Kristuksen kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta

                                      

"Heittäkäämme pois kaikki maalliset huolet"

Suuri Paasto on valmistautunut meitä ylösnousemuksen juhlaan ja sen tarkoituksena on nimenomaisesti saada elämässämme olevat asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Maalliset ja turhat asiat tulisi jättää taka-alalle ja keskittyä hengellisesti ja pelastuksen kannalta tärkeisiin asioihin.

Aivan kuten liturgiassakin Kerubiveisun sanojen mukaisesti meitä kehotetaan "heittämään pois kaikki maalliset huolet", niin samalla tavoin meidän tulisi tässä vaiheessa olla siinä tilassa, että olemme luopuneet turhista maallisista huolista. Kysymys on edelleen meistä ja meidän pelastuksestamme, mutta enää emme katso asioita Suuren Paaston kautta, vaan seuraamme Kristuksen kärsimyksiä aivan vierestä. Ja oikeastaan emme pelkästään seuraa vierestä, vaan ajan pyhittämisen kautta myös todeksi elämme näitä pyhiä tapahtumia.

Suuri viikko on Kristuksen maanpäällisen työn huipentuman esilletuomista. Se ei ole oikeastaan sitä, että me surisimme ja säälisimme Kristuksen kärsimyksiä, vaan enemmän sitä, että surisimme sitä, että ihminen on langennut Jumalan yhteydestä ja rakastaa syntiä ja tätä maailmaa enemmän kuin Kristusta. Sitä meidän tulisi surra.

Mutta Kristus on tehnyt kaiken tämän meidän tähtemme. Ja jokainen liturgia on itse asiassa meille osoituksena tästä Kristuksen lunastustyöstä. Se on Eukaristiaa - Kiitosuhria. Eräässä Eukaristian rukouksessa sanotaan tämä seuraavasti: 

"Tämä tehkää minun muistokseni; niin usein kuin syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, julistatte te minun kuolemaani ja tunnustatte minun ylösnousemiseni.

Niin mekin, oi Herra, muistaen Hänen pelastavaisia kärsimyksiänsä, eläväksi tekevää ristiä, kolmipäiväistä haudassa olemista, kuolleista ylösnousemista, taivaisiin menemistä, Sinun, Jumalan ja Isän, oikealla puolella istumista sekä Hänen kunniallista ja peljättävää toista tulemistansa. - Sinun omaasi Sinun omistasi me Sinulle edes kannamme kaiken tähden ja kaiken edestä." (Basileios Suuren eukaristiarukouksesta)

Jokaisessa liturgiassa me olemme mukana noissa kärsimyksissä ja toisaalta ylösnousemuksen riemussa. Mutta takaisin Suureen viikkoon ja noihin ihmeellisiin tapahtumiin. Johdantona tuolle Suurelle viikolle on ollut Lasaruksen kuolleista ylösherättäminen ja Kristuksen vastaanottaminen kuninkaana ja vapahtajana Palmusunnuntaina.

"Ken sanoin voisi selittää sen kauhean, totisesti uuden tapauksen, että hän, joka luomakuntaa hallitsee, antaa itsensä kärsimyksille alttiiksi ja kuolee meidän edestämme?"

Mutta kuinka nopeasti tuo ihmisten juhlima Kuningas, Vapahtaja ja sankari muuttuikaan ryövärin kaltaiseksi ja kaikkien hylkäämäksi ihmiseksi. Miten ihmismieli voi alle viikossa muuttua tällä tavoin? Miten "Hoosianna" tervehdys muuttui ja yltyi huudoksi "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!"

Saatamme paheksuen tuomita kaikki nuo ihmiset, jotka hylkäsivät Kristuksen ja ristiinnaulitsivat Hänet. Mutta jos pohdimme tätä asiaa syvällisemmin, niin huomaamme, että emme ole oikeastaan yhtään sen parempia tai viisaampia kuin nuo ihmiset tuolloin Jerusalemissa.

Nykypäivän suurin haaste on maallistuminen ja käytännössähän se tarkoittaa juuri sitä, että ihmiset hylkäävät Kristuksen. Kysymys on tietoisesta valinnasta ja luopumisesta Kristuksesta. On totta, että ihmiset aika ajoin kääntyvät Kristuksen puoleen ja tervehtivät häntä sanomalla "Hoosianna! Siunattu on Hän, joka tulee Herran nimeen." Usein tämä tapahtuu juuri siinä tilanteessa, kun ihminen epätoivoisesti tarvitsee apua, eikä kukaan muu pysty häntä auttamaan.

Mutta vielä useammin syntyy niitä tilanteita, jolloin ihminen lähtee mukaan tämän maailman menoihin ja silloin hän kääntää myös selkänsä Kristukselle. Kysymys saattaa olla myös siitä, että usko häviää ja ihminen ei edes halua kääntyä Jumalan puoleen, koska "ei Hän kuitenkaan auta minua". Tämänkaltaiset sanat kuuluivat myös Kristuksen ristin juurelta, kun fariseukset ja lainopettajat pilkkasivat Kristusta: "--Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä" --Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon  nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen." (Matt. 27:40-42)

Kärsimys on asia, jota ihminen ei tietenkään halua osakseen ja tämän vuoksi monesti ajatellaankin, että uskovainen ihminen ei ole ansainnut kärsimystä. Tulee tilanteita, jossa suuren onnettomuuden tai vastoinkäymisen keskellä ihminen sanoo Jumalalle: "Miksi teit tämän minulle! Olen aina uskonut Sinuun, käynyt kirkossa, kasvattanut lapseni uskoon, auttanut köyhiä, enkä tehnyt pahaa lähimmäisilleni ja siltä Sinä minua näin rankaiset!" Monesti onkin käynyt niin, että ihminen luopuukin uskosta (ja eroaa kirkosta), koska häntä on kohdannut jokin suuri vastoinkäyminen.
Mutta miten voisimmekaan olla vapautetut kärsimyksistä, jos itse Kristuskin on joutunut kärsimään?

Varmasti ristiriitaisia tunteita meissä herättää myös Kristuksen kärsimykset ja se, mitä Hän itse sanoi  Getsemanessa: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. --Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni." (Matt. 26:38-39) Ja ehkä vielä järisyttävämmin tämä käy ilmi ristillä: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" (Matt. 27:46).

"Tulkaa, kaikki uskovaiset, kumartaen kunnioittakaamme Kristuksen pyhää ylösnousemista, sillä katso, ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan."

Mitä me voimme tässä tilanteessa ajatella? Tämäkö on Jumalan tahto, että Hänen poikansa joutuu näiden silmittömien kärsimyksien alaiseksi meidän tähtemme? Eikö pelastuksemme ja Aadamin tuonelasta ylösherättäminen olisi voinut tapahtua toisin? Suoraan sanottuna, eikä tämä ole yhtä hulluutta!

