Itsekkyyden kyllästämä maailma

Tämän blogin alkuperäisenä tarkoituksena oli toimia tietynlaisena kanavana, jonka kautta saisin purkaa ajatuksiani. Harvakseltaan olen viime aikoina kirjoittanut, mutta se ei tarkoita sitä, että päässä ei olisi enää ajatuksia jäljellä. 

Kun katsoo maailman uutisia, niin verenpaineen lisäksi nousee myös monenlaisia ajatuksia, joista osa on kyllä varmasti täysin painokelvottomia. Uutiset herättävät surua ahdistusta ja suoranaista vihaakin. Ehkä eniten turhauttaa se itsekkyyden määrä mikä on johtanut suuriin kärsimyksiin. Oman edun ja vallan tavoittelu johtaa vääjäämättä siihen, että muut joutuvat kärsimään. Ja lähes poikkeuksetta kärsijöinä ovat täysin viattomat ihmiset.

Luontoa tuhotaan sen vuoksi, että saataisiin mahdollisimman suuri hyöty irti juuri nyt. Ja tietysti hyödyn saajana on se oman maan kansalaiset, eivät muut. Valitettavasti ilmaston lämpenemistä ei voi rajoittaa omien valtiorajojen ulkopuolelle, joten jossain vaiheessa luonnon riistäminen kostautuu. Valitettavasti sitä ennen kärsivät kuitenkin ne ihmiset, jotka tällä hetkellä asuvat jo maailman köyhimmillä alueilla!

Maailmassa soditaan. Pitäisi melkein jo myöntää, että III maailmansota on meneillään Lähi-Idässä. Syyriasta on tullut sotatanner, jossa suurvallat testaavat sotakoneistoaan ja jossa pyritään saamaan tietynlainen strateginen ote ja vaikutusvalta. Vielä jaksetaan puhua eri alueiden vapauttamisesta, vaikka kyseessä on rehellisesti miehittäminen. Mutta koska miehittäminen kuulostaa niin pahalta, niin voidaan puhua myös turvavyöhykkeen perustamisesta.

Näiden sotatoimien johdosta suuri joukko ihmisiä on kuollut ja vielä suurempi joukko on joutunut lähtemään maanpakoon. Ei kukaan vapaaehtoisesti kodistaan luovu, vaan siihen ajaa tässä tapauksessa kuolemanpelko. Se olotila, jossa oma ja läheisten henki on todellakin vaarassa joka hetki. Me emme Suomessa tietenkään ymmärrä mitä on todellinen kuolemanvaara. Ehkä jotkut ovat kokeneet sen hetken hyvin nopeasti, kun ovat joutuneet esimerkiksi liikenneonnettomuuteen tai likipiti tilanteeseen. Tietynlaisen kuolemanpelon voi kokea myös sairaalassa, jos terveyttä uhkaa jokin vakava sairaus. Muutoin meillä (sotien jälkeen syntyneillä) ei ole harmainta hajua siitä kuolemanpelosta minkä sota tuo tullessaan. Suomessa oleville rasistisille huutelijoille olisi hyvä tarjota matkaa nälänhätä- tai sotatoimialuille, jotta he ymmärtäsivät ne syyt miksi joku pakenee omasta kodistaan kauas kylmään pohjolaan saakka.

Kaiken kurjuuden alkusyy on todellakin itsekkyys ja vallantavoittelu. Sille voisin antaa myös toisen nimen: “Saatananpalvonta” - Mistä näin jyrkkä nimitys?

Tutkikaamme erästä evankeliumin kohtaa. Siinä Jeesus oli kasteen jälkeen erämaassa paastoamassa ja jossa paholainen alkoi koetella häntä. Viimeinen kiusaus kuului seuraavasti:

“Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: »Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.» (Matt. 4:8-9)

Tätä valtakuntien tavoittelua niin monet yrittävät tälläkin hetkellä. Itsekkäistä syistä tietenkin. Mutta samalle he yhä uudelleen ja uudelleen sortuvat tähän kolmanteen kiusaukseen, jossa he täysin vapaaehtoisesti antavat itsensä pahan valtaan. Ja siellä missä paha toimii, niin siellä on aina kärsimystä ja kuolemaa. Hedelmistään puu tunnetaan, olivat puheet tai aikomukset kuinka kaunokielisiä ja hurskaita tahansa.

