Luomakunnan suojeleminen

"Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu. Ja Jumala sanoi vielä: Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne." (1.Moos. 1:28-29)

1. syyskuuta on kirkkovuoden alkamispäivä, mutta sen lisäksi se on Ekumeenisen patriarkan siunaama päivä luonnon puolesta. Päivän on tarkoitus muistuttaa meitä siitä, että ihmisen tehtävänä on varjella ja pitää huolta luomakunnasta, jonka kruunuksi ihminen on luotu.

Valitettavasti emme voi välttyä siltä tosiasialta, että juuri ihminen on aiheuttanut kaikkein eniten tuhoa maapallolla. Edelleen on niitä, jotka ummistavat silmänsä esimerkiksi ilmaston lämpenemiselle. Voivotellaan vain, että olipas poikkeuksellisen luminen talvi ja äärimmäisen kuuma kesä. Voimme kuitenkin totuttautua siihen, että kysymyksessä ei ole poikkeus vaan ilmaston lämpenemisestä johtuva tosiasia, joka ei nykyisellä menolla tule ainakaan palautumaan takaisin entiselleen.

Mikä on yksittäisen kristityn vastuu luomakunnan varjelijana?

Helposti ajattelemme, että ei minun tekoni voi vaikuttaa siihen, että suuret tehtaat syytävät saasteita jatkuvasti ilmaan. Kuitenkin, tuttu sanonta: "pienistä puroista ne suuret joetkin saavat alkunsa" pitää tässä kohden paikkansa. Jos me kaikki ryhtyisimme toimimaan vihreämmällä tavalla niin silloin myös aikaansaannokset alkaisivat hiljalleen näkyä.

Kysymys on siis asenteen ja elämäntapojen muutoksesta. Ei ole aina helppoa muuttaa totuttuja  tapoja. Lisäksi tällainen luonnonmukainen ajattelu on usein leimattu "viherpiipertäjien touhuksi". Kaikesta huolimatta kysymys on hyvin tärkeästä asiasta. Jokaisen ortodoksin tulisi olla  "viherpiipertäjä", joka haluaa suojella luontoa. Lopulta kyse on siitä, että millaiseksi haluamme luoda lastemme ja lastenlastemme elinympäristön? Vastuu on suuri ja se on meidän käsissämme!

Mitä voimme sitten käytännössä tehdä, jotta varjelisimme luomakuntaa?

Ensinnäkin, kierrättäminen on ensimmäinen ja helpoin tapa toimia luonnon hyväksi. Toisena asiana on se, että mitä kaupasta ostamme. Luomu- ja Reilun kaupan tuotteet voivat kenties maksaa hieman enemmän, mutta niihin sisältyvät itsessään jo luonnonsuojelun ja hyväntekeväisyyden toiminnot. Näiden lisäksi tulee se kaikenlainen säästäminen mikä liittyy jokapäiväiseen elämään, esimerkiksi sähkön kulutukseen ja autoiluun.

Ortodoksisuuteen kuuluu läheisesti luonnonläheinen ajattelu ja toimiminen. Meidän pitäisikin omalla toiminnallamme ja esimerkillä kannustaa myös kaikkia lähimmäisiämme ajattelemaan tällä tavoin. Siunattua syksyn alkua kaikille!

Evankeliumia laajemmin selitettynä - mikäli olisi aikaa ja voimia

Olen joskus aiemminkin valitellut sitä, että seurakunnissamme kuulemme evankeliumin teksteistä ainostaan pienen osan. Sunnuntaipäivien lukukappaleet seuraavat tiettyä järjestystä ja ne toistuvat samankaltaisesti joka vuosi. Tämä “lukujärjestys” (käytän tässä yhteydessä sanaa lukujärjestys, vaikka sana perikooppi olisi varmasti oikeaoppisempi) on tietysti laadittu jo suhteellisen varhain sillä perusteella, että oleelliset luvut sijoittuvat sunnuntai- ja lauantaipäiville. Itse asiassa vasta myöhemmin laadittiin evankeliumitekstien lukujärjestys myös arkipäiville.