Tämän samanhan apostoli Paavalikin on todennut: "Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi". (1.Kor. 1:21-25)

Eikö meilläkin ole kiusaus vaatia ihmetekoja ja toisaalta järjellä yrittää selittää tätä kaikkea, jotta uskomme vahvistuisi. Mutta tämän maailman viisaus ei voi tätä kaikkea selittää. Kristuksen kärsimykset osoittavat tosiaan sen, kuinka synnin vallassa ihmiset ovat olleet, koska he ylipäätään pystyvät aiheuttamaan lähimmäisilleen näin silmittömiä tuskia. Jumala ei ole kärsimysten ja kuoleman alkusyy, vaan se on aiheutunut siitä, että ihminen vapaasta tahdostaan on halunnut ja haluaa yhä edelleen toimia Jumalan tahdon vastaisesti. Jumala ei aiheuta pahoja asioita, vaan ne aiheutuvat siitä, että ihminen haluaa toimia omien mielihalujensa mukaan ilman Jumalaa.

Kuka voisi sovittaa nämä aikojen alusta tehdyt suuret synnit ja sen, että ihmiskunta oli etääntynyt niin kauas Jumalasta. Ei niin synnitöntä ihmistä ole ollutkaan, joka tämän sovitustyön voisi tehdä ja eheyttää suhteemme Jumalaan. Sen vuoksi Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi jumaloitua! Tämän sovitustyön on Kristus puolestamme tehnyt ja murhe on muuttunut iloksi. Tuo ristin hullutus ja kärsimyksen merkki on muuttunut ylösnousemuksen iloksi ja voiton merkiksi. Kristus on noussut kuolleista!

"Me kiitämme Sinua, Kristus, maailman Vapahtaja, että nostit elämämme ylös turmeluksesta."

Meidän ei onneksi tarvitse olla tietämättömiä siitä, että ristiä ja kuolemaa seurasi ylösnousemus ja ilo. Kristuksen ylösnousemus osoittaa meille selvästi sen, että Kristus on Jumala, jota kuolema ei pysty pitämään vallassaan. Ja koska synnin kautta alun perin kuolema sai otteen ihmisistä, niin yhtä lailla on syntikin ylösnousemuksen kautta voitettu. Kristus on osoittanut meille voiton kuolemasta ja tästä apostoli Paavalikin sanoo seuraavasti:

"Mutta nyt Kristus on herätetty ylös kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee." (1.Kor. 15:20-23)

Mutta Pääsiäisen sanomassa ei korostu pelkästään kuolleista ylösnouseminen, vaan siihen liittyy olennaisella tavalla Kristuksen "tuonelaan laskeutuminen".Jos katsomme yleisimmin käytettyä juhlan ikonia, niin se ei varsinaisesti kuvaa Kristuksen ylösnousemista, vaan Hänen tuonelaan laskeutumistansa. Tuossa ikonissa Kristus seisoo murrettujen tuonelan porttien päällä, joiden lukkojen ja salpojen palasia on hajallaan maassa. Kristus on ojentanut kätensä ja nostaa ranteesta kiinni pitäen Aadamin ja Eevan ylös tuonelasta.

Tästä tuonelaan laskeutumisesta meille ei kerrota mitään varsinaisessa Evankeliumissa. Sitä vastoin apokryfievankeliumien (= kirjoitusten, joita ei ole luettu mukaan Raamatun kaanoniin) joukosta löydämme "Nikodemuksen evankeliumin", jonka toinen osa kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti Kristuksen tuonelaan laskeutumisen ihmeellistä tapahtumaa.

Nämä Nikodemuksen evankeliumin tuonelaan laskeutumiseen liittyvät luvut, avaavat meille koko Kristuksen tuonelaan laskeutumisen ikonin ja siihen liittyvän sanoman merkityksen aivan uudella tavalla. Seuraavassa otteita Nikodemuksen evankeliumin Kristuksen tuonelaan laskeutumisesta:

"V LUKU:

Saatanan ja Tuonelan puhuessa näin keskenään kuului suuri ääni, ikään kuin ukkosen jylinä, joka sanoi: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovat, kunnian kuninkaan käydä sisälle!" Sen kuultuaan Tuonela sanoi Saatanalle: "Mene, jos pystyt, ja asetu häntä vastustamaan." Ja Saatana meni ulos. Sitten Tuonela sanoi hengilleen: "Sulkekaa hyvin ja lujasti vaskiportit ja rautasalvat, vartioikaa lukkojani ja valvokaa kaikkea seisoaltanne, sillä jos hän pääsee tänne, meidän käy hullusti."

Sen kuullessaan kaikki esi-isät alkoivat haukkua häntä sanoen: "Sinä kaiken syöjä ja kyltymätön, aukaise, että kunnian kuningas pääsisi sisälle." Profeetta Daavid sanoi: "Sokea, etkö tiedä, että minä maailmassa eläessäni ennustin nämä sanat: Nostakaa päänne te portit?" Jesaja sanoi: "Kun Pyhä Henki näytti tämän minulle edeltäkäsin, minä kirjoitin: Sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte", ja: "Kuolema, missä on sinun voittosi? Tuonela, missä on sinun otasi?"

Ja taas kuului ääni, joka sanoi: "Nostakaa päänne, te portit." Kun Tuonela kuuli äänen toiseen kertaan hän sanoi, niin kuin ei muka olisi tiennyt: "Kuka on se kunnian kuningas?" Valtiaan enkelit sanoivat: "Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa." Ja heti, näiden sanojen aikana, vaskiportit murtuivat ja rautasalvat särkyivät ja kaikki sidotut kuolleet pääsivät kahleistaan, me heidän kanssaan. Ja kunnian Kuningas tuli sisälle, niin kuin ihminen, ja kaikki tuonelan pimeydet valaistiin.

VIII LUKU:

-- kunnian Kuningas ojensi oikean kätensä ja tarttui esi-isä Aadamiin ja nosti hänet ylös. Sitten hän kääntyi muitten puoleen ja sanoi: "Tulkaa kanssani kaikki, te jotka kuolitte sen puun kautta, johon tämä koski. Sillä minä olen nostanut taas teidät kaikki ylös ristin puun kautta." Sitten hän vei kaikki ulos ja esi-isä Aadam, joka oli täynnä hyvää mieltä, sanoi: "Herra, minä kiitän suuruuttasi, kun nostit minut alimmasta tuonelasta." Niin kaikki profeetat ja pyhät sanoivat: "Me kiitämme Sinua, Kristus, maailman Vapahtaja, että nostit elämämme ylös turmeluksesta."

Heidän näin sanoessaan Vapahtaja siunasi Aadamia otsalle ristinmerkillä, ja sen tehtyään myös patriarkkoja ja profeettoja ja marttyyreja ja esi-isiä, ja Hän vei heidät ylös tuonelasta. Hänen kulkiessaan pyhät isät lauloivat Häntä seuraten ja sanoivat: "Siunattu on Hän, joka tulee Herran nimeen. Halleluja. hänelle kaikkien pyhien kunnia."

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!

- TOTISESTI NOUSI!

(Nikodemuksen evankeliumin lainaukset Johannes Seppälän suomentamasta kirjasta "Apokryfiset evankeliumit", 1979.)

"Ristinjälkeinen sunnuntai" (opetuspuhe)

Vietämme tänään Kunniallisen ja eläväksi tekevän Ristin ylentämisen jälkeistä sunnuntaita.

Päivän Evankeliumi kertoo meille Herran rististä ja Hänen seuraamisestaan.

