyvin pieni osa kaikista kirkkoisiemme kirjoituksista on käännetty suomen kielelle. Onneksi käännöstyötä on ryhdytty viime vuosien aikana tekemään tiiviimmin ja saammekin jo lukea myös pyhän Johannes Krysostomoksen opetuspuheita, eli homilioita suomen kielellä.

Mutta mitä pyhä Johannes sitten opetuspuheissaan halusi sanoa kansalle.

- Hän toi hyvin selvästi tiettäväksi sen, että tämän maailman rikkaudet, huvitukset ja vallantavoittelu eivät voineet johtaa mihinkään hyvään. Hän myös piispana otti kantaa papiston, kanssapalvelijoittensa, eli muiden piispojen ja jopa hallitsijoittensa laiminlyönteihin. Tämän vuoksi pyhä Johannes sai paljon vihamiehiä ja tästä syystä hänet lopulta myös karkotettiin.

Mutta eihän pyhä Johannes missään nimessä toiminut väärin tuomitessaan tällaiset epäkohdat. Hänellä oli sitä samaa rohkeutta kuin Kristuksella, joka toi selvästi esille ne kaikki vääryydet ja epäkohdat, jotka maailmassa vaikuttivat. Luonnollista olikin, että ne jotka olivat toimineet väärin, eivät halunneet nähdä omia virheitään, tai ainakaan niin, että joku siitä julkisesti huomautti.

- Tämän vuoksi Kristusta ja kaikkia hänen esimerkkinsä mukaan toimineita henkilöitä on vainottu ja vainotaan edelleen.

Aina löytyy niitä ihmisiä, joiden arvomaailmassa korostuu omaisuuden ja vaikutusvallan tärkeys. Kristus on kuitenkin opettanut, että omaisuus ja vaikutusvalta eivät itsessään vie meitä lähemmäksi Jumalaa. Päinvastoin, monissa tapauksissa väärällä tavalla käytettynä ne itse asiassa loitontavat meitä lähimmäisistämme ja Jumalasta.

Seuraavaksi lainaan pyhää isäämme Johannes Krysostomosta, kun hän puhuu siitä, ettei ihminen pysty yhtä aikaa palvelemaan Jumalaa ja mammonaa, eli maallisia rikkauksia:

"Jos siis palvelemme toista, emme alistu toisen vallan alaisuuteen. Ja onko mitään karvaampaa kuin rahan himo? Se ei tuo mielihyvää vaan huolia, kateutta, juonittelua, vihaa, panettelua ja tuhansia muita hyveen esteitä: velttoutta, himokkuutta, ahneutta, juopottelua.

Nämä tekevät vapaista ihmisistä orjia ja vieläpä paljon pahempia orjia kuin ne, joita ostetaan hopeisin rahoin, sillä heistä ei tule ihmisten orjia vaan kaikkein vakavimpien sielun himojen ja sairauksien orjia. Sellainen uskaltaa vieläpä tehdä mitä tahansa mikä ei miellytä Jumalaa eikä ihmisiä, ettei kukaan vain veisi häneltä pois tätä orjuutta.

Voi katkeraa orjuutta, voi perkeleellistä hirmuvaltaa! Onhan kaikkein pahinta, että tuollaisten pahuuksien valtaan joutuessamme me vain nautimme niistä ja pidämme kiinni kahleistamme. Asumme vankilassa, joka on täynnä pimeyttä, emmekä edes halua astua ulos valoon, vaan taomme pahan entistä lujemmin kiinni itseemme ja riemuitsemme sairaudessamme.

Ja siksi emme voi vapautua siitä, vaan olemme huonommassa tilanteessa kuin ne, jotka työskentelevät kaivoksissa kärsien tuskallisia vaivoja pääsemättä nauttimaan niiden hedelmistä.

Mutta kaikkein pahinta on, että jos joku tahtoo vapauttaa meidät katkerasta vankeudestamme, me emme suvaitse sitä vaan hermostumme ja suutumme. Tässä suhteessa me emme ole yhtään mielipuolia kummempia - paremminkin me olemme paljon kurjemmassa tilassa kuin kukaan heistä, jos emme edes tahdo vapautua omasta hulluudestamme." [Johannes Krysostomos II, s.305]

Esimerkiksi tällä tavoin pyhä Johannes opetti aikalaisiaan ja myös meitä siitä, että miten käy ihmisen joka ajautuu Jumalan sijaan palvomaan kaikkea maallista.

