KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

torstai 12. huhtikuuta 2012

Kristus nousi kuolleista! (kuvakuulumisia seurakunnasta)

Lahja Kirjavaisen käsinkirjailema analogipeite Juuassa

Ihmiset ovat tulleet ristisaatosta takaisin kirkkoon ja aamupalvelus toimitetaan keskellä kirkkoa

Kanttori Maria ja varakanttorit Anna ja Liisa

Nurmeksen kirkko pääsiäispäivänä juhla-asussaan

Pääsiäispäivän ehtoopalvelus Bomban tsasounassa

Isä Sulo Naakka Juuassa

Sekä pääsiäisyönä että 2. pääsiäispäivänä tervehditään toisia kristottamalla pääsiäisstikiiroiden aikana