Kirjoittelu menee työstä

Tervehdys pitkästä aikaa!

Blogini on ollut paitsiolla jo pitemmän aikaa. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin ollut poissa tietokoneen ääreltä. Olen kirjoitellut kyllä aika paljonkin ja osa aikaansaannoksista on näkyvillä Ortodoksi.netin sivuilla. Mutta mistä moinen innostus kirjoiteluun?

Olen silloin tällöin kysynyt seurakuntalaisilta kirkkokahvien lomassa, että mistä aiheista he haluaisivat minun puhuvan. Isä meidän - rukous oli yksi toiveista ja siitä olen nyt sitten pitänyt seurakunnan raamattupiirissä luentosarjaa. (Luento on hieman liian virallinen nimi. Kyllä se välillä on ollut ihan leppoisaa turinaa).
Joka tapauksessa taitava luennoitsija varmasti lukisi yhden jos toisen kirjan ja sitten tekisi muutaman muistiinpanon ranskalaisin viivoin yhdelle paperille ja menisi sitten pitämään puolentoista tunnin mittaista esitelmää hyvin luontevasti.

Minä teen toisin (ja luultavasti vaikeimman kautta). En nyt sentään lue sanasta sanaan kirjoittamaani tekstiä paperilta, mutta periaatteessa sanottavani on pitkälti paperissa siinä muodossa, että kuka tahansa pääsee juonesta kiinni, vaikkei ole ollut itse paikalla tuossa raamattupiirissä. Luonnollisesti olen antanut tekstit julkaistavaksi vasta kokoontumisien jälkeen. Ja kyllähän itse raamattupiirissä syntyy paljon sellaisia aasinsiltoja muihin aiheisiin, että paperiversio ei voi läheskään kaikkea korvata. Lisäksi kysyminen on vaikeaa tietokoneen ruudulta käsin...vaikka siihenkin on nykytekniikka tarjonnut uuden mahdollisuuden. Joten tulevaisuudessa raamattupiiri voi olla jopa valtakunnallinen. VAU!

Se pitää kuitenkin todeta, että esitelmien työstäminen on vienyt enemmän aikaa kuin luulin. Eli kirjoittelu ei onnistu niinä pieneni tyhjinä hetkinä joita löytyy kalenterista sieltä ja täältä. Lisäksi kirjoittelu kotona lasten läsnäollessa taitaa olla kummankin osapuolen kannalta kaikkea muuta kuin antoisaa. Muistelinkin jonkun antaneen ohjeen, että kalenteriin pitäisi merkata tällaista kirjallista luomistyötä varten ihan reilusti aikaa. Vaikka ihan kokonainen päivä.

Valmistelutyö vie aikaa enemmän kuin itse työn tekeminen. Tätä muille näkymätöntä työtä ei välillä itsekään pidä varsinaisena työnä, vaikka sitä se kuitenkin on. Olen kuitenkin joskus puolileikilläni sanonut, että nuorille työntekijöille pitäisi maksaa heti täydet ikälisät, jotka sitten vuosien karttuessa laskisivat. Miksi näin? - No kun nuorena näkee suuremman vaivan tässä luomistyössä ja lisäksi on lainoja maksettavana. Vanhempi, jo lainansa maksanut ja opetuksessaan rutinoitunut tyyppi pärjää kyllä vähemmällä. Minunkin palkkaa saisi jo hieman typistää, kun olen ollut yli 12 vuotta pappina. Mutta tämä siis näin puolileikillisesti sanottuna. Mutta palaan varmasti vielä tähän luomistyön haasteisiin liittyvään aiheeseen myöhemmin. Kohta pitää näet lähteä kirkkoon, jossa se tärkein työ tapahtuu...

Paaston tarkoitus III - AJANKÄYTTÖ

Kanssakäymisen monimuotoisuutta - Tällä kertaa naruarpajaisten merkeissä.