Sotilaspapiston rooli

Ortodoksisen kirkon sivuilla oli uutinen, jossa kerrottiin siitä, kuinka ortodoksista papistoa ja muita hengelliseen työhön osallistuvia osallistui Kainuun prikaatissa kertausharjoituksiin. Uutisessa oli myös valokuva, jossa allekirjoittanutkin seisoo muun joukon mukana.

Tällaiseen uutiseen suhtauduttiin pääosin myönteisesti, mutta toki siitä virisi myös keskustelua, että onko papin tehtävänä seisoa maastopuvussa puolustuvoimien järjestämässä tapahtumassa, jonka pääasiallisena tehtävänä on kouluttaa ihmisiä sotaa varten? Eikö siinä ole suuri ristiriita?

Kysymys ei tietenkään ole siinä mielessä helppo, sillä kristittyinä meidän pitäisi vastustaa kaikkea väkivaltaa ja sota edustaa sen äärimmäistä muotoa.

Heti alkuun onkin todettava, että ei kukaan tervejärkinen ihminen halua ikinä sotaa. Se on jotain mitä pitäisi välttää viimeiseen asti. Sitä eivät varmasti II maailmansodan aikana taistelleet veteraanit, eivät poliitikot tai kukaan kotirintamalla. Sitä ei halua kukaan tänäkään päivänä. Eivät varusmiehet eivätkä esimerkiksi ne jotka vakinaisesti palvelevat puolustusvoimien palveluksessa. Eräs kantahenkilökuntaan kuuluva sanoikin, että hän meni töihin puolustusvoimiin nimenomaan sen vuoksi, että sota ei koskaan syttyisi.

Jos katsomme historiaa ja nykyistä maailmanpolitiikkaa, niin huomaamme, että omaisuuden ja vallan himoitseminen ei ole kadonnut tästä maailmasta mihinkään. Jos jätämme johonkin kohtaan tyhjiön, niin joku toinen sen keinolla tai toisella tulee täyttämään. Vertauskuvallisesti voisi ajatella, että jos talon ovet jätetään lukitsematta ja taloa ei vartioida, niin varkaan on helppo tulla sisään. Sen sijaan tarkka huolenpito ja vartioiminen saa aikaan sen, että varas ei halua edes yrittää murtautumista. Tämä on varmasti kantavana ja kaikkien keskeisimpänä ajatuksena koko puolustusvoimien toiminnassa. Sota on vaihtoehdoista viimeinen ja siitä ei saa kaunista taikka hyvää asiaa, vaikka sitä miten yrittäisi pohtia.

Jos asiat menisivät kuitenkin niin pitkälle, että rauhanomaiset keinot olisivat loppuun kulutetut, niin silloin tulisi pohtia että mikä jäljellä olevista vaihtoehdoista olisi silloin se pienin paha. Pystyisimmekö vierestä seuraamaan, kun meille tärkeät asiat pyyhittäisiin pois väkivalloin? Katsoisimmeko ihan normaalisissa arkielämässäkään vierestä jos joku vieras kohtelisi kaltoin omaa puolisoa ja lapsia? Emmekö siinä tilanteessa puuttuisi asiaan?

Yhtä lailla pitää pohtia, että mitkä ovat sellaisia asioita jonka eteen ollaan valmiita tekemään suuriakin uhrauksia. Jos ajatellaan vaikkapa pelkästään itsenäisyyttä ja vapautta, niin ne antavat puitteet myös sanan- ja mielipiteenvapaudelle ja yhtä lailla ne takaavat vapauden myös oman uskonnon harjoittamiselle.

Puolustusvoimien tarkoituksena on taata, että meillä olisi rauha ja kriisin sattuessa sen tarkoituksena on taata, että meille tärkeät ihmiset ja meille tärkeät arvot voisivat edelleen säilyä tässä maassa.

