Teofania

Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa. Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."

Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta. (Mark. 1:9-13)

Johannes Kastajan toiminnan kuvauksen jälkeen Markus kertoo lyhyesti Herran kasteesta. Tämä samainen evankeliumin kohta luetaan ortodoksisessa kirkossa nimenomaan Herran kasteen juhlan, eli Teofaninan aattona. Sana teofania tarkoittaa Jumalan ilmestymistä. Tästä tapahtumasta on käytetty myös sanaa epifania, joka hieman laajemmassa mielessä tarkoittaa ylhäältä tapahtunutta ilmestymistä. 

Kristuksen kaste herättää meissä varmasti kysymyksiä. Miksi Kristus otti ylipäätänsä kasteen vastaan? Juutalaisethan tulivat Johanneksen luokse sen vuoksi, että he halusivat kääntyä ja jättää entisen syntisen elämän ja puhdistua. Eihän sanoja kääntymys tai katumus voi edes liittää Jumalan Poikaan, Kristukseen, joka on synnitön.

Mutta kaikki on tapahtunut meidän tähtemme ja siksi, että me ymmärtäisimme sen kaiken, mitä Kristus on meille omana esimerkkinä osoittanut. Jos Kristus otti kasteen vastaan, niin kuinka paljon enemmän me olemmekaan sen tarpeessa? Ja jos kerran Kristus vetäytyi erämaahan rukoilemaan ja paastoamaan, niin kuinka tärkeää se on myös meille? Voimmeko väittää, että rukoileminen ja paastoaminen ovat ylimääräisiä asioita, jos kerran itse Kristuskin teki näin?

Mutta kysymys ei ole pelkästään Kristuksen meille asettamasta esimerkistä, sillä kaikki on tapahtunut myös meidän edestämme. Kristus otti kantaakseen täydellisesti meidän ihmisyytemme, mutta myös meidän syntimme. Ottaessaan vastaan kasteen, vesi ei ollut enää se mikä olisi pyhittänyt Kristuksen, vaan päinvastoin: Astuessaan Jordanin virtaan Kristus pyhitti vedet, jotta mekin tämän jälkeen saisimme todellisen kasteen, joka näkyvässä muodossa tapahtuu edelleen vedellä, mutta joka Johanneksen ennustuksen mukaisesti Jumalan ilmestymisen jälkeen tapahtuu nyt Pyhällä Hengellä. Ihminen ei voi olla kristitty ilman kastetta. Tämä on myös yksi tärkeä syy siihen, että ihminen kastetaan jo pienenä. Jo lapsuudesta lähtien tulee meidän aloittaa kristityn tien kulkeminen. Jokainen on seurakunnassa samanarvoinen, aivan kuten pyhä apostoli Paavali kuvannut sanoessaan:

“Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:26-28)

Synti Pyhää Henkeä vastaan?

Evankeliumista löytyy muutamia kohtia jotka herättävät paljon kysymyksiä. Monesti yhdestä ja samaisesta asiasta voi löytyä myös monta eri tulkintaa. Eräs mielenkiintoisimmista kysymyksistä liittyy Kristuksen opetukseen siitä, että kaikki muu annetaan anteeksi paitsi “synti Pyhää Henkeä vastaan”. - Mitä tämä oikein tarkoittaa?

Vastaus (ainakin minun mielestäni) löytyy oikeastaan siitä, että tutkimme tuota kohtaa laajemmin. Eli katsomme sitä, että missä tilanteessa Kristus tuon sanoi. Evankelista Markus vastaa tuon kohdan lopussa itse tähän kysymykseen. Laitan nyt tämän kokonaisuudessaan tähän:

Mutta lainopettajat, joita oli tullut Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Belsebul, itsensä pääpaholaisen voimin hän pahoja henkiä karkottaa." Silloin Jeesus kutsui heidät luokseen ja puhui heille vertauksin: "Miten Saatana voi ajaa ulos Saatanan? Jos valtakunta jakautuu ja taistelee itseään vastaan, se ei voi kestää, eikä myöskään perhe kestä, jos sitä repivät riidat. Ja jos Saatana nousee itseään vastaan, se ei voi kestää, vaan sen loppu on tullut. Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei ensin sido häntä. Vasta sitten hän voi ryöstää talon ja tavarat. Totisesti: Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin. Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin." He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki. (Mark. 3:22-30)