Kun haluamme laittaa omassa elämässämme asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen niin meidän tulisi tutkia ajankäyttöämme. Luonnollisesti ihminen syö ja nukkuu ja tämän lisäksi päivittäiseen toimintaan kuuluu monella ansiotyö tai opiskelu. Tästä huolimatta ihmisellä on myös vapaa-aikaa, jota käytetään oman harkinnan mukaan. Yksi paaston tarkoituksista on itsensä kehittäminen ihmisenä. Tämä kehittyminen edellyttää meiltä järkevää ajankäyttöä.

Mihin me käytämme sitten aikaa ja onko se hyödyllistä? Jos tätä ei ole aiemmin ajatellut, niin jokaisella on mahdollisuus pitää päiväkirjaa omasta toiminnastaan. Siihen voi kirjata, että mitä teemme mihinkin kellonaikaan ja mitä tähän tekemiseen sisältyy. Möllötämmekö kenties yksin television tai tietokoneen ääressä, luemmeko kirjaa vai seurustelemmeko muiden kanssa?

Tuossa aimmin kerroin rukouksen merkityksestä paastossa ja lisäksi jumalanpalveluksiin osallistumisesta, tai pikemminkin osallistumattomuudesta. Monestihan on helppo vedota kiireisiin ja siihen, että ei ole yksinkertaisesti aikaa lähteä tämän hullunmyllyn keskellä vielä kirkkoonkin.
Kuten muistamme niin viikossa on 168 tuntia josta voisi aivan hyvin käyttää 5 tuntia jumalanpalveluksiin. Onko se lopulta kohtuuton pyyntö?

Varmasti joku voi tietysti puolustautua ja sanoa, että hän haluaa käyttää vähäisen vapaa-aikansa ennemmin oman perheensä parissa, kuin raahautua rankan työviikon jälkeen kirkkoon. Mutta käytämmekö me todella vapaa-aikaamme lähimmäistemme persoonalliseen kohtaamiseen?
Kirjassa Ravistettava (Tuominen - Lindroos, 2009) on todettu seuraavasti: "Keskustelemme puolisoisemme kanssa noin 15 minuuttia vuorokaudessa, mutta katsomme televisiota lähes kaksi tuntia". En jaksa uskoa, että tuota todellista kohtaamista ja keskustelua olisi lasten kanssa yhtään sen enempää. Ja tällä tarkoitan nimenomaan järkevää keskustelua. "Syö ruokasi!" tai "Pue vaatteet!" eivät ole sitä keskustelua mitä nyt tarkoitan.

En halua demonisoida televisiota tai tietokonetta, mutta ne kieltämättä kuluttavat paljon meidän aikaamme ja valitettavasti seuraamme niistä usein täysin hyödyttömiä ohjelmia. Ne ovat asioita joilla ei ole MITÄÄN merkitystä meidän elämässämme. Ne eivät sivistä tai muulla tavoin kasvata meitä ja muutamaa minuuttia myöhemmin olemme unohtaneet jo kaiken näkemämme. Itse pidän naurettavimpina "tosi tv - ohjelmia", jotka näyttävät kuitenkin irtaannuttavan katsoja todellisesta elämästä. Tämä on osaltaan varmasti ohjelmien tarkoituskin. Iankaikkisuudessa meiltä ei kuitenkaan kysytä, että oletko elämäsi aikana seurannut näitä ohjelmia.

Asioita ei tarvitse ajatella pelkästään hengellisesti, sillä nykypäivänä meiltä jo suoraan sanottuna edellytetään työelämässä luovaa ajattelua. Sitä pitää kuitenkin ruokkia. Ihminen pystyy ylläpitämään luovaa ajattelua esimerkiksi lukemalla hyvää kirjaa ja tietysti myös oikean kanssakäymisen avulla.

Jokainen pystyy maalaisjärjellä päättelemään, että miten omaa aikaa voisi käyttää hyödyllisesti. Paaston tarkoituksena on opettaa meidät antamaan aikaa myös lähimmäisillemme. Se ei ole lopulta kohtuuton pyyntö, sillä kohtaamiset ovat monella tavalla palkitsevia. Ajan antamista lähimmäisille on myös toisen ihmisen puolesta kannettu rukous ja tämän voi käytännössä tehdä koska tahansa ja missä tahansa.