Tiedottamisen vaikeus

Olen joskus aiemminkin maininnut siitä, että seurakunnallisessa tiedottamisessa vastaan tulee usein pohjaton suo. Aina sitä voisi jollain tavalla parantaa, jotta seurakunta voisi tavoittaa jäsenet ja myös mahdolliset uudet jäsenet parhaimmalla tavalla. Yleisin käytännön seurakuntaelämään liittyvä palautteen aihe on usein tiedotukseen liittyvä. Esim. kun jossain ilmoituksessa on ristiriitaisia tietoja tai jotain on jäänyt puuttumaan. Sellaista saa tietysti pahoitella ja luvata palautteen antajalle, että asia pyritään korjaamaan. Mutta rehellisyyden nimissä pitäisi melkein samaan hengenvetoon luvata, että näin tulee käymään jossain vaiheessa vielä uudestaan (vaikka sitä ei tietenkään haluaisi tapahtuvan).

Mutta tällaisista pienistä inhimillisistä erehdyksistä päästään hieman vaikeampaan kysymykseen. - Millä tavoin se viesti menee parhaimmalla tavalla perille?

Maailma on muuttunut aika kovalla vauhdilla. Ennen muinoin lehti-ilmoitus tavoitti suurimman osan ihmisistä. Tänä päivänä se ei riitä alkuunkaan. Vanhempi ikäpolvi lukee edelleen lehti-ilmoituksia, kuten myös seurakunnallisia lehtiä. Keski-ikäiset ihmiset käyttävät enemmän nettiä ja etsivät tietoja sitä kautta. He myös lukevat sähköpostia säännöllisemmin. Nuoret sen sijaan eivät liiemmin lue lehti-ilmoituksia. Nuoret eivät myöskään lue säännöllisesti sähköpostia. Keskustelin erään henkilön kanssa, joka sanoi, että vasta täysi-ikäisenä ja työelämään tultuaan hän ryhtyi enemmän käyttämään sähköpostia (vaikka sähköpostiosoitteen sai jo koulusta).

Onhan sitä sosiaalisessa mediassa tietysti mahdollisuus viestitellä, mutta siinäkin käyttäjät jakaantuvat ikäryhmien mukaan. Facebook on vanhemmille ja keski-ikäisille tuttu väline yhteydenpitoon ja erilaisten asioiden mainostamiseen. Nuoret eivät sitä kuitenkaan käytä. Minä sain itse asiassa osakseni räkänaurut kun erehdyin kesän kriparilla kysymään nuorilta, että “kuinka moni teistä käyttää facebookkia?” Olishan se pitänyt arvata. Kuka haluaa notkua samassa paikassa, missä omat vanhemmat ja isovanhemmat pyörivät…

Instagram, Whatsapp, Snapchat ovat niitä nuorten välineitä. Ja monet niistä ovat sillä tavoin suljettuja piirejä, että niihin ei seurakunta vain tuppaudu mukaan, ellei nuori itse halua sitä.

Tänä kesänä opin myös sen läksyn, että tietyissä mainostamisissa vanha kunnon kirje kotiin on paras ratkaisu. Luotin siihen, että lastenleiriä kun mainostetaan Ortodoksiviestissä, sanomalehdessä, facebookissa, kotisivuilla ja ilmoitustauluilla ja vielä joidenkin uskonnonopettajien kautta, niin varmasti leiri-ilmoittautumisia tulee. Nooh, erehdyin. Tuli jonkin verran ilmoittautumisia, mutta vähemmän kuin ennen. Eli pitää kaiken edellä mainitun ohella lähettää myös kirjeet kotiin koko sille ikäryhmälle, jolle haluaa kyseisen mainoksen lähettää. Kirjerumba on itse asiassa se työläin vaihtoehto, kun liimataan osoitetarrat, kopioidaan mainokset, laitetaan ne kuoriin ja maksetaan vielä suhteellisen suolainen postimaksu. Se kuitenkin näyttää olevan edelleen se tehokkain keino.

