Mistä on maallistunut joulu tehty?

Joulu on varmasti lähes kaikille meistä se vuoden tärkein ja rakkain juhla. Se ei ole juhlana menettänyt merkitystään, vaikka maallistuminen on ottanut yhä enemmän ja enemmän jalansijaa yhteiskunnassamme.

Siinä mielessä tämäkin juhla on maallistunut, että sitä sitä ei enää pelkästään kannattele kristilliset arvot ja perinteet vaan enemmän myös ne kaupalliset arvot. Kaupallisuuden voimistamana esimerkiksi kuukausi sitten vietetty pyhänpäivä on muuttunut amerikkalaiseksi naamiaisasuja ja karkkeja tyrkyttäväksi juhlaksi, jonka todellista ajankohtaa ei kovinkaan moni tiedä. Halloweenin liittyvää oheisroinaa ja tarjouksia markkinoidaankin loka-marraskuun vaihteessa sillä periaatteella, että tuo juhla näyttäisi kestävän yhtäjaksoisesti kahden viikon verran. Se on tietysti oikein mukavaa kaupallisuuden kannalta.

Kristus on opettanut, että kukaan ei voi palvella yhtä aikaa kahta Herraa. Joko ihminen rakastaa Jumalaa tai sitten mammonaa (joka tarkoittaa rahaa ja muuta aineellista omaisuutta). Monet kristilliset juhlat ovat luonnollisesti olleet Jumala - keskeisiä. Mutta nyt niistä on kovaa vauhtia tehty sellaisia kaupallisia juhlia, joissa tarkoituksena on Jumalan sijaan palvoa juuri tuota mammonaa.

Ei raha itsessään ole pahaa. Se on yksinkertaisesti väline, jota voi käyttää hyvään tai pahaan. Hyvää se on silloin kun se hyödyttää monia ja erityisesti niitä, jotka tarvitsevat apua. Pahaa raha on silloin, jos sitä käytetään ainoastaan itsekkäisiin tarkoituksiin ja kun sitä riistetään muilta ihmisiltä. Usein rahan- ja vallanhimo on se voima, joka aiheuttaa tässä maailmassa niin paljon sotia ja levottomuuksia.

Maallistuminen on lisääntynyt aktiivisten toimien seurauksena ja myös passiivisesti, eli yleisen välinpitämättömyyden tuloksena. Silloin kun se on aktiivista, niin kristinuskoon liittyvät asiat on pyritty tietoisesti lakaisemaan pois silmistä ja julkisista paikoista. Esimerkiksi joulun englanninkielinen nimi Christmas on liian Kristukseen viittaava, joten monissa paikoissa joulua toivotetaan tervehdyksillä: Happy Holidays tai X-mas*), sekä jollain jopa vielä neutraalimmalla ilmaisuilla. Tämän taustalla ei ole pelkästään se, että halutaan kieltää Jumala, vaan myös se, että halutaan olla kaikille mieliksi. Eli myös kaikille niille, jotka eivät kyseistä juhlaa omassa uskossaan vietä.

Passiivista seurausta on taas se, että kristillisiä perinteitä ei osata ylläpitää ja ylipäätänsä arvomaailma ja perinteet ovat muuttuneet. 26.11.2018 olleessa HS:n uutisesta kävi ilmi, että ainoastaan yhdessä joulukorttimallissa on kristillinen aihe. Mielestäni tämäkin kertoo siitä, että mikä on maallistumisen taso.

Tämä kaikki maallistumiseen liittyvä saa minut miettimään, että mikä kannustaa tällaiseen jumalattomaan ajatteluun? Onko se jotain mihin hiljalleen ajaudutaan, vai vaikuttaako taustalla kuvitelma siitä, että ihminen muuttuu viisaammaksi ja vapaammaksi ilman Jumalaa? Nähdäänkö usko asiana, joka kahlitsee ja orjuuttaa ihmisen?

Muistan sellaisen opetuksen, että “Jos ihminen ei usko Jumalaan, niin silloin hän uskoo ihan mihin tahansa (tai ihan mihin sattuu).” Ihminen tarvitsee Jumalaa. Jos Jumala puuttuu elämästä, niin tuo tyhjiö täytetään aina jollakin. Tämän kirjoituksen alussa jo totesin, että kaupallisuus ja materialismi on korvannut Jumalan. Sen sijaan että ihminen olisi Jumalan palvelija, niin hän onkin nyt rahan ja muiden aineellisten asioiden orja.

