KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nurmes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nurmes. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. tammikuuta 2019

Uusi vuosi, uusi työ... ja uudet kujeet?

Vajaat neljätoista vuotta vierähti Nurmeksen ortodoksisessa seurakunnassa. Ja jos hieman laajemmin ajatellaan, niin 22 vuotta elämästäni vierähti Pohjois-Karjalassa. Nyt sitten maisemat ovat hieman vaihtuneet ja löysin itseni Etelä-Karjalasta, Lappeenrannan ortodoksisesta seurakunnasta.

Olen joskus kauan sitten pohtinut tässä blogissakin sitä, että huomasin olevani paikoilleen jämähtänyt. Se ei tarkoita nyt vain sitä, että maisemat eivät muutu vapaapäivämatkailun osalta, vaan myös sitä, että toistaa itseään kaikessa mahdollisessa. Kuitenkin ihmisen olisi hyvä muuttua. Ehkä yksi syy seurakunnan vaihtamiseen oli se että turhauduin itseeni, koska tein asioita jo tietyn kaavan mukaan. Ideoita olisi varmasti, mutta niitä ei saanut enää puserrettua itsestään ulos. Ja ei se ole myöskään oikein seurakuntalaisia kohtaan jos pappi tekee ja puhuu kaiken aivan samalla tavoin kuin aiemmin.

Uusien asioiden opettelu ravistaa mukavasti päätä ja omaa ajattelua. Ja uusien asioiden ei nyt tarvitse nyt heti olla mitään käsittämättömän hienoja teologisia oivalluksia. Uutta on esimerkiksi jo se, että tietyt esineet eivät ole enää samassa paikassa. Niitä joutuu etsimään. Tapaat uusia ihmisiä ja heidän elämänkokemuksen ja tarinoiden kautta opit itse myös jotain aivan uutta. Kun tietyt puitteet alkavat muuttua, niin sitten huomaa myös oman ajatustenjuoksun muuttuvan pirteämmäksi. Ihmisen aivoitusta voisi verrata normaaliin fyysiseen kuntoon. Jos on koko ajan paikallaan, niin kunto alkaa rapistua. Niin voi myös käydä ajattelulle.

Mutta haluan nyt sydämeni pohjasta kiittää kaikkia Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan jäseniä siitä kaikesta hyvästä mitä olen saanut heidän kanssaan elää ja kokea.

Laitan tähän loppuun vielä puheeni, jonka pidin Nurmeksessa läksiäispäivänä konsertin väliajalla. Siitä ei löydy mitään äärimmäisen syvällistä teologiaa tai hienoja viisauksia. Se oli vain tavallinen, hieman huumorilla sävytetty puheenvuoro.

*****************



Korkeasti pyhitetty isä Esipaimen, kanssapalvelijat isät ja rakkaat seurakuntalaiset ja ystävät


Tavallisesti tässä tilanteessa konsertin väliajalla puhuisin jotain Kristuksen syntymäjuhlan merkityksestä, ja tietysti myös siitä, kuinka kirkkomusiikki kauniilla tavalla puhuttelee ja opettaa meitä. Lisäksi tässä kohden tai todennäköisemmin konsertin loputtua kiittäisin kuorolaisia ja sanoisin, että konsertti oli “ihan jees”. - Ja nyt pitää sanoa teille jotka että sitä tiedä, että “ihan jees” tarkoittaa minun suustani että se oli oikeasti tosi hyvä.

Monet teistä ovat näiden vuosien aikana oppineet ymmärtämään, tai ehkä joissakin tilanteissa sietämään minun huumoriani. Kun tarpeeksi asioilla vitsailee, niin väärinkäsitysten vaara on aina olemassa. Vaimoni Maria on tainnut enemmän kuin kerran kirkkokahveilla sanoa, että “saarnoja lukuunottamatta ei kannata uskoa mitään, mitä tuo pappi sanoo”.
  • Koettakaa kuitenkin tässä tilanteessa uskoa minua.

Erityisesti nyt on kiitoksen paikka viimeisestä vajaasta 14 vuodesta. Monesti ajatellaan näin, että pappi opettaa ja muut kuuntelevat. Mutta haluan sanoa, että te olette opettaneet minua vähintään yhtä paljon ja todennäköisesti vielä enemmän, kuin minä teitä. Jokainen kohtaaminen, jokainen keskustelu ei ole ollut yksipuolista, vaan olen saanut seurakuntalaisilta paljon.