Tämä tietysti pistää ajattelemaan, että tällaistako tiedotus nykyään on? Pistetään viestiä lehtien toimitukseen, ilmoitustauluille, kotisivuille, facebookkiin, mahdollisiin sähköpostirinkiin. Laaditaan tapahtumatiedot hiippakuntalehteen. Huudellaan näistä tapahtumista vielä palveluksen päätteeksi ja kirkkokahvien lomassa. Ja kaikesta huolimatta kirje kotiin on se, jolla vanhemmat muistavat, että lapsen voisi lähettää kesällä leirille.

Tässäkin tapauksessa suurin syyllinen on se informaatioähky, jonka vuoksi ihminen ei tahdo enää huomata edes niitä mainoksia, jotka olisivat hänen kannaltaan oleellisia. Lisäksi ähky on aiheuttanut sen, että sitä ei enää nettiviidakossa välttämättä jaksa tai ehdi menemään seurakunnan kotisivuille, kun pitää ensin katsoa, että mitä muualla maailmassa on tapahtunut.

Meidän ihmisten huomiosta kilpaillaan ankarasti ja siinä taistelussa voi helposti jäädä jalkoihin. Minä opin kuitenkin läksyni. Kutsu lastenleirille lähtee ensi vuonna myös kirjeen muodossa ihmisten koteihin.

Taisteluni informaatioähkyä vastaan

Tietokone, kännykkä ja televisio kuuluvat meidän jokapäiväiseen elämään. Niistä on paljon hyötyä, mutta monen muun asian tavoin ne väärinkäytettynä alkavat hallitsemaan meidän elämäämme. Suuren paaston aikana tein radikaalin päätöksen ja jätin facebookin käytön kokonaan pois. (Mutkan kautta olen kuitenkin mukana seurakunnan fb sivujen päivityksessä ja eihän sitä tiedä milloin palaan takaisin linjoille). Ja onhan jostain luopuminen näemmä antanut kipinän uusille asioille. - Olen tätä nykyä Instagrammissa.

Mutta tulin vain siihen tulokseen, että tuosta facebookista on minulle oikeastaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Onhan se tietysti mukava lukea toisten kuulumisia ja laittaa sinne omia juttuja, mutta koko homma alkoi muuttua aika neuroottiseksi. Ei tuntunut enää oikein terveeltä lueskella illalla sängyssä facebookkia kännykästä ja sitten aamulla taas ensimmäisenä katsomassa, että onkohan mitään ihmeellistä tapahtunut yön aikana. Tällaisiako ovat meidän nykyihmisten ilta- ja aamurukoukset?

Samanlaisella otteella olen nyt tarttunut uutisten seuraamiseen. Olin huomannut että autolla ajaessani tasatunneista alkoi tulla "pyhiä hetkiä", jolloin normaali keskustelu vaiennettiin, kun uutislähetystä oli pakko kuunnella. Samalla tavoin kotona tietokoneen avulla tuli seurattua uutisia reaaliajassa aivan liian usein.

Kaiken kukkuraksi nuo uutiset alkoivat ihan toden teolla ahdistamaan. En halua kieltää maailmassa tapahtuvaa kärsimystä ja vääryyksiä, mutta tilanne ei parannu sillä, että lisään omaa henkistä ahdistusta seuraamalla näitä uutisia jatkuvasti. Esimerkiksi se taitaa olla vallanhimon laki, että suurvaltojen on säännöllisesti "vapautettava" tiettyjä maita ja maanosia kansakunnan edun nimissä, vaikka samanaikaisesti monissa muissa maissa tapahtuu käsittämätöntä veritekoja tai käynnissä on suoranainen kansanmurha. Nämä asiat vaatisivat oikeasti muiden maiden puuttumista asiaan.
En halua kieltää tai ummistaa silmiäni näiltä asioilta, mutta minun ei ole pakko niitä myöskään seurata sillä tavoin, miten olen niitä aiemmin seurannut.

Vaikuttaa siltä, että kyllähän ne oleelliset uutiset työntyvät läpi joka oven ja ikkunan raosta tai tuuletusräppänöistä. Ei niitä tarvitse hakemalla hakea. Kaupan kassalla tulee viimeistään päivitys keltaisen lehdistön kuumimmista lööpeistä. Niitä en ole vieläkään onnistunut täysin sivuuttamaan.  Mutta suuren paaston aikana aloittamani mediapaasto on myös poikinut hedelmää. En vieläkään tiedä mikä maa voitti euroviisut ja se on kuulkaas aikamoinen saavutus!

