Tuomiosunnuntaina

Vietämme tänään kolmatta valmistussunnuntaita, jonka tarkoituksena on johdattaa meitä Suureen Paastoon. Tätä päivää kutsutaan Tuomiosunnuntaiksi. Voimme varsin hyvin ymmärtää tämän päivän nimen kuultuamme juuri luetun evankeliumiluvun.

Mutta onko tämän päivän tarkoituksena pelotella ihmistä viimeisellä tuomiolla?

- Tästä ei kuitenkaan varsinaisesti ole kysymys. Uskonto ei voi perustua uhkailuun taikka pelotteluun, vaan se tarkoitus on kasvattaa meissä rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Voimme ymmärtää tämän sunnuntain ennemmin muistutuksena siitä, että mitkä asiat johdattavat ihmistä pelastukseen.

Meiltä todellakin tullaan kysymään viimeisellä tuomiolla, että miten olemme osoittaneet rakkautta lähimmäisiämme kohtaan. Ja oikeastaan tässä tapauksessa kysymys ei ole pelkästään siitä, että mitä hyvää me olemme tehneet, vaan myös siitä, että kuinka paljon hyviä asioita olemme jättäneet tekemättä.

Evankeliumiluvussa kummatkin osapuolet olivat hämmentyneinä. ”Milloin me muka olemme näin tehneet tai sitten jättäneet näin tekemättä?” Voidaan siis sanoa, että niin hyvät kuin pahat olivat eläneet omaa elämäänsä, ajattelematta sen kummemmin siitä saatua taivaallista hyötyä tai haittaa. Hyvää tehneille rakkauden osoittaminen apua tarvitsevia kohtaan oli itsestäänselvyys, kun taas pahat eivät olleet huomanneet apua tarvitsevia ollenkaan, jolloin välinpitämättömyys oli heille itsestäänselvä tila. 

Todellakin, emme tee hyviä tekoja ja osoita rakkautta sen vuoksi, että saisimme siitä erillisen palkinnon tai kunnianosoituksen. Teemme sitä nimensä mukaisesti rakkaudesta, jonka osoittaminen itsessään palkitsee meidät.

Yhtä lailla, suuri vaara on unohtaa kaikki muut ihmiset ja keskittyä elämään vain omaa elämää. Muistammeko Kristuksen vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Siinähän tuo rikas mies ei kerta kaikkiaan edes huomannut, että tuo köyhä Lasarus oli ollut muutaman metrin päässä hänen porttinsa pielessä pyytämässä apua.

Tuomiosunnuntain tarkoituksena ei ole pelotella meitä tulella ja tulikivellä, vaan ennemmin sen tarkoituksena on muistuttaa, että ympärillämme on paljon ihmisiä jotka tarvitsevat meidän apuamme. Meidän rakkautemme toisia kohtaan on pelastuksemme edellytys. Jos meissä ei ole tuota rakkautta, niin silloin tämän päivän opetus saattaa tuntua enemmän kuin pelottavalta.

Viimeiseen tuomioon liittyy vielä sellaisiakin asioita, jotka saattavat meiltä unohtua. Ensinnäkään meitä ihmisiä ei aseteta paremmuusjärjestykseen ulkoisten arvojen tai arvonimien perusteella. Eräässä hautajaisveisussa sanotaan seuraavasti:

”—Minä menen puolueettoman Tuomarin eteen, jossa samanarvoisina yhdessä seisovat palvelija ja isäntä, kuningas ja sotamies, rikas ja köyhä, sillä jokainen saa omien töittensä mukaan kunnian tai häpeän.”

Tuon edellä olevan veisun sanoma on lopulta lohduttava. Tässä ajallisessa elämässä monen ihmisen ihanteena ja päämääränä on saavuttaa mahdollisimman paljon kunniaa ja valtaa, jolloin me olisimme isäntiä, kuninkaita tai kuningattaria  tai rikkaita julkisuudenhenkilöitä. Mutta sillä ei tuonpuoleisessa ole mitään merkitystä.

Kristushan sanoo seuraavasti: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon?” (Luuk. 9:25)

Vuorisaarnassaan Kristus tuomitsee fariseusten ja lainopettajien rukoukseen ja paastoon liittyvän tekopyhyyden, jolla he yrittivät kerätä osakseen ihmisten kunnioitusta ja suosiota. Hän sanoo: ”Totisesti: He ovat jo palkkansa saaneet.” (Matt. 6:5) Eli, jos meidän ajallisen elämän tärkein päämäärä on tuon maineen ja muiden maallisten asioiden hankkiminen, niin iankaikkisuudessa ei ole enää mitään odotettavissa. Tuo palkka on saatu täytenä jo tässä ajassa.

Tämän sunnuntain suurin opetus piilee siinä, että me muistaisimme sen yksinkertaisen kysymyksen, joka meille esitetään viimeisellä tuomiolla.  Meiltä kysytään ensimmäisenä sitä, että olemmeko osoittaneet rakkautta lähimmäisiämme kohtaan, vai olemmeko olleet sittenkin välinpitämättömiä?

