"Hei tonttu-ukot hyppikää"

Mistä mieleeni juolahti otsikossa oleva joululaulun pätkä?

Muistan joskus selailleeni seurakunnan holvissa vanhoja paimenkirjeitä ja mieleeni jäi elävästi juuri tämä kohta. Viittaus kyseiseen joululauluun löytyi 7.11.1995 päivätystä kirjeestä, jonka silloinen Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johannes osoitti hiippakuntansa kirkkoherroille. Ajattelin lainata teille edesmenneen esipaimenen kirjettä:

"Kristus on keskellämme!
Olemme kohta siirtymässä joulupaastoon ja huomiotani on kiinnitetty siihen, että meillä kasvavassa määrin järjestetään seurakunnissakin luterilaisten seurakuntien tavan mukaisia ns. pikkujouluja. Ympäristön ja suomalaisen tavan vaikutus on niin suuri, että olisi vaikeata ja ehkä ongelmallistakin pyrkiä tällainen käytäntö kokonaan torjumaan. Kehotan kuitenkin teitä kaikkia mahdollisuuksien mukaan huolehtimaan siitä, että kun kyseisiä ohjelmia järjestetään, tulisi niitten yhteydessä kuitenkin sopivalla tavalla puhua myös joulupaastosta ja antaa juhlalle paremmin pyhään syntymäjuhlaan valmistautumisen sävy kuin "hei tonttu-ukot hyppikää"-ohjelma.

Siunausta joulupaastolle ja koko elämällenne toivottaen

Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johannes"


Ja tottahan tämä on. Me järjestämme varmasti lähes kaikissa seurakunnissa joulun alla pieniä joulujuhlia sunnuntain kirkkokahvien yhteydessä. Tämä on selvää jo siitä syystä etteivät ihmiset itse joulunpyhinä tai niitä edeltävinä päivinä ehdi osallistua seurakunnallisiin juhlallisuuksiin omien kotiaskareiden ja juhlien vuoksi.

Tulevan Kristuksen syntymäjuhlan viettämistä saa ja tuleekin julistaa, sillä tämä tapahtuu jo jumalanpalveluksissa reilusti ennen joulua, kun aamupalveluksissa kuulemme joulukanonin sanat "Kristus syntyy Kiittäkää…" Ilon saa siis jossain mielessä ottaa irti jo etukäteen, vaikka eletäänkin joulupaaston aikaa.

Tässä kaikessa onkin kyse enemmän joulun valmistusajan sisällöstä ja tietenkin siitä tosiasiasta, että pikkujoulut eivät ole hyvä syy katkaista joulupaastoa. Nurmeksen seurakunnasta voin sen verran kertoa, että tänä vuonna joka paikkakunnalla on joulukuussa hieman juhlallisemmat kirkkokahvit ja monesti myös myyjäiset. Tästä huolimatta ohjelma on pyritty säilyttämään mahdollisimman ortodoksisena. Oivan mahdollisuuden tähän hyvään ohjelmaan tarjoavat esimerkiksi "koljadat", nuo ortodoksiseen perinteeseen hyvin istuvat joululaulut, jotka Maria Takala - Roszczenko on tuonut meille Suomeen. (Monia vuosia Marialle väitöskirjan ja seminaarin opettajan sijaisuuden johdosta LINKKI).

Meillä on varmasti monessa paikassa vielä käyttämättömänä voimavarana Teofania (Herran kasteen juhla, Loppiainen), josta voisi tehdä seurakunnissa sen kunnollisen joulujuhlan. Teofania kuuluu joulun juhlakauteen ja kuitenkaan siitä ei ole muodostunut sellaista perheen sisäistä (yksityistä) juhlaa etteivätkö ihmiset voisi tulla seurakuntaan sitä kaikessa rauhassa juhlimaan. Kaiken lisäksi joulupaasto on jäänyt jo taakse ja seurakunnassakin saa tarjoilla muutakin kuin paastoruokaa. (Saa nyt nähdä, että kuinka pitkään Loppianen säilyy vapaa-päivänä. Siitä voin vuodattaa ihan oman vuodatuksen joskus myöhemmin).


Kristuksen syntymäjuhlaan valmistautuminen on alkanut kaikin puolin sisällöllisesti hämärtymään. Itse juhlan päähenkilö on jo jäänyt unholaan ihan tavallisesta katukuvastakin ja mainosten ja koristeiden teemana näyttää olevan juuri tuo "Hei tonttu-ukot hyppikää". Tontuista on aika vaikea vetää yhtymäkohtaa meidän Vapahtajaamme.