Onko pakko lukea jos siitä tulee pahalle päälle?

Menimmepä minne tahansa ja teimmepä mitä tahansa, niin joudumme vastaanottamaan informaatiota todella paljon. Uskallan väittää että me olemme alkaneet uupumaan herkemmin tämän kaiken tietotulvan keskellä. Tästä huolimatta me emme osaa pitää näppejämme erossa tietokoneesta tai televisiosta, vaan haluamme ahnehtia lisää kaikkea mahdollista.

Mutta onko tämä kaikki oikeasti välttämätöntä?
Erityisesti olen alkanaut pohtia tätä kaikkea senkin vuoksi, että yhä useammat asiat ovat alkaneet nostamaan verenpainettani tarpeettomasti. Meillä ihmisillä taitaa kuitenkin olla taipumusta suoranaiseen henkiseen masokismiin, jossa yhä uudestaan ja uudestaan menemme sellaisille nettisivuille, joista tulee vain pahalle päälle.  Yleensä kyse on internetin keskustelufoorumeista tai uutissivustoista, mutta Facebookissakin on alkanut yhä enenevässä määrin tulemaan vastaan kaikkea sellaista mikä on alkanut ihan tosissaan turhauttamaan.

Kiroilemme itseksemme kun huomaamme, että taas täällä käsitellään asioita jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa. Facebook on oiva esimerkki siitä, kuinka joihinkin uutisiin tai päivityksiin tekisi mieli kommentoida, että "ei voisi vähempää kiinnostaa!!!" Mutta jos asia ei kerran kiinnosta, niin miksi siihen pitäisi sitten edes reagoida kommentoimalla?
Kaikesta epäkiinnostuksestamme huolimatta palaamme lukemaan noita omasta mielestämme typeriä asioita yhä uudestaan ja uudestaan. Eli ei voi vähempää kiinnostaa, mutta kiinnostaapa kuitenkin!

Uutisten suhteen en oikein tiedä mitä ajatella. On tietenkin selvää, että uutisten seuraaminen on yleissivistävää, joten täydelliseen uutispimentoon ei tarvitsisi jättäytyä. Jonkinlainen suodatin olisi kuitenkin paikallaan.
Itse olen jonkin aikaa seurannut päivän uutisotsikoita Ampparit sivustolta (LINKKI). Oivalliseksi sivun tekee se, että siellä on olemassa personointi kohta, jolla käytännössä voi suodattaa epämieluisat uutisotsikot pois. Jos ei pidä urheiluista tai viihteestä, niin nämä uutiset eivät enää pomppaa silmille suodattamisen jälkeen. Lisäksi uutisia voi rajata myös alueellisesti, jos ei esimerkiksi ole kiinnostunut länsirannikon uutisista.

Mutta tästä aiheesta on itse asiassa mukavan lyhyt matka joulupaastoon (joka alkaa huomenna 15.11.) Ehkä paastossa olisi hyvä muistaa juuri tämä "personointi", jossa voisimme suodattaa tarpeettomat ja suoraan sanottuna haitalliset asiat pois silmistämme ja samalla pois mielestämme. Meidän ei ole pakko mennä tuijottamaan sellaisia asioita, joista tulee vain pahalle päälle. Jos sitä keskittyisikin vain sellaisiin asioihin, joista oikeasti hyötyä.

Selvää on se, että nettineuroosista kärsiville voi tulla lieviä vieroitusoireita, kun tietokoneen tai television ääressä ei tule roikuttua niin paljoa. Mutta pahin pakotus menee ohi varmasti jo muutamassa päivässä.

Älkäämme siis tietoisesti kiusatko itseämme seuraamalla turhia asioita, vaan kylmän rauhallisesti jättäkäämme ne pois. Jos emme pysty tähän, niin silloin emme enää hallitse näitä asioita, vaan ne hallitsevat meitä. Ja siitä pitää olla jo oikeasti huolissaan.

Joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä... Facebook

Aika ajoin sitä pysähtyy ihan ihmettelemään tuota Facebookin outoa maailmaa. Miksi niin monet meistä ajatuvat sinne lukuisia kertoja päivässä ja miksi ihmeessä me suollamme sinne asioita joita ei normaalisti sanoisi ääneen puolivahingossakaan?

Me ihmiset tietysti haluamme, että mahdollisimman moni huomaisi meidät. Emme välttämättä ole julkisuudenkipeitä (vaikka kyllähän moni on varmasti joskus haaveillut olevansa kuuluisa näyttelijä tai presidentti). Koska sosiaaliset kontaktit ovat alkaneet hetki hetkeltä vähänemään näennäisen kiireemme vuoksi, niin sen takia meidän pitääkin hakea vauhtia juuri sosiaalisesta mediasta. Puhun näennäisestä kiirestä juuri sen vuoksi, että kello ei käy tänä päivänä yhtään sen nopeammin kuin 50 vuotta sitten. Jostain syystä aika vain tuntuu loppuvan kesken.

Onhan se tietenkin totta, että saamme sanottavamme kuuluviin Facebookissa paljon nopeammin ja helpommin kuin ennen. Ja toivon mukaan lukuisten tykkäysten myötä myös oma egomme palautuu jälleen turvalliselle tasolle. Facebookista löytyi aika osuva lausahdus siitä, että miten suuri vaiva onkaan ollut ennen muinoin toivottaa puhelimen välityksellä hyvää yötä kaikille 200 tuttavalle, kun se nyt onnistuu Facebookin kautta äärimmäisen helposti ja nopeasti.

Mutta kunpa kirjoittelisimmekin ainostaan hyvän yön toivotuksia. Kyllä välillä saa ihmetellä ja päivitellä päivityksiä. Hieman kierotunut oletusarvo taitaakin joka käyttäjällä se, että kaikki muut ovat kiinostuneita juuri samoista asioista kuin minä itse. Tämän vuoksi Facebook pursuaa esimerkiksi toinen toistaan ihanampia eläinkuvia, jonka seurauksena allergisia oireita alkaa ilmestyä jo ilman varsinaista fyysistä kosketusta.

Nuoret taas haluvat selvästi antaa kommentteja toisten ulkonäöstä ja olemuksesta: "Tykkää tästä päivityksestä, niin kuvailen sinua kolmella sanalla". Voi ihq sentään... Minulle itselle on ihan tarpeeksi jo peiliin katsominen.

Omaa musiikkimakua halutaan myös usein jakaa muillekin, kun parhaimpia paloja linkitetään YouTubesta Facebookkiin. Kellonajat ja viikonpäivät huomioonottaen jakamisen perusteena ei ole pelkästää yllättävän hyvä musiikkilöytö, vaan pikemminkin yllättävän hyvä humalatila, jonka turvin työnnetään kaikkien nähtäväksi koko illan soittolista...kera viimeisen hitaan tietty.

Sanonta "laiska töitänsä luettelee" pääsee myös FB:ssa oikeuksiinsa. Töitten lisäksi muiden iloksi päivittyy kaikki muutkin tekemiset hyvin tarkkoja yksityiskohtia myöten. Muutaman vuoden päästä kännyköiden paikannusjärjestelmä varmasti kertoo automaattisesti sen, että olemmeko syömässä, töissä vai vessassa. Silloin ainakin säästää sen kirjoittamisen vaivan.

Haluatteko minun mainitsevan jotain politiikastakin?... En oikeasti viitsi. Se ei ole minun kutsumukseni ja vaalien alla minulla on itse asiassa tapana harventaa Facebookin lukemista huomattavasti. Kyllä mainoksiin ja maailmanparannuskirjoituksiin törmää tuohon aikaan sanomalehteä lukiessa jo ihan tarpeeksi.

