Olen hyvin usein esimerkiksi kirkkorakennuksen esittelyn yhteydessä törmännyt kysymykseen: “Miten ortodoksinen kirkko eroaa luterilaisesta kirkosta?”
Kysyjä varmasti odottaa, että siihen olisi olemassa suhteellisen lyhyt ja ytimekäs vastaus. Tai kenties kysyjä odottaa, että voisin tarjota muutaman kohdan listan, jossa nämä eroavaisuudet tulisivat luettelomaisesti esille. Vastausta ei ole kuitenkaan niin helppoa antaa. Lyhyin ja ytimekkäin vastaus eroavaisuuden näkemiseksi olisi mennä ortodoksiseen kirkkoon jumalanpalvelukseen. Ortodoksinen tarkoittaa sanana mm “oikein ylistävää / palvovaa”, joka viittaa juuri siihen, että jumalanpalvelus on siinä keskeisessä asemassa.
Diokletian metropoliitta Kallistos Ware on tähän liittyen viitannut kertomukseen kuinka Kiovan suurruhtinas Vladimir halusi löytää kansalleen oikean uskon. Sen sijaan, että hän olisi lähtenyt käymään opillisia keskusteluja eri uskontojen edustajien kanssa, niin hän lähetti palvelijansa tutustumaan jumalanpalveluksiin eri puolille maailmaa. Kun palvelijat palasivat takaisin Konstantinopolista, Agia Sofian kirkosta, niin he kertoivat Vladimirille kuinka kauneus oli jotain sellaista, että siellä ollessaan he eivät tienneet, että olivatko he taivaassa vai maan päällä. Kuten tiedämme, niin Vladimir valitsi juuri ortodoksisuuden kansansa uskoksi ja joukkokaste tapahtui vuonna 988.
Juuri jumalanpalvelus ja niiden keskipisteenä oleva liturgia on se asia mikä olennaisimmalla tavalla pitää sisällään koko ortodoksisuuden. Juuri tämän vuoksi ortodoksisuudesta kiinnostuneiden pitäisi astua sisälle kirkkoon, jotta he voisivat käsittää mistä on kysymys. Sanat eivät yksinkertaisesti riitä sitä kuvaamaan. Yhtä lailla kirkkoon liittyvien pitäisi käydä ahkerasti jumalanpalveluksissa, sillä rakkaus jumalanpalvelusta kohtaan on koko ortodoksisuuden ydin. Mikäli ortodoksisuudesta kiinnostunut ihminen ei ole kiinnostunut sen jumalanpalveluselämästä, niin silloin tuo kiinnostus on suuntautunut johonkin muualle.
Mutta tarkoituksena ei ole jättää vastausta näin lyhyeksi, sillä meidän pitää tutkia käsitettä ortodoksisuus paljon tarkemmin. Jos me haluamme vielä tutkia sanaa ortodoksinen, niin se tarkoittaa myös “oikein uskovaa”. Liturgian suuressa saatossa muistellaan “oikeauskoisia kristittyjä”. Tämäkin on itsessään herättänyt kysymyksiä, sillä olen enemmän kuin kerran joutunut vastaamaan kysymykseen, että “miksi ortodoksit pitävät itseään parempana kuin muut?” Olen tässä kohden esittänyt vastakysymyksen, että eikö jokainen, joka kuuluu johonkin tiettyyn ryhmään tai yhteisöön ajattele, että juuri se on hänelle se parhain paikka, jossa hän tuntee olevansa kuin omassa kodissaan? Tämä ei koske vain uskontoa, vaan sama ajattelu on valloillaan esimerkiksi urheilussa ja politiikassa. Ja voisiko sanoa, että on aivan luonnollista, että kirkossa muistellaan ensin oman yhteisön jäseniä ja sen jälkeen muita. Se on yhtä ilmeisestä kuin se, että ihminen ajattelee omaa perhettään ensimmäisenä ja sitten muita. Se ei siis tarkoita sitä, että muut olisivat hänen mielestään ihmisinä huonompia.