Mutta tämä edellä oleva toteamukseni ei ole tuulesta temmattu. Koettakaapas etsiä kaupasta esimerkiksi joulukalenteria, jonka aiheena olisi Jeesus, enkelit, paimenet tai tietäjät. Voi olla aika työn ja tuskan takana. Samoilla linjoilla ollaan kohta joulukorttienkin kanssa. Kuinka paljon niissä on enää kristillistä sisältöä.

Tonttujen ja porojen ja kauniiden joulukuusten keskellä me emme saisi unohtaa itse päivänsankaria, eli Kristusta. Monissa maissa tätä seikkaa ei ole unohdettu. Esimerkiksi Saksassa monilla joulumarkkinoilla Kristus tulee tavalla tai toisella esille. Ja ottakaa huomioon, että juuri Saksassa on paljon maahanmuuttajia, jotka eivät koe näitä kristillisiä piirteitä mitenkään loukkaavina.

Kuva saksalaisesta puusepän joulumarkkinahyllystä.

Tässä kojussa ei myydä Jeesus-aiheisia koristeita, mutta risti löytyy silti seinältä.

Minä edelleen hämmästelen sitä, että mikä on saanut meidät suomalaiset häpeämään kristillisiä juuriamme niin, että ne täytyy  peittää joka paikasta ja neutralisoida joulun sanoma sellaiseksi, että jäljellä ei ole kohta muuta kuin ne hyppivät tonttu-ukot.

Tässä me voimmekin ryhdistäytyä ja taistella valtavirtaa vastaan. Lähetetään edelleen niin kristillisiä joulukortteja ja muistetaan toivottaa läheisellemme hyvää ja siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa. Ja pidetään sellaisia jouluunvalmistautumisjuhlia, joissa noudatamme noita hyviä kristillisiä periaatteita. Muutenhan muut kristityt alkavat pitää meitän täysin tonttuina.

Onko pakko lukea jos siitä tulee pahalle päälle?

Menimmepä minne tahansa ja teimmepä mitä tahansa, niin joudumme vastaanottamaan informaatiota todella paljon. Uskallan väittää että me olemme alkaneet uupumaan herkemmin tämän kaiken tietotulvan keskellä. Tästä huolimatta me emme osaa pitää näppejämme erossa tietokoneesta tai televisiosta, vaan haluamme ahnehtia lisää kaikkea mahdollista.

Mutta onko tämä kaikki oikeasti välttämätöntä?
Erityisesti olen alkanaut pohtia tätä kaikkea senkin vuoksi, että yhä useammat asiat ovat alkaneet nostamaan verenpainettani tarpeettomasti. Meillä ihmisillä taitaa kuitenkin olla taipumusta suoranaiseen henkiseen masokismiin, jossa yhä uudestaan ja uudestaan menemme sellaisille nettisivuille, joista tulee vain pahalle päälle.  Yleensä kyse on internetin keskustelufoorumeista tai uutissivustoista, mutta Facebookissakin on alkanut yhä enenevässä määrin tulemaan vastaan kaikkea sellaista mikä on alkanut ihan tosissaan turhauttamaan.

Kiroilemme itseksemme kun huomaamme, että taas täällä käsitellään asioita jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa. Facebook on oiva esimerkki siitä, kuinka joihinkin uutisiin tai päivityksiin tekisi mieli kommentoida, että "ei voisi vähempää kiinnostaa!!!" Mutta jos asia ei kerran kiinnosta, niin miksi siihen pitäisi sitten edes reagoida kommentoimalla?
Kaikesta epäkiinnostuksestamme huolimatta palaamme lukemaan noita omasta mielestämme typeriä asioita yhä uudestaan ja uudestaan. Eli ei voi vähempää kiinnostaa, mutta kiinnostaapa kuitenkin!

Uutisten suhteen en oikein tiedä mitä ajatella. On tietenkin selvää, että uutisten seuraaminen on yleissivistävää, joten täydelliseen uutispimentoon ei tarvitsisi jättäytyä. Jonkinlainen suodatin olisi kuitenkin paikallaan.
Itse olen jonkin aikaa seurannut päivän uutisotsikoita Ampparit sivustolta (LINKKI). Oivalliseksi sivun tekee se, että siellä on olemassa personointi kohta, jolla käytännössä voi suodattaa epämieluisat uutisotsikot pois. Jos ei pidä urheiluista tai viihteestä, niin nämä uutiset eivät enää pomppaa silmille suodattamisen jälkeen. Lisäksi uutisia voi rajata myös alueellisesti, jos ei esimerkiksi ole kiinnostunut länsirannikon uutisista.