Mutta Jumalan puuttuminen korvataan myös muilla asioilla. Ihminen todellakin alkaa uskoa mihin sattuu. Jostain kumman syystä esimerkiksi horoskooppeihin ja moniin muihin sen kaltaisiin asioihin halutaan yhä edelleen vankasti uskoa. Onko todella näin että järkevä nykyihminen uskoo, että tietty tähtikuvio tai kiviriipus kaulassa muovaa ihmisen persoonan ja elämän tietynlaiseksi? Tämäkö on olevinaan parempaa kuin evankeliumin opetus siitä, että millaisia meidän ihmisten pitäisi olla?

Kristus-lapsi seimessä koetaan turhana tai sitten joitakin ihmisiä loukkaavana asiana, jota ei ole tarpeen pitää julkisesti esillä. Sen sijaan tonttu-ukot edustavat jotain sellaista mihin me kannustamme lapsiamme uskomaan. Historiallista tukea löytyy sille että Jeesus on olemassa. Sen sijaan tieteellistä tukea tonttuihin ei ole tietääkseni vielä löydetty.

Mutta onko tässä kaikessa kyse sitten siitä, että kaikki harmiton hölynpöly on mukavaa täytettä ihmisen elämässä. Kristus on liian vakava asia, koska Hän muistuttaa jatkuvasti siitä, että millaisia meidän ihmisten pitäisi olla ja mihin suuntaan meidän pitäisi elämässä mennä. Omatuntomme alkaa herkemmin kolkuttamaan jos Kristus on näkyvästi elämässä mukana. Kristuksessa me erotamme hyvän ja pahan toisistaan paljon vahvemmin. Monet kokevat sen taakkana, sillä olisi mukavaa tehdä pahoja asioita hyvällä omallatunnolla. Kristuksen kanssa tämä ei onnistu. On paljon mukavampaa ja harmittomampaa uskoa mihin sattuu ja myös tehdä mitä sattuu ja siinä ohessa palvoa kaikkea aineellista ja katoavaista. Näistä asioista on maallistunut joulu tehty.



*) Itse asiassa sana X-mas juontaa juurensa kristillisyyteen ja Kristukseen, kuten tästä linkistä voi käydä tarkastamassa. Tietysti voidaan ajatella, että tätä lyhennettä on turvallista maallisessakin mielessä käyttää, kun siinä ei suoraan käy ilmi Kristuksen nimi. Mutta en minäkään tätä asiaa tarkemmin miettinyt, vaan oletin sen olevan vain jotain maallista hapatusta. Suuri kiitos Helsinkiin, eräälle teologian ylioppilaalle, joka minua tässä asiassa valisti.

Synti Pyhää Henkeä vastaan?

Evankeliumista löytyy muutamia kohtia jotka herättävät paljon kysymyksiä. Monesti yhdestä ja samaisesta asiasta voi löytyä myös monta eri tulkintaa. Eräs mielenkiintoisimmista kysymyksistä liittyy Kristuksen opetukseen siitä, että kaikki muu annetaan anteeksi paitsi “synti Pyhää Henkeä vastaan”. - Mitä tämä oikein tarkoittaa?

Vastaus (ainakin minun mielestäni) löytyy oikeastaan siitä, että tutkimme tuota kohtaa laajemmin. Eli katsomme sitä, että missä tilanteessa Kristus tuon sanoi. Evankelista Markus vastaa tuon kohdan lopussa itse tähän kysymykseen. Laitan nyt tämän kokonaisuudessaan tähän:

Mutta lainopettajat, joita oli tullut Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Belsebul, itsensä pääpaholaisen voimin hän pahoja henkiä karkottaa." Silloin Jeesus kutsui heidät luokseen ja puhui heille vertauksin: "Miten Saatana voi ajaa ulos Saatanan? Jos valtakunta jakautuu ja taistelee itseään vastaan, se ei voi kestää, eikä myöskään perhe kestä, jos sitä repivät riidat. Ja jos Saatana nousee itseään vastaan, se ei voi kestää, vaan sen loppu on tullut. Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei ensin sido häntä. Vasta sitten hän voi ryöstää talon ja tavarat. Totisesti: Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin. Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin." He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki. (Mark. 3:22-30)

Eli fariseukset ja lainopettajat sanoivat Kristuksen toimivan pääpaholaisen voimin. He siis näkivät Kristuksen toiminnan lähteenä olevan pahuuden, vaikka luonnollisesti kaikki Kristukseen liittyvä on hyvää. Pyhän Henkeä sanotaan kirkkoveisun sanojen mukaisesti “hyvyyden lähteeksi”. Ja synti Pyhää Henkeä vastaan on sitä, että tuo hyvyys nähdään pahuutena.

Asian voi kääntää myös toisin päin kun katsomme tämän maailman menoa. Lukemattomat pahat asiat on käännetty hyviksi asioiksi! Sanoinkuvaamatonta väkivaltaa ja tuhoa harjoitetaan siinä harhakuvitelmassa, että se on oikein!