Haluan kiittää myös pitkämielisyydestä ymmärtäväisyydestä liittyen erityisesti seurakunnan hallinnolliseen puoleen. Hieman itsekriittisesti nyt totean, että hallintoa on hoidettu suhteellisen vapaamuotoisesti. Tällä en tarkoita sitä, että lakia olisi rikottu tai muuta sellaista, vaan että asiat on viety hyvin leppoisalla tavalla eteenpäin. Neuvoston ja valtuuston jäsenille haluan sanoa kiitoksen siitä, että puitteet ovat olleet tällaiselle omintakaiselle tyylille suosiolliset. 


Kun isä Elias Huurinainen kävi tutustumassa tähän seurakuntaan pari viikkoa sitten, niin esittelin hänelle viraston holvia ja seurakunnan pöytäkirjoja ja totesin, että siirryimme tuossa viime vuonna juoksevaan vuotuiseen numerointiin pöytäkirjojen pykälissä. Siihen isä Elias vastasi: Viime vuonna! Siitähän oli puhetta jo 12 vuotta sitten, kun olin täällä seurakunnantarkastuksessa piirinvalvojana! 
- Joka tapauksessa muutos on nyt tapahtunut.

Olen viimeisen kahden kuukauden aikana saanut positiivista palautetta enemmän kuin koko täällä oloaikana. Hyvin monet ovat ilmaisseet olevansa pahoillaan siitä, että lähden. Asian kaihoisasta luonteesta huolimatta olen kokenut sen kauniina kiitoksena siitä, että olemme pystyneet Marian tekemään täällä työtä niin hyvin, että jäätte sitä niin kaipaamaan.

Mutta tulee kuitenkin se hetki jolloin ihminen kokee, että aika on täyttynyt ja on syytä siirtyä uusiin tehtäviin. Minun elämässäni se hetki on nyt. Saamani palautteen perusteella voisi ajatella, että aika ei ole missään nimessä kypsä poislähdölleni.

Mutta milloin se olisi sitten hyvä hetki? Oikeastaan vain kahdessa tapauksessa se olisi seurakunnan kannalta hyvä hetki. Ensimmäisessä tapauksessa silloin, kun ihminen on siirtymässä hyvin ansaitulle eläkkeelle. Toisessa tapauksessa silloin, kun työntekijä on onnistunut aiheuttamaan enemmän haittaa kuin hyötyä omalla toiminnallaan, jolloin kaikki toivovat, että “voi kun tuo lähtisi jo pois.

Lopulta pitää kysyä, että jäikö jokin asia sillä tavoin kesken, että minun pitäisi ehdottomasti saattaa se täällä päätökseen? Olen opettanut omien kykyjeni mukaan. Olen toimittanut jumalanpalveluksia omien kykyjeni ja voimieni mukaan. Olen haudannut, kastanut ja vihkinyt, sekä toimittanut rukoushetkiä ja kodinpyhityksiä.
Tosiasia on kuitenkin se, että jumalanpalveluksia tai hautajaisia ei voi sillä tavoin saattaa päätökseen, että niissä saavutettaisiin eräänlainen päätepiste. Aina olisi vielä jäljellä yksi “viimeinen” toimitus - - ennen seuraavaa.

Opetuksen suhteen olen myös yrittänyt saattaa teidän seurakuntalaisten tietoon ne asiat, joita olen pitänyt tärkeinä. Kertaus on tietenkin opintojen äiti, mutta tulee myös se hetki, että huomaa toistavansa itseään. Olen sanonut sen minkä halusin sanoa. Aktiiviseurakuntalaisten joukko on täällä hyvin valistunutta, mutta en pääse samalla tavoin käsiksi niihin ihmisiin, jotka eivät tahdo osallistua seurakunnan toimintaan. Eräällä tavalla olen siis vedonnut siihen joukkoon, johon pystyn vetoamaan.

Eräs toimittaja kysyi minulta, että millaisen perinnön olen tänne jättänyt? Se oli vaikea kysymys ja en tiedä pystyykö siihen noin vain edes vastaamaan. Tietysti jos olisin rakennuttanut suuren kirkon tai hienon muistomerkin, niin silloin voisi sanoa, että olen saanut jotain näkyvää aikaan. Mutta se ei ole kuitenkaan ollut tapani toimia.

