Viime launtaina katselin meidän Liisaa, joka katseli järvelle päin miettien selkeästi syntyjä syviä. Ryhdyin miettimään, että mitä 4-vuotiaan päässä oikein liikkuu. En keksinyt muuta, kuin palata omaan lapsuuteen, josta tosin ei ole kuin hajanaisia muistoa.
Kaikki kuitenkin näytti erilaiselta. Pakkanen ja lumi tuoksui erilaiselta ja maistui myös. Kivet ja puut olivat erilaisia. Aikuiset olivat jotenkin erilaisia. Kotona ja ulkona oli tunnelma ja tuoksu, jota ei ole enää aikuisenä löytänyt mistään. Kenties joskus tulee tuulahduksia lapsuudesta, jotka lämmittävät mieltä.
Lapsena oli helppo olla. Kyllä se vaikuttaa siltä, että mitä vanhemmaksi me tulemme, sitä turhemmista asioista me murehdimme. Lapsi ei murehdi, vaan käyttää ainoastaan mielikuvitustaan. Minulla oli hyvä mielikuvitus, mutta sekin on ruvennut ajan mittaan haalistumaan. Kenties sitten vanhuksena löytyy nuo samat tuntemukset ja tuoksut, jotka kuuluivat lapsuuteen. Vanhuuteen ei minulla ole kiire, joka tapauksessa se tulee nopeammin mitä olisi voinut kuvitella.