Lopuksi todettakoon, että sorrun moniin edellä oleviin asioihin itsekin. Joten tarkoitus ei ollut tarpeettomasti morkata ketään. Kannattaa vain joskus miettiä, että mitä sinne bookkiin kirjoittaa ja linkittää. Joskus sitä toivoisi tosiaan jotain suodatinta, jolla tietyillä avainsanoilla varustetut jutut jäisi näkemättä. Onhan minulle useasti sanottu, että  kaikkein helpointa on tietysti blokata kaikki sellaiset ihmiset joiden lukemattomat ja aika ajoin turhauttavatkin päivitykset alkavat häiritä mielenrauhaa. En kuitenkaan aio tehdä sitä, sillä kyllä sen verran pitää kaverien vuodatuksia kestää (ainakin tiettyyn rajaan saakka). Jos blokkaa kaiken, niin jää mahdolliset helmetkin näkemättä (myös niistä eläinkuvista).

Jos nyt joku kuitenkin veti herneen nenään ja löysi itsensä tästä vuodatuksestani, niin kostoksi voi vaikkapa blokata minut kaverilistalta ja siihen päälle lopettaa tämän blogin lukemisen. Kyllä se minunkin egoni alkaa sen seurauksena hiljalleen murentua. Mutta siihen asti oikein värikästä ja elämänmyönteistä uutta vuotta!

P.S. Aion  linkittää tämän kaiken Facebookkiin...

Sinäkin tuijotat tietokoneen ruutua juuri nyt...

...niin minäkin!

Olen tässä ryhtynyt pohtimaan, että kuinka paljon sitä tuleekaan vietettyä aikaa tietokoneen parissa? Lähentelee varmasti useampaa tuntia päivässä. Seuraava kysymys kuuluukin, että kuinka paljon teen hyödyllisiä asioita tietokoneella? Tai ehkä voisi ennemmin pohtia, että kuinka paljon käytän aikaa sellaisiin asioihin, jotka eivät ole välttämättömiä.

Lähdetään liikkeelle uutisista. Minulla on kirjanmerkeissä useampi uutissivusto joita käyn päivän aikaan vilkuilemassa aika tiuhaan. Taitaa olla jopa niin, että melkein aina kun menen koneen äärelle, niin tulee sitä jotain uutisjuttua luettua. - Kuinka reaaliaikaisia meidän tulisi sitten olla päivän uutisten kanssa? On varmasti ihan hyvä tietää jotain maailman menosta, mutta kuinka paljon tuo informaatiomäärä lopulta hyödyttää meitä. Nykyihminen näyttää olevan aika riippuvainen uutisista, vaikka se tieto ei vaikuta hänen jokapaäiväiseen elämäänsä mitenkään. Täysin oma lukunsa ovat vielä viihdeuutiset, joista ei ole senkään vertaa hyötyä.

Entäs Facebook sitten? Olemme oikeuttaneet Facebookin jatkuvan ja suoranaisesti neuroottisen käytön sillä, että olemmehan tällöin yhteydessä ystäviimme. Mutta millaista on lopulta virtuaalinen sosiaalisuus? - Se ei lopulta anna läheskään niin paljoa kuin todellinen kohtaaminen. Meillä ei ole välttämättä puolta tuntia päivässä aikaa seurustella jonkun tuttavan kanssa, mutta sen sijaan pystymme 2-3 tuntia päivässä seuraamaan toinen toistaan käsittämättömämpiä asioita Facebookissa.
Minun pitää häpeäkseni tunnustaa, että monet päiväni alkavat Facebookilla ja päättyvät Facebookkiin. Toivottavasti saan korjattua moisen epäkohdan elämässä. En kuitenkaan halua tuomita kyseistä sosiaalista suota, sillä voihan sitä kautta myös tiedottaa oikeasti tärkeistä asioista. Siinä onkin työtä, sillä 99% kaikesta Facebookissa olevasta ei ole oikeasti tärkeätä.

Keskustelupalstat...Argh. Käyn seuraamassa niitäkin, mutta, mutta... Parempi olisi jos ei suurinta osaa niistä seuraisi. Joissakin foorumeissa käydään valveutunutta ja hyvää keskustelua aina siihen asti, kunnes joku onnistuu pilaamaan sen ihan tarkoituksella. Vaikuttaakin siltä, että juuri keskustelupalstat nostavat ihmisen sadistiset puolet parhaiten esiin nykymaailman bittiviidakossa.

Kyllähän sitä tulee vielä joskus tietokoneella pelattuakin, mutta sitä en oikeastaan niin paljoa häpeä. Kaiken aiemmin mainitun valossa näyttää siltä, että pelaaminen voi olla sittenkin sitä viattominta ajanvietettä netissä, vaikka silläkin on varmasti paljon kielteisiä vaikutuksia.