Kristuksen opetus on yksinkertainen: "--joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava". [Mark. 8:35]

Opetuksen yksinkertaisuudesta huolimatta sen toteuttaminen on meille huomattavasti vaikeampaa. Käytännössä kysymys on maallisesta ja hengellisestä elämästä; Me elämme tässä maailmassa ja siinä mielessä elämme jatkuvasti maallista elämää.

Evankeliumissa puhutaan monesti maailmasta ja viitataan siihen kielteisessä sävyssä ja puhutaanhan paholaisestakin viittaamalla “tämän maailman ruhtinaaseen”.

Maailma luomakuntana ei itsessään ole kuitenkaan paha, sillä Jumala on sen luonut ja hyväksi nähnyt. Maailmalla tarkoitetaan sellaista järjestystä ja ihannetta, jossa pelastuksen kannalta tarpeettomat asiat hallitsevat ihmisten elämää.

Maailmassa eläminen ei siis ole syntiä, mutta jos asetamme liian monet maalliset asiat hengellisen elämän edelle, niin silloin kysymys on synnistä. Juuri tätä tarkoittaa sana ”maallistuminen”. – Siinä ihminen kiinnittyy kaikkeen katoavaiseen, unohtaen tulevan iankaikkisen elämän.

Mikä sitten on sellaista "maallista", johon emme saisi liikaa takertua?

- Näitä asioita on varmasti luvuton määrä, sillä lähes kaikki asiat voivat muuttua pahaksi, jos niitä väärällä ja kohtuuttomalla tavalla käyttää. Tällöin ihminen myös alkaa loitontua Jumalasta.

Tämän vuoksi Kristus muistuttaakin meitä siitä, että mikäli haluamme pelastaa tämän maallisen elämän, niin me kadotamme sen; sillä onhan kaikki maallinen lopulta katoavaista. Mutta, jos uhraamme kaiken maallisen Kristuksen tähden, niin pelastamme sielumme.

Sielun pelastuminen. - Siihen jokaisen kristityn elämän tulisi tähdätä. Jos kaikessa toimisimme sen mukaan, jotta sielumme pelastuisi, niin silloin emme uhraisikaan aikaamme turhiin maallisiin asioihin.

Kirkkomme pyhät ovat aina julistaneet sitä, että sielun pelastumisen tulisi olla jokaisen kristityn päämäärä. Nämä pyhät ovat omassa elämässään toimineet juuri, niin kuin ovat opettaneet. Tämän vuoksi heidät onkin julistettu pyhiksi. Kirkon pyhät marttyyrit ovat meille parhain esimerkki. He uhrasivat ennemmin elämänsä, kuin olisivat luopuneet Kristuksesta. He evankeliumin sanojen mukaisesti kadottivat tämän elämän pelastaen näin iankaikkisen elämänsä.

Mutta kuinka vaikeaa ihmisen onkaan luopua kaikesta tästä elämästä Kristuksen ja evankeliumin tähden. Ihminen viettää tätä ajallista elämää usein siten, että tämä elämä olisi ikuista. Aivan kuin kaikki tämä ajallinen olisi katoamatonta. 

Ruumiillinen hyvinvointi, omaisuus, vaikutusvalta, ihmisten kunnioitus. Tätä kaikkea ihminen halajaa. Mutta ovatko esimerkiksi suuri omaisuus tai vaikutusvalta asioita, jotka lopulta pelastavat sielumme? Usein ihminen tajuaa tämän kaiken vasta silloin kun hän on todella menettänyt jotain maallista.

Kutsumme sairautta tai omaisuuden menettämistä onnettomuudeksi ja tätä ne varmasti ovatkin. Mutta jos tämä sairaus tai omaisuuden menettäminen saa ihmisen tajuamaan sen, että tämä maallinen on katoavaista ja tuleva elämämme ikuista, niin silloin se on ollut hänelle todellisuudessa siunaus.

Koko tämän Kristuksen opetuksen ydin on juuri siinä, että kun ihminen näennäisesti luulee säästäneen ja saavuttaneen jotain suurta tässä maailmassa, niin hän samanaikaisesti on menettänyt jotain iankaikkisuudesta. Jokainen itsekäs teko tässä ajassa nakertaa ihmisen sielua niin, että tässä ajallisessa elämässä toisten kustannuksella vaikutusvallan ja rikkauden hankkinut ihminen löytääkin itsensä kunniattomana ja köyhänä iankaikkisuudesta.

Mikä on tämän Kristuksen opetuksen merkitys meille juuri nyt?

Tärkein opetus on se, että ymmärrämme ja noudatamme kuulemaamme. Vielä ei ole liian myöhäistä tehdä mielenmuutos ja luopua asioista, jotka köyhdyttävät meidän taivaallisia rikkauksia. Opetus on yksinkertainen, mutta sen noudattaminen kysyy meiltä tahdonlujuutta.

– ”Autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.”

(Luuk. 11:28)

Ristin sunnuntai (opetuspuhe)

Vietämme tänään Ristinkumartamisen sunnuntaita. Meitä muistutetaan paaston puolivälissä siitä, että mitä kohti olemme kulkemassa. Ilman selkeää päämäärää meillä ei voi olla määrätietoisuutta kulkea eteenpäin.

Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina suuri paasto oli juuri kirkon jäsenyyteen valmistautuvien erityistä aikaa. Ristin kumartamisen sunnuntai oli eräänlainen käännekohta myös tuossa valmistautumisessa.

Tästä meille on edelleen muistutuksena se, että Ristin kumartamisen sunnuntain jälkeen ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa rukoukset opetettavien puolesta muuttuvat. Enää ei puhuta opetettavista, vaan “valistukseen valmistautuneiden” puolesta. Eli tietyssä mielessä he ovat saavuttaneet nyt sen tietämyksen, jota vaaditaan niiltä, jotka astuvat sisälle Kirkon elämään. Paasto kuitenkin jatkuu ja eteemme on tuotu Herran eläväksitekevä Risti, joka antaa meille muistutuksen päämäärästä.

Suuri paasto ei ole enää pelkästään Kirkon jäsenyyteen valmistautuvien aikaa, vaan se on meille kaikille eräänlaista kertausharjoitusta siitä, että miten meidän tulisi kristittyinä elää ja toimia. Vuosi on pitkä aika ja me inhimillisessä heikkoudessamme unohdamme tällaiset paastoon liittyvät hyveet helposti.

Lopulta paasto ei ole tavallisuudesta poikkeavaa aikaa, vaan se tulisi olla muistutuksena siitä, että miten kristityn tulisi elää koko ajan. Eli paastossa laitamme elämässä olevat asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Ehkä oleellisin kysymys tätä tärkeysjärjestystä pohtiessa on se, että onko jostain tietystä asiasta hyötyä minun sielun pelastumisen kannalta?

Meitä johdatetaan kohti Kristuksen ylösnousemuksen juhlaa, jota edeltävät kärsimykset ristillä. Eräässä kirkkoveisussa sanotaan, että ”ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan”. Risti muistuttaa meitä Kristuksen kärsimyksistä, mutta se muistuttaa meitä myös siitä, että jokaisen Kristuksen seuraajan tulee olla valmiita kärsimään joka päivä.

Päivän evankeliumissa kuulimme Kristuksen sanat: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua." [Mark. 8:34] Samaisen Kristuksen kehotuksen kuulee myös jokainen ihminen, joka on tulossa kasteen tai kirkkoon liittymisen kautta Kirkon jäseneksi. Tämän merkkinä hänelle annetaan myös risti kannettavaksi.

