Pääsin tässä muutama päivä sitten arvoon arvaamattomaan, kun Pohjois-Karjalan radiosta soitettiin ja pyydettiin näkemyksiä siitä, että onko kirkkoherra myös "toimitusjohtaja" ja kuinka tervetullutta olisi kirkkokunnassamme esimieskoulutus.
Jostain kumman syystä kuvittelin, että pystyn sanomaan sanottavani ihan tuosta vaan ja niinpä 15 minuutin kuluttua oli jo puhelinhaastattelu menossa. Olin varmuuden vuoksi vetäytynyt kellariin puhumaan, jottei arkinen häly kuuluisi liiaksi taustalta. On näet täysin normaalia, että lapset saattavat tulla tivaamaan kesken puhelun, että "Kenen kanssa puhut? Ja saanko minäkin puhua?"
Ulkopuolisen mielestä radiohaastattelu varmasti kuulosti suhteellisen normaalilta. Omasta mielestäni homma meni lähes täysin alta lipan. En vaivautunut myöhemmin avaamaan edes radiota, jottei olisi tarvinnut kuulla itseään. Homma pänni jo muutenkin ihan tarpeeksi.
Sain tietysti sanottua asioita, mutta erittäin kankeasti ja ympäripyöreästi. Kun olin lopettanut puhelun, niin mieleeni tulvahti luvuton määrä ytimekkäitä lausahduksia, joilla olisin voinut valistaa kuulijoita ja tuoda näkemyksiäni paremmin esille. Eli edelleen siis harmittaa...
Mutta tämä ei ilmiönä ole mitenkään uusi. Perustelen joskus hieman vaivaantuneenakin sitä, että miksi minulla on hartauskirja kädessä kun laulatan niinkin tuttuja veisuja kuin "Taivaallinen Kuningas", "Isä meidän" tai "Totisesti on kohtuullista". Nämä veisut takuuvarmasti osaan ulkoa, mutta sillä hetkellä kun aloitan laulamisen ja jos jostain syystä ryhdyn miettimään, että muistanko kaikki sanat ulkoa, niin seinä tulee vastaan hyvin nopeasti. Kaikki vain yksinkertaisesti katoaa mielestä.
Ilmiö on sinäänsä oudon harmillinen. Minulla on sen verran itseluottamusta, että pystyn esitelmöimään ja vastaamaan kysymyksiin luontevasti 2 tuntiakin ilman minkäänlaista paperia. Kirkossakin opetuspuheen pitäminen ei ole ikinä tuottanut vaikeuksia. Kuitenkin, esimerkiksi radiohaastattelu tai hieman virallisempi paneelikeskustelu tai väittely saisi todennäköisesti sanat häviämään suusta alta aikayksikön.
Outo juttu, eikös vaan? Luulen, että kysymys on puhtaasti suorituspaineesta. Mutta pakkokos tässä on lopulta suostua väittelyihin tai radiohaastatteluihin. Itseään voi ilmaista niin monella muullakin tavalla. Kuten esimerkiksi tämän blogin avulla. Ajattelinkin kirjoittaa seuraavaksi blogiini siitä, että onko kirkkoherra samalla toimitusjohtaja ja onko esimieskoulutus tarpeellista kirkkokunnassamme. Kenties saisin sanottavani sanottua hieman paremmin sillä kertaa...