Eli fariseukset ja lainopettajat sanoivat Kristuksen toimivan pääpaholaisen voimin. He siis näkivät Kristuksen toiminnan lähteenä olevan pahuuden, vaikka luonnollisesti kaikki Kristukseen liittyvä on hyvää. Pyhän Henkeä sanotaan kirkkoveisun sanojen mukaisesti “hyvyyden lähteeksi”. Ja synti Pyhää Henkeä vastaan on sitä, että tuo hyvyys nähdään pahuutena.

Asian voi kääntää myös toisin päin kun katsomme tämän maailman menoa. Lukemattomat pahat asiat on käännetty hyviksi asioiksi! Sanoinkuvaamatonta väkivaltaa ja tuhoa harjoitetaan siinä harhakuvitelmassa, että se on oikein!

Kun ihminen tekee pahoja asioita hyvällä omallatunnolla, niin hän on periaatteessa astunut sen paatuneisuuden rajan yli, josta ei enää ole paluuta. Se muuttuu anteeksiantamattomaksi jo siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmisellä ei ole kykyä katua sellaista, minkä hän näkee hyvänä ja oikeutettuna tekona.

Markus - projekti

Olen aika ajoin yrittänyt keksiä itselleni sellaisia kirjallisia projektitöitä, jotka hyödyttäisivät niin minua kuin myös seurakuntalaisia (esimerkiksi raamattupiirin yms. muodossa). Ehkä taustalla on myös kunnianhimoinen ajatus siitä, että jostakin tällaisesta työstä voisi tehdä vaikka kirjan, jolloin siitä voisi olla hyötyä myös muillekin. Toisaalta, en haluaisi tuottaa mitään sellaista, mikä lopulta jää täysin hyödyttömäksi tekeleeksi. Sellaiseksi kirjaksi, joka kerää pölyjä niiden ihmisparkojen kirjahyllyissä joille olen onnistunut sen myymään.

Mutta kuten otsikkokin kertoo, niin työn alla on tällä kertaa evankelista Markus. En muista milloin aloin tätä tarkalleen tehdä. Haaveena oli kirjoittaa sellainen kevyesti luettava kommentaari, joka lähtisi liikkeelle ortodoksisesta näkökulmasta. Olen itse asiassa ollut omaa projektia tehdessäni täysin tietämätön mobiililaitteille suunnatusta “Digi-Markuksesta”, joka julkaistiin jokin aika takaperin. Se on siis uusin käännös Markuksen mukaisesta evankeliumista. En aio kuitenkaan lukea sitä, ennen kuin olen saanut oman työni valmiiksi. Tähän voi siis mennä vuosia…

Oma työni ei kuitenkaan perustu itse tekstin kieliopillisen ymmärrettävyyden lisäämiseen, vaan sen on tarkoitus selittää tarkemmin auki evankeliumin eri kohtia. Ja tämän selittämisen lähtökohta on tunnustuksellinen ja ortodoksinen. Ehkä lähimpänä esikuvana tällä työlle on ollut isä Aleksandr Menin kirja “Ihmisen Poika”, joka on hyvin mukaansatempaavasti käynyt läpi evankeliumin tapahtumia.

Evankelista Markuksen halusin valita siksi, että se on meillä ortodoksisessa liturgisessa elämässä vähiten käytetty. Syitä voi olla monia: Markus on pituudeltaan lyhyin ja Matteus ja Luukas ovat pitkälti sanoneet kaiken sen mitä Markus on sanonut. Lisäksi Matteus ja Luukas ovat varmasti olleet paljon huolitellumpia itse tekstin suhteen. Mutta tuo Markuksen tietynlainen yksinkertaisuus ja jopa lapsenomainen suorasukaisuus ovat kuitenkin hyvä lähtökohta sille, kun lähdetään tutustumaan evankeliumiin.

Heitän tähän lopuksi malliksi yhden kohdan siitä, mitä olen saanut kirjoitetuksi. Tarkoitus on käydä siis koko evankeliumi Markuksen mukaan läpi tietyissä kokonaisuuksissa. Olen päässyt kuudenteen lukuun saakka, joten matkaa on vielä reilusti.