Mutta vaikka pyhä Johannes olikin monin paikoin hyvin kovasanainen opetuksessaan, niin kaiken taustalla oli kuitenkin huoli siitä, että ihmiset eivät etääntyisi pois Jumalasta. Hän osoitti suoraan sen, mikä oli oikein ja mikä väärin. Erityisen ankara hän oli niitä kohtaan joiden olisi pitänyt olla hengellisenä esimerkkinä muille. Tämän vuoksi hän julkisesti saattoi moittia pappeja, piispoja ja hallitsijoita.

- Ja jos muistelemme, niin samalla tavoinhan Kristus moitti fariseuksia ja lainopettajia, joiden olisi pitänyt olla esimerkkinä juutalaisille.

Pyhän Johannes Krysostomoksen halu ohjata ihmisiä toimimaan Kristuksen esimerkin mukaan, hänen taipumattomuus hengellisissä asioissa asettavat hänet myös meille hyväksi esimerkiksi. Mekään emme saisi antaa ympäröivän maailman ohjata meitä sellaiseen suuntaan, että unohdamme Jumalan valtakunnan ja ryhdymme rakentamaan kaikkea maallisten asioiden varaan.

Ehkä suurimpana lahjana meille on pyhä Johannes antanut meille tämän liturgiajumalanpalveluksen rukoukset, joiden välityksellä me avuksihuudamme Jumalaa, jotta Hän kääntyisi meidän puoleemme ja tekisi meidät arvolliseksi vastaanottamaan Pyhät Lahjat.

Pyhän Johannes Krysostomoksen esirukouksien tähden, Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika, armahda meitä. Amen.

Vertaus tuhlaajapojasta

Vietämme tänään Suuren paaston toista valmistussunnuntaita, jota kutsutaan päivän evankeliumiluvun mukaisesti Tuhlaajapojan sunnuntaiksi. Kristuksen vertaus tuhlaajapojasta on varmasti yksi koskettavimmista evankeliumin opetuksista. Siihen kätkeytyy hyvin paljon kaikkea, mutta lyhyesti sitä voisi kuvata  mielenmuutoksen ja synninkatumuksen ikoniksi.

Vertaus alkaa nuoremman pojan vaatimuksella, jossa hän haluaa isältään oman osuutensa perinnöstä. Tämä vaatimus oli suoraan sanottuna julkea teko, koska hän kohteli omaa isäänsä ikään kuin tämä olisi jo kuollut. Isän ei olisi tietenkään tarvinnut tähän suostua, mutta hän kuitenkin kunnioitti poikansa tahtoa ja antoi tälle omaisuuden ja vapauden lähteä. Juutalaisessa kulttuurissa tämä tarkoitti sitä, että poika ei enää kuulunut millään tavoin perheeseen.

Tapahtumat etenevät nopeasti. Poika haaskasi omaisuutensa vastuuttomasti ja nälänhädän myötä hän löysi itsensä sikolätistä. Tämä oli juutalaiselle varmasti alhaisin mahdollinen paikka, sillä sika oli heille saastainen eläin. Juuri tuossa alhaisessa tilassa poika ymmärtää sen, että hänen isänsä kodissa kaikki on paremmin. Hän kokee mielenmuutoksen, joka saa hänet palaamaan takaisin. Ei ylpeänä, vaan äärimmäisen nöyränä ihmisenä, joka ei olisi vaatinut perheenjäsenen kohtelua, vaan oli valmis toimimaan tavallisena palvelijana.

Tämän vertauksen tärkeimmistä asioista tapahtuu pojan kotiinpaluussa. Isä ei millään tavoin nuhtele poikaansa, vaan ottaa tämän avosylin vastaan. Yhtä hyvin tämän vertauksen nimi voisikin olla ”Rakastava isä” kuin ”Tuhlaajapoika”, sillä meitä nimenomaisesti muistetaan isän rakkaudesta ja siitä, että katuvan ihmisen ei tarvitse pelätä Jumalaa.

Mitä kaikkea voimme sitten oppia tästä vertauksesta?

