Nettiähkyä

Kännykkä alkaa luutua käteen kiinni…

Nuorella sukupolvella tämä on jo toteutunut, mutta sama vika näyttää olevan itsellänikin. Välillä mietin, että minkä ihmeen takia minä pyörin jatkuvasti netissä, kun minulla ei ole mitään varsinaista syytä olla siellä?

Ja kun netissä pyörii jatkuvasti, niin lopulta siihen tulee todellinen ähky. Siihen ei valitettavasti sillä tavoin kyllästy, että lopettaisi netin käyttämisen, vaan päinvastoin. Valitettavasti siellä olevaa informaatiota alkaa käsitellä yhä nopeammin ja vähemmän huolellisesti. Tekstiä tulee vastaan niin paljon, että emme jaksa niihin enää perehtyä. Kriittisyys vähenee ja luomme johtopäätöksiä pelkän otsikon tai hyvin lyhyen kuvauksen perusteella. Linkitämme tällaisia uutisia ja tietoa eteenpäin ja näin saatamme edesauttaa siinä, että valeuutiset tai epäoleelliset asiat leviävät mahdollisimman laajalle. Netissä on paljon enemmän tietoa kuin lukemattomissa tietosanakirjoissa, mutta tästä huolimatta läheskään kaiken netissä olevan tiedon oikeellisuutta ei voida taata. Olemme netissä olevan tiedon suhteen hyvin sinisilmäisiä.

Vastaan tulee siis paljon informaatiota. Mutta sitä ei pelkästään tule vastaan, vaan sitä suorastaan tyrkytetään meille. Muistan häilyvästi ne ajat jolloin sähköpostiini ei tullut kuin se oikea sähköposti. Muistan myös ajat ilman netin täsmämainoksia ja sellaisia hakutuloksia, jotka kaupalliset voimat ovat minulle tätä nykyä räätälöineet (Tästäkin kirjoitin jo vuonna 2012 oman blogijutun). Muistan myös vielä ne ajat jolloin en vielä ollut myynyt yksityisyyttäni ympäri maailmaa.

Samaan aikaan nettiähky on alkanut näkyä siinä, että oikeat ja tärkeät asiat jäävät vähälle huomiolle. Näin on käynyt esimerkiksi sähköpostissa. On paljon mainoksia (suodattimista huolimatta) ja lisäksi käymme läpi  sähköpostia sellaisissa tilanteissa, joissa meillä ei ole mahdollista käsitellä niitä huolella. Olemme niin paljon netissä ja yritämme olla niin reaaliaikaisia, että uuvutamme itsemme siinä tarpeettomasti. Ranskassa on herätty tähän ongelmaan ja siksi siellä haluttu jopa lainsäädännöllisesti antaa rajoituksia siinä, että työntekijöiden ei tarvitse käsitellä työsähköpostia kotona ja työajan ulkopuolella. Tämä on tehty ennenkaikkea työntekijöiden omaksi parhaaksi. (Uutinen löytyy TÄÄLTÄ)

Milloin minä ja monet muut opimme asettamaan rajoituksia omalle netinkäytölle? Ja milloin minä ja monet muut opimme lukemaan netissä olevaa materiaalia oikealla tavalla? Paljon on vielä opittavaa. Jospa jälleen kerran olisi hyvä päättää tämä kirjoitus siihen, että olkaa hyvät ja pistäkää edessänne oleva tietokone / kännykkä nyt edes vähäksi aikaa pois ja nauttikaa oikeasta elämästä.

Mitä kannattaa julkaista (selailla) ja mitä ei?

En edes muista, että kuinka pitkään olen kuulunut Facebookkiin. Tuona aikana ovat asetukset muuttunet moneen otteeseen. Totta on se, että liian löyhäksi jätetyt yksityisyysasetukset voivat antaa täysin tuntemattomien tai muutoin ei toivottujen henkilöiden tirkistellä päivityksiäsi ja valokuviasi.
Moni on saattanut joutua kiusalliseen tilanteeseen, kun ”väärät” ystävät ovat päässeet lukemaan päivityksiä, jotka ovat koskettaneet jotenkin heitä. Vähän väliä kiertääkin statusviestejä, joissa kannustetaan kavereita rastittamaan oikeat turva-asetukset, jottei tällaisia kiusallisia tilanteita pääsisi syntymään.

Sopii kuitenkin kysyä, että minkä ihmeen takia meidän pitäisi ylipäätään kirjoittaa asioita nettiin, jotka eivät sitten kestä päivänvaloa? Jos on yksityisasioita, niin silloin lähetetään sähköpostia tau yksityis- tai ryhmäviestejä, eikä vuodateta kaikkea suoraan Naamakirjan seinälle. Bittimaailma on siitä mielenkiintoinen, että niin monet asiat siellä tallentuvat mitä moninaisimpiin paikkoihin. Kaikki tässäkin blogissa julkaistut kuvat ovat automaattisesti tallentuneet Picasan verkkoalbumiin. Kävin ihan uteliaisuuttani vilkaisemassa näitä sivuja, joista löytyikin yli 300 blogissa julkaistua kuvaa. Tässä nyt ei sinäänsä ole mitään pahaa, sillä blogi nyt tahtoo olla sen sortin kanava, jossa laaja katsojakunta lasketaan vain ja ainoastaan eduksi. Mutta en minä näitä kuvia ladatessani tiennyt, että ne ovat tallella vielä jossain muuallakin kuin täällä blogissa.

Todetaan nyt vielä kerran, että ei kannata laittaa mitään sellaista nettiin, mikä saattaa jälkikäteen harmittaa. Jos kerran pahan puhuminen selän takana on muutoinkin paheksuttavaa, niin ei se netissä ole yhtään sen oikeutetumpaa. Kun ei kirjoita tai julkaise mitään kyseenalaista, niin silloin voi olla turvallisin mielin. Tällöin ei tarvitse myöskään koko ajan olla hinkkaamassa Facebookin yksityisyysasetuksia.
Helppoa, eikös vaan?

LISÄYS 28.9.2011
Jaahas. Näyttää siltä, että Facebook myös rekisteröi muita muita sivuja joissa käyt surffailemassa ja osaa kertoa siitä muillekin. Käytännössä se käy läpi sivuhistoriaa. Suosittelen tässä tapauksessa kahden eri selaimen käyttöä. Esimerkiksi Firefoxia muuhun selailuun ja Exploderia Facebookkiin yms. Selaimiahan on olemassa pilvin pimein. Tällöin Facebook ei pääse käsiksi kuin sen selaimen sivuhistoriaan, millä siihen kirjaudut. Hieman vaikeampi vaihtoehto yhden selaimen politiikassa on nollata sivuhistoriaa ja evästeitä vähän väliä tai käyttää yksityistä selausta.
Inhottava juttu joka tapauksessa. En tiedä onko kivaa, että tutut voivat nähdä Facebookista, että millä sivuilla olet esimerkiksi käynyt tutkimassa mahdollisia epäilemiäsi syövän oireita yms.
Kohta fiksuin vaihtoehto olisi ehdottaa koko Facebookin käytön lopettamista. Voisimme pärjätä silloin jopa paremmin. Olemmeko sittenkin olemassa vasta silloin, kun olemme todellisuudessa yhteydessä toisiin ihmisiin. Pappismunkki Melkisedek totesi hyvin viime papiston päivillä: "I don't use Facebook, therefore I am!"