Mutta mitä me ymmärrämme tällä kaikella?

Kristuksen opetuksessa eräs keskeisimmistä asioista oli se, että Hän ei milloinkaan pyrkinyt miellyttämään kuulijoita, vaan Hän puhui aina totuuden. Tämän maailman ihanteissa taas korostuu nimenomaan ihmisten miellyttäminen. Ihmisille luvataan kaikkea hyvää. Silmiemme eteen tuodaan päivittäin  lukemattomia mainoksia, joiden sanoma voidaan kiteyttää seuraavaksi: ”Meidän tuotteellamme elämäsi muuttuu helpommaksi!”

Me ihmiset haluamme kuulla sellaista puhetta, joka pitää sisällään meitä miellyttäviä asioita. Valitettavasti meitä viihdyttävät ja miellyttävät asiat eivät lopulta vie meitä lähemmäksi Kristusta, vaan yleensä päinvastoin. Jos haluamme tässä ajassa saavuttaa itsellemme paljon kaikkea hyvää, niin lopulta kadotamme koko elämämme. Jos taas olemme valmiita uhrauksiin tässä ajassa, niin voitamme itsellemme iankaikkisen elämän.

Kysymys kuuluukin, että tahdommeko seurata Kristusta? Kaikki mikä liittyy uskoon ja Kristuksen seuraamiseen perustuu vapaaehtoisuuteen ja meidän omaan tahtotilaamme. Kristuksen seuraaminen ei voi olla ainoastaan nimellistä, jossa ihminen kuvittelee saavansa hienon palkinnon taivasten valtakunnassa pelkästään sillä perusteella, kun hänet on kastettu. Kaste on välttämätön alku kristityn tiellä, mutta se ei itsessään takaa mitään, jos ihminen ei tämän jälkeen käyttäydy kuten kristityn tulisi käyttäytyä.

Siinä vaiheessa, kun me vapaasta tahdostamme tunnustamme olevamme Kristuksen seuraajia, niin siinä vaiheessa meidän tulisi kaikin puolin käyttäytyä sen mukaisesti. Tähän liittyy päivän evankeliumiluvun eräs toinen opetus, jossa Kristus sanoo:”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” (Mark. 8:38)

Tämä toteamus voi tuntua hyvin pelottavalta, mutta se on kuitenkin äärimmäisen oikeudenmukainen. Voiko palvelija joka on tietoisesti kieltänyt tai jopa häpäissyt oman kuninkaansa odottaa suurta palkintoa ja kunnianosoitusta, kun hän saapuu takaisin isäntänsä eteen? Voimmeko muka kohdella Kristusta välinpitämättömästi tässä ajassa ja tämän jälkeen odottaa, että me saisimme tämän jälkeen suuren palkinnon iankaikkisuudessa? Palkinnon saaminen edellyttää, että toteutamme Jumalan tahdon.

Kaikki uskonelämässämme on lopulta hyvin yksinkertaista. Kristuksen opetuksen noudattaminen kysyy kuitenkin meiltä kyllä paljon tahdonvoimaa. Paaston tarkoituksena on auttaa ja tukea meitä siinä, että muistaisimme, mitkä asiat ovat tärkeitä Kristuksen seuraamisessa ja miten kristityn ihmisen tulisi elää. Rukoilkaamme, että Jumala antaisi meille voimia elää Hänen tahtonsa mukaan. Amen!

Kaksi maailmaa

Suuren perjantain aamupalveluksen 12 kärsimysevankeliumin jälkeen ajelen kirkosta takaisin kotiin. Matkalla ohitan kaksi huoltoasemaa, jotka ainakin paikoitettujen autojen perusteella ovat täynnä ihmisiä. Jäin miettimään, että tässäkö on ihmisten Suuren perjaintain täyttymys? Toivottavasti kyse on vain matkustavaisista, eikä siitä että ihmiset istusivat oikeasti huoltoasemalla tappamassa aikaa, kun kaikki muut super- ja hypermarketit ovat suljettuina? Onhan tämä tietysti siinä mielessä hämmentävä päivä, että tänään saa pitää vapaata, mutta suurinta osaa ei kiinnosta että minkä vuoksi sitä oikeastaan vietetään. Jos heitä ei kiinnosta, niin kiinnostaisiko heitä sittenkin olla  ennemmin töissä? Ja miksi nuo ihmiset eivät halua olla kirkossa tällaisena päivänä? Päivänä, jona muistamme Kristuksen kärsimyksiä.

Mieleeni palautuu väistämättä kärsimysevankelimuluvuista ensimmäinen, joka on myös kaikkein pisin. Siinä Kristus sanoo opetuslapsistaan seuraavasti: "He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu." (Joh. 17:16). Nyt meidän on hyvä ymmärtää käsite "maailma" oikein. Tämä luomakunta, jossa me olemme ja kutsumme maailmaksi on hyvä, koska Jumala on nähnyt kaiken luomansa hyväksi. Sen sijaan tämän maallisen maailman ihanteiden ja elämänrytmin mukaan elävät ihmiset, tai voisiko sanoa, ne ihmiset joille Jumala on yhdentekevä edustavat sitä maailmaa, johon Kristus ei kuulu. Se on se maailma, joka on työntänyt Jumalan pois silmistään. Mutta onhan se tietysti vaivalloista ottaa Kristuksen risti kannattettavaksi tässä elämässä.

Kristus sanoo myös seuraavasti: "Minä olen ilmoittanut  heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu". (Joh. 17:14)
Johtuuko tämän maailman välinpitämättömyys tai jopa suoranainen viha kristittyjä kohtaan juuri Jumalan sanasta: totuudesta, joka selvästi herättää voimakkaita tunteita. Tämä maailma ei kestä totuutta ja sen vuoksi paras tapa välttää totuuden kuuleminen on vaientaa se kaikin mahdollisin keinoin. Johannes Kastaja heitettiin tyrmään ja lopulta mestattiin. Kristus ei edes ehtinyt virua vankilassa, vaan hänet pidätettiin yöllä ja jo seuraavana aamuna oli tuomittavana ja puoliltapäivin ristiinnaulittuna. Suurin osa apostoleista kärsi saman kohtalon. Heidät vaiennettin, vaikka he eivät olleet mitään vääryyttä tehneet.

Toinen erikoinen piirre meissä ihmisissä on se, että haluamme tehdä kaiken enemmistön mukaan, vaikka enemmistö ei aina ole oikeassa. On mukava kuulua sellaiseen muottiin (tai muotiin), jonka tämä maailma tunnistaa. Ei ole mukavaa poiketa valtavirrasta. Tällaisia ihmisiä katsotaan hyvin epäluuloisesti. Siksi saatamme jopa tietoisesti tehdä vääriä asioita, koska suurin osa muistakin ihmisistä tekee niin.

Onkin sanottu, että meidän ei tule sääliä tänä päivänä niinkään Kristusta, vaan meidän tulisi sääliä tätä meidän langennutta ihmiskuntaa, joka yhä uudelleen ja uudelleen toistaa samaa tragediaa: Ristiinnaulitsee Kristuksen, jos ei enää ruumiillisesti, niin kuitenkin henkisesti. Ja miksi? Siksi, että Hän opetti asioita, jotka vaivaat ihmisten omaatuntoa ja joka toimi toisella tavalla kuin enemmistö. Kristuksen seuraaminen toteutuu siinä, että me elämme totuuden mukaan ja uskallamme olla erilaisia.

