KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

maanantai 18. lokakuuta 2010

Entä jos ei olisi kirkollisveroa?

Olen tässä hieman jo miettinyt, että mitäköhän tapahtuisi jos ei olisi kirkollisveroa eikä tulisi muutakaan avustusta seurakunnille?

Käytännössä olisin työtön. Voisin tietysti etsiä itselleni maallisen työn ja toimittaa sitten viikonloppuisin jumalanpalveluksia. Ensimmäinen ongelma on kuitenkin se, että teologian maisterin paperit eivät välttämättä takaa töitä mistään. Ja jos tämän sivistysvaltion maallistunut kehitys jatkuu saman suuntaisena kuin nyt, niin minut todennäköisesti lukitaan hullujenhuoneeseen viimeistään vuonna 2020, koska olen uskovainen.

Nooh, eipäs olla liian pessimistisiä. Mutta realistisesti ajateltuna en kuitenkaan välttämättä saa töitä. Tietysti voisin perustaa toiminimen "isä Andrein kirkolliset palvelut". Jokaisen toimituksen jälkeen antaisin sitten pankkisiirron ihmisille. Saattaisi se toimia joten kuten...

Ehkä isompana ongelmana olisivat kuitenkin seurakuntien kiinteistömassat. Tuollainen kirkko kun aiheuttaa hieman kustannuksia: sähkö, lämmitys, vesi, vakuutukset, kiinteistövero, alueiden ja itse rakennuksen kunnossapito. Niitä ei taskurahoilla kustanneta. Ehkä ensimmäisenä pitäisi ihan rehdisti irtisanoa vakuutukset ja tämän jälkeen siirtää talvikäyttö jonnekin pienempään tilaan, jota on halvempi lämmittää. Ja jos kustannuksia ei saada kuriin, niin pitäisi kai muuttaa oma olohuone kirkoksi.

Sitten ei muuta kuin lehteen ilmoitus:
Myydään mutterinmallinen vuonna 1959 rakennettu ortodoksinen kirkko (ulkonäön perusteella helposti muutettavissa luterilaiseksi kirkoksi). Hyvän akustiikan vuoksi toimii myös hyvänä konserttitilana. Kauppaan sisältyy myös pieni hautausmaa, jonka asukkaat ovat rauhallisia. Lisätietoja saa ex-kirkkoherralta.


Laitetaan tähän loppuun vielä kuva siitä, että mihin sitä saa sitten vuonna 2020 taipua. Kiitoksia Mikko Kalavaiselle kuvan tekemisestä.