Markus 4:26 - 29 

Jeesus sanoi: "Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut."

Varmasti me ihmiset haluaisimme tyhjentävän kuvauksen siitä, että millainen on Jumalan valtakunta. Se on kuitenkin jotain, mitä ei voi helposti selittää. Tässäkin tapauksessa Kristus kuvaa sen vertauksen avulla, joka liittyy maanviljelykseen. Ihminen voi tietyllä tavalla vaikuttaa tiettyihin olosuhteisiin, mutta tästäkään huolimatta hän ei pysty luomaan itse elämää tai sanella kasvua sillä tavoin, että se hän voisi saada sadon korjattua ennen aikojaan. Me pystymme tietyssä määrin näkemään ja tarkkailemaan asioita niitä asioita, jotka liittyvät Jumalan valtakuntaan, mutta siitäkään huolimatta emme voi omin ehdoin sanella Jumalan valtakunnan ilmentymistä ja Pyhän Hengen toimintaa täällä maan päällä. Kirkon pyhiä toimituksia kutsutaan mysteerioiksi myös sen vuoksi, että me ihmiset emme voi pakottaa tai edes määritellä tarkkaan sitä, että miten Pyhä Henki niissä vaikuttaa. Joskus teologista tutkimusta ja pohdintaa on jopa viety liian pitkälle, jolloin on yritetty tarpeettoman tarkkaan selittää pyhiin mysteerioihin liittyviä asioita.

Tämä Kristuksen vertaus voidaan liittyy myös Jumalan valtakunnan lopulliseen täyttymykseen ja Kristuksen toiseen tulemiseen. Jumala on kylvänyt siemenen maahan ja nyt elämme sitä aikaa joka edeltää sadonkorjuuta. Päällisin puolin vaikuttaisi siltä, että mitään erityistä ei tapahdu. Moni ihminen saattaa päätyä jopa sellaiseen johtopäätökseen, että Jumalaa ei ole olemassa, koska mitään silminnähden järisyttäviä ihmeitä ei ole täällä maan päällä tapahtunut. Mutta kasvua tapahtuu koko ajan ja sadonkorjuu tulee tapahtumaan ajallaan.

On olemassa myös niitä ihmisiä, jotka uskovat Jumalan valtakunnan tulemiseen, mutta he eivät ole tyytyväisiä aikatauluun. Tämän vuoksi he yrittävät nimenomaisesti väkivallan avulla saattaa valtakunnan esille, kuitenkaan tässä onnistumatta. Historia pitää sisällään toinen toistaan järjettömämpiä kuvauksia siitä, kuinka sortoa, väkivaltaa ja surmaamista on toteutettu “Jumalan tahdosta” ja siksi, että Jumalan valtakunta tulisi nopeammin esille. Näemme myös oman aikakautemme väkivaltaisuuksien ja terrorismin taustalla tämän saman syyn, jossa nämä pahasti eksytetyt ihmiset kuvittelevat teoillaan nopeuttavan Jumalan valtakunnan täyttymystä.

Me voimme todellakin pitää viisaana sanontana sitä, että tietyt asiat pitäisi jättää “Herran haltuun”. Se ei tarkoita sitä, että meidän ei tarvitsisi tehdä mitään. Pikemmin se tarkoittaa sitä, että tiettyihin asioihin me emme voi vaikuttaa meidän omilla ehdoillamme, vaan meidän tulisi elää yksinkertaisesti Jumalan tahdon mukaista elämää. Monesti käy siten, että jos yritämme noudattaa omia mielihalujamme ja sanella omia ehtojamme Jumalalle, niin seuraukset tulevat olemaan kielteisiä. Tästä on oikeastaan kysymys syntiinlankeemuksessa. Ihminen johdateltiin kuvittelemaan, että hän pystyy itse olemaan itsensä jumala ja että hän pystyy hallitsemaan kaikkea ja tietämään kaiken. Mutta juuri tämä väärä kuvitelma aiheutti sen, että ihminen ajautui ulos Jumalan yhteydestä ja Jumalan valtakunnasta. Eli aina kun ihminen kuvittelee tietävänsä Jumalaa paremmin, mikä on hänelle hyväksi, niin silloin seuraukset tulevat olemaan huonoja. Monesti ortodoksisessa kirkossa toistuvan rukouksen sanojen mukaisesti meidän tulisi noudattaa Jumalan tahtoa ja antaa “itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan, haltuun.”

