Pietarin ja Paavalin juhla (opetuspuhe)

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,

Kirkko viettää tänään pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaa. Nämä kaksi ovat varmasti tunnetuimmat apostolit Uudessa Testamentissa. Heidän työnsä Evankeliumin ilosanoman eteenpäin viemisessä on myös hyvin merkittävää. Siksi pyhiä apostoleita Pietaria ja Paavalia voikin kutsua todellisiksi Kristuksen seuraajiksi ja uskon julistajiksi.

Mutta pyhien ihmisten muistojuhla ei ole vain muistelua, vaan heidän elämänkertansa pitäisi nimenomaan opettaa meitä. Helposti pidämme jokaista kirkkomme pyhää sellaisena ihmisenä, joka on pienestä pitäen toiminut kaikessa kuuliaisesti ja kaikin puolin esimerkillisesti. Tällaisiakin elämänkertoja löytyy aika paljon.

Näiden kahden apostolin kohdalla näin ei kuitenkaan ollut. Paavali oli fariseus, joka ennen kääntymystään taisteli kiivaasti kaikkia kristittyjä vastaan. On siis selvää, että hän oli siinä vaiheessa kaikkea muuta kuin esimerkillinen. Mutta yhtä lailla voidaan todeta, että voimallisen kääntymyksen jälkeen hän teki kaikkensa, että sanoma Kristuksesta leviäisi mahdollisimman laajalle ja että seurakunnissa ihmiset viettäisivät todellista kristillistä elämää. Ensin Paavali oli vainonnut, mutta myöhemmin hän vahvisti seurakuntia. Ja kuten epistolasta kuulimme, niin hän joutui julistustyönsä takia kärsimään äärimmäisen paljon.

Apostoli Paavalin lähetyskirjeet ovat nimenomaan ohjeita näille uusille seurakunnille, jotka kamppailivat monien ongelmien kanssa. Monet näistä seurakuntien ongelmista ovat hyvin samankaltaisia mihin me yhä edelleen törmäämme tänäkin päivänä. Siksi onkin tärkeää, että evankeliumin lisäksi kuuntelemme tarkkaavaisuudella myöskin evankeliumia edeltävät epistolaluvut.

Vaikka apostoli Pietari ei Paavalin tavoin vainonnutkaan kristittyjä, niin hän teki jotain muuta: Pietari kielsi Kristuksen kolmesti!

- Muistamme varmasti kuinka opetuslapset pakenivat Getsemanen puutarhasta, kun Jeesus vangittiin. Pietarilla oli sen verran uteliaisuutta ja rohkeutta, että hän seurasi Jeesusta ylipapin palatsiin – tietyn välimatkan päästä.

Ensimmäisellä kerralla hän vain kielsi tuntevansa Kristusta. Toisella kerralla hän valalla vannoi, ettei tuntenut häntä. Ja kolmannella kerralla hän vannoi, samalla vieläpä kiroillen vahvisti aikaisemmat vakuuttelunsa!

Kuinka pitkälle tapahtumat olisivat edenneet, ellei kukonlaulu olisi keskeyttänyt tätä ja palauttanut Pietarin mieliin Jeesuksen sanoja: ”Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” (Matt. 26:75) Pietari poistui paikalta ja itki katkerasti.

Pietarin toiminta muistuttaa meitä inhimillisestä heikkoudesta ja siitä, että ihminen ei halua erottautua suuresta joukosta. Me ihmiset olemme valmiita valehtelemaan ja jopa kieltämään toisen ihmisen, jos oma etumme sitä vaatii.

Me voimme tänä päivänä tehdä aivan samalla tavoin kuin Pietari teki. - Voimme tietoisesti pitää välimatkaa Kristukseen, niin ettei kukaan vain tunnista meitä Hänen seuraajikseen, jonka vuoksi meitä ryhdyttäisiin pitämään jotenkin outoina.

Tällaista välimatkaa Kristukseen voi tehdä esimerkiksi siten, ettei osoita ulospäin olevansa kristitty. Uskonmukaista elämää toteutetaan tällöin ainoastaan neljän seinän sisällä. Ristinmerkin tekeminen tai jokin muu avoin oman uskonsa tunnustamisen merkki voi käydä tällöin hyvin ylivoimaiseksi.

Ihminen voi myös avoimesti kieltää tuntevansa Kristusta. Tällöin hän välttää puheenaiheita, jotka liittyvät uskoon tai sitten hän ei uskalla kertoa esimerkiksi sitä, että käy säännöllisesti kirkossa tai paastoaa. Kristuksen kieltämistä on myös se, että ihminen tekee tietoisesti asioita, jotka ovat avoimesti sitä vastaan, mitä Kristus on opettanut.