Perintöni. Tai voisiko sanoa työni jälki näkyy siinä, miten te seurakuntalaiset olette oppineet sen miten voimme pysyä pelastuksen tiellä. Voi olla, että jokin opetus ja neuvoni on saattanut olla hyödytön viimeisen vajaan 14 vuoden aikana, mutta kenties 20 vuoden päästä se vielä jossain tietyssä tilanteessa palautuu jonkun mieleen ja siitä on silloin paljon apua. Joka tapauksessa työn jälkeä on siis hyvin vaikea mitata ja samoin sitä, mitä olen lopulta jättänyt perinnöksi. Lopullinen vastaus kuullaan varmasti sitten viimeisellä tuomiolla.

Tietenkin toivon edelleen, että käytte voimien ja mahdollisuuksien mukaan kirkossa ja erityisesti liturgiassa. Se on luonnollisen tapa myös olla toinen toisiimme hengellisesti yhteydessä. Sitten tietysti toivon, että muistatte minua, Mariaa ja koko perhettä esirukouksissa. Tieto siitä, että meitä muistetaan esirukouksissa, on äärimmäisen lohduttavaa.


Mutta vielä kerran haluan sanoa kiitoksen teille kaikille. Tämä on ollut hyvää aikaa minulle ja Luoja on minut syystä, ja kaikessa kaitselmuksessa tänne johdattanut. Nyt matka käy Lappeenrannan suuntaan. KIITOS!

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Radioliturgiasta ja kuorosta

Meillä oli pitkästä aikaa liturgian radiointi Nurmeksesta. En muista koska meillä on viimeksi on ollut radiointia, mutta valehtelematta siitä on yli 5 vuotta (voi olla jopa 8 vuotta). Seurakunnat eivät radiointeja itselleen varaa, vaan niitä jaetaan. Pitää olla joka tapauksessa kiitollinen siitä, että meillä oli mahdollisuus jakaa toimittamamme liturgia kaikkien kuultavaksi.

Kuorolle kuuluu myös erityinen kiitos. Puhutaan kuitenkin kymmenistä tunneista, mitä kuorolaiset ovat uhranneet harjoituksiin. Ei voi muuta kuin ihailla heidän sitoutumisen astetta kuorotoimintaan. Tämä ei koske pelkästään radiointia, vaan myös muitakin jumalanpalveluksia. Esimerkiksi monet kuorolaiset lähtevät mukaan laulamaan hautajaisia.
Voisi äkkiseltään ajatella, että normaalia työtä tekevät ihmiset jäisivät lauantaiaamuna ennemmin sängyn pohjalla makaamaan, kuin lähtisivät hautajaisia laulamaan. Mutta näin se vain on, että he haluavat omasta vapaasta tahdosta mennä laulamaan. Tästä olen äärettömän kiitollinen.
Positiivista palautetta kuoron toiminnasta on tullut reippaasti. Itse olen tätä palautetta liian harvoin välittänyt kuorolaisille. Muutenkin annan palautetta välillä hieman hassusti. Radiointia edelsi aamulla kuoroharjoitus ja kysyttiin, että miltä kuulosti. Vastasin leikkisästi, että "ihan jees". Mutta todellisuudessa se on tietysti paljon enemmän kuin "ihan jees".

Onneksi meillä on näitä ihania kuorolaisia, kaikkien muiden ihanien vapaaehtoisten lisäksi.

Radioliturgia on kuunneltavissa TÄÄLTÄ.

Kuvia radioinnista seurakunnan Facebook sivuilla, sekä
kuoron omilla sivuilla


tiistai 15. joulukuuta 2015

Viikonlopun kuvakuulumisia

Tervehdys kaikille!

En ryhdy tällä kertaa kirjoittamaan sen enempää, vaan yksinkertaisesti linkitän teille kuvakoosteen viikonlopun jumalanpalveluksista.


VIGILIA

LITURGIA


keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Mitäs nyt puuhastellaan?

Tervehdys kaikille!

