Rikas mies ja Lasarus (opetuspuhe)

Kristus puhuu meille tänään lähimmäisenrakkaudesta. Evankeliumissa kerrottiin kahdesta henkilöstä, joiden elämä erosi toisistaan hyvin paljon. Rikas mies vietti yltäkylläistä elämää. Hän oli kiinnostunut ainoastaan siitä, että hänellä itsellään oli kaikkea tarpeeksi ympärillään. Hän oli niin sokeutunut omaan itsekeskeisyyteensä, ettei hän kyennyt näkemään köyhää Lasarusta, joka makasi hänen porttinsa pielessä.

Tuolla köyhällä Lasaruksella ei taas ollut mitään maallista omaisuutta ja hänen osansa olikin kerjätä muilta huomiota ja almuja, jotta hän saisi edes elämälleen tarpeellisen ravinnon.

Väistämätön kuitenkin tapahtui, sillä kumpikin kuoli ja he siirtyivät iankaikkisuuteen. Evankeliumissa sanotaan rikkaasta miehestä pelkästään se, että kuoltuaan hänet haudattiin. Sen sijaan Lasarus pääsi enkelten saattelemana Abrahamin huomaan.

Lasarus sai iankaikkisuudessa hyvän osan, mutta tuo rikas mies joutui suunnattomaan kärsimykseen, josta hän toivoi edes hetkellistä helpotusta. Jos rikkaan miehen ja Lasaruksen ajallisessa elämässä oli elintasossa suunnaton kuilu, niin nyt tuo kuilu oli siirtynyt myös iankaikkisuuteen ja näiden kahden henkilön osat olivat vaihtuneet.

Rikas mies oli kuitenkin vielä kuoltuaankin siinä kuvitelmassa, että hän voisi käskeä Abrahamia ja Lasarusta, kuin omia palvelijoitaan. Tämä osoittautui mahdottomaksi, jolloin hän pyysi, että hänen sukulaisiaan voitaisiin varoittaa, etteivät he saisi samanlaista kohtaloa iankaikkisuudessa.

Rikas mies ei ollut siis kiinnostunut kaikkien pelastuksesta, vaan hänen huolikehäänsä kuului iankaikkisuudessakin ainoastaan hänen hyvä veli – piirinsä. Mutta tämäkin oli mahdotonta ja Kristuksen opetus päättyy toteamukseen: "--ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista".

Tähän Kristuksen opetukseen liittyy monta mielenkiintoista kohtaa, jotka saattavat herättää meissä kysymyksiä. Voimme esimerkiksi tutkia Abrahamin toteamusta: ”Muista poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa.” (Luuk. 16:25)

Evankeliumissa ei millään tavoin mainita sitä, että olivatko rikas mies tai Lasarus uskovaisia. Huomio kiinnittyi enemmänkin omaisuuteen. Onko todella niin, että maallisen hyvinvoinnin seurauksena ihminen joutuu kärsimään iankaikkisuudessa? Viekö rikkaus ihmistä vääjäämättä kohti helvettiä?

- Tästä ei ole kuitenkaan lopulta kysymys, vaan siitä, että miten omaisuutta käytetään ja mitkä asiat ovat elämässä lopulta tärkeitä?

Kristus on sanonut esimerkiksi seuraavasti: "--joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava". (Mark. 8:35)

Jos ihmisen koko elämän päämäärä on menestyksen ja maallisen hyvinvoinnin saavuttaminen toisten kustannuksella, niin siitä ei voi yksinkertaisesti seurata mitään hyvää iankaikkisuudessa. Kysymys on nimenomaan siitä, että mitkä asiat ovat ihmiselle tärkeitä.

Jos kaiken päämäärä on maallinen hyvinvointi ja yltäkylläisyys, niin silloin menestyvä ja rikas ihminen on tässä elämässä saanut juuri sen palkinnon mitä hän on kaikkein eniten halunnut. Kristuksen sanoja lainatakseni: ”Totisesti he ovat jo palkkansa saaneet!”.

Kirkon ja kristittyjen tehtävänä on päivästä päivään julistaa ylösnoussutta Kristusta ja palauttaa kaikkien mieliin Kristuksen opetus. Päivän evankeliumi on voimakas muistutus siitä, että miten meidän tulisi tätä elämää. 

 Meidän on myönnettävä se tosiasia, että vastaan tulee myös tilanteita, jossa tätä ilosanomaa ei haluta kuulla. Kristus itse kiteytti tämän siihen, että vaikka joku nousisi kuolleista, niin se ei voi kääntää heidän päätään. Valinta maallisen ja taivaallisen välillä on jo tapahtunut!

