Kaikesta huolimatta paasto jatkuu

Elämme erikoisia aikoja ja arkemme on ainakin hetkellisesti muuttunut paljon. Muutos ei kosketa vain arkea, vaan myös pyhäpäivät ja meidän jumalanpalveluselämä joutuvat koetukselle. Nyt en kuitenkaan kommentoi tai tutki yksityiskohtaisesti sitä, että mitä kaikkia toimenpiteitä seurakunnissa tehdään, jotta valloillaan oleva Korona-virus ei pääsisi nopeammin tarttumaan ja leviämään. Tietysti on monella tapaa surullista, että juuri suuren paaston ja pääsiäisen aika on muuttumassa nyt sellaiseksi että liturgisesti “ajamme puolivaloilla.” Pääsiäinen saattaa tuntua jäävän jopa jollain tavalla etäiseksi, kun emme voi esimerkiksi veisun sanojen mukaisesti “syleillä toinen toistamme” Kristuksen ylösnousemusjuhlassa. Mutta ohjeet on annettu ja niitä meidän on yhteisen edun nimissä noudatettava.

Kaikesta huolimatta epidemia ei poista sitä tosiasiaa, että paasto jatkuu. Jotkut nyt välttämättömät toimenpiteet näyttävät jopa tukevan meidän paastoamme. Ihmiset joutuvat esimerkiksi nyt aivan olosuhteiden pakosta asettumaan aloilleen, koska matkustamista ja muutoinkin tarpeetonta liikkumista rajoitetaan. Se on oiva mahdollisuus olla enemmän oman perheen kanssa. Tai se on yhtä lailla hyvä mahdollisuus olla aivan rauhassa omien ajatusten kanssa. Nyt on mahdollisuus ottaa pölyttynyt kirja käteen ja lukea sitä. Suuren paaston aikana hengellisesti ravitseva kirja olisi meille tietysti erityisen hyväksi. Ja juuri tällaisina vaikeina aikoina me tarvitsemme tuota hengenravintoa ja rauhaa sieluillemme.

Mutta yhtä lailla me voimme pilata paastomme sillä, että liimaamme itsemme lopullisesti kiinni kännykän, tietokoneen tai television kuvaruutuun. Ikään kuin ne olisivat nyt ainoita järkeviä asioita joiden parissa voimme kuluttaa aikaa!

Erilaiset ohjelmat, sarjat ja pelit on tehty nimenomaan sillä periaatteella että me jäisimme niihin kiinni mahdollisimman voimakkaasti ja pitkäksi aikaa. Itse asiassa monet asiat maailmassa on haluttu tehdä sellaiseksi, että me olisimme niistä mahdollisimman paljon riippuvaisia. Tämä on nurinkurista juuri siksi, että juuri niistä meidän ei tarvitsisi olla riippuvaisia! Ne eivät ole meidän elämämme kannalta välttämättömiä. Tutkijat ovat jo todenneet, että mielemme ei osaa enää levätä ja rauhoittua, vaan tarvitsemme koko ajan jotain tekemistä ja ärsykkeitä. Se on kuitenkin aiheuttanut sen, että emme pysty enää keskittyä pitkäjänteisesti johonkin tiettyyn asiaan, vaan elämämme on poukkoilua asiasta toiseen. Mainitsin tuossa aiemmin, että nyt olisi hyvä mahdollisuus ottaa kirja käteen ja lukea. Se ei välttämättä enää niin helppoa, sillä moni ihminen on kadottanut lukutaidon. Kirjaa pystytään lukemaan enää muutama sivu kerrallaan ja sitten on taas pakko ottaa kännykkä käteen. Jos ette usko, niin kokeilkaa…

Tässä kohden onkin hyvä palauttaa mieliin se, että mikä on eräs paaston tärkeimmistä tehtävistä.

Se on nimenomaan se, että me opimme hallitsemaan elämässä olevia asioita, eikä niin päin että nuo asiat hallitsevat meitä. Paasto on eräänlainen testi siinä, että onko meillä kykyä tuohon, vai onko elämämme sittenkin tuuliajolla. Jos se on tuuliajolla, niin nyt on erityisen hyvä mahdollisuus korjata tuota suuntaa. Paasto on meille erinomainen lääke, että laittaisimme asiat taas oikeaan tärkeysjärjestykseen omassa elämässämme.