Miten sotilaspapit sitten sopivat tähän kokonaisuuteen?

- He luonnollisesti tekevät sielunhoitotyötä siinä missä seurakunnissakin. Jumalanpalveluksia ja hartauksia toimitetaan ja kaikille tarjotaan mahdollisuutta osallistua kirkon sakramenteista myös kenttäolosuhteissa. Papit toimivat myös tukena ja eräänlaisena eettisenä omanatuntona siinä, että emme unohtaisi inhimillisyyttä. Jos tätä tukea ei olisi niin olisi hyvin mahdollista, että sotilaat alkaisivat tehdä pahoja asioita hyvällä omallatunnolla. Löydämme kyllä maailmasta esimerkkejä siitä kuinka sotavangit ovat sivistyneiden länsimaidenkin vankiloissa joutuneet käsittämättömien ja epäinhimillisten julmuuksien kohteeksi. Yhtenä esimerkkinä Abu Ghraibin vankila.

Sotilaspapisto toimii ihan normaaliolosuhteissa rauhanaikana varusmiehille henkisenä ja hengellisenä tukena ja turvana. Henkilökohtaisesti näen sotilaspapiston roolin äärimmäisen tärkeänä myös siinä, että siellä saadaan kosketus vielä siihen nuoreen sukupolveen, joista suurin osa tekee tuossa elämänvaiheessa katoamistempun normaalista seurakuntaelämästä. Nuorisotyötä tehneenä näen tämän vielä yhtenä mahdollisuutena (kristinoppileirin jälkeen) saada yhteys nuoriin aikuisiin, jotka ovat lähdössä itsenäisen elämän tielle. Olisi suoranainen vääryys jättää heidät siinä tilanteessa oman onnensa nojaan.

Paaston avulla tämän maailman himoja vastaan

Miten kristillistä paastoa voisi kuvata lyhyesti? Kenties voimme sanoa, että paaston tarkoituksena on saattaa elämässämme olevat asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Paasto on taistelua maallistumista vastaan.

Mutta mitä sitten on tuo maallistuminen?

Tässä kohden on hyvä tarkastella sitä, että mitä tarkoitetaan sillä maailmalla, johon Kristus monissa kohdin viittaa kielteisessä sävyssä. Esimerkiksi jäähyväisrukouksessaan Kristus sanoo seuraavasti: “Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. - -  Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu”. (Joh. 17: 9,14). Eli maailmalla ei tässä yhteydessä tarkoiteta maailmaa luomakuntana, sillä Jumala luodessaan maailmaan näki, että se on hyvä. Maailmalla tarkoitetaan tässä kohden sitä ihmisten luomaa elämänjärjestystä, joka haluaa elää itseriittoisesti ja omia himojaan seuraten. Lyhyesti voisi sanoa, että “tämä maailma” tarkoittaa sellaista elämää, jossa Jumala on jätetty kaiken ulkopuolelle. Tässä valossa sana “maallistuminen” tarkoittaa sitä, että ihmiset pyrkivät joko tietoisesti tai joskus tietämättään elämään sellaista elämää, jossa ei ole Jumalaa ja jota ohjaavat itsekkäät himot. Hyvin harva ihminen olisi kuitenkaan valmis myöntämään, että omaa elämää ohjaavat himot. Mutta pohjimmiltaan tästä on kysymys.

Yksinkertaisimillaan kyse voi olla ruuanhimosta, joka ylittää sen mikä on ihmiselle tarpeellista. Herran rukouksessa Jumalalta pyydetään “jokapäiväistä leipää”, jonka osuvampi käännös voisi olla nimenomaan “elämälle tarpeellista leipää”. Mikä on kohtuullista ja tarpeellista ja mikä taas on turhaa? Eikö juuri himo aja meitä kasaamaan ostoskärryt täyteen sellaista mikä ei kuitenkaan ole tarpeellista? Ruokapaasto nähdään lähtökohtana koko paastolle, sillä se on kaikkein arkipäiväisin ja helpoin asia, missä ihminen monesti seuraa omia himojaan. Tämä maailma yrittää parhaansa mukaan yllyttää meitä kuluttamaan yli omien tarpeiden. Lähes kaikki vastaantulevat mainokset eivät pidä sisällään asioita, jotka ovat meille ehdottoman välttämättömiä, vaan lähes aina ne ovat juuri kaikkea sellaista, mikä on lopulta ylenpalttista.