On vierähtänyt aikamoinen tovi viime kirjoituksesta. Olen yrittänyt tehdä hyödyllisiä asioita, kuten valistustyötä. Siihen liittyen laitankin muutaman linkin raamattupiirin sisällöstä, joita voitte käydä lukemassa Ortodoksi.netin sivuilta:

Raamatun tutkimisesta

Isä meidän - rukous 1,    2,     3,     4


Toki tässä on muutakin yritetty puuhastella. Valtuustovaalit lähestyvät ja talousarvio ja toimintasuunnitelma pitäisi käsitellä syksyn kokouksessa. Näissä nyt ei sillä tavalla ole mitään uutta, sillä ne nyt kuuluvat kirkkoherran tehtäviin.

Seurakunnan "kiinteistöpäällikön" roolissa olen varmasti saanut muutaman uuden harmaan hiuksen. Tällä kertaa kyse ei ole siitä, että seurakunnan päässä homma ei toimisi, vaan toimimattomuus vallitsee siellä yrittäjien päässä. Yhdellä puhelinsoitolla on turha kuvitella saavansa oikeastaan minkään alan asentajaa paikalle.
Ensimmäisellä soitolla luvataan tulla heti "ensi viikolla". Sitten kun soitetaan pari viikkoa myöhemmin, niin kuullaan, että "on ollut vähän kiireitä". Kolmannella kerralla sitten jo hieman perustellaan kuinka "syksy on nimenomaisesti tätä kiireistä aikaa". Itselleen melkein tulee sellainen olo, että tässähän pitää anteeksi pyytää, kun jatkuvasti häiritsen tällaisilla toimeksiannoilla.
Ilmeisesti hommia on liiaksikin tyrkyllä, kun sitten ei ehditä tulla käymään. Arvostaisin enemmän rehellistä vastausta, että "Töitä on meillä juuri tällä hetkellä liikaa, joten voitteko kysyä toiselta yrittäjältä". Mutta kukapa nyt haluaisi mahdollisia asiakkaita kilpailijalle karkoittaa?
Olen nimennyt tämän touhun joo-joo-meiningiksi, jossa katteettomia lupauksia annetaan hamaan tulevaisuuteen asti. Mutta onneksi löytyy niitäkin, jotka tarttuvat toimeen, joten joitakin asioita on saatu jo hoidettua. Välillä tulee kylläkin sellainen olo, että puhelin on alkanut jo juurtua oikeaan korvaani kiinni.

Palaan nyt toisenlaisen kirjoitustyön pariin. Eivät ne raamattupiirin esitelmät itsestään synny. Mutta kaikesta huolimatta elossa ollaan...

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kuvia Petrun praasniekasta

Tässä muutamia kuvia eilisestä Petrun praasniekasta Nurmeksesta. Samassa praasniekassa vietettiin myös kanttori Mauri Mahlavuoren eläkkeellejäämisjuhlia. Kuvia löytyy vielä enemmän myös seurakuntamme Facebook-sivuilta (LINKKI), joita voi katsella myös ilman Facebookkiin rekisteröitymistä.


Mirhallavoitelun mysteerio liturgian pienen saaton yhteydessä.

Liturgian suuri saatto.

Isä Sulo Naakka jakaa ehtoollista diakoni Jaakko Vainion avustamana.

Tuohustyttönä meidän Anna.

Monen vuoden toivotukset liturgian lopussa.

Kanttori Mauri Mahlavuori esiintyy tyttärensä Sannan kanssa.

Isä Sulo muistelee menneitä.

Kirkkokuoron edustajat luovuttivat Anssi Mikael Okkosen taideteoksen Maurille.

Lähikuva taulusta.

Eläkkeelle jäänyt kanttorimme Mauri.



Valokuvat jumalanpalveluksesta ovat Anssi Mikael Okkosen ottamia ja seurakuntasalista Andrei Verikovin ottamia.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Pääsiäisen kuvakuulumisia 2013

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!

Tässä muutama valokuva pääsiäisyöstä Nurmeksessa. Laitan myös videopätkän tänne myöhemmin. Itse asiassa video on jo julkaistu seurakunnan Facebook-ryhmässä (johon kannustan liittymään).

Kokoontuminen kirkon edustalle ristisaaton jälkeen.

Pääsiäispäivän aamupalvelus.

Piispa Arseni lukee Krysostomoksen pääsiäishomiliaa.

Ruokailu alkamassa. Minä varmaan tuossa tilanteessa ihastelin paastotonta ruokaa.