Synti ei läheskään aina ole sitä, että tekisimme tietoisesti pahoja asioita, vaan monesti se on sitä, että emme toimi silloin, kun meillä olisi mahdollisuus toimia. Tähän liittyy myös maallisen omaisuuden ja mahdollisen vallan käyttö. Ne kenelle on näitä annettu, niin niiden tulisi osata sitä vastuullisesti ja oikein käyttää muiden ihmisten hyväksi. Mikäli tätä annettua mahdollisuutta, että käytetä, niin silloin kyse on synnistä. Pyhä esipaimen Johannes Krysostomos on opettanut, että omaisuus ja valta eivät itsessään ole pahoja asioita, vaan ne ovat välineitä hyvän tekemiseen.

Viittaus viimeiseen tuomioon on annettu meille Suuren paaston alla juuri siksi, että emme unohtaisi lähimmäisiämme. Erityisesti Suuressa paastossa meidän tulisi tämä opetus siitä, että pelastukseen eivät johdata ulkoiset asiat, vaan se että onko meissä rakkautta.

Herran rukous - tulkoon Sinun valtakuntasi

Me löydämme evankeliumista monta Kristuksen viittausta Jumalan valtakuntaan. Niistä me huomaamme, että Jumalan valtakunta on jo tullut ja toisaalta se on vielä tuleva. Tämä saattaa kuulostaa jopa ristiriitaiselta. Monet ovat tulkinneet Jumalan valtakunnan tulemisen sillä, että se tarkoittaa Kristuksen toista tulemista, eli kreikaksi parousiaa. Näistä viimeisten aikojen tapahtumista ja Jumalan valtakunnan tulemisesta käytetään myös nimitystä eskatologia.

Kristus on monin eri kuvauksin puhunut toisesta tulemisesta ja viimeisestä tuomiosta. Näissä kuvauksissa keskeisin teema on siinä, että ihmisen tulisi valvoa, koska tarkkaa hetkeä ei tiedä kukaan muu kuin yksin Jumala. Me muistamme varmasti vertaukset 10 morsiusneidosta tai isäntäänsä odottavasta palvelijasta. Kummassakin tapauksessa kelvottomien loppu oli kurja, kun taas oikein toimineet saivat hyvän osan.

Nämä Kristuksen opetukset eivät kuitenkaan ole tarkoitettu meille sellaiseksi pelotteeksi, että sen myötä me alkaisimme suhtautua vastentahtoisesti Jumalan valtakunnan täyttymykseen ja viimeiseen tuomioon. Hautajaisissa luettavassa evankeliumissa Kristus sanoo seuraavasti: "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.” (Joh. 5:24) Jumala on ankara tuomari, joka tuomitsee synnin, mutta yhtä aikaa Hän on myös armahtavainen niitä kohtaan jotka tulevat katuen Hänen luokseen. 

Jumalan valtakunta, halusimme sen sitten pelkistään siihen määränpäähän minkä saavutamme kun lähdemme tästä ajallisesta elämästä tai sitten viimeisen tuomion jälkeiseen aikaan ei ole kristitylle pelottava, vaan myönteinen asia. Sen sijaan välinpitämättömälle ja vailla rakkautta olevalle ihmiselle Jumalan valtakunnasta tulee kauhistuttava asia. Jumalan valtakunnan saavuttaminen ei ole esimerkiksi jonkun tietyn kansaryhmän etuoikeus, vaan kutsu on ulotettu kaikkialle: ”Minä sanon teille, niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa.” (Matt. 8:11)

Kristus kuitenkin on opettanut, että Jumalan valtakunta ei ole pelkästään jotain mikä odottaa hamassa tulevaisuudessa, vaan että se on jo täällä. Itse asiassa Kristus itse saattoi Jumalan valtakunnan todeksi saavuttuaan ihmisten keskelle. 

Jokaisen liturgian alkusiunauksessa sanotaan: ”Siunattu on Isän ja Pojan Ja Pyhän Hengen valtakunta nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.” Tämä ajallinen elämämme ei ole jollain tavoin eristetty Jumalan valtakunnan ulkopuolelle, vaan se on todellista jo tässä ajassa. Me ikään kuin todennamme, että Jumalan valtakunta on läsnä tässä ja nyt, meidän aikakäsityksessämme (johon sisältyy miljoonia vuosia vanha maailmankaikkeutemme). Mutta sen lisäksi se on totta eskatologisessa ajassa. Alkusiunauksen ”iankaikkisesta iankaikkiseen” voisi paremmin kääntää tarkoittavan ”aikakaudesta aikakauteen”. Me emme saa pelkistää Jumalan valtakunnan todellisuutta ja toimintaa tähän aikakauteen, joka on kuitenkin rajallinen. Tällä rajallisuudella en tarkoita vain yksittäisen ihmisen kuolevaisuutta, vaan koko maailman rajallisuutta. Kristus on sanonut: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa”. (Matt. 24:35) 

Jumalan valtakunta tulee todeksi tässä ajassa toimitettavassa liturgiassa, mutta samanaikaisesti se on edelleen myös päämäärä tulevassa ajassa. Joku on joskus leikkisästi sanonut, että osallistuessamme liturgiaan meillä on toinen jalka taivaisten valtakunnassa ja eräässä liturgian rukouksessa sanotaankin hyvin kuvaavasti: ”--Suo meidän tulla täydellisemmin osalliseksi Sinusta valtakuntasi illattomana päivänä." Jotta me ymmärtäisimme paremmin Jumalan valtakunnan todellisuuden jo tässä ajassa on meidän toimittava rukouksen seuraavan pyynnön mukaisesti.