Monelle ovat tuttuja varmasti Vaeltajan laulut. Ne ovat hengellisiä lauluja, joita on laulettu tiistaiseuroissa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa. Niiden asema on ollut kirkossa vankkumaton monien vuosikymmenten ajan.
Kuitenkin, olemme siirtymässä aikaan, jossa nuoremman sukupolven pitäisi ottaa ohjat käsiin. Vaeltajan laulut eivät kuitenkaan ole läheskään kaikille tuttuja. Pitääkö näitä lauluja yrittää väkipakolla siirtää sukupolvelta toiselle, vai olisiko aika ottaa käyttöön jotain muuta?
Papisto on jakautunut kahtia näiden laulujen suhteen. On niitä, joiden mielstä laulut ovat ihan OK juttu ja sitten on taas niitä joita veisut selvästi närästävät, mutta joita nyt joutuu olosuhteiden pakosta laulamaan.
Keskustelin kerran erään papin kanssa aiheesta ja hän oli sitä mieltä, että suurin närästyksen aihe näissä Vaeltajan lauluissa on erityinen henkilöhurskaus, eli tyyliin "Mää ja Jeesus". Se ei oikein istu ortodoksiseen rukousperinteeseen.
Myös yltiöpäinen syntisyydellä mässäily ei oikein vastaa tarkoitustaan, esim. tähän tapaan: "Mä onneton ja synnin orja Nyt seison, Herra, edessäs. On sielun saastainen ja kurja, ja sydän täynnä himoja--" (VL nr:o 9)
Rehellisesti voidaan sanoa, että osa veisuista ei missään muodossa vastaa tarkoitustaan. Kuka tahansa voi yrittää maalata ikonin, mutta harva osaa todella tehdä sen oikein. Sama koskee laulujen sepittämistä. Kuka tahansa ortodoksi osaa suoltaa tekstiä, mutta se ei tarkoita sitä, että se palvelisi parhaiten tarkoitustaan, vaikka tekijä olisi kuinka hurskas uskovainen tahansa.
Vaeltajan laulut ovat mielestäni aivan samalla rivillä virsikirjan ja tyyliltään arvokkaiden maallisten laulujen kanssa. Ne eivät ole sen pyhempiä kuin muutkaan veisut, vaan ne ovat vain vakiinnuttaneet asemansa kirkon piirissä. Monet ev.lut kirkon virret ovat kymmenen kertaa parempia, kuin jotkut Vaeltajan laulut ja päinvastoin. Nyt pitäisi olla kanttia ottaa käyttöön nimenomaan sellaisia veisuja, jotka sisällöltäänkin palvelevat tarkoitustaan ja lyödä ne yksiin kansiin. Muista ortodoksisista maista löytyy paljon arvokasta tekstiä. Pitäisi vain hyödyntää sitä aarreaittaa mitä rajojemme ulkopuolelle on tarjolla.
En sano hyvästejä Vaeltajan lauluille, mutta toivotan kuitenkin hyvästejä sille kokonaisuudelle, missä ne nyt ovat mustien tai vihreiden kansien välissä...