Ensimmäinen opetus on varmasti se, että Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata tahtoa, vaikka sen seurauksena ihminen lähtisikin kulkemaan poispäin Jumalasta, aivan kuten Tuhlaajapoika isänsä kodista. Monesti saatamme jopa kysyä, että miksi Jumala sallii ihmisen ajautua ongelmiin? Ehkä tämän voisi muotoilla ennemmin niin päin, että miksi ihmisen pitää ajaa itse itsensä aallonpohjalle ennen kuin hän ymmärtää mikä on hänelle parasta?

Tässä vertauksessa Tuhlaajapojan suhde omaan Isäänsä voi olla samanlainen kuin kenen tahansa ihmisen suhde Jumalaan.

Tuhlaajapoika koki oman isänsä ja kotinsa vapautensa ja onnellisuutensa esteensä. Hän kuvitteli tietävänsä mikä oli hänelle parasta ja mitkä asiat olivat hänen elämässään kaikkein tärkeimpiä. Isä oli hänelle enemmänkin rasite ja niinpä hän ei malttanut enää odottaa isänsä kuolemaa ja sen myötä tulevaa perintöä, vaan hän vaati sitä jo etukäteen. Tuhlaajapojalle isästä oli tullut lopulta merkityksetön, aivan kuten niin monelle ihmiselle tänäkin päivänä Jumalasta on tullut merkityksetön. Kirkosta erotaan; ja vaikka syitä on monia, niin vapaus Kirkon opetuksesta ja raha näyttävät ajavan monia tähän päätökseen.

Usko ja uskonmukainen elämä koetaan monesti rasitteena, koska uskonmukaisessa elämässä meidän täytyy tehdä elämässä valintoja, jotka eivät aina sillä hetkellä tunnu meitä hyödyttävän. Lisäksi ajatellaan, että ihminen ei voi myöskään olla todella vapaa, jos hän elää tiiviissä suhteessa Jumalaan; tai että hän ylipäätänsä uskoo Jumalaan.

Vapauden ja onnellisuuden määreet ovat vääristyneet. Vapautta on se, että ihminen saa tehdä mitä huvittaa, vaikka se olisikin väärin. Tällaisessa vapaudessa omatunto on vaiennettu. Onnellisuuden määreenä taas monesti käytetään rahaa ja omaisuutta, aivan kuten tuhlaajapoikakin sen kuvitteli olevan. Eli ihminen ei ole 2000 vuodessa muuttunut yhtään sen viisaammaksi. Edelleenkin vääränlaista vapautta ihannoidaan ja raha ja omaisuutta palvotaan.

Mutta Kristuksen vertaus paljastaa kuitenkin totuuden. Se että ihminen kuvittelee voivansa tehdä mitä huvittaa ei teekään hänestä lopulta vapaata. Raha taas on katoavaista ja sen myötä hankitut ystävät ja näennäinen rakkaus katoavat yhtä nopeasti kuin tuo menetetty omaisuus.

Tuossa tilanteessa ihminen toivottavasti tajuaa, että todellinen vapaus, onnellisuus ja rakkaus ovatkin juuri tuolla Isän kodissa. Ja meitä kaikkia tulisi rohkaista se tieto siitä, että Jumala odottaa syntiin langennutta ihmistä takaisin. Ei armottomana tuomarina, vaan rakastavana Isänä, joka ei tarpeettomasti syyllistä katuvaa lastaan, vaan ottaa tämän avosylin vastaan.

Tämä Kristuksen vertaus todellakin on katumuksen ikoni. Se kertoo siitä, kuinka helposti me eksymme ja kiinnymme katoavaisuuteen, käytämme vapauttamme väärin ja kuvittelemme onnellisuuden ja elämän täyttymyksen olevan saavutettavissa rahalla. Kuitenkin ihminen on vapaa vasta silloin, kun hän on yhteydessä Jumalaan. Ja vaikka tämä yhteys rikkoontuisikin, niin mielenmuutoksen kautta kotiinpaluu on aina mahdollista.

Rikas mies ja Lasarus (opetuspuhe)

Kristus puhuu meille tänään lähimmäisenrakkaudesta. Evankeliumissa kerrottiin kahdesta henkilöstä, joiden elämä erosi toisistaan hyvin paljon. Rikas mies vietti yltäkylläistä elämää. Hän oli kiinnostunut ainoastaan siitä, että hänellä itsellään oli kaikkea tarpeeksi ympärillään. Hän oli niin sokeutunut omaan itsekeskeisyyteensä, ettei hän kyennyt näkemään köyhää Lasarusta, joka makasi hänen porttinsa pielessä.