Kaiken tämän opetus on meille yksinkertainen. Meillä tulisi olla kyky huomioida lähimmäisemme. Meidän elämämme onnellisuus ja päämäärä ei voi rakentua maallisten ihanteiden varaan. Kristityn ihmisen päämäärä ei voi olla sellainen, että koko elämänvaelluksen pitäisi olla päivästä toiseen yhtä yltäkylläistä juhlaa, aivan kuten oli tuolla rikkaalla miehellä. Tuollaisen itsekeskeisyyden rinnalla, jopa koiratkin pystyivät osoittamaan enemmän huomiota köyhää Lasarusta kohtaan

Kaikilla saa olla omaisuutta, mutta jos annamme itsekkyydelle vallan, niin silloin järkemme sumentuu, emmekä kykene silloin enää osoittamaan toisia kohtaan rakkautta. Kristuksen opetusta noudattaen, pitäkäämme siis elämässämme asiat oikeassa tärkeysjärjestyksessä, jolloin palkka on oleva suuri taivaissa. Amen.

”Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet!” (opetuspuhe)

Viime sunnuntaina luettiin evankeliumiluku, jossa kerrottiin rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31). Kristus puhuu monin eri tavoin lähimmäisenrakkaudesta, mutta tässä kohden kyseessä on enemmänkin varoittava esimerkki siitä, että mitä tapahtuu kun ihminen on itsekäs ja välinpitämätön.

Tuossa evankeliumiluvussa Abraham toteaa helvetin kärsimyksissä olleelle rikkaalle miehelle:
”Muista poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa.” (Luuk. 16:25)

Meillä on mahdollisuus useammassakin evankeliumin kohdassa tehdä turhankin nopea johtopäätös siitä, että rikkaus ja maallisten ihanteiden mukaan hyvä elämä on sama kuin menolippu helvettiin. Näin ei tietenkään ole, mutta rikkaudet kylläkin lisäävät ihmisen vastuuta huolehtia muista, joilla ei ole maallista omaisuutta ja rahaa.

Tuon rikkaan miehen virhe oli nimenomaan siinä, että hän ei nähnyt köyhää Lasarusta joka muutaman metrin päässä oli kerjäämässä. Kysymys ei ollut yksittäistapauksesta, sillä päivästä toiseenhan siellä talossa juhlittiin.

Voidaan olettaa, että tuota rikasta miestä eivät kiinnostaneet hengelliset asiat. Häntä kiinnosti ainoastaan se, että elämä oli yhtä juhlaa päivästä toiseen. Koko hänen elämänsä tähtäsi tämän hetken onnellisuuteen, jonka saavuttaminen edellytti itsekästäkin elämäntapaa, jossa avuntarvitsijoita ei tarvinnut huomata. Tuo rikas mies ei varmasti olisi voinut kaikkia maailman köyhiä auttaa, mutta vähimmäisvaatimus olisi ollut tuo Lasarus, joka päivästä toiseen pyysi apua aivan hänen vieressään.

Tuosta rikkaasta miehestä tulee mieleen Kristuksen toisessa kohtaan antama toteamus: "Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet"(Matt. 6:5). Jos kerran haluaa kaiken tässä ajallisessa elämässä ja sen vieläpä saa, niin mitä ihmettä siinä sitten enää valittamaan? Jos iankaikkisuudella ei ole merkitystä, niin silloinhan sitä todella elää niin kuin viimeistä päivää. Muutoksen pitää tapahtua tässä ajassa. Jos ihminen ei ole tähän valmis, niin ei häntä silloin saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista!

On olemassa sellainen sanonta, että kukaan ei mene taivasten valtakuntaan yksin. Meissä tulee olla rakkautta muita ihmisiä kohtaan, jotta pääsemme iankaikkisuuteen. Oliko köyhällä Lasaruksella ystäviä? Voi olla, että olosuhteet olivat sellaiset että ei todellakaan ollut. Tästä ei voinut häntä kuitenkaan syyttää. Sitäpaitsi lopulta Lasarus ei mennyt taivaseen yksin, sillä hän lähti sinne enkelten saattelemana.
Tuo rikas ei välttämättä juhlinut yksin, mutta hänen ystävät eivät olleet paikalla rakkauden tähden, vaan samojen itsekkäiden ihanteiden tähden: Mennä ja olla siellä, missä saa juhlia, sekä syödä ja juoda vatsansa täyteen. Muut ihmiset olivat mukavaa seuraa, mutta todellisen rakkauden ja välittämisen kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.

Kaiken tämän opetus on meille yksinkertainen. Meillä tulisi olla kyky huomioida lähimmäisemme. Lisäksi meidän elämämme onnellisuus ja päämäärä ei voi rakentua maallisten ihanteiden varaan. Kristityn ihmisen päämäärä ei voi olla sellainen, että koko elämänvaelluksen pitäisi olla päivästä toiseen yhtä yltäkylläistä juhlaa, aivan kuten oli tuolla rikkaalla miehellä. Tuollaisen itsekeskeisyyden rinnalla jopa koiratkin pystyivät osoittamaan enemmän huomiota köyhää Lasarusta kohtaan

Kaikilla saa olla omaisuutta, mutta jos annamme itsekkyydelle vallan niin silloin järkemme sumentuu, emmekä kykene silloin enää osoittamaan toisia kohtaan rakkautta. Kristuksen opetusta noudattaen, pitäkäämme siis elämässämme asiat oikeassa tärkeysjärjestyksessä, jolloin saamme palkan oikeana palkanmaksamisen päivänä.