Onko pakko lukea jos siitä tulee pahalle päälle?

Menimmepä minne tahansa ja teimmepä mitä tahansa, niin joudumme vastaanottamaan informaatiota todella paljon. Uskallan väittää että me olemme alkaneet uupumaan herkemmin tämän kaiken tietotulvan keskellä. Tästä huolimatta me emme osaa pitää näppejämme erossa tietokoneesta tai televisiosta, vaan haluamme ahnehtia lisää kaikkea mahdollista.

Mutta onko tämä kaikki oikeasti välttämätöntä?
Erityisesti olen alkanaut pohtia tätä kaikkea senkin vuoksi, että yhä useammat asiat ovat alkaneet nostamaan verenpainettani tarpeettomasti. Meillä ihmisillä taitaa kuitenkin olla taipumusta suoranaiseen henkiseen masokismiin, jossa yhä uudestaan ja uudestaan menemme sellaisille nettisivuille, joista tulee vain pahalle päälle.  Yleensä kyse on internetin keskustelufoorumeista tai uutissivustoista, mutta Facebookissakin on alkanut yhä enenevässä määrin tulemaan vastaan kaikkea sellaista mikä on alkanut ihan tosissaan turhauttamaan.

Kiroilemme itseksemme kun huomaamme, että taas täällä käsitellään asioita jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa. Facebook on oiva esimerkki siitä, kuinka joihinkin uutisiin tai päivityksiin tekisi mieli kommentoida, että "ei voisi vähempää kiinnostaa!!!" Mutta jos asia ei kerran kiinnosta, niin miksi siihen pitäisi sitten edes reagoida kommentoimalla?
Kaikesta epäkiinnostuksestamme huolimatta palaamme lukemaan noita omasta mielestämme typeriä asioita yhä uudestaan ja uudestaan. Eli ei voi vähempää kiinnostaa, mutta kiinnostaapa kuitenkin!

Uutisten suhteen en oikein tiedä mitä ajatella. On tietenkin selvää, että uutisten seuraaminen on yleissivistävää, joten täydelliseen uutispimentoon ei tarvitsisi jättäytyä. Jonkinlainen suodatin olisi kuitenkin paikallaan.
Itse olen jonkin aikaa seurannut päivän uutisotsikoita Ampparit sivustolta (LINKKI). Oivalliseksi sivun tekee se, että siellä on olemassa personointi kohta, jolla käytännössä voi suodattaa epämieluisat uutisotsikot pois. Jos ei pidä urheiluista tai viihteestä, niin nämä uutiset eivät enää pomppaa silmille suodattamisen jälkeen. Lisäksi uutisia voi rajata myös alueellisesti, jos ei esimerkiksi ole kiinnostunut länsirannikon uutisista.

Mutta tästä aiheesta on itse asiassa mukavan lyhyt matka joulupaastoon (joka alkaa huomenna 15.11.) Ehkä paastossa olisi hyvä muistaa juuri tämä "personointi", jossa voisimme suodattaa tarpeettomat ja suoraan sanottuna haitalliset asiat pois silmistämme ja samalla pois mielestämme. Meidän ei ole pakko mennä tuijottamaan sellaisia asioita, joista tulee vain pahalle päälle. Jos sitä keskittyisikin vain sellaisiin asioihin, joista oikeasti hyötyä.

Selvää on se, että nettineuroosista kärsiville voi tulla lieviä vieroitusoireita, kun tietokoneen tai television ääressä ei tule roikuttua niin paljoa. Mutta pahin pakotus menee ohi varmasti jo muutamassa päivässä.

Älkäämme siis tietoisesti kiusatko itseämme seuraamalla turhia asioita, vaan kylmän rauhallisesti jättäkäämme ne pois. Jos emme pysty tähän, niin silloin emme enää hallitse näitä asioita, vaan ne hallitsevat meitä. Ja siitä pitää olla jo oikeasti huolissaan.

