Omasta mielestä olen yrittänyt tehdä kaiken parhaalla mahdollisella tavalla seurakunnassa. Tästä huolimatta seurakunnasta erosi 9 henkilöä vuonna 2012. Pienessä seurakunnassa sekin on aika paljon. Palautetta eroamisten syistä en ole saanut. Jääkin täysin arvuuttelun varaan, että miksi nämä ihmiset ovat tähän päätökseen ajautuneet. Tätä samaa aihetta olen pohtinut aiemminkin (LINKKI).
Useassa tapauksessa kysymys on varmasti ihan rehellisestä vieraantumisesta ja rahan säästämisestä. Miksi kuulua johonkin, mikä ei merkitse enää itselle mitään?
Meillä on Suomessa paljon ihmisiä, jotka tälläkin hetkellä pohtivat syitä, että miksi minun kannattaa kuulua kirkkoon ja yhtä lailla on ihmisiä, jotka pohtivat kirkkoon liittymistä, mutta eivät ole syystä tai toisesta ottaneet sitä viimeistä suurta askelta kirkon kynnyksen yli.
Hieman kaukaa haettuna tähän samaiseen kysymykseen liittyy myös se, että miten me tulevaisuudessa voimme säästää. Ortodoksi.netissä julkaistussa liturgiasarjassa pohdin jälkiviinin merkitystä ja jopa sen tarpeellisuutta (LINKKI). Tarkoitukseni ei ollut lytätä tuota käytäntöä, mutta halusin tuoda esille sen, että emme tarpeettomasti mystifioi tuota tapaa, joka on aika vakiintunut seurakunnissamme. (Lohdutuksen sanan kaikille se, että käytämme edelleen Nurmeksessa kirkkoviiniä entiseen tapaan, joten huoli pois.) Mutta kuinka kauan tämäkin on mahdollista?
Kirkkoviini on oleellinen asia, joten siitä emme voi säästää kun on kyse Ehtoollisesta. Mutta 3/4 kaikesta käytetystä kirkkoviinistä menee jälkiviiniin. Mietitäänpä seuraavaksi, että mikä on tilanteemme esimerkiksi 20 vuoden kuluttua. Onko meillä verotusoikeutta enää siinä vaiheessa? Kuinka moni ihminen kuuluu enää kirkkoon tuossa vaiheessa, jos maallistuminen jatkaa kukoistustaan? Onko jälkiviini yksi niistä asioista joista joudumme olosuhteiden pakosta säästämään kun rahaa ei enää ole?
Me emme ole varmasti pohtineet syvällisesti sitä mahdollisuutta, että jo muutaman vuosikymmenen kuluttua aktiivisia ortodokseja (tai kristittyjä ylipäätänsä) on maassamme hyvin vähän. Miten me ryhdymme seurakunnissa säästämään? Riittääkö että kirkko on kylmänä talvikaudella ja palvelukset ovat seurakuntasalissa? Pitääkö kirkon siivoaminen ja ruohonleikkuut yms tehdä vapaaehtoisvoimin?
Ovatko työntekijät palkattomalla vapaalla? Tuossa vaiheessa ilman veronkantoikeutta voidaan olla jo siinä tilanteessa ettei palkkoja makseta muutoinkaan samalla tavalla kuin ennen. Onko työntekijöillä jo tuolloin jokin maallinen ammatti ja palveluksia toimitetaan ainoastaan oman työn ohessa vain viikonloppuisin? Ollaanko jossain vaiheessa siinä tilanteessa, että kirkkorakennuksia ei voida yksinkertaisesti ylläpitää, kiinteistöveroja ja vakuutuksia ei voida maksaa puhumattakaan lämmityskuluista ja sähkölaskuista?
Olemmeko jo parinkymmenen vuoden kuluttua tilanteessa, jossa monissa paikoissa jumalanpalvelukset toimitetaan yksityisten ihmisten kodeissa aivan kuten varhaiskirkon aikaan? Missä vaiheessa ympyrä sulkeutuu ja me palaamme aikaan, jolloin kysyi todellista rohkeutta ja vakaumusta olla kristitty?
On sanomattakin selvää, että em tilanteessa keskushallinto olisi jo kauan aikaa sitten lakannut olemasta. Jos kerran seurakunnissa taisteltaisiin ainokaisen kirkon käyttökulujen kattamisesta, niin ei siinä tilanteessa ole paljoa mahdollisuuksia syytää rahaa Kuopioon (tai Helsinkiin). Tämä kaikki kannattaisi huomioida jo nyt, kun keskushallinnon byrokraattisia kuvioita pistetään uudella innolla uusiksi. Hallintoa pitää oikeasti keventää, sillä tulevaisuudessa sitä voi olla kenties mahdotonta ylläpitää (ainakaan seurakuntien varoilla).
Joku voi ajatella, että tässä se maaseutupappi maalailee vain piruja seinälle. Voipi olla. Mutta jos jäsenmäärän suuntaus on nyt ja tulevaisuudessakin miinusmerkkistä, niin nämä edellämainitut asiat eivät ole mahdottomia. Raha on välttämätön paha ja jos sitä ei ole yksinkertaisesti käytössä, niin meidän on pakko lopettaa tietyt toiminnot.
Nyt joku voi kysyä, että eikös Venäjällä ja Kreikassakin kaikki toimi ihan hyvin, vaikkei niissäkään kirkollisveroja kerätä. Näissä maissa ihmisiä on kuitenkin enemmän ja he pitävät toimituksista erikseen maksamista itsestäänselvyytenä. Meillä taas kaikki ovat tottuneet siihen, että homma pyörii kirkollisveron kautta ja sillä katetaan kaikki kulut. Jos veronkanto loppuu, niin kuinka moni meillä Suomessa on valmis oma-aloitteisesti tukemaan ja ylläpitämään oman seurakuntansa toimintaa? Varmasti tämä jossain vaiheessa ymmärretään, mutta ovatko siinä vaiheessa kirkkomme jo päässeet kylmettymään ja rapistumaan?
Tämä kaikki tuntuu monen mielestä varmasti hyvin kaukaiselta. Minun on kuitenkin pakko kirkon työntekijänä pohtia tätä huomattavasti enemmän. Minulla ei rehellisesti sanottuna ole tällä hetkellä ole harmainta hajua siitä, että mistä ammatista minä jään eläkkeelle. Siitäkin huolimatta, että saisin olla pappi viimeiseen hengenvetooni asti.