Mutta olkoot sunnuntaipäivien tekstit kuinka oleellisia tahansa, niin on sääli, että meillä jää kuulematta hyvin paljon sitä muuta evankeliumin opetusta, joka ei missään nimessä ole vähäpätöistä. Hieman jo urautuneena pappina tämä koko asia tietysti herättää kahdenlaisia tuntemuksia. Ensinnäkin, kun tismalleen samat sunnuntaipäivien tekstit toistuvat vuodesta toiseen, niin jossain vaiheessa on alkanut tuntua siltä, että mitä minä tästä nimenomaisesta asiasta voisin vielä kertoa jotenkin uudella tavalla? Hienojen ideoitten pajatso on alkanut tyhjentyä tietyistä aiheista. En näet halua kierrättää sanasta sanaan samoja opetuspuheita vuodesta toiseen, mutta kuinka monella uudella eri tavalla voit vielä selittää esimerkiksi sapattina parantamisesta tai pahojen henkien karkoittamisesta? Aasinsiltoja voi tietysti rakentaa aiheeseen kuin aiheeseen, joten kyllä varmasti aina jotain uutta pystyy puhumaan.

Toinen kysymys onkin sitten se, että jos meille annettaisiinkin yhtäkkiä aivan uudet sunnuntaipäivien tekstit, niin olisiko minulla voimia, haluja ja aikaa laatia uusia opetuspuheita, vai haikailisinko takaisin niiden tuttujen ja turvallisten aiheiden perään?

Voimia ja aikaa. - Siinäpä hyvä kysymys. Varmasti jokaisella papilla on tiettyjä asioita ja päämääriä, jotka haluaisi omassa työssään toteuttaa. Itselläni on edelleen sellainen ajatus, että tietyt ortodoksisuuteen liittyvät asiat pitäisi osata ymmärrettävästi opettaa kaikelle kansalle. Liturgiaa olen yrittänyt pintaraapaisun verran selittää ja samoin joitakin muita asioita, mutta ehkä suurin haaste olisi selittää evankeliumin tekstejä laajemmin, kuin vain sunnuntaipäivien tekstien verran.

Tämä ei oikeastaan ole edes ylimääräinen asia, sillä meidän kaikkien tulisi kuulla, ymmärtää ja noudattaa Kristuksen opetusta. Ja ymmärtäminen edellyttää nimenomaan sitä, että asia opetetaan selkokielellä. Olisi tietysti mukavaa jos kirjahyllystä voisi ottaa sellaisen kirjan, jossa evankeliumi olisi luku luvulta selitetty meille selkein sanoin (jonka nyt 12-vuotiaskin voi ymmärtää). Sellaista ei valitettavasti löydy suomeksi ja esimerkiksi englanninkielisetkin eepokset ovat sisällöltään hieman vaihtelevia.

Tässähän olisi siis oikeasta jollekin kunnon työsarkaa, jos edes yhden evankelistan tekstit olisi selitetty alusta loppuun ymmärrettävästi ja nimenomaan ortodoksisen tradition valossa. Korostan nyt tätä uskoon liittyvää tulkintaa, sillä olen kyllä nähnyt kommentaareja (englanniksi), joissa tradition valo on ollut hyvin tieteellistä. Näissä kommentaareissa 90% Kristuksen ihmeistä on pyritty selittämään auki järkeilemällä. Milloin on vedottu siihen, että Jairuksen tytär on ollut vain tajuton eikä kuollut, milloin taas halvaantumisesta parantuminen on perustunut puhtaasti psykologiaan ja milloin taas selitetty kuinka Kristus on yksinkertaisesti nähnyt omin silmin kalaparven järvessä ja pyytänyt väsyneen Pietaria heittämään verkon oikealle puolelle. Tällainen tieteellisen järkeilyn raamatuntulkinta on ollut hyvin masentavaa luettavaa. Oikeastaan tämä tulkinta käy kyllä varsin hyvin yksiin sen vallitsevan “kristillisen” ajattelutavan kanssa. Meillä Suomessa ainoastaan 20-30% ihmisistä (joitakin vuosia sitten tehdyn gallupin perusteella) ylipäätänsä uskoo Kristuksen ihmeisiin tai edes ylösnousemukseen. Voisi oikeastaan kysyä, että mitä evankeliumi antaa sellaiselle ihmiselle, joka ei lähtökohtaisesti usko sen keskeisimpään sanomaan, eli ylösnousemukseen ja toisaalta myös Kristuksen voimatekoihin?