Meillä on ihmisillä on todellakin kiusaus olla hyvin valikoivasti Kristuksen seuraajia. Nimellinen kirkon jäsenyys ei vielä tarkoita sitä, että ihminen voisi sanoa olleensa kristitty ja uskovainen. Uskovainen ihminen on sellainen, jonka elämässä Kristus on avoimesti läsnä ja joka kaikessa haluaa noudattaa Kristuksen opetusta.

Apostoli Pietarin elämänkerran opetus ei jää siihen, että hän kolmesti kielsi Kristuksen. Pietari sai mahdollisuuden hyvittää kieltämisen, kun ylösnousemuksensa jälkeen Kristus ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla. Siellä Jeesus kysyi Pietarilta kolmesti, että rakastaako tämä häntä. Pietari vastasi myöntävästi ja kolmannella kerralla hän sanoi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” (Joh. 21:17)

Pyhän apostoli Pietarin opetus on meille lopulta hyvin lohdullinen. Se muistuttaa osaltaan siitä synnistä, että me emme halua erottautua suuresta joukosta, vaikka sen vuoksi joutuisimme jopa kieltämään Kristuksen. Tässäkään tilanteessa kaikki toivo ei ole vielä mennyttä, sillä katumuksen sakramentissa Kristus ikään kuin kysyy meiltä jokaiselta: ”Rakastatko minua?”

Tähän kysymykseen myönteisesti vastaaminen edellyttää sitä, että me olemme valmiit toimimaan Jumalan tahdon mukaan. ”Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo”. (Joh. 21:18)

Tämä uskonmukainen elämä siis vaatii meiltä uhrauksia ja rohkeuttakin, jotta pystymme osoittamaan kaikille sen, että olen Kristuksen seuraaja ja ylpeä siitä! Kristittynä oleminen vie meitä sinne päin minne suurin osa ihmisistä ei ole ainakaan tällä hetkellä matkalla. Tämän päivän murhenäytelmä on se, että paljon on niitä ihmisiä, jotka kulkevat maallistumisen virran mukana. Kuinka helppoa onkaan lähteä ajelehtimaan tuon virran mukana, jossa päätä ei tarvitse vaivata sillä kysymyksellä, että vaikuttavatko tekoni minun sieluni pelastukseen?

Mutta me joudumme tämän kysymyksen eteen enemmin tai myöhemmin. Tämän vuoksi miksi emme ottaisi oppia pyhistä ihmisistä, jotka osoittavat meille esimerkiksi sen, että meillä on todellakin mahdollisuus korjata aikaisempia erheitä ja ryhtyä seuraamaan Kristusta. Silloin voimme Pietarin tavoin sanoa: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” (Joh. 21:17) Amen.

Petrun praasniekkana 2011 (opetuspuhe)

Kirkko viettää tänään pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaa. Kuulimme ensin epistolaluvun Paavalin toisesta kirjeestä korinttolaisille, jossa hän kuvailee kaikkea sitä vaivannäköä ja kärsimystä, johon hän julistustyössään on jo joutunut. Mutta kuten Paavali itsekin sanoo, hän ei kerskaile omista töistään, vaan ainoastaan Jeesuksesta Kristuksesta.

Evankeliumissa taas kuulimme kuinka Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi. Ja Kristus kutsui Pietaria kallioksi, johon Hän oli rakentava kirkkonsa, jota eivät tuonelan portit voita. Samalla Kristus muistutti ensin Pietaria ja myöhemmin muitakin opetuslapsia heidän hengellisestä vastuusta ja valtuutuksesta sitoa ja päästää ihmisten syntejä.

“Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." (Matt. 16:19)

Tämä Pietarille ja muille opetuslapsille annettu valtuutus on erittäin merkittävä kohta siinä, että miten me ymmärrämme pappeuden ortodoksisessa kirkossa. Jokaisen seurakuntalaisen on hyvä tietää, että mitä kaikkea kuuluu seurakunnanpaimenen tehtäviin. Tämä jo siitä syystä, että jokaisella on oikeus odottaa papin ja myös piispan toimivan tietyllä tavalla ja jos hän laiminlyö tehtäviään, niin silloin muistuttaa häntä näistä tärkeistä asioista.

