Toimin pienenä poikana vanhempieni "kaukosäätimenä", kun pöyriskelin olohuoneen kellertävällä kokolattiamatolla TV:n lähettyvillä. Tehtävä oli lopulta suhteellisen helppo, sillä kanavia ei ollut kuin kolme. Itse asiassa niitä taisi olla jopa neljä taikka viisi, kun hyvällä säällä näki myös länsinaapurin kanavia joten kuten. Kerrostalomme katolla oli antenni ja jokaisen auton pysähtyminen pihamaalla aiheutti jonkinlaisia häiriöitä vastaanottimessa.
Tänä päivänä TV-kanavien määrä jatkaa tasaista nousua. Raskaat työt vaativat raskaat huvit, eli meillä kunnon sohvaperunoilla pitää olla kanavia, joista voimme valita mieleisemme ohjelman aivojen nollaamista varten.
Puhuin nyt virheellisesti me-muodossa, sillä meillähän ei ole enää digiboksia. Sohvaperuna saatan siitäkin huolimatta olla, kun nytkin parasta aikaa istun sohvalla kannettava sylissäni. Meillä luovuttiin digiboksista jo pari vuotta sitten. Syy oli se että telkkaria tuli toljotettua koko ajan, vaikka sieltä ei tullut oikeasti mitään hyödyllistä. Sitten kun tuli kavereita kylään niin telkkarin toljottaminen jatkui ihan suurella joukolla. Digiboksi sai lähteä siinä vaiheessa kun lapsetkin alkoivat elää enemmän TV:n kuin perheen ehdolloilla. Lisäksi reilut 200 euroa on aika kohtuuton määrä rahaa tarjonnan laadusta. Mielestäni määrä ei voi korvata laatua.
Tästä muistuu mieleen eräs brittiläinen sketsi (A bit of Fry and Laurie), jossa tarjoilija tapaa ravintolassa kansallisen TV-yhtiön johtajan. Hän haluaa heti kiittää tätä johtajaa siitä, että TV-kanavien määrää oli lisätty roimasti. Tarjoilija ottaa pöydältä hopeisen veitsen ja haarukan mukanaan keittiöön ja palaa kohta takaisin muovikassin kanssa. Hän kaataa satamäärin kertakäyttöaterimia johtajan lautaselle ja sanoo: "Niin, eivät nämä niin hyviä ole, mutta AINAKIN NIITÄ ON PALJON!"
Ongelman ydin on kuitenkin siinä, että televisiota ei tuijoteta enää tuntia tai kahta, vaan koko illan! Olemme hiljalleen siirtymässä yhä enemmän amerikkalaiseen elämäntapaan, jossa aikaa osataan viettää yhä lahjakkaammin neljän seinän sisällä.
Ennen muinoin sitä ihan vaan ulkoiltiin (ei siis neurroottista kuntoilua) ja käytiin näin syksyllä sienessä ja marjassa koko perheen voimin. Kuinka usein tänä päivänä katukuvassa näkyy koko perhe ulkoilemassa? - Taitaa olla aika harvinaista.
Koko perheen voi kuitenkin bongata suuren ostoskeskuksen parkkipaikalta, jossa isä tai äiti rähisee kiukuttelevalla lapselle ja uhkaa jättää tämän autoon istumaan. Siitä tuo "huoleton" joukko siirtyy nopeasti kauppaan ja sieltä yhtä nopeasti pois. Loppuilta kuluukin rattoisasti telkkaria katsellen. Sellaista on elämän kanavavalinta tänä päivänä... *click*