Mitä hyödyllistä tietokoneen parissa voi tehdä? No lukea esimerkiksi sähköpostin. Siinäkin kerta päivässä pitäisi riittää, sillä eihän sitä ennenkään juostu postilaatikolla kymmentä kertaa päivässä. Sähköpostiinkin suhtaudumme enemmän tai vähemmän neurroottisesti.

Sitten voi tietysti kirjoittaa tekstejä ja muita työjuttuja. Siksi aikaa kannattaisi muuten kytkeä netti pois käytöstä. Muutoin sitä ei tule oikeastaan tehtyä yhtään työtä, vaan kaikki aika kuluu uutisten, Facebookin, keskustelupalstojen ja pelien parissa.

Mitä kannattaa julkaista (selailla) ja mitä ei?

En edes muista, että kuinka pitkään olen kuulunut Facebookkiin. Tuona aikana ovat asetukset muuttunet moneen otteeseen. Totta on se, että liian löyhäksi jätetyt yksityisyysasetukset voivat antaa täysin tuntemattomien tai muutoin ei toivottujen henkilöiden tirkistellä päivityksiäsi ja valokuviasi.
Moni on saattanut joutua kiusalliseen tilanteeseen, kun ”väärät” ystävät ovat päässeet lukemaan päivityksiä, jotka ovat koskettaneet jotenkin heitä. Vähän väliä kiertääkin statusviestejä, joissa kannustetaan kavereita rastittamaan oikeat turva-asetukset, jottei tällaisia kiusallisia tilanteita pääsisi syntymään.

Sopii kuitenkin kysyä, että minkä ihmeen takia meidän pitäisi ylipäätään kirjoittaa asioita nettiin, jotka eivät sitten kestä päivänvaloa? Jos on yksityisasioita, niin silloin lähetetään sähköpostia tau yksityis- tai ryhmäviestejä, eikä vuodateta kaikkea suoraan Naamakirjan seinälle. Bittimaailma on siitä mielenkiintoinen, että niin monet asiat siellä tallentuvat mitä moninaisimpiin paikkoihin. Kaikki tässäkin blogissa julkaistut kuvat ovat automaattisesti tallentuneet Picasan verkkoalbumiin. Kävin ihan uteliaisuuttani vilkaisemassa näitä sivuja, joista löytyikin yli 300 blogissa julkaistua kuvaa. Tässä nyt ei sinäänsä ole mitään pahaa, sillä blogi nyt tahtoo olla sen sortin kanava, jossa laaja katsojakunta lasketaan vain ja ainoastaan eduksi. Mutta en minä näitä kuvia ladatessani tiennyt, että ne ovat tallella vielä jossain muuallakin kuin täällä blogissa.

Todetaan nyt vielä kerran, että ei kannata laittaa mitään sellaista nettiin, mikä saattaa jälkikäteen harmittaa. Jos kerran pahan puhuminen selän takana on muutoinkin paheksuttavaa, niin ei se netissä ole yhtään sen oikeutetumpaa. Kun ei kirjoita tai julkaise mitään kyseenalaista, niin silloin voi olla turvallisin mielin. Tällöin ei tarvitse myöskään koko ajan olla hinkkaamassa Facebookin yksityisyysasetuksia.
Helppoa, eikös vaan?

LISÄYS 28.9.2011
Jaahas. Näyttää siltä, että Facebook myös rekisteröi muita muita sivuja joissa käyt surffailemassa ja osaa kertoa siitä muillekin. Käytännössä se käy läpi sivuhistoriaa. Suosittelen tässä tapauksessa kahden eri selaimen käyttöä. Esimerkiksi Firefoxia muuhun selailuun ja Exploderia Facebookkiin yms. Selaimiahan on olemassa pilvin pimein. Tällöin Facebook ei pääse käsiksi kuin sen selaimen sivuhistoriaan, millä siihen kirjaudut. Hieman vaikeampi vaihtoehto yhden selaimen politiikassa on nollata sivuhistoriaa ja evästeitä vähän väliä tai käyttää yksityistä selausta.
Inhottava juttu joka tapauksessa. En tiedä onko kivaa, että tutut voivat nähdä Facebookista, että millä sivuilla olet esimerkiksi käynyt tutkimassa mahdollisia epäilemiäsi syövän oireita yms.
Kohta fiksuin vaihtoehto olisi ehdottaa koko Facebookin käytön lopettamista. Voisimme pärjätä silloin jopa paremmin. Olemmeko sittenkin olemassa vasta silloin, kun olemme todellisuudessa yhteydessä toisiin ihmisiin. Pappismunkki Melkisedek totesi hyvin viime papiston päivillä: "I don't use Facebook, therefore I am!"

