"Vuonna 2007 mielenterveyden häiriöt kattoivat 22 prosenttia maksetuista sairauspäivärahoista. Kuitenkin vain alle kolmannes masentuneista jäi kahden vuoden seuranta-aikana vähintään kaksi viikkoa kestävälle sairauslomalle ja poissaolojakso kesti harvoin enempää kuin kaksi kuukautta, osoittaa Työterveyslaitoksen tutkimus. Sairauspoissaoloon vaikuttivat mm. ikä, työnantajasektori, työsuhteen pysyvyys, terveydentila ja oma näkemys tulevasta työkyvystä." (Työterveyslaitoksen tiedote 54/2009, julkaistu 21.9.2009, linkki)
Edellä oleva ei ole mitenkään uusi tieto. Tai oikeastaan tässä on monta asiaa, jotka vahvistavat käsitystä suomalaisesta "hullusta" työmoraalista.
Ensimmäinen fakta on tietysti se, että masennukset ja loppuunpalamiset ovat arkipäivää. Tästä voimme kiittää yhä tulosvastuullisempaa ja tuottavampaa työpolitiikkaa. Siihen liittyy esimerkiksi tuottavuuden nimissä tehdyt irtisanomiset, jonka seurauksena yksi ihminen alkaa tehdä 2-3 ihmisen työt.
Toinen fakta on tietysti se, että vielä nykyäänkin koetaan jotenkin häpeälliseksi myöntää se, että ihminen voi olla väsynyt tai stressaantunut. "Mitä työkaveritkin ja asiakkaat ajattelevat, jos olen sairauslomalla? Pitävätköhän ne minua hulluna ? En ikinä saa ylennystä jos nyt jään sairauslomalle."
Tähän työmoraaliin kuuluu pakonomainen tarve pitää vahvaa julkisuuskuvaa yllä. Ihminen voi olla henkisesti romahtamispisteessä, mutta töihin mennään siitäkin huolimatta. Toinen tyyli on hoitaa hommat zombiena, eli työpaikalla on elävä kuollut, joka mekaanisesti hoitaa tarvittavat hommat. Tätä pahaa oloa ja turhautumista voidaan hoitaa esimerkiksi lyhyellä ja tehokkaalla, viikonlopun kestävällä ryyppyputkella. Siinä unohtuu pahimmat työmurheet ja v-mäinen esimies. Maanantaina työpaikalla on sitten krapulainen zombie, eli elävä kuollut, joka toivoo olevansa kuollut.
Miten sitten aikaisempina vuosina on selvitty työstressistä? Ensinnäkin tahti oli inhimmillisempi ja tekijöitä oli enemmän. Arjen ja pyhän ero oli tuolloin myös selkeämpi. Viikonloppuna tai vapaapäivinä todellakin levättiin ja oltiin erossa töistä. Nykyään kännykät ja sähköposti pitävät ihmisen mukavasti kiinni työssä myös vapaa-aikana.
Mikä sitten lääkkeeksi? Sekin nyt auttaa, että ihminen osaa hakeutua ajoissa hoitoon ja työssäjaksamisen kannalta hyvin tärkeään työnohjaukseen (mikäli työnantaja on tällaisen mahdollisuuden suonut). Nämäkin ovat itse asiassa oireiden korjailuja, mutta eivät todellisen alkusyyn poistajia. Kukahan voisi sanoa kaikille maailman yritysjohtajille tehokkaalla tavalla, että tuottavuus ei saisi käydä ihmisen työssäjaksamisen ja mielenterveyden edelle!