Kristuksen apostoleille antama valtuutus sitomisesta ja vapauttamisesta ei liity vain katumuksen mysteerioon, vaan se on ymmärrettävä paljon laajemmin. Juutalaisuudessa rabbilla, eli opettajalla oli oikeus jossain määrin tulkita lakia ja sääntöjä, että mikä tietyssä tilanteessa oli oikein ja mikä väärin. Tämä oli itse asiassa merkittävä oikeus, sillä joku rabbi saattoi antaa miehelle luvan ottaa ainoastaan yhden vaimon, kun toinen rabbi antoi taas luvan ottaa neljä vaimoa.

Meidän päivinämme pappi ei tietenkään anna lupaa ottaa neljää vaimoa, mutta muihin asioihin seurakunnan papilla ja erityisesti rippi-isällä on oikeus antaa ohjeita. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon paastosäännöt. Tiettyjä yleisohjeita on olemassa liittyen paastoamiseen, mutta ihmisen elämäntilanteeseen saattaa liittyä sellaisia asioita, jotka puoltavat sitä, että paastosta voi poiketa. Tässä tapauksessa kysymys on tietenkin jokaisen ihmisen omasta edusta.

Pappi on nimenomaan sitä varten, että hän voi antaa ohjeita siihen, että miten jokainen ihminen pystyy parhaiten toteuttamaan uskonmukaista elämää. Pappi luonnollisesti kantaa myös vastuun siitä, jos hänen antamansa ohjeet poikkeavat tavanomaisesta käytännöstä.

Toinen seikka joka pohjautuu juutalaiseen käsitykseen sitomisesta ja päästämisestä liittyy seurakunnan jäsenyyteen. Muistamme evankeliumista varmasti maininnan siitä uhasta, että ihmisiä erotettaisiin synagogasta, eli tätä kautta nimenomaan seurakunnasta. Seurakunnasta erottaminen ymmärrettiin tuohon aikaan lähes kaiken loppuna, sillä ilman seurakuntayhteyttä ei ollut myöskään yhteyttä Jumalaan. Meidän päivinämme käsitys seurakuntayhteydestä ja sen merkityksestä on valitettavasti pahoin hämärtynyt. Hyvin monet kokevat seurakuntayhteyden ylimääräisenä uskonhurskauden osoituksena, vaikka todellisuudessa seurakuntayhteys on aina samalla yhteyttä Kristukseen.

Papin tehtävänä tähän liittyen ei ole niinkään erottaa ketään seurakunnasta, vaan enemmänkin vastaanottaa ihmisiä seurakuntaan ja varmistaa, että jokainen liittyjä tietää sen, että mihin hän on sitoutumassa. Ortodoksiseen kirkkoon ei voi liittyä pelkästään paperilla tai internetin välityksellä. Papin tehtävän on ”sitoa” ihminen kirkkoon varmistamalla, että tämä vapaasta tahdostaan ja kaikessa rauhassa saa tutustua kirkon Traditioon ja halutessaan tulla sitten Kirkon jäseneksi. Yhtä lailla papin velvollisuus on ”päästää” ihminen pois kirkosta, jos hän tätä haluaa.

Näemme siis Kristuksen opetuslapsille antaman valtuutuksen sitomisesta ja päästämisestä paljon laajempana, kuin pelkästään katumuksen mysteerioon ja synninpäästöön liittyen. Joku voi nähdä tämän asian todellakin pelkkänä valtana, mutta enemmänkin kysymys on papiston velvollisuudesta.

Piispojen ja heidän kauttansa myös pappien velvollisuutena on opettaa ja samalla vastata seurakuntalaisten tarpeista. Mikäli papisto syystä tai toisesta ei kykene näitä Kristuksen antamaa valtuutusta täyttämään, niin silloin kenellä tahansa on oikeus kysyä, että miksi näin ei tapahdu?

 
Kysymys ei läheskään aina ole tietoisesta velvollisuuksien laiminlyönnistä, vaan monesti taustalla voi olla uupumusta tai siihen liittyvää hajamielisyyttä. Rakkauden osoittaminen omaa sielunpaimenta kohtaan edellyttää, että heille annetaan rakentavaa palautetta ja heiltä rohkeasti kysytään asioita, jotka liittyvät hengelliseen elämään.

Kristuksen Pietarille, muille apostoleille ja heidän kauttansa kaikille pappeuteen vihityille antama valta sitoa ja päästää pitää sisällään hyvin paljon. Vastuu on lopulta hyvin suuri.  Tämän vuoksihan me kaikissa jumalanpalveluksissa kannamme esirukouksia oman hiippakuntamme piispan puolesta, että Jumala antaisi hänen rukouksen sanojen mukaisesti: ”—rauhassa kauan elää pyhille seurakunnillesi turvattuna, kunnioitettuna, terveenä ja Sinun totuutesi sanaa oikein opettavana.”
Amen.