Mutta takaisin tuohon selkokieliseen ortodoksiseen kommentaariin. Mistä me sen teemme? Kuulen jo korvissani, jonkun sanovan: “Tee sinä se, kun kerran sellaisen perään haikailet”. - Niin. Voisin yrittää. Tosin, puuttellisella kielitaidollani en pystyisi edes ammentamaan kreikan- tai venäjänkielisestä kirjallisuudesta mitään, joten käytännössä sen täytyisi olla olla valmiiksi pureskellun englanninkielisen kirjallisuuden kääntämistä ja suodattamista sellaiseksi, että tulkinta perustuu uskoon, eikä siihen että kaikki pitäisi järkeilemällä selittää auki. Niin. Kyllä sellaista voisin tehdä, mutta mistä saan aikaa ja voimia?

Mitäs nyt puuhastellaan?

Tervehdys kaikille!

On vierähtänyt aikamoinen tovi viime kirjoituksesta. Olen yrittänyt tehdä hyödyllisiä asioita, kuten valistustyötä. Siihen liittyen laitankin muutaman linkin raamattupiirin sisällöstä, joita voitte käydä lukemassa Ortodoksi.netin sivuilta:

Raamatun tutkimisesta

Isä meidän - rukous 1,    2,     3,     4


Toki tässä on muutakin yritetty puuhastella. Valtuustovaalit lähestyvät ja talousarvio ja toimintasuunnitelma pitäisi käsitellä syksyn kokouksessa. Näissä nyt ei sillä tavalla ole mitään uutta, sillä ne nyt kuuluvat kirkkoherran tehtäviin.

Seurakunnan "kiinteistöpäällikön" roolissa olen varmasti saanut muutaman uuden harmaan hiuksen. Tällä kertaa kyse ei ole siitä, että seurakunnan päässä homma ei toimisi, vaan toimimattomuus vallitsee siellä yrittäjien päässä. Yhdellä puhelinsoitolla on turha kuvitella saavansa oikeastaan minkään alan asentajaa paikalle.
Ensimmäisellä soitolla luvataan tulla heti "ensi viikolla". Sitten kun soitetaan pari viikkoa myöhemmin, niin kuullaan, että "on ollut vähän kiireitä". Kolmannella kerralla sitten jo hieman perustellaan kuinka "syksy on nimenomaisesti tätä kiireistä aikaa". Itselleen melkein tulee sellainen olo, että tässähän pitää anteeksi pyytää, kun jatkuvasti häiritsen tällaisilla toimeksiannoilla.
Ilmeisesti hommia on liiaksikin tyrkyllä, kun sitten ei ehditä tulla käymään. Arvostaisin enemmän rehellistä vastausta, että "Töitä on meillä juuri tällä hetkellä liikaa, joten voitteko kysyä toiselta yrittäjältä". Mutta kukapa nyt haluaisi mahdollisia asiakkaita kilpailijalle karkoittaa?
Olen nimennyt tämän touhun joo-joo-meiningiksi, jossa katteettomia lupauksia annetaan hamaan tulevaisuuteen asti. Mutta onneksi löytyy niitäkin, jotka tarttuvat toimeen, joten joitakin asioita on saatu jo hoidettua. Välillä tulee kylläkin sellainen olo, että puhelin on alkanut jo juurtua oikeaan korvaani kiinni.

Palaan nyt toisenlaisen kirjoitustyön pariin. Eivät ne raamattupiirin esitelmät itsestään synny. Mutta kaikesta huolimatta elossa ollaan...

Raamattu - Kirkon oma kirja

"Jeesus lähti synagogasta ja meni Simonin kotiin. Simonin anoppi oli kovassa kuumeessa, ja Jeesusta pyydettiin auttamaan häntä. Jeesus kumartui hänen ylleen ja käski kuumetta, ja se lähti hänestä."
-- "(Pietari) meni ulos ja itki katkerasti." (Luuk. 4:38-39; 22:62)

Edellä oleva raamatunlainaus on tietysti sidottu yhteen kahdesta aivan eri kohdasta, mutta ne muodostavat aika humoristisen kokonaisuuden. Ehkä tällä haluan muistuttaa siitä, että irrallisten kohtien lainaaminen ja soveltaminen voi olla aika vaarallista ja samalla myös todellisen sanoman vääristämistä.

Raamattu on kirkon oma kirja ja se ei voi alkuperäisellä ja täydellisellä tavalla avautua ihmisille jotka haluavat pysyä kirkon ulkopuolella ja käyttää näitä kirjoituksia itsekkäisiin tai sellaisiin tarkoituksiin, joilla halutaan vahingoittaa kirkkoa.