Kun ihminen tekee pahoja asioita hyvällä omallatunnolla, niin hän on periaatteessa astunut sen paatuneisuuden rajan yli, josta ei enää ole paluuta. Se muuttuu anteeksiantamattomaksi jo siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmisellä ei ole kykyä katua sellaista, minkä hän näkee hyvänä ja oikeutettuna tekona.

Itselleen valehtelu oikeuttaa katkeroitumiseen, mutta juuri valhe on syntiä!

Tuossa jokin aika sitten pohdin sitä, että keskusteluyhteyden puuttuminen voi johtaa katkeroitumiseen. Mutta jos ihminen edes vähäisessä määrin harrastaa itsetutkiskelua, niin antaako hänen omatuntonsa myöten katkeroitua? Voiko ihminen rakentaa muurin itsensä ja lähimmäistensä välille niin helposti?

Ensinnäkin on muistettava, että ihmisten välisessä viestinnässä väärinymmärryksen mahdollisuus on äärimmäisen suuri. Meillä on taipumus ymmärtää asiat mahdollisimman kielteisesti silloin, kun siihen on vähänkään mahdollisuutta. Tämä tapahtuu erityisesti silloin, kun emme tiedä tarkalleen mitä toinen ajattelee. Silloin asetamme hänen päähänsä mahdollisimman kielteisiä ajatuksia ja jopa tekoja. Kristuksen vertauksessa Tuhlaajapojan katkeroitunut veli kuvasi pikkuveljeään ihmiseksi, joka oli tuhlannut rahansa ”porttojen parissa”, vaikka hänellä ei vielä siinä tilanteessa ollut mitään tietoa siitä, että mitä pikkuveli oli vierailla mailla puuhastellut. Hän kuvitteli kuitenkin mielessään pahinta.

Sielunvihollista on kuvattu myös valheen isäksi, sillä valheen avulla ihminen pystyy huijaamaan myös omaatuntoaan. Tätä valhetta tukee ylpeys, joka estää ihmistä tekemästä sovintoa. Valheen avulla voidaan erimielisyys kääntää sellaiseksi, että vika on yksin tuon toisen henkilön, jolloin hänelle voidaan ”oikeutetusti” olla äärimmäisen vihainen.

Katkeroituminen syntyy siis siten, että ihminen ryhtyy keskusteluun sielunvihollisen kanssa, joka syöttää noita pahoja ajatuksia. Kristillinen lähestymistapa on sellainen, jossa me käymme ensin keskusteluun lähimmäisemme kanssa ja yritämme löytää ja käyttää kaikki keinot, jotta pääsisimme sovintoon. Tätä tukee se, että me myös rukoilemme kaikkien puolesta, nimenomaan myös niiden puolesta joiden kanssa emme ole sovinnossa.

Erimielisyyden kohdatessa meillä on olemassa kaksi vaihtoehtoa. Joko me ryhdymme selvittämään asiaa tai sitten sulkeudumme ja katkeroidumme. Selvittämiseen kuuluu se, että me rukoilemme kaikkea hyvää myös niille, joiden kanssa emme ole väleissä. Lisäksi me pyrimme tekemään sovun. Siinä tilanteessa me siis käännämme vihan armoksi. Katkeroitumisessa ihminen ei anna armoa, vaan hän valjastaa vihan avuksi taistelussa toista ihmistä vastaan. Ihminen käyttää vihaa tällöin väärin. Viha on oiva apu ja voimavara taistelussa vääryyttä vastaan. Sen sijaan vihan käyttäminen vääryyden ja valheen harjoittamisessa on syntiä.

Synnintunnustuksessa me pystymme varmasti kertomaan asioista, jotka helposti  ymmärrämme synniksi. Mutta synnintunnustuksessa ei ole kyse vain siitä, että me luettelemme näitä asioita. Siihen liittyy myös itsetutkiskelu, jolloin me oivallamme, että olemme saattaneet elää valheessa. Meitä onkin huijattu! Sielunvihollinen on kannustanut meitä rakentamaan muurin itsemme ja lähimmäistemme väliin.

Tuhlaajapoika harjoitti itsetutkiskelua, jonka seurauksena hän suoraan sanottuna palasi järkiinsä. Suuressa paastossa meitäkin kannustetaan mielenmuutokseen. Meitä kannustetaan siihen, että mekin palaisimme järkiimme, emmekä antaisi edes mahdollisuutta sille, että eläisimme valheessa.

Katumus ei ole kertaluontoinen tapahtuma. Ensin me palaamme järkiimme, eli koemme mielenmuutoksen. Me tunnustamme tämän Jumalan edessä. Tämän jälkeen me ryhdymme uuteen taisteluun, jotta voisimme välttyä joutumasta uudelleen sielunvihollisen ansaan.