Tuolla köyhällä Lasaruksella ei taas ollut mitään maallista omaisuutta ja hänen osansa olikin kerjätä muilta huomiota ja almuja, jotta hän saisi edes elämälleen tarpeellisen ravinnon.

Väistämätön kuitenkin tapahtui, sillä kumpikin kuoli ja he siirtyivät iankaikkisuuteen. Evankeliumissa sanotaan rikkaasta miehestä pelkästään se, että kuoltuaan hänet haudattiin. Sen sijaan Lasarus pääsi enkelten saattelemana Abrahamin huomaan.

Lasarus sai iankaikkisuudessa hyvän osan, mutta tuo rikas mies joutui suunnattomaan kärsimykseen, josta hän toivoi edes hetkellistä helpotusta. Jos rikkaan miehen ja Lasaruksen ajallisessa elämässä oli elintasossa suunnaton kuilu, niin nyt tuo kuilu oli siirtynyt myös iankaikkisuuteen ja näiden kahden henkilön osat olivat vaihtuneet.

Rikas mies oli kuitenkin vielä kuoltuaankin siinä kuvitelmassa, että hän voisi käskeä Abrahamia ja Lasarusta, kuin omia palvelijoitaan. Tämä osoittautui mahdottomaksi, jolloin hän pyysi, että hänen sukulaisiaan voitaisiin varoittaa, etteivät he saisi samanlaista kohtaloa iankaikkisuudessa.

Rikas mies ei ollut siis kiinnostunut kaikkien pelastuksesta, vaan hänen huolikehäänsä kuului iankaikkisuudessakin ainoastaan hänen hyvä veli – piirinsä. Mutta tämäkin oli mahdotonta ja Kristuksen opetus päättyy toteamukseen: "--ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista".

Tähän Kristuksen opetukseen liittyy monta mielenkiintoista kohtaa, jotka saattavat herättää meissä kysymyksiä. Voimme esimerkiksi tutkia Abrahamin toteamusta: ”Muista poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa.” (Luuk. 16:25)

Evankeliumissa ei millään tavoin mainita sitä, että olivatko rikas mies tai Lasarus uskovaisia. Huomio kiinnittyi enemmänkin omaisuuteen. Onko todella niin, että maallisen hyvinvoinnin seurauksena ihminen joutuu kärsimään iankaikkisuudessa? Viekö rikkaus ihmistä vääjäämättä kohti helvettiä?

- Tästä ei ole kuitenkaan lopulta kysymys, vaan siitä, että miten omaisuutta käytetään ja mitkä asiat ovat elämässä lopulta tärkeitä?

Kristus on sanonut esimerkiksi seuraavasti: "--joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava". (Mark. 8:35)

Jos ihmisen koko elämän päämäärä on menestyksen ja maallisen hyvinvoinnin saavuttaminen toisten kustannuksella, niin siitä ei voi yksinkertaisesti seurata mitään hyvää iankaikkisuudessa. Kysymys on nimenomaan siitä, että mitkä asiat ovat ihmiselle tärkeitä.

Jos kaiken päämäärä on maallinen hyvinvointi ja yltäkylläisyys, niin silloin menestyvä ja rikas ihminen on tässä elämässä saanut juuri sen palkinnon mitä hän on kaikkein eniten halunnut. Kristuksen sanoja lainatakseni: ”Totisesti he ovat jo palkkansa saaneet!”.

Kirkon ja kristittyjen tehtävänä on päivästä päivään julistaa ylösnoussutta Kristusta ja palauttaa kaikkien mieliin Kristuksen opetus. Päivän evankeliumi on voimakas muistutus siitä, että miten meidän tulisi tätä elämää. 

 Meidän on myönnettävä se tosiasia, että vastaan tulee myös tilanteita, jossa tätä ilosanomaa ei haluta kuulla. Kristus itse kiteytti tämän siihen, että vaikka joku nousisi kuolleista, niin se ei voi kääntää heidän päätään. Valinta maallisen ja taivaallisen välillä on jo tapahtunut!