Ristin ylentämisen juhlan jälkeen (opetuspuhe)

Vietämme tänään Kunniallisen ja eläväksi tekevän Ristin ylentämisen jälkeistä sunnuntaita. Päivän Evankeliumi kertoo meille Herran rististä ja Hänen seuraamisestaan.

Kristuksen opetus on yksinkertainen: "--joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava". [Mark. 8:35]

Opetuksen yksinkertaisuudesta huolimatta sen toteuttaminen on meille huomattavasti vaikeampaa. Käytännössä kysymys on maallisesta ja hengellisestä elämästä; Me elämme tässä maailmassa ja siinä mielessä elämme jatkuvasti maallista elämää.

Evankeliumissa puhutaan monesti maailmasta ja viitataan siihen kielteisessä sävyssä. Maailma ei itsessään ole kuitenkaan paha, sillä Jumala on sen luonut ja hyväksi nähnyt. Maailmalla tarkoitetaan sellaista järjestystä ja ihannetta, jossa pelastuksen kannalta tarpeettomat asiat hallitsevat ihmisten elämää.

Maailmassa eläminen ei siis ole syntiä, mutta jos asetamme liian monet maalliset asiat hengellisen elämän edelle, niin silloin kysymys on suuresta synnistä. Juuri tätä tarkoittaa sana ”maallistuminen”. – Siinä ihminen kiinnittyy kaikkeen katoavaiseen, unohtaen tulevan iankaikkisen elämän.

Mikä sitten on sellaista "maallista", johon emme saisi liikaa takertua?

- Näitä asioita on varmasti luvuton määrä, mutta periaatteessa kaikki se, mikä ei ole meille elämisen kannalta välttämätöntä on tarpeetonta.  Jos uhraamme kaiken aikamme sellaisille asioille, jotka eivät rikastuta meitä hengellisesti, niin silloin loitonnumme Jumalasta.

Tämän vuoksi Kristus muistuttaakin meitä siitä, että mikäli haluamme pelastaa tämän maallisen elämän, niin me kadotamme sen; sillä onhan kaikki maallinen lopulta katoavaista. Mutta, jos uhraamme kaiken maallisen Kristuksen tähden, niin pelastamme sielumme.

Sielun pelastuminen. - Siihen jokaisen kristityn elämän tulisi tähdätä. Jos kaikessa toimisimme sen mukaan, jotta sielumme pelastuisi, niin silloin emme uhraisikaan aikaamme turhiin maallisiin asioihin.

Kirkkomme pyhät ovat aina julistaneet sitä, että sielun pelastumisen tulisi olla jokaisen kristityn päämäärä. Nämä pyhät ovat omassa elämässään toimineet juuri, niin kuin ovat opettaneet. Tämän vuoksi heidät onkin julistettu pyhiksi. Kirkon pyhät marttyyrit ovat meille parhain esimerkki. He uhrasivat ennemmin elämänsä, kuin olisivat luopuneet Kristuksesta. He evankeliumin sanojen mukaisesti kadottivat tämän elämän pelastaen näin iankaikkisen elämänsä.

Mutta kuinka vaikeaa ihmisen onkaan luopua kaikesta tästä elämästä Kristuksen ja evankeliumin tähden. Ihminen viettää tätä ajallista elämää usein siten, että tämä elämä olisi ikuista. Aivan kuin kaikki tämä ajallinen olisi katoamatonta.

Ruumiillinen hyvinvointi, omaisuus, vaikutusvalta, ihmisten kunnioitus. Tätä kaikkea ihminen halajaa. Mutta ovatko esimerkiksi suuri omaisuus tai vaikutusvalta asioita, jotka lopulta pelastavat sielumme? Usein ihminen tajuaa tämän kaiken vasta silloin kun hän on todella menettänyt jotain maallista.

Kutsumme sairautta tai omaisuuden menettämistä onnettomuudeksi ja tätä ne varmasti ovatkin. Mutta jos tämä sairaus tai omaisuuden menettäminen saa ihmisen tajuamaan sen, että tämä maallinen on katoavaista ja tuleva elämämme ikuista, niin silloin se on ollut hänelle todellisuudessa siunaus.

Koko tämän Kristuksen opetuksen ydin on juuri siinä, että kun ihminen näennäisesti luulee säästäneen ja saavuttaneen jotain suurta tässä maailmassa, niin hän samanaikaisesti on menettänyt jotain iankaikkisuudesta. Jokainen itsekäs teko tässä ajassa nakertaa ihmisen sielua niin, että tässä ajallisessa elämässä toisten kustannuksella vaikutusvallan ja rikkauden hankkinut ihminen löytääkin itsensä kunniattomana ja köyhänä iankaikkisuudesta.

Mikä on tämän Kristuksen opetuksen merkitys meille juuri nyt?

Tärkein opetus on se, että ymmärrämme ja noudatamme kuulemaamme. Vielä ei ole liian myöhäistä tehdä mielenmuutos ja muuttaa sellaisia elämäntapoja, jotka köyhdyttävät meidän taivaallisia rikkauksia. Opetus on yksinkertainen, mutta sen noudattaminen kysyy meiltä tahdonlujuutta.

– ”Autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.”

(Luuk. 11:28)

Ristinkumartamisen sunnuntai (opetuspuhe)

Vietämme tänään Ristinkumartamisen sunnuntaita. Meitä muistutetaan paaston puolivälissä siitä, että mitä kohti olemme kulkemassa. Ilman selkeää päämäärää meillä ei voi olla määrätietoisuutta kulkea eteenpäin. Tässä kohden paastoa me siis otamme vertauskuvallisesti kartan ja kompassin käteen ja katsomme, että suunta on oikea.

Suuri paasto vie meitä kohti Kristuksen ylösnousemuksen juhlaa, jota edeltävät kärsimykset ristillä. Eräässä kirkkoveisussa sanotaan, että ”ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan”. Risti muistuttaa meitä Kristuksen kärsimyksistä, mutta se muistuttaa meitä myös siitä, että jokaisen Kristuksen seuraajan tulee olla valmiita kärsimään joka päivä.

Päivän evankeliumissa kuulimme Kristuksen sanat: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua." [Mark. 8:34]
Samaisen Kristuksen kehotuksen kuulee myös jokainen ihminen, joka on tulossa kasteen tai kirkkoon liittymisen kautta Kirkon jäseneksi. Tämän merkkinä hänelle annetaan myös risti kannettavaksi.

- Mutta mitä me ymmärrämme tällä kaikella?

Kristuksen opetuksessa eräs keskeisimmistä asioista oli se, että Hän ei milloinkaan pyrkinyt miellyttämään kuulijoita, vaan Hän puhui aina totuuden. Tämän maailman ihanteissa taas korostuu nimenomaan ihmisten miellyttäminen. Ihmisille luvataan kaikkea hyvää. Silmiemme eteen tuodaan päivittäin  lukemattomia mainoksia, joiden sanoma voidaan kiteyttää seuraavaksi: ”Meidän tuotteellamme elämäsi muuttuu helpommaksi!”