Kuvia Petrun praasniekasta

Tässä muutamia kuvia eilisestä Petrun praasniekasta Nurmeksesta. Samassa praasniekassa vietettiin myös kanttori Mauri Mahlavuoren eläkkeellejäämisjuhlia. Kuvia löytyy vielä enemmän myös seurakuntamme Facebook-sivuilta (LINKKI), joita voi katsella myös ilman Facebookkiin rekisteröitymistä.

Mirhallavoitelun mysteerio liturgian pienen saaton yhteydessä.

Liturgian suuri saatto.

Isä Sulo Naakka jakaa ehtoollista diakoni Jaakko Vainion avustamana.

Tuohustyttönä meidän Anna.

Monen vuoden toivotukset liturgian lopussa.

Kanttori Mauri Mahlavuori esiintyy tyttärensä Sannan kanssa.

Isä Sulo muistelee menneitä.

Kirkkokuoron edustajat luovuttivat Anssi Mikael Okkosen taideteoksen Maurille.

Lähikuva taulusta.

Eläkkeelle jäänyt kanttorimme Mauri.

Valokuvat jumalanpalveluksesta ovat Anssi Mikael Okkosen ottamia ja seurakuntasalista Andrei Verikovin ottamia.

Kuvakuulumisia Petrun praasniekasta

Vedenpyhitys Nurmesjärven rannalla. (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Vedenpyhitys (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Ristisaatto palaamassa vedenpyhityksestä takaisin kirkkoon. (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Isä Leevi Saatsi kantaa evankeliumikirjaa. (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Kirkkoa kiertämässä (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Liturgian pieni saatto toimitetaan kirkon ulko-ovella. (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Diakoni Jaakko Vainio pitää opetuspuhetta (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Liturgian suuri saatto (kuva: Anssi Mikael Okkonen)

Praasniekkalounas seurakuntasalissa.

Opetuspuhe Pietarin ja Paavalin juhlana

Kirkko viettää tänään pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaa. Kuulimme ensin epistolaluvun Paavalin toisesta kirjeestä korinttolaisille, jossa hän kuvailee kaikkea sitä vaivannäköä ja kärsimystä, johon hän julistustyössään on jo joutunut. Mutta kuten Paavali itsekin sanoo, hän ei kerskaile omista töistään, vaan ainoastaan Jeesuksesta Kristuksesta.

Evankeliumissa taas kuulimme kuinka Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi. Ja Kristus kutsui Pietaria kallioksi, johon Hän oli rakentava kirkkonsa, jota eivät tuonelan portit voita. Samalla Kristus muistutti apostolien hengellisestä vastuusta ja valtuutuksesta sitoa ja päästää ihmisten syntejä.

Nämä kaksi Kristuksen apostolia ovat varmasti tunnetuimpia henkilöitä koko Uudessa Testamentissa. Heidän työnsä Evankeliumin ilosanoman eteenpäin viemisessä on myös hyvin merkittävää. Siksi pyhiä apostoleita Pietaria ja Paavalia voikin kutsua todellisiksi Kristuksen seuraajiksi ja uskon julistajiksi.

Mutta pyhien ihmisten muistojuhlan viettämisessä monesti unohdamme sen, että heidän elämänkertansa opettavat meille itse asiassa hyvin paljon. Voimme tällä kertaa tarkastella erityisesti pyhää apostoli Pietaria, joka ei kaikessa toiminut aivan esimerkillisesti. Hänhän kielsi Kristuksen kolmesti! Sivuutamme valitettavasti tämän kohdan Suurella viikolla hyvin nopeasti, sillä huomiomme kiinnittyy siinä tilanteessa enemmän itse Kristukseen.

Muistamme varmasti kuinka opetuslapset pakenivat Getsemanen puutarhasta, kun Jeesus vangittiin. Pietarilla oli sen verran uteliaisuutta ja rohkeutta, että hän seurasi Jeesusta ylipapin palatsiin – tietyn välimatkan päästä. Mutta jossain mielessä olisi ollut melkein parempi, ettei Pietari olisi tätä tehnyt, koska hän tämän tähden alentui kolmesti kieltämään Kristuksen.

Ensimmäisellä kerralla hän vain kielsi tuntevansa Kristusta. Toisella kerralla hän valalla vannoi, ettei tuntenut häntä. Ja kolmannella kerralla hän vannoi, samalla vieläpä kiroten vahvisti aikaisemmat vakuuttelunsa!