Voimme olla varmoja siitä, että Kristuksen sanat tulevat toteutumaan ja “sadonkorjuun aika” tulee vielä tapahtumaan. Kristuksen toinen tuleminen ja viimeinen tuomio on yhtäaikaa lohduttava ja pelottava asia. Lohduttava se on niille, jotka ovat toimineet Jumalan tahdon mukaan, sillä nyt he saavat sen palkan, jonka he ovat ansainneet ja jota ei voi maallisten mittapuiden mukaan millään tavoin mitata. Pelottava se on niille, jotka ovat eläneet välinpitämättömyydessä ja jotka ovat rakentaneet koko elämänsä itsekkäästi maallisten ihanteiden ja asioiden varaan. Heille viimeinen tuomio tulee olemaan pelottava asia. Ehkä surullisinta tässä on se, että he eivät vielä osaa tätä hetkeä edes pelätä, koska he elävät siinä harhakuvitelmassa, jossa Jumalaa ei ole olemassa. Tai mikäli he Jumalaan jossain muodossa uskovatkin, niin siihen ei sisälly uskoa Kristuksen toiseen tulemiseen ja viimeiseen tuomioon.

Johannes Siinailaisen sunnuntai (opetuspuhe)

Vietämme tänään Suuren paaston neljättä sunnuntaita. Olemme siis päässeet yli paaston puolenvälin. Kuulimme juuri evankeliumiluvun, jossa evankelista Markus kuvaa meille erään Kristuksen parantamisihmeen. Tässä yhteydessä mainittakoon, että Markus on evankelistoista se, jonka mukaista evankeliumia luemme käytännössä suhteellisen vähän. Osa näistä lukujaksoista liittyy Suureen paastoon sunnuntaipäiviin, jolloin me monesti kiinnitämme huomion ensimmäisenä päivän muistoon, kuten esimerkiksi tänään Johannes Siinailaiseen.  

Tutkikaamme kuitenkin tätä Kristuksen parantamisihmettä, vaikka se saattaakin tuntua meistä hyvin tavanomaiselta. Eräs mies oli pyytänyt Jeesuksen opetuslapsia parantamaan sairaan poikansa, mutta nämä olivat siinä epäonnistuneet. Nyt mies siis pyysi apua itse Jeesukselta. Ainakin osa pojan oireista viittaisi siihen, että hänellä olisi ollut kaatumatauti eli epilepsia. Tuohon aikaan monet nykylääketieteessä helposti selitettävät sairaudet nähtiin riivaajan toimintana.

Kaikkea Raamatusta löytyvää me emme voi kuitenkaan tieteellisesti selittää ja tässäkin tapauksessa meillä kuulijoina on vaarana joutua suoranaiseen ansaan. Kuinka helppoa olisikaan kuitata kaikki Kristuksen ihmeet järkeilemällä, jolloin uskoa ei tarvita ollenkaan.

Mutta onko kaikki lopulta aina sitä miltä se näyttää? Voimmeko me yhtäkkiä sanoa, että kaikki evankeliumista löytyvät poikkeavat käytökset ovat vain tauteja ja sairauksia? Eikö sekin ole mahdollista, että paha kätkeytyy noiden päällisin puolin tavanomaisten sairauksien taakse? Ja miksi ihmeessä pojan oireet pahenivat juuri silloin kun hän kohtasi Kristuksen?

Tämänkin evankeliumiluvun tapahtumat vaikuttavat meihin edelleen. Ne kysyvät meiltä, että uskommeko siihen, mitä me kuulemme, vai haluammeko selittää asiat jotenkin järkeilemällä? Paholaisen kavalin juoni on siinä, että me emme usko sen olemassaoloon, jolloin me emme myöskään tietoisesti kykene taistelemaan sitä vastaan.