Kaiken tämän opetus on meille yksinkertainen. Meillä tulisi olla kyky huomioida lähimmäisemme. Meidän elämämme onnellisuus ja päämäärä ei voi rakentua maallisten ihanteiden varaan. Kristityn ihmisen päämäärä ei voi olla sellainen, että koko elämänvaelluksen pitäisi olla päivästä toiseen yhtä yltäkylläistä juhlaa, aivan kuten oli tuolla rikkaalla miehellä. Tuollaisen itsekeskeisyyden rinnalla, jopa koiratkin pystyivät osoittamaan enemmän huomiota köyhää Lasarusta kohtaan

Kaikilla saa olla omaisuutta, mutta jos annamme itsekkyydelle vallan, niin silloin järkemme sumentuu, emmekä kykene silloin enää osoittamaan toisia kohtaan rakkautta. Kristuksen opetusta noudattaen, pitäkäämme siis elämässämme asiat oikeassa tärkeysjärjestyksessä, jolloin palkka on oleva suuri taivaissa. Amen.

”Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet!” (opetuspuhe)

Viime sunnuntaina luettiin evankeliumiluku, jossa kerrottiin rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31). Kristus puhuu monin eri tavoin lähimmäisenrakkaudesta, mutta tässä kohden kyseessä on enemmänkin varoittava esimerkki siitä, että mitä tapahtuu kun ihminen on itsekäs ja välinpitämätön.

Tuossa evankeliumiluvussa Abraham toteaa helvetin kärsimyksissä olleelle rikkaalle miehelle:
”Muista poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa.” (Luuk. 16:25)

Meillä on mahdollisuus useammassakin evankeliumin kohdassa tehdä turhankin nopea johtopäätös siitä, että rikkaus ja maallisten ihanteiden mukaan hyvä elämä on sama kuin menolippu helvettiin. Näin ei tietenkään ole, mutta rikkaudet kylläkin lisäävät ihmisen vastuuta huolehtia muista, joilla ei ole maallista omaisuutta ja rahaa.

Tuon rikkaan miehen virhe oli nimenomaan siinä, että hän ei nähnyt köyhää Lasarusta joka muutaman metrin päässä oli kerjäämässä. Kysymys ei ollut yksittäistapauksesta, sillä päivästä toiseenhan siellä talossa juhlittiin.

Voidaan olettaa, että tuota rikasta miestä eivät kiinnostaneet hengelliset asiat. Häntä kiinnosti ainoastaan se, että elämä oli yhtä juhlaa päivästä toiseen. Koko hänen elämänsä tähtäsi tämän hetken onnellisuuteen, jonka saavuttaminen edellytti itsekästäkin elämäntapaa, jossa avuntarvitsijoita ei tarvinnut huomata. Tuo rikas mies ei varmasti olisi voinut kaikkia maailman köyhiä auttaa, mutta vähimmäisvaatimus olisi ollut tuo Lasarus, joka päivästä toiseen pyysi apua aivan hänen vieressään.

Tuosta rikkaasta miehestä tulee mieleen Kristuksen toisessa kohtaan antama toteamus: "Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet"(Matt. 6:5). Jos kerran haluaa kaiken tässä ajallisessa elämässä ja sen vieläpä saa, niin mitä ihmettä siinä sitten enää valittamaan? Jos iankaikkisuudella ei ole merkitystä, niin silloinhan sitä todella elää niin kuin viimeistä päivää. Muutoksen pitää tapahtua tässä ajassa. Jos ihminen ei ole tähän valmis, niin ei häntä silloin saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista!

On olemassa sellainen sanonta, että kukaan ei mene taivasten valtakuntaan yksin. Meissä tulee olla rakkautta muita ihmisiä kohtaan, jotta pääsemme iankaikkisuuteen. Oliko köyhällä Lasaruksella ystäviä? Voi olla, että olosuhteet olivat sellaiset että ei todellakaan ollut. Tästä ei voinut häntä kuitenkaan syyttää. Sitäpaitsi lopulta Lasarus ei mennyt taivaseen yksin, sillä hän lähti sinne enkelten saattelemana.
Tuo rikas ei välttämättä juhlinut yksin, mutta hänen ystävät eivät olleet paikalla rakkauden tähden, vaan samojen itsekkäiden ihanteiden tähden: Mennä ja olla siellä, missä saa juhlia, sekä syödä ja juoda vatsansa täyteen. Muut ihmiset olivat mukavaa seuraa, mutta todellisen rakkauden ja välittämisen kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.