Kuvat ja video: Anssi Mikael Okkonen

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kuulumisia ja pari linkkiä




Tämä aika on kirkkovuoden tapahtumarikkainta aikaa. Tietysti tämä on papille myös työntäyteisintä aikaa, mutta juhlan riemullinen luonne peittoaa kaiken sen väsymyksen, mitä tässä saattaa hiljalleen kertyä.
Suurimman ponnistelun pitkiin aikoihin tein viime viikolla, jolloin kävin "propagandakampanjaa" oikean virpomisperinteen puolesta. Aiemmin julkaisemani mielipidekirjoituksen laitoin muutamaan lehteen ja lisäksi kävin kouluissa ja lastentarhoissa puhumassa virpomisen merkityksestä.  Samalla kertaa siunattiin lasten tekemät virpomavitsat.
Erityisen iloinen olen ollut siitä, että täällä maaseudulla kristinuskolla on paljon enemmän merkitystä kuin etelän suurissa kaupungeissa. Kouluissa suhtaudutaan avoimesti meidän kristilliseen perinteeseen ja arvomaailmaan ja sitä pyritään myös tukemaan. Kaukana ovat täältä ne taistelut, joissa laulun sanojakin väännetään mahdollisimman neutraaleiksi, jottei kukaan ei-uskovainen niistä loukkaantuisi. Valitettavaa on, että uskontoallergia alkaa samaan suoraan sanottuna pelottavan koomisia piirteitä.
Surullinen olen myös siitä, että jo toisena vuonna peräkkäin media haluaa juuri ennen suurinta kirkkovuoden juhlaamme ruotia kielteisiä asioita. En halua vähätellä tai kieltää sitä kaikkea mitä meillä tapahtuu, sillä kysymyksiin pitää pystyä perustellusti vastaamaan. Ajankohta on vain kaikkea muuta kuin hyvä.
Mieleeni palautuu lapsuusvuodet ja se kuinka televisiosta näytettiin ortodoksista kirkkoa kuvaavia dokumenttiohjelmia. Niissä esimerkiksi arkkipiispa Paavali ja muut kirkkomme palvelijat kuvasivat hengellisen elämän merkitystä katsojille.
Jotenkin minä edelleen sinisilmäisenä uskon siihen, että eräänä päivänä valtamediankin toimittajat vielä jalkautuisivat seurakuntiimme juuri pääsiäisen alla ja tekisivät oikean dokumentin (ei vain pientä uutista), jossa he kysyisivät, että mitä kaikkea hyvää ortodoksiesssa kirkossa tapahtuu ja millaisia hengellisiä ohjeita katsojille voisi antaa. Tätä odotellessa...



Laitan tähän muutaman linkin aikaisempiin kirjoituksiini jotka liittyvät tähän ajankohtaan:

SUUREN TORSTAIN OPETUSPUHE

PIMEYTEEN VAJONNUT JUUDAS

MIKSI KAIKKI KÄRSIMYS?




lauantai 24. marraskuuta 2012

"Kehdosta hautaan" - KASTE

Nurmeksen ortodoksisessa seurakunnassa järjestettiin 24.11.2012 sävelhartaus (Juuassa, Valtimolla ja Nurmeksessa). Sävelhartaudessa lauloi seurakuntamme kirkkokuoro kanttori Maria Verikovin johdolla. Sävelhartauden yhteydessä kerroin ortodoksisen kirkon pyhistä toimituksista. Teemana oli "Kuinka ortodoksinen saattelee ihmistä kehdosta hautaan".
Idea tällaisen sävelhartauden järjestämiseen tuli kanttori Juhani Matsilta, joka on toteuttanut sitä Joensuun ortodoksisessa seurakunnassa. Aion nyt laittaan blogiini tekstejä niistä asioista, joista kerroin tuolla sävelhartaudessa. Siinä tilanteessa puhuin huomattavasti suppeammin ja osittain alla olevasta tekstistä poiketen. Toivottavasti näistä teksteistä on hyötyä kaikille niille, joita kiinnostaa ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset. Sävelhartaus on myös audiotallennettu ja toivon, että äänityksen laatu osoittautuu julkaisekelpoiseksi.
Haluan lopuksi vielä kiittää Nurmeksen ortodoksisen kirkkokuoron laulajia, jotka uhrasivat sapattipäivänsä lähimmäistensä iloksi ja Jumalan kunniaksi.