Me ihmiset haluamme kuulla sellaista puhetta, joka pitää sisällään meitä miellyttäviä asioita. Valitettavasti meitä viihdyttävät ja miellyttävät asiat eivät lopulta vie meitä lähemmäksi Kristusta, vaan yleensä päinvastoin. Jos haluamme tässä ajassa saavuttaa itsellemme paljon kaikkea hyvää, niin lopulta kadotamme koko elämämme. Jos taas olemme valmiita uhrauksiin tässä ajassa, niin voitamme itsellemme iankaikkisen elämän.

Kirkkomme tunnettu opettaja pyhä esipaimen Basileios Suuri on sanonut tähän liittyen seuraavasti:
”On olemassa kaksi erilaista tietä. Toinen on leveä ja helppo, kun taas toinen vaikea ja kapea. On olemassa kaksi opasta, jotka kilpailevat keskenään matkailijan huomiosta. Nyt kun olemme vuosien varrella kasvaneet harkitsevaisuudessa, niin huomaamme, että elämässä yhdistyvät paheet ja hyveet. Pystymme sielumme silmäyksellä katsomaan ensin toista ja sitten toista ja laskemaan niiden perusteella seuraukset.

Syntisen ihmisen elämässä kaikki maailman mukavuudet ovat käden ulottuvilla juuri sillä hetkellä, kun taas vanhurskaan elämässä hyödyt näkyvät tulevaisuudessa.

Helppo, vailla kurinalaisuutta oleva elämä johtaa nautintoihin, joista pääsee nauttimaan nyt, ei myöhemmin. Sen sijaan pelastuksen tie on vaikea juuri tällä hetkellä, mutta se lupaa ihanan tulevaisuuden.

Sielu hämmentyy ja on epävarma laskelmissaan. Se suosii ennemmin nautintoja kun se on kiinnittynyt nykyhetkeen, mutta kun katse on kiinnittynyt iankaikkisuuteen, niin silloin se valitsee hyveiden tien.”

(Basileios Suuren homilia psalmista 1, 5)

Tämä Basileios Suuren opetus liittyy läheisesti siihen, mitä Kristus itse on sanonut. Kristus on luvannut hänen jäljessään kulkeville ainoastaan sen, että hänen seuraamisensa ei tulisi olemaan helppoa. Se on todellakin ristin kantamista. Mutta siihenkään ei ketään pakoteta! Kristushan sanoo seuraavasti: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni”.

Kysymys kuuluukin, että tahdommeko seurata Kristusta? Kaikki mikä liittyy uskoon ja Kristuksen seuraamiseen perustuu vapaaehtoisuuteen ja meidän omaan tahtotilaamme. Kristuksen seuraaminen ei voi olla ainoastaan nimellistä, jossa ihminen kuvittelee saavansa hienon palkinnon taivasten valtakunnassa pelkästään sillä perusteella, kun hänet on kastettu. Kaste on välttämätön alku kristityn tiellä, mutta se ei itsessään takaa mitään jos ihminen ei tämän jälkeen käyttäydy kuten kristityn tulisi käyttäytyä.

Siinä vaiheessa kun me vapaasta tahdostamme tunnustamme olevamme Kristuksen seuraajia, niin tällöin meidän myös tulisi kaikin puolin käyttäytyä sen mukaisesti. Tähän liittyy päivän evankeliumiluvun eräs toinen opetus, jossa Kristus sanoo:”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” (Mark. 8:38)

Tämä toteamus voi tuntua hyvin pelottavalta, mutta se on kuitenkin äärimmäisen oikeudenmukainen. Voiko palvelija joka on tietoisesti häpäissyt oman kuninkaansa odottaa suurta palkintoa ja kunnianosoitusta, kun hän saapuu takaisin oman isäntänsä eteen? Voimmeko muka kohdella Kristusta välinpitämättömästi tässä ajassa ja tämän jälkeen odottaa, että me saisimme tämän jälkeen suuren palkinnon iankaikkisuudessa? Palkinnon saaminen edellyttää, että toteutamme Jumalan tahdon.

Kaikki uskonelämässämme on lopulta hyvin yksinkertaista. Kristuksen opetuksen noudattaminen kysyy kuitenkin meiltä kyllä paljon tahdonvoimaa. Paaston tarkoituksena on auttaa ja tukea meitä siinä, että muistaisimme mitkä asiat ovat tärkeitä Kristuksen seuraamisessa ja miten kristityn ihmisen tulisi elää. Rukoilkaamme, että Jumala antaisi meille voimia elää Hänen tahtonsa mukaan. Amen!

Ristin ylentäminen (opetuspuhe)

Vietämme tänään Pyhän Herran Ristin juhlaa. Risti on yksi kristillisen julistuksen perusasioista ja joka paikassa mistä löydämme kristittyjä, on myös Herran Risti näkyvästi esillä.

Mutta miksi juuri rististä tuli meille kristityille tuo niin keskeinen merkki? Päivän evankeliumiluku kuvaa meille ristiinnaulitsemisen tapahtumat. Miten tuosta suunnattoman kärsimyksen ja nöyryytyksen välineestä voi tulla meille suoranaisen ylpeyden väline?

Kun Kristus omassa julistuksessaan ensi kerran puhui ristin kantamisesta Hänen seuraamisensa edellytyksenä, niin se oli varmasti käsittämätöntä puhetta kaikille. Miksi Kuninkaan ja Vapahtajan seuraaminen voisi edellyttää sen välineen kantamista, jonka tarkoituksena oli tuottaa häpeää, tuskaa ja kuolemaa?

Kuitenkin Kristus joutui kokemaan ristin kärsimyksen ja niin joutuivat niin monet hänen opetuslapsistaan ja muista seuraajistaan kokemaan häpeän ja jopa marttyyrikuoleman. Ja tämä on jatkunut läpi myöhempien vuosisatojen.

Kristus julisti totuutta. Tuota totuutta eivät fariseukset ja kirjanoppineet kyenneet kuulemaan, vaan he kielsivät sen. Ja he eivät pelkästään kieltäneet sitä, vaan halusivat raivata sen julistajan pois, jotta he saisivat olla rauhassa. Näin he tekivät Kristukselle, aivan kuten he olivat tehneet niin monille profeetoille ennen häntä. Katumuksen ja kääntymyksen sijaan he vajosivat yhä syvemmälle pimeyteen.

Kristus on sanonut, että meistä jokainen joutuu kantamaan oman ristinsä. Toisin sanoen jokainen meistä joutuu kärsimään ja kokemaan vastoinkäymisiä. Joskus tuntuu aivan siltä, että viattomat ja erityisesti uskovaiset joutuvat kärsimään enemmän kuin ne, jotka syntiensä vuoksi ansaitsisivat enemmän kärsimyksiä tässä ajallisessa elämässä.

Kärsimys on tämän langenneen maailman seuraamusta, sillä paratiisissa ei ollut kärsimystä. Puun kautta tuli synti ja kärsimys tähän maailmaan. Ja synnin ja pahuuden seuraamukset eivät ikinä ole reiluja meitä ihmisiä kohtaan. Pahan seurauksena usein juuri viattomat joutuvat kärsimään. Paha ei ole koskaan reilu hyvää kohtaan!