Kaiken tämän opetus on meille yksinkertainen. Meillä tulisi olla kyky huomioida lähimmäisemme. Lisäksi meidän elämämme onnellisuus ja päämäärä ei voi rakentua maallisten ihanteiden varaan. Kristityn ihmisen päämäärä ei voi olla sellainen, että koko elämänvaelluksen pitäisi olla päivästä toiseen yhtä yltäkylläistä juhlaa, aivan kuten oli tuolla rikkaalla miehellä. Tuollaisen itsekeskeisyyden rinnalla jopa koiratkin pystyivät osoittamaan enemmän huomiota köyhää Lasarusta kohtaan

Kaikilla saa olla omaisuutta, mutta jos annamme itsekkyydelle vallan niin silloin järkemme sumentuu, emmekä kykene silloin enää osoittamaan toisia kohtaan rakkautta. Kristuksen opetusta noudattaen, pitäkäämme siis elämässämme asiat oikeassa tärkeysjärjestyksessä, jolloin saamme palkan oikeana palkanmaksamisen päivänä.

Omaisuudesta

Löydämme Evankeliumista monta omaisuuteen liittyvää Kristuksen opetusta. Herkästi saatamme tehdä sellaisen johtopäätöksen, että liika omaisuus on yhtä kuin menolippu helvettiin. Tällainen tulkinta on kuitenkin väärä, vaikkakin omaisuudesta voi todella tulla este pelastumiselle.
Suuri omaisuus on yhtä kuin suuri vastuu lähimmäisistä. Ne joille on paljon annettu, joutuvat myös paljosta vastaamaan. Tämä toteamus on tuttu jokapäiväisestä elämästä ja liittyy paljon muuhunkin kuin rahaan ja omaisuuteen.

Mutta miten omaisuus liittyy sielun pelastumiseen? Kysymys on siitä mihin me olemme kiintyneet, sillä henkiset ja ruumiilliset voimavaramme ovat rajalliset. Kristus opettaa meitä rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiämme. Kun siis uhraamme ylenpalttisesti aikaa ja vaivaa jollekin muulle asialle, esimerkiksi omaisuuden kartuttamiselle, kiinnitämme silloin sieluamme rahaan emmekä Jumalaan tai lähimmäisiimme.

Rahaan ja omaisuuteen voi myös väärällä tavalla kiintyä ja niistä voi tulla riippuvaiseksi. On olemassa sanonta, että ahkeraksi ihminen oppii vuosien kuluessa, mutta laiskaksi parissa päivässä. Samalla tavoin lähimmäisiään aiemmin huomioinut ihminen suuren määrän rahaa kerralla saadessaan voi muutamassa päivässä tulla ahneeksi ja itsekkääksi. Tämän vuoksi meidän on turha rukoilla Jumalalta lottovoittoa, koska siitä monissa tapauksissa olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Isä meidän – rukouksessa pyydämme Jumalalta ”jokapäiväistä leipää” tai vanhan käännöksen mukaan ”elämälle tarpeellista leipää”. Tämä kenties parhaimmalla tavalla kuvastaa sitä, että mitä meidän tulisi rukouksessamme pyytää. Ei ylimääräistä, vaan elämälle tarpeellista.

Miksi Kristus varoittaa palvomasta mammonaa?

Löydämme Evankeliumista monta omaisuuteen liittyvää Kristuksen opetusta. Herkästi saatamme tehdä sellaisen johtopäätöksen, että liika omaisuus on yhtä kuin menolippu helvettiin. Tällainen tulkinta on kuitenkin väärä, vaikkakin omaisuudesta voi todella tulla este pelastumiselle.
Suuri omaisuus on yhtä kuin suuri vastuu lähimmäisistä. Ne joille on paljon annettu, joutuvat myös paljosta vastaamaan. Tämä toteamus on tuttu jokapäiväisestä elämästä ja liittyy paljon muuhunkin kuin rahaan ja omaisuuteen.

Mutta miten omaisuus liittyy sielun pelastumiseen? Kysymys on siitä mihin me olemme kiintyneet, sillä henkiset ja ruumiilliset voimavaramme ovat rajalliset. Kristus opettaa meitä rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiämme. Kun siis uhraamme ylenpalttisesti aikaa ja vaivaa jollekin muulle asialle, esimerkiksi omaisuuden kartuttamiselle, kiinnitämme silloin sieluamme rahaan emmekä Jumalaan tai lähimmäisiimme.