Onko pakko katsoa telkkaria?

Tuo otsikossa oleva kysymys nousee mieleeni aika ajoin. Suurin osa ihmisistä seuraa tiettyjä sarjoja ja tietysti myös tiettyjä urheilulajeja. Näistä on sitten mukava jutella ja päivitellä esimerkiksi sitä, kuinka hassusti jossain kisoissa kävikään. Näissä tilanteissa tunnen itseni ulkopuoliseksi. Miten minä voin osallistua keskusteluun, jossa puhutaan aiheista mistä minulle ei ole harmainta hajua? Onko minun pakko tehdä niin kuin muut, jotta mahdun samaan muottiin muiden kanssa?

En tiedä monesko kerta tämä on kun mainitsen sen, ettei minulla ole digiboksia. Sen ansiosta olen pystynyt jättäytymään monia sellaisten asioiden ulkopuolelle, jotka taas suurimmalle osalle suomalaisista ovat itsestäänselvyyksiä. Hömppäsarjat eivät paranna elämänlaatua mitenkään. Urheilu taas on terveellinen harrastus ja monelle se on myös ammatti ja toimeentulon ehto. Tästä huolimatta en ole velvollinen seuraamaan urheilua. Trivial Pursuittia pelatessa minulle nousee aina ahdistus ruskeitten kysymysten kohdalla. Pitäisikö minun oikeasti tietää, että  kuka sai kolme kultamitalia vuoden 1980 kisoissa?

Tarkoitukseni ei ole mollata urheilua. Päälimmäisenä ajatuksena taitaa olla jälleen kerran se turhautuneisuus siitä, että televisio säätelee niin monella tavalla niin monen ihmisen elämää. Sitä voisi kutsua riippuvaisuussuuhteeksi, jossa tahtia ei määrää ihminen vaan tuo asia. Jotkut ihmiset ovat riippuvaisia rahapeleistä, jotkut taas tarpeetomasta shoppailusta, alkoholista, Facebookista jne. Kaikkia riippuvaisuuksia  yhdistää se, että tuo ulkopuolinen asia määrää pitkälti ihmisen elämänrytmiä. Televisio määrää monen elämää. Kello kädessä juostaan katsomaan jotain ohjelmaa ja jos tämä ei ole olosuhteiden pakosta mahdollista, niin onneksi tallentavalla digiboksilla se voidaan katsoa myöhemmin.

Mutta onko tuo kaikki välttämätöntä. Televisio-ohjelmat voivat olla sivistäviä ja virikkeitä antavia. Valitettavasti monet ohjelmista ovat meidän puolestamme niin loppuun asti pureskeltuja ja moneen kertaan märehdittyjä, ettei niiden katsominen kehitä aivotoimintaamme, vaan pikemminkin surkastuttaa sen vähänkin toiminnan mitä meillä vielä on pääkopassa olemassa. Eräs ihmisen hienoimmista lahjoista on mielikuvitus, joka lapsena ollessa on huipussaan. Mielikuvituksen avulla ihminen pystyy kehittämään itseään ja ympäristöään. Nykyiset viihdeohjelmat eivät paljoa tarjoa virikkeitä meidän mielikuvituksellemme. Me vain katsomme ja hetkeä myöhemmin kaikki on unohtunut ja ainut hyöty katsosta ohjelmasta on ollut ajan tappaminen (jos sitä nyt voi hyödyksi kutsua).

Mitä jos sittenkin kokeilisimme lukea enemmän. Siinä joudumme oikeasti pohtimaan asioita ja lisäksi me itse joudumme luomaan mielikuvituksemme avulla todeksi sen maailman, minkä kirjailija on pukenut sanoiksi. Jokainen lukija näkee kertomuksena omalla ainutlaatuisella tavalla ja juuri tämän vuoksi kirja on todellisuudessa parempaa ja hyödyllisempää viihdettä kuin TV:n toljottaminen. Päivän menovinkkini taitaakin olla se, että sammuta TV ja ota kirja kauniiseen käteen. Se on paljon hyödyllisempää ja mukavampaa.