Mutta tästä aiheesta on itse asiassa mukavan lyhyt matka joulupaastoon (joka alkaa huomenna 15.11.) Ehkä paastossa olisi hyvä muistaa juuri tämä "personointi", jossa voisimme suodattaa tarpeettomat ja suoraan sanottuna haitalliset asiat pois silmistämme ja samalla pois mielestämme. Meidän ei ole pakko mennä tuijottamaan sellaisia asioita, joista tulee vain pahalle päälle. Jos sitä keskittyisikin vain sellaisiin asioihin, joista oikeasti hyötyä.

Selvää on se, että nettineuroosista kärsiville voi tulla lieviä vieroitusoireita, kun tietokoneen tai television ääressä ei tule roikuttua niin paljoa. Mutta pahin pakotus menee ohi varmasti jo muutamassa päivässä.

Älkäämme siis tietoisesti kiusatko itseämme seuraamalla turhia asioita, vaan kylmän rauhallisesti jättäkäämme ne pois. Jos emme pysty tähän, niin silloin emme enää hallitse näitä asioita, vaan ne hallitsevat meitä. Ja siitä pitää olla jo oikeasti huolissaan.

Maallinen paasto outoon aikaan

Helsingin Sanomien päivän kysymys (6.1.2011)
"Vietätkö tipatonta, lihatonta tai muuten pidättyvää tammikuuta?"

Tutkiskelen mieluusti verkkouutisia. Silmiin pisti yllä oleva kysymys, joka varmasti viittaa ihmisten uuden vuoden lupauksiin. Sinäänsä ihan mukavaa että ihmiset haluvat hillitä himojaan, mutta kirkollisessa mielessä ajankohta ei oikein täsmää.

Meille on annettu eri paastoajanjaksoja jotka valmistavat meitä suuriin juhliin. Nykytrendi näyttää kuitenkin olevan sellainen, että itsensä hillitseminen ja jonkinlainen paasto aloitetaan vasta silloin, kun meillä olisi todellista syytä viettää juhlaa. Uuden vuoden lupaukset kuulostavatkin enemmän syömisestä, juomisesta ja juhlimisesta krapulaisen ihmisen lupaukselta että "ei enää kiitos vähään aikaan".

Koko paastokäsitys on tässä ajattelussa heittänyt volttia ihan kunnolla. Uuden vuoden lupaukset ovat kylläänsä saaneen ihmisen lupauksia hillitä ylensyömistä/juomista jonkin aikaa. Se on huonon omantunnon korjaamista. Tietysti on hyvä, että edes tämä saattaa ihmistä muutoksen polulle, mutta todellinen kilvoittelu lähtee liikkeelle jo paljon aiemmin.

Mitä on lopulta paasto ja pidättäytyminen?
Se on ensimmäinen askel siinä, että opimme hallitsemaan itseämme. Ensimmäinen ja helpoin askel tässä kaikessa on se, että osaamme kontrolloida sitä, mitä pistämme suusta sisään. Jos kykenemme tähän, niin sen jälkeen meidän on askeleen verran helpompi kontrolloida sitä, että mitä päästämme suusta ulos.

Kolmas ja varmasti vaikein tehtävä on hallita omaa mieltämme ja mielihalujamme, koska nämä ovat kaikkien himojemme ja riippuvuutemma alkusyy. Kuinka paljon helpompaa onkaan arvioida ulkoisten tekejomme syitä ja seurauksia kuin se, että kykenemme korjaamaan itseämme sisältä päin. Se on kuitenkin koko paaston idea.

Ylensyöneen/juoneen ihmisen on helppo tehdä lupauksia siitä, että hän ei vähään aikaa syö lihaa eikä käytä kohtuuttomasti alkoholia. Tämä ei ole oikeastaan todellista paastoa, vaan ainoastaan ruuan sulattelua. Oikeaa paastoa ja lupausta on se, että tämän päätöksen osaa tehdä paljon aiemmin.

Kristillisessä mielessä "pikkujouluperinteemme" joulupaaston aikana ja itse juhlakaudella annetut krapulaiset ja ähkynkyllästämät hetkelliset lupaukset ovat hyödyttömiä. Sellaista meidän juhlaperinteemme näyttää kuitenkin olevan. Kristityn elämä on todellakin vastavirtaan kulkemista!