 
 
KASTE
Kristus on omakohtaisella esimerkillään osoittanut meille kasteen tärkeyden. Hän otti Johannekselta kasteen vastaan ennen julistustyönsä alkua ja viimeisenä ohjeena ennen taivaaseenastumista Hän käski opetuslasten kastaa ja välittää antamaansa opetusta eteenpäin.


Kasteessa ihmisestä tulee Kristuksen seuraaja ja kristitty. Se ei tarkoita vaivoista vapaata ja helppoa maallista elämää, vaan se tarkoittaa sitä että ihminen pyrkii kaikessa elämän Jumalan tahdon mukaista elämää. Uskomme siihen, että Jumalan tahdon mukaan elävä ihminen on kaikissa toimissaan hyvä ihminen. Pieni lapsi ei tietenkään osaa elämässä olevia valintoja tehdä, vaan tästä hengellisestä kasvatuksesta vastaavat nimenomaan lapsen kummi ja vanhemmat. Ortodoksiseen kirkkoon kastettavalle tai liitettävälle riittää yksi ortodoksiseen kirkkoon kuuluva kummi.


Me monesti miellämme kummin henkilönä, joka on lapsen vanhempien hyvä ystävä ja jolle nyt suodaan tämä kunniatehtävä. Kummin velvollisuutena nähdään se, että tämä tuo tai lähettää lahjan kummilapsensa syntymäpäiville. Kummeus on kuitenkin paljon enemmän. Kummia valittaessa hengellisillä asioilla on kaikkein suurin merkitys. Pitää ajatella, että kenestä olisi minun lapselleni suurin hengellinen hyöty? Ketkä pystyvät johdattamaan lasta kirkon yhteyteen? Kummin ensimmäinen ja kaikkein tärkein tehtävä onkin rukoilla oman kummilapsensa puolesta. Kummin tehtävä kestää läpi elämän.
Aikuisiällä ortodoksisuuteen liittyvä ihminen etsii itselleen myös kummin. Tässä yhteydessä korostuu nimenomaan se, että seurakuntaan liittyvällä on tukihenkilö seurakunnan sisällä, joka johdattaa hänet seurakunnan elämään, mutta yhtä lailla uskonmukaiseen elämään. Oma kummi pystyy auttamaan myös monissa asioissa. Seurakunnasta löytyy kyllä pappi, mutta monesti käy niin, että kummia on helpompi lähestyä kuin pappia, oli se pappi sitten millainen tahansa.

Itse kastetoimitus alkaa vedenpyhityksellä. Vesi on elämisen kannalta oleellisin asia. Se uudistaa ja pitää yllä elämää, mutta se pystyy myös hukuttamaan ja tuhoamaan.
Juutalaisuudessa kaste oli enemmänkin rituaalinen puhdistusmeno. Kristus antoi kasteelle kuitenkin aivan uuden merkityksen. Kaste on vanhan ihmisyyden hukuttamista ja syntymistä uuteen ihmisyyteen, jonka keskipisteenä on ylösnoussut Kristus. Ihmisestä tulee kasteen kautta kristitty ihminen, joka on Kristuksen puolella ja Hänen seuraajansa. Kristuksen varsinainen maanpäällinen julistustyö alkoi hänen omasta kasteestaan ja päättyi opetuslapsille annettuun kastekäskyyn, ennen taivaaseen astumista:

Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20)


Pappi kastaa lapsen kolmesti veteen ja ojentaa lapsen takaisin kummille / äidille. Tämän jälkeen lapsi kuivatetaan ja puetaan kastepukuun ja hänelle annetaan kaularisti, jolloin lausutaan myös nämä Jeesuksen sanat: ”Joka tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

Kastetta seuraa mirhavoitelun sakramentti, jossa ihminen ottaa vastaan Pyhän Hengen armolahjan. Aikuisiällä ortodoksiseen kirkkoon liittyvän kannattaa muistaa, että lapsena saatu kristillinen kaste (”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” sekä tietysti vettä käyttäen) on riittävä, eikä sitä toimiteta toistamiseen. Tällainen henkilö liitetään ortodoksiseen kirkkoon ainoastaan katumuksen sakramentin ja mirhavoitelun kautta. Tämä mirhavoiteella voitelu on ortodoksisen kirkon konfirmaatio, vahvistus, jossa jo muutaman kuukauden ikäisestä lapsesta tulee  täysivaltainen (mutta ei äänivaltainen) seurakunnan jäsen. Mirhallavoitelussa pappi voitelee siveltimellä ristinmerkillä lapsen, kuten öljyvoitelussa. Tällöin hän käyttää kuitenkin mirhaöljyä, jonka on patriarkka siunannut Pyhän Hengen armolahjan välittämiseksi. Papin voidellessa mirhaöljyllä, hän sanoo joka kerralla ”Pyhän Hengen lahjan sinetti”. Ympärillä oleva seurakunta vahvistaa tämän sanoen jokaisen kerran jälkeen ”Amen”, joka tarkoittaa ”totisesti näin on”.