Rahaan ja omaisuuteen voi myös väärällä tavalla kiintyä ja niistä voi tulla riippuvaiseksi. On olemassa sanonta, että ahkeraksi ihminen oppii vuosien kuluessa, mutta laiskaksi parissa päivässä. Samalla tavoin lähimmäisiään aiemmin huomioinut ihminen suuren määrän rahaa kerralla saadessaan voi muutamassa päivässä tulla ahneeksi ja itsekkääksi. Tämän vuoksi meidän on turha rukoilla Jumalalta lottovoittoa, koska siitä monissa tapauksissa olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Isä meidän – rukouksessa pyydämme Jumalalta ”jokapäiväistä leipää” tai vanhan käännöksen mukaan ”elämälle tarpeellista leipää”. Tämä kenties parhaimmalla tavalla kuvastaa sitä, että mitä meidän tulisi rukouksessamme pyytää. Ei ylimääräistä, vaan elämälle tarpeellista.

Raha

Törmäsin nettiä surffaillessani erääseen kyselyyn jossa 65% lukijoista oli sitä mieltä, että raha tekee onnelliseksi. Kyllähän sillä rahalla tietysti kaikkea kivaa saa. Ja onhan se raha niin mukava asia, että joka vuosi pitää näihin aikoihin ihmisten verotiedotkin tunkea joka lehteen. Jos sillä ei muuta saavuteta, niin ainakin "tervettä" kateutta.

Näin kirkonmiehenä viittaan nyt hieman Raamattuun. Kristuksen opetuksesta voisi saada sellaisen käsityksen, että kaikki rikkaat ihmiset joutuvat helvettiin. Tämä on tietysti väärä tulkinta jota ei siellä missään kohdin sanota. Sen sijaan se käy kyllä ilmi, että suuri omaisuus lisää itsekkyyden ja vääränlaisen rahankäytön riskiä.

Kristillisestä näkökulmasta katsottuna ihminen ei oikeastaan omista itse mitään, vaan kaikki on hänellä lainassa. Omaisuutta on annettu joillekin ihmisille enemmän ja joillekin vähemmän. Niillä joilla on paljon, vaaditaan myös paljon. Kristuksen vertaus rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta on hyvin koskettava. Siinä rikas mies ei tee mitään apua tarvitsevan lähimmäisensä hyväksi, joka makaa muutamien metrien päässä rikkaan ylitsepursuavasta juhlapöydästä. Pihamuuri erotti armottomasti rikkaan miehen köyhästä Lasaruksesta. Kun kummatkin sitten kuolivat oli pihamuuri muuttunut tuonpuoleisessa syväksi kuiluksi helvetin ja taivaan välille.

Miten sitten on nykypäivänä? Ovatko suuren omaisuuden tuomat riskit edelleen olemassa?
- Uskoisin, että ovat. On esimerkiksi aivan totisinta totta se, että eniten hyväntekeväisyyttä harjoittavat ne ihmiset, joilla ei oikeastaan ole mitenkään paljoa rahaa. Kyllähän miljonääritkin voivat lahjoittaa miljoonia, mutta todellisuudessa heillä on rahaa niin paljon, että se ei tunnu missään. (Onneksi sentään lahjan saajat hyötyvät siitä todella paljon).

Kun nyt sitten miettii omaa rahankäyttöä, niin kyllähän hyvinä aikoina tuli ostettua ihan kaikkea mahdollista. Sitä vain keräsi kaupan hyllyltä asioita, joita ei oikeasti tarvinnut mihinkään. Kaiken maailman herkkuja ja DVD-levyjä yms. Rehellisesti sanottuna hävettää ihan hirmuisesti. Oikeastaan nyt saa olla oikein kiitollinen siitä, että meidän perhe on tehnyt laajamittaista yhteistyötä pankin lainaosaston kanssa. Lyhennyksien ja muiden laskujen jälkeen ei ole enää suuria paineita ostaa koko ajan herkkuja ja DVD-levyjä.

Ja sitten takaisin alkuun, eli tekeekö raha onnelliseksi? Mielestäni ei. Rahaan ja omaisuuteen pätee sanonta "ruokahalu kasvaa syödessä". Mitä enemmän sitä on, niin sitä enemmän siitä alkaa murehtimaan. Ja kuten tiedämme murehtiva ihminen on kaikkea muuta kuin onnellinen.