Muistan lukeneeni jostain sosiaalipsykologiian liittyneestä jutusta, että ihmistyypit voidaan jakaa karkeasti 16 eri luokkaan. Tämä on tietysti vain ja ainostaan eräs tulkinta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 1/16 ihmisestä on sellainen, joka tulisi erinomaisesti juttuun minun kanssani, tai ymmärtäisi lähes täydellisesti sen mitä minä haluan sanoa.
On siis turha kuvitella, että kaikki tulisivat juttuun kaikkien kanssa tai pysyisivät samalla aallonpituudella. Tietysti, jonkinlainen kohteliaisuus ja small talk kyky ja yhteys pitää säilyttää, vaikka ei oltaisikaan sen toisen ihmisen kanssa ihan samaa maata.
Mutta sitten on vielä erikseen ihmisen harrastuneisuus ja juttujen aiheet. Joku on kiinnostunut historiasta, toinen autoista ja kolmas tietokoneista. Tämähän on vielä tuon 1/16 päälle sellainen muuttuva tekijä. Usein syntyy tilanteita, joissa joku kertoo innostuneena tunnin verran siitä, kuinka hän oli hankkinut uuden auton ja on nyt viritellyt sitä. Olisiko kohteliasta sanoa, että ei voisi vähempää kiinnostaa, tai että ei vain ymmärrä asiasta paljoa mitään?
Puheenaiheet ovat kuin elokuvat. Joitakin kiinnostaa komediat, toista toiminta, kolmatta jännärit ja lähes kaikkia täydellinen hölynpöly. Miesten ja naisten elokuvamaussakin on paljon eroavaisuuksia. Yleensä jokin C.S.I. sopii kummankin makuun, mutta turha esimerkiksi tarjota Steven Seagal elokuvia vaimolle... se ei vain toimi.
Kiinnostaisiko sinua Steven Seagal elokuvat?