Itse asiassa tässä kaikessa on lopulta kysymys USKOSTA ja nimenomaan siitä, että Kristus voi meitä auttaa.

Vankka usko ei ole lopulta itsestäänselvyys. Pojan isänkin usko oli lopulta hyvin hataralla pohjalla, vaikka hän keskusteli kasvokkain Kristuksen kanssa. Hänhän sanoi Kristukselle: ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit”.

Kristus vastasi miehelle: ”Kaikki on mahdollista sille joka uskoo”. Tässä kohden miehen vilpitön halu uskoon tulee esille, kun hän vastaa Kristukselle: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” (Mark. 9:22-24)

Evankeliumin kerrottu parantamisihme ja siihen liittyvä usko eivät jääneet ainoaksi opetukseksi. Opetuslapset halusivat tämän jälkeen tietää, että miksi he eivät kyenneet parantamaan poikaa.

Selvennykseksi on syytä mainita, että opetuslapset olivat jo ennen tätä tapahtumaa parantaneet sairaita. Tästä evankelista Markus mainitsee seuraavasti: ”Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen lähettääkseen heidät matkaan. Heidän tuli lähteä kaksittain, ja hän antoi heille vallan ajaa ihmisistä saastaisia henkiä. - - Niin opetuslapset lähtivät matkaan ja julistivat, että kaikkien tuli kääntyä. He karkottivat monta pahaa henkeä sekä voitelivat öljyllä sairaita ja paransivat heidät.” (Mark. 6:7,12-13)

Opetuslapset olivat nyt siis hämmentyneitä. Miksi ihmeessä tässä kohden he eivät kyenneet enää auttamaan, vaikka monen muun kohdalla he olivat aiemmin onnistuneet!?

Kristus sanoi opetuslapsille: ”Tätä lajia ei saa lähtemään kuin rukouksella ja paastolla.” (Mark. 9:29). Tällä hän tarkoitti sitä, että rukouksen ja paaston avulla ihminen kasvaa omassa uskossaan sellaiselle tasolle, että paha on voitettavissa.

Me voimme ymmärtää tämän hyvin niin, että heikko ei kykene ajamaan itseään voimakkaampaa pois. Heikko usko tai sen täydellinen puuttuminen tekee pahaa vastaan taistelemisen lähes mahdottomaksi.

Uskossaan vahvakaan ihminen ei voi luottaa vain itseensä ja omiin kykyihinsä, vaan hän turvautuu aina Jumalaan. Juuri tämän teki tuon pojan isä sanoessaan: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” (Mark. 9:24)

Tämä on erittäin hyvä opetus meille kaikille ja erityisesti suuren paaston aikana, jolloin meidän tulisi kasvaa ja kehittyä omassa uskossa. Paasto on loistava apuväline siinä, että me kehitymme omassa uskossamme. Me aloitamme tuon kehittymisen sillä, että hallitsemme kaikkea sitä mitä me laitamme suustamme sisälle. Tällöin me itsehillinnän kautta opimme hallitsemaan omia tekojamme.

Seuraava askel onkin hallita sitä, että mitä me puhumme. Monet turhat puheet johtavat riitoihin ja erimielisyyksiin jonka myötä voimme rikkoa suhteemme lähimmäisiimme. Viimeisenä ja kaikkien suurimpana haasteena on oppia hallitsemaan omia ajatuksia jotka edeltävät puheita ja tekojamme. Viisas ihminen hallitsee ajatuksiaan ja pystyy näin jo ennalta ehkäisemään pahoja puheita ja tekoja.

Paaston ja rukouksen päämääränä on opettaa meitä toimimaan Kristuksen esikuvan mukaisesti. Ihminen joka toimii Kristuksen opetuksen ja esikuvan mukaan on hyvä ihminen. Sellainen ihminen elää Jumalan tahdon mukaista elämää ja hän on myös omassa uskossaan voimakas. Hetkessä emme tätä voi mitenkään saavuttaa, mutta kärsivällisyyden ja Jumalaan turvautumisen avulla kaikki muuttuu mahdolliseksi. Jos tunnemme olevamme uskossamme heikkoja, niin älkäämme lannistuko, vaan kääntykäämme Kristuksen puoleen ja huutakaamme: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” (Mark. 9:24)