Ortodoksiseen perinteen kuuluu myös kirkottaminen. Kirkottaminen on juutalaisuudesta säilynyt perinne tuoda lapsi neljäntenäkymmenentenä päivänä temppeliin. Äidille ja lapselle annetaan näin synnytyksen jälkeen 40 päivää*) aikaa levätä ja olla hyvin omintunnoin poissa kirkosta. Tämä ei siis tarkoita sitä, etteikö jo aiemmin voisi tulla kirkkoon. Kirkottamisessa luetaan joitakin rukouksia, mutta sen pääpaino on Ehtoollisessa, johon seurakunnan uusi jäsen osallistuu ensimmäisen kerran ja ensimmäisten joukossa. Jos kummi on paikalla, niin hänen tehtävänä olisi viedä lapsi vastaanottamaan Ehtoollista. Kirkkoon tuomisen merkitystä ei sovi väheksyä, sillä se on myös usein seurakuntalaisten ja seurakunnan uuden jäsenen ensikohtaaminen. Seurakunta on yhteisö, joka iloitsee jokaisesta uudesta jäsenestään. Aiemmin itse kastetoimitus oli erottamattomassa yhteydessä liturgiaan. Joissakin seurakunnissa onkin pyritty elvyttämään kasteliturgiaa, jossa nimensä mukaisesti kaste toimitetaan liturgiassa. 

*) Monesti vasta itse kastekin toimitetaan yli 40 päivän kuluttua synnytyksestä. Henkilökohtaisesti olen soveltanut tässä 40 päivän perinteessä sitä, että kasteen jälkeen lapsi pitää tuoda 40 päivän sisällä kirkotettavaksi ja osallistumaan Herran Pyhästä Ehtoollisesta.
 

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kuvakuulumisia Petrun praasniekasta

Vedenpyhitys Nurmesjärven rannalla. (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Vedenpyhitys (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Ristisaatto palaamassa vedenpyhityksestä takaisin kirkkoon. (kuva: Anssi Mikael Okkonen)




Isä Leevi Saatsi kantaa evankeliumikirjaa. (kuva: Anssi Mikael Okkonen)



Kirkkoa kiertämässä (kuva: Anssi Mikael Okkonen)



Liturgian pieni saatto toimitetaan kirkon ulko-ovella. (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Diakoni Jaakko Vainio pitää opetuspuhetta (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Liturgian suuri saatto (kuva: Anssi Mikael Okkonen)



Praasniekkalounas seurakuntasalissa.




torstai 12. huhtikuuta 2012

Kristus nousi kuolleista! (kuvakuulumisia seurakunnasta)

Lahja Kirjavaisen käsinkirjailema analogipeite Juuassa

Ihmiset ovat tulleet ristisaatosta takaisin kirkkoon ja aamupalvelus toimitetaan keskellä kirkkoa

Kanttori Maria ja varakanttorit Anna ja Liisa

Nurmeksen kirkko pääsiäispäivänä juhla-asussaan

Pääsiäispäivän ehtoopalvelus Bomban tsasounassa

Isä Sulo Naakka Juuassa

Sekä pääsiäisyönä että 2. pääsiäispäivänä tervehditään toisia kristottamalla pääsiäisstikiiroiden aikana

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kuvakuulumisia ennen suurta juhlaa

Liturgia Valtimolla (kuva: Anssi Okkonen)

Diakoni Jyrki Moilanen Suuren perjantain ehtoopalveluksessa Nurmeksessa

Suuren lauantain liturgian saatoo Juuassa (kuva: Martta Pietarinen)

Ehtoollinen S:n lauantain liturgiassa Juuassa (kuva: M.P.)