Tällaisia irrallisia lainauksia olen nähnyt esimerkiksi netin keskustelupalstoissa, joissa kristittyjä on syytetty siitä, että jos he haluavat noudattaa Raamattua kirjaimellisesti, niin silloinhan heidän tulisi noudattaa myös kaikkia Mooseksen lain puhtaussäännöksiä. Raamattua ei kuitenkaan tutkita ja lueta niin mustavalkoisesti, että VT:n puhtaussäännöksiä sovellettasiin 1:1 meidän päivinämme. Kaiken tulee kummuta Tradition kautta.

Raamattu ja Traditio kulkevat käsi kädessä. Siksi Raamatun tutkiminen vailla Traditiota muuttuu äkkiä tieteelliseksi tutkimukseksi, joka yrittää löytää järkeviä selityksiä jokaiselle ihmeelle tai sitten se on vain mukavien tarinoiden ja vertausten lukemista, joissa ei ymmärretä opetusta kokonaisuuden kannalta. Raamatunlukutaito ei ole sama asia kuin tavallinen lukutaito.

Mutta miten sitten voisimme yksinkertaisella tavalla tutustua Raamattuun?

Meillä ei ole suomenkielisenä käytännössä laisinkaan ortodoksisesta perinteestä kumpuavaa kirjallisuutta, jossa Raamattua avattaisiin ja tulkittaisiin selkokielellä. Oikeastaan tilanne on juuri päinvastainen. Meillä on hengellistä kirjallisuutta, jonka oletusarvona on se, että lukija tuntee pyhät kirjoitukset jo varsin hyvin. Tämä taas johtuu siitä, että hengellistä kirjallisuutta käännettään ja tulkitaan luostareissa joiden asukeille Raamattu on paljon tutumpi (jo pelkästään päivittäisten jumalanpalvelusten kautta).
Tässä yhteydessä en esitä tätä toteamusta missään nimessä kielteisessä sävyssä, sillä olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että luostariemme kasvatit ja nykyiset asukkaat ovat näin suuren työn tehneet.
Me maailmassa asuvatko sitten ongelman ratkaisemme?
Varmaan jokaisella seurakuntapapilla on salaisena haaveena julkaista oma saarnakokoelmakirja. En tiedä onko sekään yhtään sen parempi, sillä meillä jokaisella papilla on omat omat fiksaatiot, joidenka ansiosta saarnat sitten vaihtelevat korkealentoisesta teologista ja tarpeettomien sivistyssanojen kylvämisestä historiallisten ja kulttuuristen yksityiskohtien selittelyyn. Opetuspuheiden merkitys on kuitenkin suuri ja sitä ei sovi vähätellä.

Jumalanpalvelusperinteen kautta Raamattu tulee paikoitellen hyvinkin tutuksi, mutta korostan sanaa paikoitellen. Tämä esimerkiksi siksi, että suurimmalla osalla ihmisistä on mahdollista osallistua vain pyhäpäivien jumalanpalveluksiin, joissa vuodesta toiseen toistuvat samat lukukappaleet. Paljon tekstiä jää siis kuulematta.

Jumalanpalvelusveisut avaat Raamattua, mutta toisaalta monet veisut myös edellyttävät pyhien tekstien tuntemusta. Hyvänä esimerkkinä on Andreas Kreetalaisen katumuskanoni, joka on äärimmäisen kaunis ja koskettava kokonaisuus. Se on varmasti vielä koskettavampi ja puhuttelevampi niille, jotka tietävät ja tuntevat niiden henkilöiden ja tapahtumien taustat joidenka nimiä kanonissa mainitaan.
Nyt nostan käteni pystyyn ja tunnustan, että en itsekään muista kuin pienen osa kaikista niistä, jotka katumuskanonissa mainitaan. Monesti olenkin palannut katumuskanonista kotiin kaivaen ensitöikseni esille Raamatun sanakirjan. Ei ole helppoa muistaa esimerkiksi sitä, että mistä Absalom tai Ahitofel tulivat tunnetuksi.

Kuka jaksaisikaan ottaa harteilleen urakan, jossa pyhiä kirjoituksia selitettäisiin kirjallisesti niin selkeästi, että 12-vuotiaskin sen tajuaisi? Tai olisihan se jo mukavaa, jos joku kirjoittaisi kommentaarin pelkästään Andreas Kreetalaisen katumuskanonista. Työtä on vielä paljon, mutta onko tekijöitä?