Töölöön pankkiryöstön tutkimuksissa tapahtui yllättävä käänne: pankkivirkailija ei ollutkaan mukana juonessa! On varmasti enemmän kuin ikävää jouua moiseen ryöpytykseen ja epäiltyjen kirjoihin. Poliisihan on vain tehnyt tutkimusta, mutta tiedotusvälineet pitävät huolta siitä, että parhaimmat palat ovat etusivulla.
Samanlainen "todistettavasti syyllinen" mentaliteetti oli valloillaan Ahvenisen kuolonkolarissa, jossa rekkamies oli lähes varmasti syyllinen turmaan. Asia ei kuitenkaan ollut niin yksiselitteinen ja tutkimushan on vielä kesken. Niin monesti hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan.
Mutta tälläinen "todistettavasti syyllinen" toiminta on itse asiassa yksi kieroimmista mustamaalauksen keinoista, jota harjoitetaan niin politiikassa kuin ihan tavallisessa arkielämässä.
Kuten niin monesti olen aiemmin todennut niin kielteiset otsikot myyvät kaikkein parhaiten: joku on kavaltanut rahaa, väärinkäyttänyt asemaansa, ollut seksuaalisesti kieroutunut, pahoinpidellyt jotakuta tai ihan mitä vaan. Tällaiset otsikot ovat aina suurella.
Mutta kun asiaa sitten tutkitaan ja huomataan, että syytökset ovat olleet perättömiä, niin sitten jossain lehdessä saattaa olla tulitikkuaskin kokoinen juttu siitä, että kaikki syytteet on tutkimuksissa todettu perättömiksi.
Kuten arvata saattaa, niin maine on tällaiselta ihmiseltä mennyt lopullisesti. Pelkkä tutkimusten alaisuuteen joutuminen on käytännössä hyvin syyllistävää, vaikka todellisuudessa tutkimuksen tarkoituksena on taata oikeudenmukaisuuden tapahtuminen niin mahdolliselle uhrille kuin syytetylle.
Otan seuraavaksi pitkän lainauksen G.Lloyd Redigerin kirjasta "Clergy Killers", jossa kerrotaan tapauksista, joissa syytön seurakunnanpaimen saatiin hiillostettua pois työpaikaltaan, juuri perättömien vihjailujen avulla:
"The first sign of the killing process began at a church board meeting. A member of the board, Tim Johnson said, ‘A lot of people are complaining to me about Pastor Enright. They’re saying he doesn’t call enough; he can’t be reached when they want to talk to him; and he is not friendly enough.’
Board members asked Johnson to identify ‘a lot of people,’ but he refused to name them. Then they asked for specific examples. He refused to be specific. The board said they couldn’t take action unless they knew the specific complaints. Johnson replied that they had better take action because these were important members who might leave the church.
In response to Johnson’s demand, the board set up an investigative team. At the next board meeting, the team reported that they could find no tangible evidence of any problems. Johnson told them the complaints were real and might have something to do with sexual misconduct and misuse of church funds. The investigative team did some more work and again reported, at a later date, no tangible evidence of such misconduct. Johnson then called for a congregational meeting. This request was denied.
Before the next board meeting, a letter filled with innuendoes against the pastor was mailed to the congregation. At the following meeting, the board and Pastor Enright were in a near panic. Johnson said he had talked to the Bishop, and the Bishop said these were serious charges that needed to be investigated. At a later date, a new investigative team reported that there seemed to be a lot of people unhappy with the pastor. The board voted to have a delegation meet with the pastor.
The pastor was absent from the next meeting. After six months of this harassment, he was in the hospital. The board voted to send a delegation to the bishop and at a following meeting, the delegation reported that the bishop recommended removal of the pastor. By that time, the pastor was scheduled for heart bypass surgery. And it was rumored that his wife had become addicted to tranquilizers."
(G. Lloyd Rediger, Clergy Killers (Louisville, KY: Westminster John Knox Press, 1997), 5, 6.)
