Harrastus olisi mukava asia...
Mietin tässä juuri, että mitä kaikkea sitä on tullut harrastettua. Olen ollut partiossa, olen keräillyt postimerkkejä, yhteen aikaan tein ristikkolehtiä, olen pelaillut tammea yhden tätini kanssa ja isovanhempien kanssa tuli pelailtua korteilla. Mutta kaikesta tuosta on kohta aikaa 15 vuotta aikaa.
Olen siis käytännössä lopettanut harrastustoiminnan muuttaessani Joensuuhun opiskelemaan. Aiemmin puhuin tietokoneista ja peleistä. Kaippa koneitten kasaaminen on ollut pientä harrastusta, mutta neljän seinän sisällä istuminen ja pelaaminen on ollut kyllä lähempänä ajanhaaskausta kuin harrastusta.
Entäs nyt sitten? Tässä juuri istun ja mietin, että enhän minä tässä käytännössä mitään fiksua harrasta. Syksyllä tulee joskus käytyä marjassa, mutta siihen se sitten jääkin. Lapset tietysti vaativat paljon huomiota, joten se jossain määrin sulkee pois harrastusmahdollisuuksia. Mutta mitäs tässä nyt oikeesti harrastaisi?
Keräily voisi olla kiinnostavaa, mutta jotenkin tällä alalla on oppinut ymmärtämään, että tuo kaikki keräämämme tavaranpaljous ei siirry mukanamme minnekään. En viitsi rasittaa omia lapsia sillä, että he joutusivat roudamaan kaatopaikalle tai osto-ja myyntiliikkeeseen niitä tavaroita, jotka omasta mielestäni ovat olleet tosi upeita ja hienoja.
Sosiaaliset harrastuksetkaan eivät innosta, koska tekemäni työ on jo niin sosiaalivoittoista. Tuntuu siltä, että mieliharrastus on se, ettei tarvitse oikeastaan tehdä mitään. Ja sehän taas ei oikeastaan ole mikään harrastus... Mutta toisaalta... se ei ole hullumpi asia. Tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa voi olla ihan terveellistä se, ettei aina tarvitse ottaa paineita siitä, mitä vapaa-ajallaan tekisi.
Nyt ei harmita enää yhtään :)