Kuinka pitkälle tapahtumat olisivat edenneet, ellei kukonlaulu olisi keskeyttänyt tätä ja palauttanut Pietarin mieliin Jeesuksen sanoja: ”Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” (Matt. 26:75) Pietari poistui paikalta ja itki katkerasti.

Pietarin toiminta muistuttaa meitä inhimillisestä heikkoudesta ja siitä, että ihminen ei halua erottautua suuresta joukosta. Erityisesti tämä korostuu silloin jos ihmisen tulisi ääneen tunnustaa, että kannattaa jotain ”tavallisuudesta poikkeavaa”.

Me voimme tänä päivänä tehdä aivan samalla tavoin kuin Pietari teki. Voimme tietoisesti pitää välimatkaa Kristukseen, niin ettei kukaan vain tunnista meitä Hänen seuraajikseen, jonka vuoksi meitä ryhdyttäisiin pitämään jotenkin outoina - uskovaisina.

Tällaista välimatkaa Kristukseen voi tehdä esimerkiksi siten, ettei osoita ulospäin olevansa kristitty. Uskonmukaista elämää toteutetaan tällöin ainoastaan neljän seinän sisällä. Ristinmerkin tekeminen tai jokin muu avoin oman uskonsa tunnustamisen merkki voi käydä tällöin hyvin ylivoimaiseksi.

Ihminen voi myös avoimesti kieltää tuntevansa Kristusta. Tällöin hän välttää puheenaiheita, jotka liittyvät uskoon tai sitten hän ei uskalla kertoa esimerkiksi sitä, että käy säännöllisesti kirkossa tai paastoaa.

Tänä päivänä puhutaan paljon julkisuudessa ateismista ja vapaa-ajattelijoista, jotka avoimesti kieltävät uskovansa Jumalaan. Todellisuudessa tällaiset ihmiset eivät varsinaisesti voi kieltää jotain, mistä he eivät tiedä mitään. Kysymys on samasta asiasta, että joku väittäisi olevansa merisairas, vaikkei hän koskaan ole käynyt merillä. Nimellinen kirkon jäsenyys ei vielä tarkoita sitä, että ihminen voisi sanoa olleensa uskovainen. Uskovainen ihminen on sellainen, jonka elämässä Kristus on avoimesti läsnä.

Onneksi apostoli Pietarin elämänkerran opetus ei jää siihen, että hän kolmesti kielsi Kristuksen. Pietari sai mahdollisuuden hyvittää kieltämisen, kun ylösnousemuksensa jälkeen Kristus ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla. Siellä Jeesus kysyi Pietarilta kolmesti, että rakastaako tämä häntä. Pietari vastasi myöntävästi ja kolmannella kerralla hän sanoi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” (Joh. 21:17)

Pyhän apostoli Pietarin opetus on meille lopulta hyvin lohdullinen. Se muistuttaa osaltaan siitä synnistä, että me emme halua erottautua suuresta joukosta, vaikka sen vuoksi joutuisimme jopa kieltämään Kristuksen. Tässäkään tilanteessa kaikki toivo ei ole vielä mennyttä, sillä katumuksen sakramentissa Kristus ikään kuin kysyy meiltä jokaiselta: ”Rakastatko minua?”

Tähän kysymykseen myönteisesti vastaaminen edellyttää sitä, että me olemme valmiit toimimaan Jumalan tahdon mukaan. ”Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo”. (Joh. 21:18)

Tämä uskonmukainen elämä siis vaatii meiltä uhrauksia ja rohkeuttakin, jotta pystymme osoittamaan kaikille sen, että olen Kristuksen seuraaja ja ylpeä siitä! Kristittynä oleminen vie meitä sinne päin minne suurin osa ihmisistä ei ole ainakaan tällä hetkellä matkalla. Tämän päivän murhenäytelmä on se, että paljon on niitä ihmisiä, jotka kulkevat maallistumisen virran mukana, pohtimatta hengellisiä asioita ollenkaan. Kuinka helppoa onkaan lähteä ajelehtimaan tuon virran mukana, jossa päätä ei tarvitse vaivata sillä kysymyksellä, että vaikuttavatko tekoni minun sieluni pelastukseen?

Mutta me joudumme tämän kysymyksen eteen enemmin tai myöhemmin. Tämän vuoksi miksi emme ottaisi oppia pyhistä ihmisistä, jotka osoittavat meille esimerkiksi sen, että meillä on todellakin mahdollisuus korjata aikaisempia erheitä ja ryhtyä seuraamaan Kristusta. Silloin voimme Pietarin tavoin sanoa: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” (Joh. 21:17) Amen.