Ortodoksisen kirkon sairaanvoitelu sekoitetaan helposti roomalaiskatolisen kirkon "viimeiseen voiteluun", jonka suurin osa ihmisistä on kenties oppinut tuntemaan television kautta. Ortodoksisessa perinteessä sairaanvoitelua ei ole tarkoitus toimittaa esimerkiksi saattohoidossa olevalle ihmiselle, koska sen tarkoituksena on nostaa ihminen ylös sairasvuoteesta. Vaikka mieluusti haluaisimme pitää läheisemme vierellämme keinolla millä hyvänsä, niin meidän on myönnettävä se tosiasia, että tietyssä pisteessä ihminen on tilanteessa, jossa hän elämästä kyllänsä saaneena on valmis siirtymään tästä ajasta iankaikkisuuteen.
Sairaanvoitelu ei ole myöskään toimitus, joka toimitettaisiin tuosta vaan, sillä aloitteen ja parantumisen halun tulisi lähteä liikkeelle ihmisestä itsestään. Siinä mielessä tätä toimitusta voi verrata katumuksen sakramenttiin, jossa yhtenä parantumisen ja muutoksen liikkeelle panevana voimana on ihmisen oma vilpitön halu parantua.
Sairaanvoitelu on ortodoksisen kirkon sakramentti, joka täydellisenä toimitettuna kestää lähemmäs kaksi tuntia. Toimitusta voidaan luonnollisesti soveltaa tilanteen mukaan. Yleensä sairaanvoiteluun liitetään myös katumus ja Ehtoollinen.
Sairaanvoitelusta "kevyempi" toimitus on rukoushetki sairaan puolesta. Siihenkin liittyvät rukoukset tähtäävät selkeästi ihmisen parantumiseen. Sairaanvoitelusta poiketen rukoushetki on mahdollista toimittaa myös fyysisesti muualla, esimerkiksi kirkossa, vaikka itse sairastunut ihminen olisikin kotonaan tai sairaalassa. Ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa on muutoinkin mahdollisuus muistella niitä, jotka tarvitsevat seurakunnan erityistä huomiota esirukouksissa. Tällöin kirkkoon voidaan toimittaa erillinen muistelulappu, jossa pyydetään esirukousta esimerkiksi sairastavan, matkoilla olevan, juhlaansa viettävän tai juuri poisnukkuneen ihmisen puolesta. Tämä on siis erityispyyntö, jonka pappi tai diakoni lukee nk. hartauden ekteniassa, jotta koko seurakunta voi yhtyä tähän hartaaseen rukoukseen toisen ihmisen puolesta.
Sairaanripitys on toimitus, jossa sairaanvoitelun tavoin "kirkko tulee ihmisen luokse". Tämän toimituksen ydin on siinä, että sairaalle tai muutoin heikkokuntoiselle ihmiselle (joka on tämän vuoksi estynyt saapumaan liturgiaan) annetaan Herran pyhä Ehtoollinen. Sairaanripitys on toimitus, jonka voi toimittaa useampaan kertaan ja itse asiassa säännöllisesti. Sitä ei kuitenkaan missään nimessä saa mieltää kertaluontoiseksi niin että se toimitetaan vain juuri ennen kuolemaa, vaan papin tulisi käydä sairaana olevan ihmisen luona säännöllisesti aina kuolemaan tai parantumiseen saakka, siis kunnes sairastava on kykenevä tulemaan taas kirkkoon, tai hän on siirtynyt riemuitsevaan seurakuntaan eli iankaikkiseen elämään.
Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, että Ehtoollinen voidaan antaa ainoastaan ihmiselle, joka kykenee sen vastaanottamaan. Tämän vuoksi papin pyytämistä ei kannata viivyttää siihen asti kun ihminen on menettänyt tajuntansa. Tällöin Ehtoollisen antaminen on mahdotonta (siinäkin tilanteessa voidaan kuitenkin vielä toimittaa rukoushetki, joten papin pyytäminen on silloinkin paikallaan).
On jossain mielessä ymmärrettävää, että papin pyytämistä voidaan vältellä senkin vuoksi, ettei sairastavalle tule sellaista oloa, että omaiset ajattelisivat hänen nyt tekevän kuolemaa. Kuten jo aiemmin totesin, sairaanripitys, tai pelkistetymmin sanottuna Ehtoollisen antaminen kirkkorakennuksen ulkopuolella on luonnollinen ja yleisesti käytetty toimitus kaikille niille, joilla ei ole mahdollisuutta muutoin osallistua Ehtoolliseen kirkossa. On hyvä muistaa, että pappiin tai seurakunnan diakoniatyöntekijään voi olla yhteydessä jo paljon aiemmin kuin vasta hengenhädässä.