Eivätkö himot aja ihmistä myöskin loukkaamaan lähimmäisiään? Eikö juuri kunnian- ja vallanhimo aja meitä panettelemaan toista ihmistä? Eikö juuri vallanhimo ole sitä, mikä yhä uudestaan ja uudestaan aiheuttaa maailmassa sotia, terroritekoja ja levottomuuksia. Sen seurauksena luvuton joukko viattomia ihmisiä joutuu kärsimään.

Kunnian- ja vallanhimon vierellä kulkee rahanhimo. Kuinka helposti juuri rahanhimo ajaa ihmisen toimimaan avoimesti toista ihmistä vastaan. Rahasta taisteleminen voi tehdä hyvinkin vaatimattomasta ja nöyrästä ihmisestä suoranaisen hirviön, joka rahanhimossaan on valmis tuhoamaan toisen ihmisen. Kyse ei aina ole edes vieraasta ihmisestä, vaan monesti perintöriidat saavat lapset taistelemaan toinen toisiaan vastaan. Ja kuitenkin kyse on vain rahasta. Se on vain kaupanteon väline. Kuinka paljon sitä pitäisi olla, että sitä olisi riittävästi? Eikö juuri rahan ja omaisuuden himoitseminen ole asioita, jotka yltyvät aina vain pahemmaksi. Juuri tämän vuoksi vaatimattomien ja vähäosaisten oli helpompi seurata ja noudattaa Kristuksen opetusta, sillä heillä ei ollut tuota omaisuuden tuomaa taakkaa kannettavanaan? Rikkaus ja suuren omaisuuden omistaminen ei itsessään ole syntiä, mutta se todellakin voi tehdä pelastumisesta huomattavasti vaikeampaa, jos sitä käyttää ainoastaan omien himojen ruokkimiseen ja itsekkääseen elämään.

Maallistumisen kantavana voimana on himo. Jumalan tahdon mukainen elämä on juuri tuota taistelua himoja vastaan. Siksi monet haluavatkin kieltää Jumalan, sillä silloin himoja voi seurata huomattavasti vapaammin. Ja todellakin, sielunvihollinen ei myöskään vaivaa niitä ihmisiä, jotka ovat kieltäneet Jumalan tahdon ja seuraavat vain omia himojaan. Maallistunut elämä on todellakin vaivattomampaa ja helpompaa. Varjopuolena on se, että himoja seuratessaan ihminen kieltää myös todellisen rakkauden. Ja juuri rakkaus on se ainut asia, jonka me kannamme mukanamme tästä ajasta iankaikkisuuteen.

Maallistunut, omia himojaan seuraava ihminen haluaa kaiken juuri tässä ja nyt. Ja kunhan hän se on saanut, niin silloin toteutuvat myös Kristuksen vuorisaarnassaan esille tuomat sanat: “Totisesti, he ovat jo palkkansa saaneet”. Tämän maailman ihanteiden mukaan elänyt ihminen on saanut tässä jo kaiken haluamansa. Mitään palkkaa tai aarretta ei ole silloin enää luvassa iankaikkisuudessa. Onko se todellakin sen arvoista?

Paasto on aikaa, jonka on tarkoitus herättää meidät. Se ei ole lopulta tavallisuudesta poikkeavaa aikaa, vaan sen on tarkoitus muistuttaa siitä, että millaista kristityn elämän tulisi olla koko ajan. Siksi paasto on meille aina loistava mahdollisuus. - Mahdollisuus palata siihen elämään, jossa me noudatamme Jumalan tahtoa ja jätämme taaksemme sen mihin tämä maailma yrittää meitä vetää.