Mutta kuten aiemmin jo todettiin, että puun kautta tuli synti ja kärsimys tähän maailmaan, niin myös puun kautta sen merkitys on muuttunut. Kristus kärsi meidän puolestamme ja nosti meidät pois pysyvän ja iankaikkisen kärsimyksen tilasta. Siihen nähden nämä ajalliset kärsimykset eivät ole kuin pientä hetkellistä tuskaa, jonka hyvitys on iankaikkisuudessa ylittää koko käsityskykymme.

Kristus teki tyhjäksi kuoleman ja muutti myös meidän käsityksemme kärsimyksestä aivan toisenlaiseksi. Sen todistaa jo se, että niin monet ihmiset ovat vapaaehtoisesti menneet marttyyrikuolemaan. He eivät ole pelänneet sitä suunnatonta kipua ja tuskaa, jonka heidän vakaumuksensa aiheutti, sillä heidän katseensa oli suunnattuna jo kohti Kristusta.

Risti ja siihen liittyvä kärsimys ovat varmasti olleet kautta aikojen monen mielestä pelkkää hulluutta ja sen merkitystä eivät voi ymmärtää kuin ne, jotka uskovat sen merkitsevän voittoa. Yhä uudestaan ja uudestaan nousevat esille ne voimat, jotka eivät kestä totuutta ja jotka painavat kristittyjä alas, joko aivan ruumiillisesti tai sitten henkisesti.

Me joudumme tänä päivänä todistamaan sitä, kuinka Kirkkoa ja kristittyjä pistetään halvalla esimerkiksi julkisuudessa. Onko tässä kaikki, vai mitä kaikkea on vielä odotettavissa? Meidän ei joka tapauksessa tule lannistua siitä, sillä maailma ei voi käsittää totuutta. Se ei käsittänyt sitä Kristuksen omasta suusta, eikä se tule käsittämään sitä meidän suusta, jotka yritämme toimia Hänen opetuksensa mukaan.

Totuuden vastustajat eivät koskaan ole reiluja. Mutta siitäkin huolimatta meillä ei ole mitään syytä huoleen. Risti on voiton merkki ja se itsessään kertoo siitä, että kuolema on kukistettu. Millaisia tahansa ovatkaan ne kärsimykset ja vastoinkäymiset elämässämme, niin niiden merkitys on lopulta mitätöitynyt. Kaikki saa uuden merkityksen Kristuksessa ja lopullisen kirkastumisen Hänen toisessa tulemisessaan ja iankaikkisuudessa.

Kaiken tämän vuoksi Kristuksen Ristin päivä on meille kristityille aina voiton päivä. Ristin kautta tuli ilo kaikkeen maailmaan ja tuota iloa ei Kristuksen oman lupauksen mukaisesti kukaan voi meiltä riistää!

Miksi kaikki kärsimys?

Kristuksen kärsimykset herättävät paljon kysymyksiä. Jopa kristityn on vaikea ymmärtää sitä miksi Kristuksen piti kärsiä. Eikö Jumala olisi voinut vain unohtaa Aadamin erhettä ja näin ihmiskunta olisi voinut jatkaa elämää niin kuin syntiä ei olisi ikinä ollutkaan? Eikö Kristus olisi voinut opettaa ihmisiä Jumalan tuntemiseen ja sitten nousta kaikessa rauhassa taivaisiin?

Kaikki ei ole aina yksinkertaista, vaikka se olisikin varmasti meille paljon mukavampaa. Lopulta vastaus kärsimyksiin löytyy juuri syntiinlankeemuksesta. Syntiinlankeemuksessa ihminen tietoisesti irtaantui Jumalasta ja sen myötä antoi pahalle tilaa toimia. Langennut maailma pitää sisällään paljon sellaista minkä vuoksi me ihmiset joudumme kärsimään. Lisäksi me ihmiset todellakin annamme tilaa pahalle, joka vaikuttaa meissä. Juudas on hyvä esimerkki siitä miten opetuslapsikin pystyi kääntymään omaa opettajaansa vastaan. Ja kun paha saa täydellisesti vallan, niin sitä seuraa aina tuho ja kuolema.

Kristus tuli tähän maailmaan ja opetti totuutta jota langennut maailma ei kestänyt. Se oli tottunut  ajalliseen elämäään ja siihen kuinka kaikki oli helpompaa ja mukavampaa kun Kristuksen totuudenmukaisia sanoja ei tarvinnut kuunnella ja noudattaa. Näin ajattelivat monet fariseukset ja lainoppineet ja näin ajattelevat monet ihmiset yhä edelleenkin tänä päivänä. Langenneen maailman harhakuvassa ja valheessa oli mukavampi elää  ja totuudenpuhujat, jotka toivat "epäjärjestystä"  oli parempi raivata pois tieltä. Ylipappi Kaifaksen toteamus oli hyvin osuva ja totuudenmukainen, vaikkei hän ajatellutkaan asiaa siltä kantilta:

"Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?"  (Joh. 11:49-50)

Kristuksen kauheat kärsimykset ovat osoitus siitä millaiseen pahuuteen ihminen on kykenevä. Pilkat, lyönnit, syljeksimiset, ruoskiminen, pakottaminen ristin kantamiseen ja lopulta ristiinnaulitseminen, ei edes pahin rikollinen ansaitsisi tuollaista kohtelua, vielä vähemmän täysin syytön ja Kristuksen kohdalla vieläpä täysin synnitön!

Mutta miksi risti?

Ristinkärsimykset ovat ikään kuin luonnollista seurausta siitä, mikä kielletyn hedelmän maistamisesta. Muistamme varmasti sanonnan siitä, että "tauti lähtee sillä millä se on tullutkin". Paratiisin puutarhassa puun kautta tapahtui syntiinlankeemus, kun taas Getsemanen puutarhasta alkoi matka kohti ristinpuuta, jonka kautta maailma sai pelastuksen. Ihmiskunnan syntiinlankeemuksen täydellinen sovitus tapahtui niin, että sovituksen tekijäkin oli täydellinen. Ihmisen ja Jumalan rikkoutuneen yhteyden tuli sovittamaan Hän, joka oli sekä ihminen ja Jumala. Kristus synnittömänä oli siis täydellinen sovituksen tekijä. Ja osaltaan kaikki tapahtui sen vuoksi, että me ihmiset oppisimme lopultakin ymmärtämään kaiken sen, mitä Jumala on meidän edestämme tehnyt. Risti ja kärsimys verhoutuvat osittaiseksi salaisuudeksi meille kristityille. Muille se on taas suoranaista hulluutta, kuten apostoli Paavalikin on sen sanonut.

Mutta koko kärsimyskin saa aivan ulottuvuuden ja se menettää oikeastaan siinä mielessä merkityksen, mihin me olemme tottuneet. Pietari pukee ensimmäisessä kirjeessä tämän seuraaviin sanoihin:

"Mitä erinomaista siinä on, jos te kestätte silloin, kun teitä kuritetaan tehtyänne väärin? Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa.Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään. -- Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu. Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet." Te olitte "eksyksissä niin kuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo". (1.Piet. 2:20-25)

Ei meidän ihmisten tarvitse kärsimyksiä hakemalla hakea. Ei Kristuskaan niin tehnyt. Väistämättä joudumme edelleen osallisiksi kärsimyksistä, sillä meitä koetellaan viimeiseen asti. Mutta kärsimykset eivät olekaan kaiken loppu. Kristuksessa meillä tulisi olla kyky päästä helpommin kärsimysten yli ja Kristus itse osoitti, että kuolemakaan ei ole kaiken loppu, vaan uuden alku. Kuolemaa seuraakin uusi elämä.

"Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän". (Joh. 12:24-25)

Kärsimys ja risti muuttuvat toivottomuuden esikuviksi jos ne erotetaan ylösnousemuksesta. Mutta tämä ei ole tarpeen, sillä me varsin hyvin tiedämme, että ristiä ja kuolemaa seurasi ylösnousemus. Meidän ei tarvitse Suurena perjantainakaan ryhtyä teeskentelemään, että mitähän seuraavaksi tapahtuu. Kenenkään ei tulisi mennä shokkiin siitä, vaikka joku juuri nyt huudahtaisi, että "Kristus nousi kuolleista!" Sillä me tiedämme sen olevan totta!

Ristin ylentämisen edellä (opetuspuhe)

Vietämme nyt Kunniallisen ja Eläväksitekevän Ristin ylentämisjuhlan edeltävää sunnuntaita. Kristuksen risti on niin merkittävä asia, että sen vuoksi tähän juhlaan kiinnitetään huomiota jo etukäteen.

Juuri luetussa Evankeliumiluvussa tiivistyy koko Jumalan pelastustyön kohokohta ja uskomme perusta: Kristuksen vapaaehtoinen tie ristinkärsimykseen ja sitä seurannut ylösnousemus. Samalla meille kerrotaan, miksi näin on tapahtunut:
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16)

Kristuksen ristinkärsimys ja ylösnousemus avasi meille tien pelastukseen! Näin Evankeliumi meille kertoo ja tämähän on kaikkein keskeisin opetus ortodoksisessa kirkossa. Mutta Kristus ei kuitenkaan puhu omista kärsimyksistään kovin yksityiskohtaisesti vielä tässä vaiheessa. Hän rinnastaa itsensä Moosekseen, joka autiomaassa ”nosti käärmeen korkealle”. (Joh. 3:14 -> 4.Moos. 21:4-9)

Mikä on tuo tapahtuma, johon Kristus viittaa?
– Löydämme 4. Mooseksen kirjasta kohdan, joka liittyy israelilaisten erämaavaellukseen. Kansa alkoi jälleen erämaassa nurista Jumalaa ja Moosesta vastaan, jonka seurauksena Herra lähetti heille koettelemukseksi myrkkykäärmeitä, jonka puremiin moni kuoli. Tämän jälkeen: ”Kansa tuli Mooseksen luo sanomaan: ’Me teimme synnin, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän ottaisi nämä käärmeet pois meitä ahdistamasta’. Mooses rukoili kansan puolesta, ja Herra sanoi Moosekselle: ’Tee käärmeen kuva ja pane se tangon päähän. Jokainen pureman saanut, joka katsoo siihen, jää eloon.’ Mooses teki pronssista käärmeen ja pani sen tangon päähän. Kun ne, joita käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon.” (4.Moos. 21:7-9)

Miten tämä viittaus Moosekseen liittyy sitten Kristuksen ristinkärsimyksiin?
Ihmiset, joita käärmeet olivat purreet tekivät kuolemaa. He loppunsa oli käytännössä hyvin lähellä ja he saivat kokea vieläpä kivuliaan kuoleman. Mooseksen kohottama käärmeenkuva pelasti heidät varmalta kuolemalta.

Meidän ei tarvitse verrata pronssikäärmettä ja Kristusta keskenään. Sen sijaan tuo hyvin omalaatuinen parannuksen lähde liittyy kyllä Kristuksen kärsimyksiin. Käärmeen myrkyttämät israelilaiset kohtasivat kuoleman, mutta Jumalan armosta tuo kuolema kääntyikin uudeksi elämäksi.

Samalla tavoin synnin kuolettamat ihmiset saivatkin uuden elämän Kristuksen ristinkärsimyksen ja sitä seuranneen ylösnousemuksen kautta. Käärme varmasti kuvasi kuolemaa israelilaisille, mutta yhtäkkiä Mooseksen ylentämä käärmeenkuva olikin merkki siitä, että Jumala oli armahtanut heitä.

Samalla tavoin risti nähtiin tuohon aikaan julman ja kivuliaan kuoleman merkkinä, joka ei varmasti herättänyt myönteisiä tuntemuksia. Yhtäkkiä tuosta julmasta kuoleman merkistä tulikin pelastuksen ja ylösnousemuksen merkki!

Kysymys on niin ihmeellisestä ja käsittämättömästä asiasta, että ihminen vailla uskoa ei voinut sitä kertakaikkisesti käsittää. Sanoohan apostoli Paavalikin: ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” (1.Kor. 1:18)

Ristin ylentämisen juhlaa vietetään 14. syyskuuta, joka on myös kirkkomme suuren opettajan, pyhän Johannes Krysostomoksen kuolinpäivä. Tämän vuoksi voidaan pitää kohtuullisena ja oikeana, että lainaamme hänen opetuspuhettaan, joka liittyy tämän päivän evankeliumilukuun:

”Näetkö ristiinnaulitsemisen ja siitä koituvan pelastuksen syyn? Näetkö esikuvan ja sen toteutumisen välisen suhteen? Silloin juutalaiset pakenivat kuolemaa, mutta vain ajallista kuolemaa – nyt uskovaiset pakenevat ikuisesta kuolemasta. Silloin ylös nostettu käärme paransi käärmeiden puremat – nyt ristiinnaulittu Jeesus parantaa aineettoman käärmeen tekemät haavat. Silloin parani se, joka katsoi ruumiillisilla silmillään – nyt se, joka katsoo sisäisillä silmillään, saa panna pois kaikki syntinsä. Silloin korotettiin käärmeen muotoon pakotettua pronssia – nyt Hengen rakentama Herran ruumis. Silloin käärme puri ja käärme paransi – nyt kuolema tuhosi ja kuolema pelasti. Mutta tuo tappava käärme oli myrkyllinen – Pelastaja taas oli vapaa myrkystä. Tässäkin piilee samankaltaisuus: kuolema, joka löi meidät, piti sisässään synnin samalla tavalla kuin käärme myrkyn, mutta Herran kuolema oli vapaa kaikesta synnistä niin kuin pronssinen käärme myrkystä.” (Johannes Krysostomos, 2001, s.290)

Pyhä Johannes Krysostomos pukee kauniiksi sanoiksi tuon Kristuksen ristinkärsimyksen ihmeellisen sanoman. Kristus ainoana synnittömänä saattoi pelastaa ne, jotka olivat synnin alaisuudessa. Hän omalla kuolemallaan vapautti ihmiset kuolemasta.

Se mikä oli kärsimyksen, häpeän ja kuoleman merkki, muuttui nyt voiton merkiksi. Se on edelleenkin käsittämätön niille, joilla ei ole pientäkään halua kääntyä Kristuksen puoleen. Mutta meille kristityille se on apostoli Paavalin sanojen mukaisesti ”Jumalan voima”.