Tuhlaajapoika (opetuspuhe)

Vietämme tänään Suuren paaston toista valmistussunnuntaita, jota kutsutaan päivän evankeliumiluvun mukaisesti Tuhlaajapojan sunnuntaiksi. Kristuksen vertaus tuhlaajapojasta on varmasti yksi koskettavimmista evankeliumin opetuksista. Siihen kätkeytyy hyvin paljon kaikkea, mutta lyhyesti sitä voisi kuvata myöskin mielenmuutoksen ja synninkatumuksen ikoniksi.

Vertaus alkaa nuoremman pojan vaatimuksella, jossa hän haluaa isältään oman osuutensa perinnöstä. Tämä vaatimus oli suoraan sanottuna julkea teko, koska hän kohteli omaa isäänsä ikään kuin tämä olisi jo kuollut. Isän ei olisi tietenkään tarvinnut tähän suostua, mutta hän kuitenkin kunnioitti poikansa tahtoa ja antoi tälle omaisuuden ja vapauden lähteä. Juutalaisessa kulttuurissa tämä tarkoitti sitä, että poika ei enää kuulunut millään tavoin perheeseen.

Tapahtumat etenevät nopeasti. Poika haaskasi omaisuutensa vastuuttomasti ja nälänhädän myötä hän löytää itsensä sikolätistä. Tämä oli juutalaiselle varmasti alhaisin mahdollinen paikka, sillä sika oli heille saastainen eläin. Juuri tuossa alhaisessa tilassa poika ymmärtää sen, että hänen isänsä kodissa kaikki on paremmin. Hän kokee mielenmuutoksen, joka saa hänet palaamaan takaisin. Ei ylpeänä, vaan äärimmäisen nöyränä ihmisenä, joka ei olisi vaatinut perheenjäsenen kohtelua, vaan oli valmis toimimaan tavallisena palvelijana.

Tämän vertauksen tärkeimmistä asioista tapahtuu pojan kotiinpaluussa. Isä ei millään tavoin nuhtele poikaansa, vaan ottaa tämän avosylin vastaan. Yhtä hyvin tämän vertauksen nimi voisikin olla ”Rakastava isä” kuin ”Tuhlaajapoika”, sillä meitä nimenomaisesti muistetaan isän rakkaudesta ja siitä, että katuvan ihmisen ei tarvitse pelätä Jumalaa.

Mitä kaikkea voimme sitten oppia tästä vertauksesta?

Ensimmäinen opetus on varmasti se, että Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata tahtoa, vaikka sen seurauksena ihminen lähtisikin kulkemaan poispäin Jumalasta, aivan kuten Tuhlaajapoika isänsä kodista. Monesti saatamme jopa kysyä, että miksi Jumala sallii ihmisen ajautua ongelmiin? Ehkä tämän voisi muotoilla ennemmin niin päin, että miksi ihmisen pitää ajaa itse itsensä aallonpohjalle ennen kuin hän ymmärtää mikä on hänelle parasta?

 

 Vertauksessa meitä muistutetaan myös mielenmuutoksen tärkeydestä. Tuhlaajapoika  koki mielenmuutoksen, eli katumuksen vasta sikolätissä. Meidän ei tarvitse odottaa mitään oman elämämme aallonpohjaa, vaan meidän tulisi tarkkailla itseämme jatkuvasti. Hyvänä apuna tässä kaikessa on kirkon tarjoamat paastokaudet, joissa meitä erityisesti kannustetaan osallistumaan katumuksen sakramenttiin. Niissä meillä on mahdollisuus tutkia omaa elämää ja ottaa uusia suuntia.

Tuhlaajapojan mielenmuutos on myönteinen esimerkki meille kaikille. Pahempi vaihtoehto olisi ollut, että hän ei olisi ymmärtänyt oman elämänsä alennustilaa ja ajan mittaan hän olisi alkanut pitää koko sikolättiä täysin normaalina elinympäristönä. Tämä vaara on aina olemassa. Mikäli ihminen tarpeeksi pitkään jatkaa tietynlaista elämää, niin hän sokeutuu sille kaikelle.

Edesmennyt arkkipiispa Paavali käytti aikoinaan sellaista vertausta, jossa ihminen astuu huoneeseen, missä on poltettu paljon tupakkaa. Hetkellisesti hän haistaa kaiken sen huoneessa olevan tunkkaisen käryn. Ei mene kuitenkaan pitkään ennen kuin hän on jo tottunut huoneen tunkkaiseen hajuun.

Samalla tavoin on myös meidän elämässämme. Ei mene pitkään siinä, kun totumme johonkin sellaiseen, mikä ei ole meille hyväksi. Meillä tulisi olla kyky huomata sellaiset asiat, jotka eivät ole meille hyväksi.

Viimeinen opetus liittyy vertauksen loppuosaan, jossa tuhlaajapojan veli kieltäytyy osallistumasta siihen juhlaan, jonka isä järjesti kotiin saapuneelle nuoremmalle pojalleen. Tältä veljeltä ei herunut myötätuntoa ja rakkautta kotiin palannutta veljeään kohtaan. Itse asiassa hän ei edes tunnustanut tätä veljekseen, vaan totesi isälleen ainoastaan, että ”sinun poikasi”. Tämä vanhempi veli muistutti samalla tavoin sitä Kristuksen vertauksen fariseusta, joka vähätteli toista ihmistä ja asetti itsensä korkeampaan asemaan.

Kuinka paljon tähän Kristuksen vertaukseen monien muiden opetusten tavoin kätkeytyy sellaista syvällistä sanomaa, josta meidänkin tulisi ottaa opiksi? Jokainen valmistussunnuntai antaa meille omanlaisensa opetuksen, joita noudattamalla me pystymme kulkemaan Suuren Paaston tietä aivan uudella tavalla ja ohjaamaan näin myös omaa elämäämme kohti rakastavaisen Isän kotia.

Paaston sanoma ei ole synkkä eikä edes surumielinen, vaikka sellaiseksi me sen helposti miellämme. Paasto on täynnä iloa ja riemua. Iloa ja riemua siitä, että me huomaamme olevamme paljon täydellisempiä juuri silloin, kun olemme lähellä Jumalaa. Amen.