Julkinen yksityisyys = Facebook

Kirjoitin joskus aiemmin muutamia ajatuksia tästä maailmankuulusta Facebookista. Pitää myöntää, että olen kuulunut siihen jo pitemmän aikaa ja tarkistan sen päivittäin. Nyt sitten kuuluu kysymys, että mikä siinä oikein kiinnostaa ja mitä kaikkea me sinne laitammekaan?

Positiivistahan tässä on se, että ihmisten on helpompi olla yhteydessä toisiinsa. Vanhoja koulukavereita ja lapsuudenystäviä löytyy kuin sieniä sateella. Sehän on ihan hyvä juttu. Lisäksi toisille on helppoa lähettää sähköpostia murehtimatta osoitteesta, sen kun kirjoittaa nimen, niin jo on posti lähettämistä vaille valmis. Lisäksi on olemassa chattitoiminta, jolla voi ihan reaaliaikaisesti kirjoitella viestiä toiselle. Hommahan on hyvin mutkatonta.

Valokuvien pistäminen Facebookkiin ja erilaisten albumien luominen on myös erittäin yksinkertaista ja kivutonta. Käytännössä bookki on tätä nykyä monen ihmisen kotisivu, josta löytyy valokuvat ja tilannepäivitykset aina vessastakäymisestä ulkomaanmatkoihin.

Facebookista löytyy myös kaikkea oheissälää peleistä visailuihin ja kaiken maailman persoonallisuusarvioihin, joista suurimmann osan tulokset ovat yhtä vakuuttavia kuin roskalehtien horoskoopit. On helppo huomata, kenellä kaverilla on tylsä päivä, kun tämän oma sivu on täynnä eri visailujen tuloksia.

Mikä on sitten yksityisyyden rooli tässä yhteisössä? Ainakin päällisin puolin vaikuttaa siltä, että jokainen voi antaa valikoitua tietoa valikoiduille ihmisille. Suhteellisen helposti voi rajoittaa omien sivujen lukuoikeuksia ei niin hyviltä kavereilta. Kätsää eikös?

Mutta sitten herää kysymys siitä, että miten sinun omia tietojasi käyttävät enemmän näkymättömät tahot? Suurta kohua herätti ensinnäkin se, että sivun ylläpitäjä meinasi pidättää itselleen oikeudet kaikkiin kuviin mitä ihmiset ovat sinne ladanneet. Tämä ei ainakaan tässä muodossa toteutunut suuren vastustuksen vuoksi.

Edelleen herää kysymys siitä, että kuka lopulta rahoittaa noinkin laajan sivuston ylläpitämistä? Mainoksia on lopulta hyvin minimaalinen määrä suhteessa siihen, kuinka paljon mainosrahaa moisen touhun pyörittämiseen todellisuudessa tarvittaisiin.
Vaikuttaakin siltä, että "isoveli" kustantaa aika paljon ylläpidosta. Ja mikäs siinä... onhan se hyvä tietää, että meidän tottumuksia ja mieltymyksiä tarkkaillaan ja mahdolliset epäilyttävät henkilöt pääset sitten "vahvaan kirjaan".

Mutta ihan oikeasti...kannattaa miettiä mitä sivustolle laitat. Murtovarkaat kyttäävät ihmisten tilannepäivityksiä ja tieto mahdollisesta ulkomaanmatkasta saattaa olla varkaille oikea avoin kutsukirje.

Me osaamme suojella omaa yksityisyyttämme, mutta se on lopulta suhteellinen käsite Naamakirjassa...